ONNELLINEN PÄÄTÖS.
Samana iltana kello yhdeksän aikaan oli pääministerin palatsissa salainen neuvottelukokous kapinan johdosta.
Siellä olivat koolla ministerit, yleisesikunnan suunnitteleva jaosto, armeijan ylipäällikkö, ilmavoimien komentaja ja laivaston ylipäällikkö. Koko valtakunnan toimeenpaneva hallitusvalta oli saapuvilla.
Kokouksessa oli ensin vallinnut jonkin verran hermostunut mieliala, mutta nyt se alkoi rauhoittua; yleisesikunnan päällikkö teki parhaillaan selvää asemasta ja esiintyi kylmästi, tyynesti ja varmasti; vieläpä hän heitti muutamia pistosanojakin liiallisesta hätäilemisestä — sillä sisäisesti hän oli sangen rauhaton; hän ei ollut luullut, että teloitukset tulisivat herättämään sellaista mieltenkuohua. Hän lopetti puheensa seuraavasti:
— Täällä on puolittain syytetty minua siitä, että olen eilen ratkaisevasti vaikuttanut kapinallisen pataljoonan rankaisua koskevaan päätökseen. Se on totta! — minä tein sen! Mutta minä sanoin jo eilen, että se oli ainoa keino. — En minä muuten ymmärrä, miksi täällä ilmenee, sanoisinko hermostuneisuutta! Sillä meidän asemamme ei suinkaan horju. Suurin osa kaupunkia on vallassamme; katuvalaistus toimii, ravintolat, vieläpä huvipaikatkin ovat avoinna! Tosin asevarasto ja suurin ampumatarvikevarasto ovat mellakoitsijain hallussa, mutta se ei merkitse mitään! Sen keinon avulla, jonka herra pääministeri esitti, lakkaa kapina huomisaamuna. Ellei lakkaisi, niin linnoitukset ja ilmavoimat todellisuudessa vallitsevat kaupunkia — pari lentäjää karkottaa nuo uudet "valloittajat" kymmenen minuutin kuluessa! Me voimme siis rauhallisina odottaa huomispäivää.
Kun linnoitusten ylipäällikkö oli ilmoittanut luottavansa linnoitusväkeen, koska se ei tänään ollut yhtynyt kapinaan, kääntyi pääministeri ilmavoimien komentajan puoleen:
— Kun ilmavoimat ovat uuden suunnitelmamme todellinen perustus ja pohja, pyydän vielä kysyä: luotatteko, herra kenraali, täydellisesti kaikkiin lentäjiin?
Nyt kuului eri puolilta hermostuneita, epävarmoja ääniä:
— Niin, voitteko vakuuttaa?
— Minkälaisia ovat harjoituspäälliköt ja muut vaikuttavat henkilöt?
— Heistä pitäisi saada varmuus…
Ilmavoimien komentaja näytti harmistuvan ja huomautti myrkyllisesti, että hänkin oli joskus ollut huomaavinaan, mikä voima lentäjissä on ja oli perustanut näitä varten erikoisen tiedusteluosaston, joka on pitänyt lentäjiä jo toistakymmentä vuotta silmällä. Osaston ilmoituksen mukaan ei nykyinen harjoituspäällikkö ensinnäkään ole harrastanut muuta kuin keksintöjänsä — ja niistähän luulisi jokaisen isänmaan ystävän iloitsevan. Varapäällikön keksinnöt ovat myöskin suuriarvoiset, eikä häntä kai voitane epäillä! Hän on ensinnäkin upporikas, hän on kasvattanut ja opettanut parhaat lentäjät! — ja hänellä on suuri vaikutusvalta heihin. Esimerkiksi uusissa koneissa on vain sellaisia, joista hän on luvannut vastata…
Ilmoitukset tekivät rauhoittavan vaikutuksen ja kaikki kannattivat pääministerin ehdotusta. Sotaministeri yksin vastusti sillä perusteella, että valmistukset jäisivät liian vaillinaisiksi; sen ohessa hän piti ehdotusta epälaillisena, koska sota virallisesti oli päätetty julistaa vasta seuraavana yönä.
Pääministerin sileäksi ajellut huulet vetäytyivät tuskin huomattavaan, kylmään hymyyn, kun hän puhui:
— Hyvät herrat! Meidän täytyy ottaa huomioon se poikkeuksellinen olotila, jossa olemme. Jos esimerkiksi tulisi tietoon sodan julistamisaika, käyttäisivät kapinalliset sitä kiihotusaseena. Mutta kun huomenaamuna leviää tieto, että sota on jo syttynyt, ja vihollisen lentäjät voivat milloin tahansa tulla pommittamaan kaupunkia niin kansa repii kappaleiksi sotilaat, jotka eivät sellaisena aikana puolusta kotikaupunkiaan. Kun luvataan anteeksianto kaikille kapinallisille, jotka heti astuvat riveihin isänmaata puolustamaan — niin tahtoisin nähdä, mitä salaliittolaiset saavat aikaan! Sodanjulistus siis ensiksikin pelastaa meidät sangen vaikeasta asemasta; toiseksi ehtivät meidän lentäjämme hyökätä ensimmäiseksi! Miten ja mihin aikaan herra kenraali on suunnitellut hyökkäyksen tapahtuvaksi?
Ilmavoimien komentaja rykäisi ja sanoi hitaasti:
— Yleisesikunnan päällikön kanssa suunnittelimme, että retkeen ottaisivat osaa vain uudet koneet. Koska hämärän aika on meille paras, lähdetään täältä vasta kello neljältä. Olen jo käskenyt lentäjien pysyä paikoillaan. Ja retkestä on paras ilmoittaa vasta 2 tuntia ennen lähtöä.
Kuului yleinen hyväksymisen sorina; sotaministerikin katsoi parhaaksi luopua vastustuksesta. Lyhyen keskustelun jälkeen päätettiin julistaa sota klo 12 — siis 3 tunnin kuluttua!
Sen jälkeen päätettiin vielä joistakin yksityiskohtaisista valmisteluista, menettelytavoista kapinallisiin nähden ym. pienemmistä asioista.
Muutamien puheenvuorojen jälkeen kuului arvokas vasaranpaukahdus, ja sitten pääministeri lausui harvaan ja juhlallisesti:
— Neuvottelu on päättynyt.
Hän nousi reippaasti seisomaan, kalpeille kasvoille nousi hauskoja ryppyjä, ja hänen äänensä muistutti laiskan koulupojan ääntä ikävän tunnin loputtua:
— Ja nyt, hyvät herrat! Koettakaa viihtyä jotenkin hetkinen, sillä puolen tunnin kuluttua alkavat illalliset!
Silloin armeijan ylipäällikkö sanoi hieman epäröiden:
— Teidän ylhäisyytenne! Mitenkä lienee —? Ei kai ole sopimatonta juhlia tällaisena yönä, kun…
Hän vaikeni neuvottomana, sitten huiskautti kädellään ja lisäsi hymyillen:
— No, enpä tiedä, ajattelin vain — ja sanoin arveluni…
— Ensinnäkin pyydän huomauttaa, teidän ylhäisyytenne, että se ei ole mikään juhla — ainoastaan yksinkertainen illallinen! lausui pääministeri vaatimattomasti hymyillen. — Mutta jos jättäisimme sen silleen, tehtäisiin siitä: suurimerkityksellinen, valtiollinen tapahtuma. Sitä paitsi tulevan vihollisemme lähettiläs on myös kutsuttu tänne, ja kun hän nykyään on hieman levoton ja epätietoinen aikeistamme, rauhoittaa ehkä hänenkin hermojaan, kun näkee meidät rauhallisina.
Nuo sanat tuntuivat todella pumpuliin käärityn naskalin pistoilta! Jotkut nauroivat hillitysti ja vahingoniloisesti. Ja pääministeri lisäsi:
— Niin, voimme kutsua hänet noin 12 aikaan tähän huoneeseen hieman tupakoimaan ja samalla ilmoitamme uutisemme! Minä myönnän, hyvät herrat, että päätöksemme saattaa olla laiton, sopimaton, arvoton mahtavalle valtakunnallemme, ehkä joku sanoo sitä kevytmieliseksikin. Mutta me uskallamme aina puolustaa sitä: se on ainoa, joka sopii nykyiseen asemaan, se on edullisin. Ja elämä! hyvät herrat, on tärkeämpi kuin vanhat tavat! (Oikein Oikein!) Ja pikku illanvietossamme voimme todella iloita. Sillä minusta tuntuu, että kaikki on hyvin! Kapinallisten maatapanoaikakin oli jo pari tuntia sitten, ja jos ne kerran valvoisivatkin hiukan myöhempään, niin he eivät tule tänne asti — ainakaan meidän aikanamme, hyvät herrat! Tuskin milloinkaan.
Näkyi iloisia, hymyileviä kasvoja, kuului naurua, reippaita, hyväksyviä huudahduksia:
— Oikein sanottu, teidän ylhäisyytenne!
— Hyvä! Minä kannatan teidän mielipidettänne, herra pääministeri!
Mutta he eivät olisi olleet niin äänekkäitä, jos olisivat tienneet, että tulevan vihollismaan lähettiläs istui työhuoneessaan kuulotorvi korvalla ja kynä kädessä.
Hänen kotimaassaan oli äsken salaisuudessa keksitty mitä herkin kuuntelulaite; sellainen oli nyt yhdistetty hänen puhelimeensa — jonka johto sillä kerralla päättyi pääministerin virkahuoneen kattoon.
Lähettiläs oli maksanut miljoonan lahjoessaan pääministerin taloudenhoitajan. Mutta nyt hän ajatteli itsekseen, että kymmenenkin miljoonaa olisi ollut huokea hinta siitä tiedosta, minkä hän nyt sai.
Kolmen minuutin kuluttua hän sähkötti salakirjaimilla hallitukselleen.