III.
Kai luulet, tuskan ilkkunaama peikko, ma että raippaas ratkean ja murrun. Se harhaluulo on: ma olen heikko, mut sortamalla sorru en, ma turrun.
Ma puolta käännän vain kun siimas sinkuu,
kuin parkki nahkaan on sun iskus selkään,
ma tunnen kyllä kun sun vitsas vinkuu,
mut vaikerrusta kuule et, en pelkää.
Ma että sain sun saatokseni, riittää.
On toista tunnustaa vaan toista sietää.
En aio nöyrtyä, en aio kiittää,
vaan minkä kestää mies, ma tahdon tietää.