TUSKAN TUOKIOINA
I.
Taas saapui sairas hetki, käy kuolonkolkko retki nyt kautta tuskan tälleen taas korpeen jälleen.
Päin erämaata kääntyin
mies mieron rientää nääntyin
taas taakseen katsomatta
ja seuraajatta.
Ei kulje kanssaan kukaan,
vain elonkammon mukaan
sai yöhön yksinäisen
hän viiltäväisen.
Se seuraa kintereillään hänt' epätoivon teillään, ei ohi käy, ei jätä, ei kaiko hätä.
II.
Pois heitä sydänrukka liiat haaveet, ne pilkoin pettävät, ne vievät harhaan. On todellisuus tiukka: huolen aaveet pian rauta-anturoin käy untes tarhaan.
Ei unelmista elon arkivaivaan, vie liian vinhaan sadansylensaappaat, ja pilvilinnaa toden toukka kaivaa, se maahan romahtaa kun käsin kaappaat.