KÄSISSÄNSÄ KAIKKI KARTTUU

Eespäin kaukomäärää kohti rientää työläisjoukko sankka, toteuttaa mitä pohti, pohja allaan varma, vankka.

Aina, aina eespäin ryntää,
taivu ei, ei taannu taaksi,
ihmisyyden pellon kyntää
kauneuden kasvumaaksi.

Vaikka raakalaisen maineen
yhteiskunta sille antoi,
vaikk' on itse orja aineen, —
ihanteita ilmi kantoi.

Aatteit' ahtamalla ahtoi,
janos hengen hekkumoita,
taiteen pyhätöitä tahtoi,
loi ja valvoi, vaali noita.

Käsissänsä kaikki karttuu, elävän saa hengen, elää: uusi yhteiskunta varttuu, huomenkellot heljät helää.