VIII.
Muutamia päiviä kului Plummerilla ilossa ja humussa. Ajeluretkiä pantiin toimeen Fort Snellingiin ja Minnekakaan, höyrylaivamatkoja Minnetonkaan, ja kutsuja saapui niin paljon että enemmän kuin puolet täytyi hyljätä. Kreivi oli itse rakastettavaisuus, ja koko Plummerin perhe oli ihastunut häneen. Itse Plummer sai mielestään hallita ja vallita häntä aivan liian vähän, mutta hän ei uskaltanut kovin usein kutsua häntä "paratiisiin", sillä hänen vaimonsa piti tarkasti silmällä kreivin pienintäkin liikettä ja toisinaan koetti sovittaa niin, että hän jäi kahdenkesken Fannyn kanssa. Kreivi oli aivan kuin kummirakko. Hän sopi kaikenlaisiin olosuhteisiin. Hän osasi etsiä kaikkien heikot puolet ja tiesi asettua itse aina sen mukaan. Hän tutki klassillista kirjallisuutta Plummerin kanssa kirjastohuoneessa, keskusteli piikahuolista rouva Plummerin kanssa, istuskeli jasmini- ja ruusutarhoissa Fannyn kanssa ja syventyi Minneapoliksen mysterioihin Frankin seurassa. Kaikki olivat Plummerin kanssa yksimielisiä siitä, että hän oli peijakkaan hauska mies.
Charles Bradford älysi kyllä mrs Plummerin ja Fannyn liehakoimisen. Mutta hän ei ollut selvillä siitä, koskiko se vaan hänen kreivinarvoansa, vai hänen persoonaansa. Tekisikö hän nyt tuon epätoivoisen hyökkäyksen saavuttaakseen onnen, sillä ennen pitkää tulisi hänen salaisuutensa paljastetuksi, sanomalehti-urkkija pitäisi siitä kyllä huolen. Jos hänen onnistuisi sitoa Fannyn itseensä ja kihlaus tulisi julaistuksi, ennenkun salaisuus tulisi päivän valoon, voisi hän sillä keinoin saada jotain turvaa. Herra Plummer ja hänen vaimonsa tekisivät luonnollisesti kaiken voitavansa vaientaakseen huhuja ja pelastaakseen tytärtään kaikenmoisilta paljastuksilta. Ja jospa nyt Fanny todellakin rakasti häntä! Mahdollisesti voisi sovinto joskus aikaa myöten tulla, jos hän nyt todellakin saisi pyydystetyksi tuon kultalinnun, joka päällepäätteeksi oli vielä kauniskin. Ikäänkuin unessa kangasteli hänelle toiminimi Plummer & Bradford. Tällaiset ajatukset pyörivät sekaisin sir Charleksen aivoissa, kun hän illalla makasi sängyssään ja mietiskeli päivän tapahtumia.
Eräänä päivänä sanoi mr Plummer päivällispöydässä:
— Tänään tuli konttooriin sähkösanoma, joka oli osoitettu
Sir Charles Bradfordille "in care of" Plummer & Compani.
Tunnetko jonkun sellaisen henkilön Frank? Lähetin sen takaisin
päällekirjoituksella: vastaanottaja tuntematon.
Kreivi ei voinut sille mitään, että heikko puna kohosi hänen poskilleen. Oli selvää, että sähkösanoma oli hänen herraltaan, oikealta kreiviltä. Jos hän ei perisi sitä, voisi hänen käydä hullusti; kreivihän voi saapua sinne päätä pahkaa.
— Minun täytyy saada se sähkösanoma, sanoi hän naurahtaen. Minä olin Chicagossa aivan onneton nimeni takia, jota yankeet eivät koskaan osanneet lausua. Silloin ehdotti eräs ystäväni, että minä ottaisin nimekseni Charles Bradford, ja minä teinkin sen, luonnollisesti pilan päiten. Otaksuttavasti se on hän, joka tahtoo jatkaa ilveilemistä.
Charles sai sähkösanomansa. Se oli kirjoitettu ranskaksi ja kuului:
"Mitä hullutuksia ne ovat, joista sanomalehdet kertovat? Pikaista selitystä vaaditaan.
Eugéne Ducroix".
Hän vetäytyi huoneeseensa muka kirjoittaakseen muutamia kirjeitä. Nyt oli koston enkeli lähellä. Mitä hän nyt tekisi? Hänen täytyi kertoa kreiville kaikki alusta loppuun sekä koettaa lyödä leikiksi koko asia, vaikka se luuvaloinen, tuima jukopää ei ymmärtänytkään leikkiä. Hän koettaisi kaikin voimin estää häntä tulemasta Minneapolikseen ja kysyisi missä kaupungissa hän kohtaisi hänet. Ehkä onnettomuus on vielä vältettävissä. Mutta jos kreivi tulisi, ei olisi muuta keinoa, kuin pako. Ja Fanny? Hänen täytyy heti uskaltaa ottaa ratkaiseva askel, jos hän ylimalkaan ollenkaan tahtoi ryhtyä asiaan. Samana iltana sattui hän jäämään kahden kesken Fannyn kanssa arkihuoneeseen.
Hän oli tavallista hiljaisempi, ja Fanny huomasi sen.
— Olette niin miettiväinen tänä iltana, herra kreivi, sanoi hän.
— Olen ehkä pakoitettu matkustamaan muutaman päivän perästä, ja se on minusta niin ikävää, vastasi Charles.
— Matkustaa?… Aijotteko matkustaa? — huudahti Fanny kasvoillaan kauhun ilme. Ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä. Hänen täytyi kääntyä pois salatakseen niitä kreiviltä.
— Niin… oletteko pahoillanne siitä?
— Me toivoimme saavamme pitää teidät täällä muutamia viikkoja, vastasi Fanny koettaen hillitä itseänsä. — Olemme nyt jo niin tottuneet teidän seuraanne.
— Minäkin olen ehtinyt jo tottua olemaan täällä, vastasi Charles. —
En ole koskaan nauttinut niin paljoa ystävyyttä ja vierasvaraisuutta.
Pelkään vaan että olen ollut täällä jo liian kauan.
— Kuinka niin?
— Niin, minä pelkään, että sydämeni ei enää ole vapaa. Olen ollut liian paljon teidän seurassanne, miss Fanny.
Fanny ei vastannut, katsoi vaan kysyvästi häneen.
— Olen toisinaan kysellyt itseltäni, voisiko amerikalainen viihtyä vieraassa maassa ja uusissa olosuhteissa… mutta se kai olisi liian suuren uhrautuvaisuuden vaatimista.
— Olisiko huolista vapaa elämä kauniissa seudussa sijaitsevassa kreivillisessä linnassa, sivistyneiden ihmisten seurassa uhrausta? Niitä on kylliksi sellaisia, jotka pitäisivät sitä elämänsä suurimpana onnena, vastasi Fanny.
Charles katseli häntä.
— Te siis valitseisitte linnan ja kreivinarvon, miss Fanny, mutta ette miestä itseänsä? — kysyi hän.
Fannyn silmät täyttyivät taas kyynelillä ja hänen, täytyi kätkeä kasvonsa käsiinsä.
— Minä pidän teistä, kuolisin ikävästä, jos olisitte poissa, nyyhkytti hän.
Charles tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä.
— Ja jos kreiviä ei linnoineen ja kaikkine ihanuuksineen olisi olemassakaan, ja minä olisin vaan köyhä mies, Charles Bradford, voisitteko sittenkin rakastaa minua?
— Voisin kyllä, vastasi Fanny loistavin silmin.
— Tahdotteko todistukseksi siitä kutsua minua Charles-nimellä? Se kuuluu suustanne paljoa luonnollisemmalta, kuin Eugene.
— Mielelläni, vastasi Fanny.
— Muistakaa, mitä olette luvannut! Saattaa tapahtua, että minä joskus muistutan teitä siitä. Olkaa uskollinen, Fanny neiti!
Hän kumartui ikäänkuin katsoakseen häntä silmiin, kun he samassa kuulivat lähestyviä askeleita.
Charles hiipi ulos, ja samassa mrs Plummer purjehti ovesta huoneeseen. Fanny istui liikkumatonna tuijottaen eteensä kyyneltyneillä silmillään, ja selittämätön onnellisuus loisti hänen kasvoistaan. Mrs Plummer katseli häntä hämmästyneenä.
— Mitä nyt, lapseni? Onko jotain tapahtunut?
Fanny nyökkäsi hymyillen.
— Onko hän kosinut?
Fanny hymyili ja nyökkäsi taas. Mrs Plummerille se oli yllätys. Hän vaipui tuolille ja hapuili hajuvesipulloa kuitenkaan löytämättä. Sitten nousi hän koko majesteetillisuudessaan, levitti äidillisen sylinsä ja huudahti teatraalisesti.
— Kreivinna Fanny Ducroix! Tule syliini!
Pari päivää kului hiljaisessa onnellisuudessa. Vanhemmat olivat kaikessa hiljaisuudessa antaneet siunauksensa. Fanny kävi ympäri loistaen, kuni päivän säde, ja mrs Plummer oli pakahtua ylpeydestä. Silloin tuli kuin salama taivaalta, toinen sähkösanoma. Sekin oli osoitettu Charles Bradfordille ja kuului:
"Tulen huomenna puolenpäivän aikaan. Tulkaa vastaan depotille!
Eugéne Ducroix".
Hän siis tulee todellakin. Ennen huomista puolipäivää täytyisi Charleksen olla poissa ja silloin hajoaisi hänen rakentamansa ilmalinna. Hän järjesti kaikessa hiljaisuudessa matkatavaransa, ja selitti Plummerin perheelle, että sähkösanoma pakotti hänen matkustamaan seuraavana aamuna. Hän ei voinut varmaan sanoa, kuinka pian palaisi. Iltapäivällä oli hän mr Plummerin konttoorissa ja valitteli, että hänen odottamansa rahalähetys ei ollut tullutkaan ja kysyi voisiko hänen tuleva appensa lainata hänelle viisisataa puntaa siksi aikaa. Plummer ojensi hänelle hymyillen pankkiosoituksen ja Charles Bradford nosti viivyttelemättä rahat pankista. Seuraavana aamuna ajoi hän nelivaljakolla depootille yhtä komeasti, kuin hän oli tullutkin. Fanny itki ja liehutti nenäliinaansa, ja… kreivi Charles Bradford oli kadonnut.
Sitä suurempi oli hämmästys, kun saman päivän iltapuolella etehisen kello soi ja palvelija toi käyntikortin, missä seisoi:
Comte Eugéne Ducroix.
Fanny syöksähti ylös huudahtaen hämmästyksestä ja aikoi juuri rientää häntä vastaan, kun hän äkkiä tuli ajatelleeksi, että hänhän oli matkustanut eikä hän sitäpaitsi muutoinkaan ilmoittautuisi niin juhlallisesti. Mutta mitä tämä oli? Plummer ja hänen vaimonsa tuijottivat hämillään toisiinsa, kun Frank kumartaen avasi oven eräälle vanhemmanpuoleiselle herralle, jonka rinta oli täynnä tähtiä.
— Herra Plummer, jollen erehdy? — kysäsi kreivi, kun Plummer edelleenkin seisoi liikkumatonna, kuin suolapatsas — ja mrs Plummer? — Minä olen kreivi Ducroix.
— Hän ei ole kotona… matkusti tänä aamuna, vastasi Plummer lyhyesti, ikäänkuin se olisi tehnyt hänen engelskansa ymmärrettävämmäksi.
— En ymmärrä pahaksi onneksi — engelskaa, sanoi kreivi. — Eikö herrasväki puhu ranskaa? Sen mukaan kuin olen kuullut, on neiti ollut kerran vieraisilla äitini luona.
Fanny seisoi, kuin lattiaan naulattuna. Jos hän ei olisi ollut sellaisessa jännityksessä, olisi hän varmaan kaatunut ja kirkaissut. Mutta nyt hänen täytyi koettaa ranskankielen taitoansa.
— Isä sanoo, että kreivi on matkustanut, sopersi hän hiljaa.
Vieras naurahti ivallisesti.
— Se on luultavasti minun tulkkini mr Bradford, jota te kunnioitatte sillä nimityksellä, alkoi hän taas. — Minä olen kuullut, että te olette olleet ystävällisiä hänelle ja että te olette panneet kokoon pienen pilanäytelmän täällä. Tulin juuri etsimään häntä, sillä minä olin kutsunut hänen depootille ottamaan vastaan minua. Äkkiä kuului kiljahdus ja Fanny vaipui sohvalle ehtimättä edes tulkita kreivin sanoja. Syntyi hirmuinen hälinä hänen virvoittamisestaan. Plummer ei tiennyt, mitä tehdä. Hän seisoi ja helisteli rahoja taskussaan, mutta sitten hän tuumi, että olisi kai sitä jotain sanottava, ja hän mylvi, ikäänkuin vieras olisi ollut kuuro.
— Joo, kreivi on varmasti ollut täällä, hän oli peijakkaan hauska mies ja me olemme pitäneet aika hauskaa, syöneet, juoneet ja käyneet vieraisilla. Voitte tavata hänen täällä noin kahdeksan päivän perästä, luulen. Olette varmaan hänen serkkunsa, koska teillä on yhtäläinen nimi.
Kreivi seisoi siinä ivallisesti hymyillen ja kuunteli kärsivällisesti mr Plummerin sanatulvaa, sekä odotti, että joku olisi tarjonnut hänelle tuolin.
— Minulla ei ole kunnia ymmärtää ainoatakaan sanaa puheestanne, sanoi hän ranskaksi — mutta minä luulen, että läsnäoloni häiritsee. — Hän silmäsi Fannyä, joka pyörtyneenä makasi sohvalla. — Otaksun, että tulkkini on karannut vieden mukanaan melkoisen rahasumman, money — lisäsi hän engelskaksi.
— Niin, money, sitä meillä on kyllä täällä lännessä, vastasi Plummer iloisesti kuullessaan mielisanansa. — Money se on joka maailmaa hallitsee.
Ranskalainen poistui kumartaen ja Plummer saattoi häntä ovelle.
— Pistäytykää katsomassa, kun aikaa on, sanoi hän.
— Mikäs merkillinen otus se oli, puheli Plummer palattuaan huoneeseen. Oliko sekin joku kreivi? Kuinka monta kreiviä me saamme tänne Minneapolikseen? Ei, kyllä se ensimmäinen sitten oli parempi.
Mrs Plummer kääntyi hurjistuneena mieheensä.
— Mitä sinä siinä seisot ja lörpöttelet, kun sinun pitäisi juosta hakemaan lääkäriä? Etkö näe, että Fanny on kuolemaisillaan?
Fanny kuuli sen ja nousi äkkiä ylös.
— Antakaa olla lääkärin hakematta! — huudahti hän ja syöksyi portaita ylös Charleksen huoneeseen. Hän sulki oven saadakseen olla yksin, heittäytyi sohvalle ja purskahti hillittömään itkuun. Jotakuinkin siitä toinnuttuaan, huomasi hän kirjeen, joka oli pistetty erään hänen pöydälle asettamansa ruusuvihon sisään. Se oli osoitettu hänelle ja kuului:
"Rakas Fanny!
"Kun tätä luet, on luultavasti jo kaikki huomattu, ja minun täytyy sinun silmissäsi olla petturi ja hylky. Mutta ennenkuin tuomitset, kuule, mitä minulla on sanottavaa." (Ja nyt seurasi pitkä selitys siitä, miten hän vastoin tahtoansa oli joutunut siihen asemaan, ja miten hän sitte oli pakoitettu aina pitemmälle, kunnes oli mahdotonta korjata erehdystä). "Nyt toivon että ymmärrät, mitä tarkoitin kysyessäni, pitäisitkö minusta sittenkin, vaikka minulla ei olisikaan kreivin arvoa linnoineen ja muine ihanuuksilleen, sekä pyytäessäni sinua kutsumaan minua Charlieksi. Älä luule minua miksikään tavalliseksi petturiksi. Olen arvossapidetyn, keskisäätyyn kuuluvan perheen jäsen Lontoosta. Olen ollut konttoristina siellä, ja kreivi Ducroix pyysi minua tulkikseen Amerikaan. Osaan nimittäin ranskankieltä. Luonnollisesti annan sinulle lupauksesi takaisin, koska nyt ehkä halveksit minua liian syvästi voidaksesi enää ajatella minua. Sano isällesi, ettei hänen tarvitse luulla minun pitävän niitä rahoja, jotka hän minulle ystävällisesti lainasi. Ne maksetaan rehellisesti niin pian, kun sen kykenen tekemään. Tarvitsin ne päästäkseni ajoissa pois tieltä. Minua vaivaa ajatus että olen kevytmielisyydelläni tuottanut häpeää ja surua teille kaikille, sillä vaikka aloinkin leikin piloillani, tartuin lopulta kuitenkin siihen ystävällisyyden ja vierasvaraisuuden verkkoon, jonka ympärilleni virititte. Olen aina säilyttävä teidät kiitollisessa muistossa. Ehkä voin joskus palkita hyvyytenne. Ala halveksi minua rakas Fanny!
Sinun katuvainen
Charles Bradford."
Fanny rutisti luettuaan kirjeen käsissänsä. — Voi Charlie, Charlie, miksi teit tämän, huudahti hän. Ja hän heittäytyi taas itkien sohvalle.
— Kaikki naureskelivat nyt Plummerilaisille. Sanomalehti-urkkijat olivat olleet West-Hotellissa ja kyselleet asiaa todelliselta kreiviltä. Laajasanaisia selontekoja oli luettavana sanomalehdissä, ja ne, jotka eivät olleet mukana Plummerin kutsuissa, saivat nyt tilaisuuden kostaa. Ne, jotka olivat olleet juhlissa ja sitten käyneet vieraisilla Plummerilla sekä sitten kutsuneet "kreiviä" luokseen, olivat hyvin noloina, etenkin se gentlemanni, joka oli pitänyt ranskalaisen juhlapuheen. Mutta toiset riemuitsivat. Pienempi-osaiset olivat mielissään, kun miljoonamiehiä näin nolattiin. Plummer oli kironnut ja raivonnut. Hänen täytyi mukautua siihen, että hänen toverinsa alinomaa kyselivät, kuinka kreivi voi, ja oliko hän taas saanut jonkun uuden näytteen Ranskasta. Hänen hyvä tuulensa voitti kuitenkin lopulta vihan, ja hän ihaili kaikessa hiljaisuudessa Charles Bradfordia, joka oli ollut niin "peijakkaan smart." Pahimmin oli Fannyn laita. Hän häpesi näyttäytyä kadullakin. Hän kieltäytyi aivan jyrkästi lähtemästä tervehdyskäynnille todellisen kreivin luo, jota hän melkein vihasi. Niin sai Plummer vielä kerran ottaa "hätäankkurin" palvelukseensa mennessään vierailulle West-Hotelliin. Se oli äärettömän vastenmielistä, ja Plummer olisi mielellään maksanut aika summan, jos olisi sillä keinolla päässyt kaikesta, mutta se ei nyt auttanut. Juhlia ja huvimatkoja ei hän nyt voinut järjestää se olisi näyttänyt hassunkuriselta. Hän meni sentähden yksinkertaisesti tervehdyskäynnille vaimoineen, joka oli nyt pudonnut kreivillisestä korkeudestaan. Mutta kun he menivät West-Hotelliin ja lähettivät nimikorttinsa, saivat he sen vastauksen, että kreivi voi pahoin eikä ottanut vastaan. Tämähän oli ilmeinen loukkaus. Kotimatkalla sadatteli mr Plummer tuota kirottua ylimystä luuvaloisine säärineen, joka ei ollut kelvollinen antamaan kättäkään kunnialliselle yankeelle. Hän toivoi nyt päässeensä kaikista ranskalaisista kreiveistä… Mutta se Charlie, se oli sentään peijakkaan hauska mies, ja riivatun "smart" hän oli ollut.