XXII.
Dina kertoi kaikki mrs Valterille. Tämä kuunteli keskeyttämättä.
— Minä olen niin tottunut noihin historioihin, ettei se minua ollenkaan ihmetytä, sanoi hän. — Minneapoliksesta tulee pian samanlainen Sodoma, kuin muistakin suurkaupungeista. Mutta kuinka kauan ne; nuoret keikarit saavat esteettömästi harjoittaa konnantöitänsä, ennenkuin laki tarttuu heidän siipipankkoihinsa sitä minä en käsitä. Kunpa heistä saisi edes yhden merkityksi! Teidän onnettomuutenne on se, että olette nainen ja lisäksi köyhä, sanoi hän katkerasti — ja sellaisen on vaikea saada oikeutta. Sanotaan meillä naisilla olevan paljon oikeuksia täällä Amerikassa. Meitä mielistellään todellakin ja ollaan tekevinään meille ritarillisia palveluksia sekä sallitaan joskus olla mukana, mutta elämän suuriin kysymyksiin nähden jätetään meidät ulkopuolelle kaikkea. Meille ei anneta äänestysoikeutta, jokainen maantienkulkija, mimmoinen juopporatti hyvänsä asetetaan naista korkeammalle. Mutta isänne suhteen ette tarvitse olla huolissanne. Jos hän on hyvä ihminen, täytyy hänen huomata tehneensä teille vääryyttä ja ottaa teidät kotiin takaisin.
— Mutta hän on niin ylpeä.
— Juuri sentähden onkin hänen suojeltava teitä, eikä hän voi epäillä teidän viattomuuttanne. Menen itse hänen luokseen.
— Teettekö sen todellakin? Miten hyvä te olette! Hän pitää minusta niin paljon, katsokaas, ja siksi se oli hänestä niin kauheaa.
— Ja teidän hyväksenne, lapsi, koetamme tehdä voitavamme. Otan selvän siitä, onko mahdollista saada oikeutta laillista tietä. Ja jos se ei onnistuisikaan, mitä merkitsee itse asiassa vieraitten ihmisten arvostelu?
Jos omaisenne tietävät teidät syyttömäksi, osoittavat he sitä suurempaa hellyyttä teille. Ja jos nekään eivät sitä tekisi, onhan hyvä omatunto elämän arvoinen, sillä silloin on Jumala suojaamassa. Jos ihmiset kieltäytyvät jakamasta oikeutta, ei ijankaikkinen oikeus meitä sentään petä. Elämä ei ole suuriarvoinen, jos emme sitä usko. — Se vuode, jolla makaatte, voisi todistaa monenlaisista kärsimyksistä. Monta onnetonta on sillä levännyt ennen teitä. Ne ovat olleet nuoria tyttöjä, joita on väkivaltaisesti häväisty, kuten tekin, toisia, joita on kauniilla lupauksilla houkuteltu, toisia, jotka hetken hairahdus on syössyt onnettomuuteen. Minulla on jonkillainen etuoikeus niiden etsimiseen. Ne tuntevat minut ja tulevat hädissään luokseni, sillä ne tietävät minun pitävän heistä. Toisinaan on minulla niitä talo täynnä. He kertovat minulle kaikki, ja minä voin vakuuttaa, että olen huomannut heissä paljon enemmän hyvää, yksinpä syvimmällekin vajonneissa, kuin niissä, jotka ovat heidät siilien tilaan saattaneet. Miehet eivät välitä mistään. Laki suojelee heitä. Ja vaikka nuori mies hankkii itsellensä kokonaisen haaremin, ei poliisi häntä hätyytä, mutta hänen uhrinsa ajetaan kurjuuteen. Mailmassa on niin vähän oikeutta. Mutta jos omatuntomme on puhdas, voimme pitää päämme pystyssä ja kestää kärsimyksiäkin siksi, kunnes joudumme ijankaikkisen tuomioistuimen eteen.
Dina kuunteli kyyneleet silmissä. Oli niin paljon rohkeutta, koristelematointa totuutta ja sydämellisyyttä noissa mrs Valterin sanoissa, että hän tunsi täytyvänsä rakastaa häntä ja kunnioittaa noita harmaita kiharoita, jotka hänen otsaansa ympäröivät.
— Menettekö todellakin isäni luo? — kysyi Dina. — Minä en uskaltaisi.
— Mutta minä uskallan, sanoi mrs Valter hymyillen. — Odottakaamme kuitenkin ja antakaamme hänen tyyntyä. Hän taitaa olla kovin tulinen. On paras antaa hänen ensin ikävöidä teitä oikein perinpohjaisesti, sitten on helpompi saada häntä järkiinsä. Te jäätte siksi aikaa tänne ja auttelette minua vähän. Meitä on tässä vaan kaksi vanhaa. Jos olette kylliksi voimistunut, on paras nousta. Laitan teille pian jotain toimittamista.
— Kuinka voitte olla niin hyvä, kysyi Dina kurottaen kättään häntä kohti.
Mrs Valter hymyili.
— Meitä ihmisiä moititaan niin pahoiksi, ja kuitenkin liikuttaa meitä pieninkin palvelus. Minkälaista olisikaan elämä, jos ihmiset tahtoisivat elää sovinnossa veljien ja siskojen tavoin? Silloin loppuisivat kaikki rikokset ja kärsimykset ja onni kukoistaisi. Mutta kuitenkin valitsevat useimmat vihan, itsekkäisyyden ja vallanhimon. Minkälaisia hulluja olemme! Valitsemme vapaehtoisesti pahan ja suljemme hyvän ovemme ulkopuolelle. Minua ette saa ylistellä, sillä minä olen huomannut tekeväni suurimman palveluksen itselleni osoittaessani hiukan hyvyyttä toisille.
Mrs Valter poistui ja Dina nousi vuoteelta. Hänen päätänsä pyörrytti, ja eilispäivän kamalat tapaukset muistuivat alinomaa mieleen. Mutta kuitenkin tuntui, kuin olisi pieni toivon säde pilkistänyt hänen pimeään sieluunsa, ja mrs Valterin hyvää tekevä vaikutus valoi rauhaa hänen mieleensä tässä hiljaisessa kodissa.
Tohtori istui jo aamiaispöydässä, kun mrs Valter tuli alas.
— Oletko jo odottanut minua, ystäväni? — kysyi hän. — Olen taas saanut kuulla kertomuksen sitä vanhaa lajia.
Hän kertoi miehelleen, mitä Dina oli hänelle uskonut.
— Plummer! — huudahti tohtori. — Se raaka, vanha moukka! Niin, niin, omena ei putoa kauas puusta.
— Mitä meidän on tehtävä aikamme nuorten miesten parantamiseksi, Robert, sanoi mrs Valter levittäessään voita leivälle. — Mietiskelen sitä yötä päivää.
— Älä välitä miehistä, Edith, sanoi tohtori. — Saanethan toki tarpeeksi naisistakin, heistäkin saat vaan paljaita ikävyyksiä.
— Kuinka voit niin sanoa, Robert, sinä, joka tunnet asiat niin hyvin, ja joka niin uskollisesti olet minua auttanut? — huudahti mrs Valter.
— Etkö muista, kuinka sanomalehdet sinua hävyttömästi kohtelivat silloin, kuin aloit pelastaa noita onnettomia? Nehän leimasivat sinut melkein siveettömäksi naiseksi. Etkö muista, miten ne sinua pilkkasivat ja miten häpeemättömästi asianajajat käyttäytyivät sinun puollustaessasi suojattejasi oikeudessa?
— Ei kannata puhua sellaisista pikkuasioista, sanoi mrs Valter. — Ne ovat olleet ja menneet. Juoruthan lakkasivat, kun saimme "Bethany homen" perustetuksi. Mutta muistatko sitä kiitollisuutta, mitä minä olen saanut osakseni niiltä, jotka ilman minun apuani eläisivät kurjuudessa, mutta joilla nyt on kunnollinen koti. Sen pidän tyhmiä sanomalehtiartikkeleita arvokkaampana. Kuka niistä välittäisi?… Mutta anna nyt minulle hyvä neuvo, mitä teemme meidän nuorille miehille? Etkö luulisi olevan asialle eduksi, jos perustaisimme nuoria miehiä varten yhdistyksen, jonka jäsenet sitoutuisivat elämään siveellisesti, sekä suojelemaan ja auttamaan onnettomia, langenneita naisia.
— En tiedä, vastasi tohtori. — En luota juuri paljon noihin yhdistyksiin. Jos niihin yhdistyminen kerran tulee muotiasiaksi, liittyy niihin usein henkilöitä, joille lupaus ei paljoa merkitse, ja jotka edelleenkin elävät entiseen tapaansa peittäen paheensa yhdistyksen jäsenmerkillä. Ei… mormoonitkin ovat siinä tapauksessa parempia… Mutta nyt täytyy minun mennä sairaitteni luo.
— No niin, on kuitenkin parasta, ett'et mene kovin monen kanssa naimisiin, sanoi mrs Valter piloillansa.
— Niinpä kyllä, minulla on aivan tarpeeksi vanhassa lohikäärmeessäni, vastasi tohtori, otti hänen päänsä käsiensä väliin ja suuteli häntä.