X.
Big Bobin riemuvoitto.
Tällä näyllä oli merkillinen vaikutus Big Bobiin.
Hänelle juolahti mieleen tehdä suurin työnsä poliisimiehenä — hankkia itselleen korvaamattomia ansioita.
Asian laita oli niin, ettei Big Bobia ollut milloinkaan muulloin vaivannut kunnianhimo. Jos hän vain sai silloin tällöin kyllikseen syödä, hoitaa lihaksiaan ja nukkua riittävästi, oli hän ollut tähän saakka tyytyväinen.
Mutta tällä kertaa oli asianlaita toinen.
Nyt saataisiin nähdä sellaista, jota ei ehkä kukaan olisi uskonut.
Hän meni takaisin nahkurin taloon, ravisti hereille nukkuneet avustajansa — yhtä uniset kuin hän itse tavallisesti — sekä piti seuraavanlaisen lyhyen, mutta sisältörikkaan puheen:
— Unikeot! Ylös joka sorkka! Ryysyt päälle ja nopeasti! Nyt saatte nähdä tanssin, joka panee puupölkynkin hikoilemaan verta. Mutta pitäkää varanne, muuten väännän teiltä jokaiselta niskat nurin kuin olisivat ne munankuorista! — On lähdettävä heti kadottamatta tuhannesosa sekunttiakaan… Mars!
Hetkistä myöhemmin oli hän sijoittanut miehensä mexikolaisen posadan — hotellin — ympärille tavalla, josta arveli olevan suurimman hyödyn. Ja senjälkeen meni hän päättävästi meluiseen juhlasaliin, istui pöydän viereen ja huusi:
— Tänne pullo parasta Kalifornialaista ja sikareja! — Burns!
Ei saata mielellään kieltää tämän esiintymisen herättäneen melkoista huomiota. Ehkäpä oli Big Bob tarkoittanutkin sitä.
Meluava joukko vaikeni, ja kymmenen paria silmiä, lukuunottamatta kellarimestaria ja tarjoilevaa neekeriä, suunnattiin kummastellen vieraaseen.
Siniviittainen mies nousi ja meni tilaavan vieraan luo sekä sanoi merkityksellisesti nauraen:
— Senor! Te olette varmasti erehtyneet kutsumuksessanne.
— Kuinka niin? Kysyi Big Bob tyynesti kohdaten ivallisen katseen ja näyttäen kuin ei käsittäisi mitään — mitä hän ei muuten tehnytkään. Siniviittainen jatkoi:
— Teidän olisi pitänyt ruveta sumusireeniksi.
Räjähtävä nauru tervehti tätä silminnähtävää johdantoa riitaan.
Mutta Big Bob ei jäänyt vastausta velkaan. Hän vastasi ripeästi:
— Paljon mahdollista, senor! Saattaa joskus erehtyä kutsumuksessaan.
Se näyttää tapahtuneen teillekin.
— Niinkö luulette?… Kuinka niin? tuli hiukan epäröivä kysymys.
— Te olisitte paremmin sopinut riippumaan hirsipuuhun, vastasi Big Bob silmää räpäyttämättä.
Se oli sitä myöten valmista.
Siniviittainen mies — kapteeni Bartolo Felipe — tempasi salamannopeasti revolverinsa. Mutta ennenkuin hän ehti sitä käyttää, sai hän Big Bobin jättiläisnyrkistä sellaisen iskun keskiruumiiseensa, että käpertyi kaksinkerroin kuin kääntöpääveitsi.
Tajuttomana jäi hän makaamaan lattialle Big Bobin tarttuessa toisella kädellään tuolin karmiin — ja toisessa kädessään pitämällään revolverilla tähtäsi hän keskelle hämmästynyttä seuruetta ja piti jälleen pienen puheen:
— Roistot! Nyt olette koko joukko hypännyt kuumaan keittoon! — Ja siinä tulee teistä jok'ikinen lurjus niin keitetyksi, ettei edes teidän rakkaat äitinne tuntisi teitä senjälkeen. — Kädet kauniisti ylös ja seuratkaa mukana! Parittain! Keittämisestä tulee poliisi huolehtimaan — nyt olette kuulleet sanottavani.
Big Bob oli varomaton puhuessaan niin paljon.
Hän ei ollut senvuoksi huomannut kuinka eräs sivuovi hänen takanaan hiljaa avautui. Ja oviaukosta lensi vilauksessa lasso, joka hienosti kiertyi jättiläisen kaulan ympärille samalla kun naurava ääni huusi:
— Käykää kiinni, muchachos… Tässä ajaa hän kevyesti.
Kenenkään muun kuin Big Bobin valtava häränkaula ei todennäköisesti olisi kestänyt ajelua, joka nyt alkoi.
Big Bob laahattiin yli lattian ulko-ovelle, jossa juuri ruvettiin sitomaan hänen käsiään ja jalkojaan — kun jotakin aivan odottamatonta tapahtui.
Ovi vetäistiin ulkoapäin auki.
Avonaisessa ovessa näyttäytyivät — Arizona Bert, Handsome Harry, Kid ja heidän takanaan joukko poliiseja.
Vilauksessa olivat hämmästyneet mexikolaiset ympäröidyt ja asia selvä.
Silloin kohottautui Big Bob istuvaan asentoon, sinkautti luotaan lasson, hieroi vähän kaulaansa epämiellyttävän "kauluksen" jäleltä sekä sanoi rauhallisimmalla tavalla maailmassa:
— Kiitos avusta! Mutta jos olisin saanut jatkaa hetken vielä, niin olisin varmaan selvittänyt tämän pikku asian yksinkin ja siitä olisi tullut minun suurin voittoni.
Toverien nauraessa veti hän taskustaan vaaleansinisen silkkipalan, vilkutti sitä ja sanoi:
— Katsokaa sopiiko se tuolla sisällä olevaan siniseen sadeviittaan. — Siinä tapauksessa olemme myöskin siepanneet Coronado Beackin ryöstömurhaajan. — Ja sehän juuri oli minulle annettu tehtäväksi, vai kuinka, master Bert?
Pala sopi täsmälleen.
Pian huomattiin myöskin paljon muun sopivan.
Sekä Handsome Harry että Kid saattoivat todistaa mitä oli tapahtunut kuunari Felicalla. Ei ollut mitään epäilystä, että oli vangittu koko rajaseudun vaarallisin ryöväri- ja salakuljetusjoukkue.
Onnistuttiin myöskin saamaan tunnustus mihin ne viisi kultahiekalla ja timanteilla täytettyä laatikkoa olivat piiloitetut — ja sieltä löytyi muiden aseiden joukosta sekin revolverilaatikko, jota Big Bob oli seurannut.
Vaarallisen kapteeni Bartolo Felipen luovuttaminen ei kohdannut Mexikon puolesta mitään esteitä, enempää kuin niiden kymmenen miehenkään, jotka kuuluivat tähän rajaseudun vaarallisimpaan liittoon.
Ja siinä on tämän jutun loppu.