I.
SUOJELUSKUNNAT SYNTYVÄT.
"Ettäkös tee ymmärrä, että teittien on turha rimpuilla vastaan, kun kansa vaatii!"
Roskaväen piirittäessä pörssitaloon suljettua Helsingin valtuustoa kirkui otsatukkansa suojasta yllä olevat sanat kokoussalin ovelle ilmestynyt leveälahkeinen "sakilaisjolppi". Sekä nuo sanat, että se tilaisuus, missä ne lausuttiin, ovat minusta erinomaisen tunnusmerkilliset maamme julkiselle elämälle kesällä 1917.
Kuin katkelmia pahasta painajaisunesta on tajuntaan painunut vain erinäisiä kohtauksia siitä monikirjavasta näytelmästä, joka mainitun kesän kuluessa maassamme näyteltiin. Päivän tunnussanana aito itämainen svaboda (= täydellinen anarkia ja roskaväen mielivalta); kohtuuton ja väkivaltainen lakko toisensa jälkeen; tavarissi-kiemailua, ryssänpistimiä, tökötinhajua ja pimeitä kotitarkastuksia vangitsemisineen; voimellakoita, jolloin Valion puolikypsiä juustoja kierii pitkin katukiviä ja kirkuvat suutarin Martat esikaupungeista huitovat ruskean laihoilla nyrkeillään kuin pesukurikoilla; sikahumalaa kohti nopeasti kehittyvää kansanvallan (oikeammin: roskaväen vallan) juopumusta; huippuunsa kohonnutta siltasaarelaisröyhkeyttä ja seitsenkertaisesti kuumennettujen pätsien voimalla huumaansa lietsovat sosialistilehdet ainoina tietojen tuojina, kun latojain lakkoillessa sakilaiset ja "flottarit" piirittivät porvarislehtien toimistoja. Ummehtuneeseen ilmaan ei kajahda mitään vapauttavaa sanaa ja näkyviin ei kohoa yhtään persoonallisuutta, ainoastaan hikinaamaisia ja suurisuisia demagoogeja, joita kansainvälisellä aaterihkamalla lastattuina kuin täyteen puhalletut rakot vilahtelee silmäin ohi ihan loppumattomiin; raskaasti ähkyen nyhjyttelevät kesäisten salojen halki ränsistyneet junat, joiden vaunut pitkin penkkejä, käytäviä, hyllyjä ja patjoja venyvistä ryssänsoltuista ovat kuin lieroilla täytettyjä jättiläisrasioita; niin, koko maa on kuin ääretön tanssilava, jonka palkit notkuvat anarkia-polkan jyskeestä. Ja tämän monikirjavan näyttämön taustassa loistaa Valpas-Hännisen kalvakka naamataulu, tuon sameiden vesien mestarikalastajan, jota voi negatiivisessa mielessä katsoa Suomen kansan tähän saakka merkillisimmäksi rotupsykoloogiseksi tuotteeksi; hän hymyilee tyytyväisenä ja tekee kylmiä laskelmiaan, pidellen tottuneessa regissöörin kädessään niitä näkymättömiä lankoja, joiden tempaisuja totellen rahvaanvallan markkinakentällä tekevät temppujaan Tokoi, Manner, Sirola y.m. nimillä tunnetut lukuisat marionetit.
Entä vakava ja lainkuuliainen osa väestöstä, ja sehän on kuitenkin enemmistönä maassa? Niin, se huokailee kuin kahleisiin lyötynä, läpi tuskastuneena tähyillen joka suunnalle: mistä tulisi pelastus, mistä vapauttava sana ja mistä se myrskynpuuska, joka kirvottaisi poveen pakahtuvan siveellisen vihan ja saisi liikkeelle ne raskaat, voimat, jotka edustavat tämän maan oikeata, todellista kansantahtoa, kansaa kokonaisuudessaan eikä mitään joukkohulluuden riivaamaa erikoista luokkaa. Mutta ei, helteisellä taivaalla ei näy pienintäkään pelastusta lupaavaa pilvenhattaraa, päivästä päivään pysyy ilma hikisen painostavana ja häiriintymättä saa kansan edesvastuuttomin aines jatkaa svaboda-orgioitaan.
Eduskunnan porvarillisen aineksen ja hallituksen yritykset järjestysvallan luomiseksi tyrehtyvät siltasaarelaisten tömistykseen ja raivokkaihin alashuutoihin, joita toverillisesti säestää pistinten kilinä ryssänkasarmeista. Puhutaan, kirjoitetaan, jauhetaan, mutta mitään ei saada aikaan. Viikko viikolta jatkuu hikistä paikallaan seisontaa ja yhä vaivautuneempi ilme syöpyy lakia ja järjestystä rakastavain kansalaisten kasvoille.
Tämän avuttoman tilanteen vallitessa ryhdytään niiden alotteesta, jotka näinä isänmaamme etsikkohetkinä koettavat viimeiseen saakka olla toimessa, puuhaamaan järjestys- ja suojelusvaltaa yksityistä tietä. Saapuu tietoja, että Etelä-Pohjanmaalla on palokuntain nimellä perustettu järjestöjä, joihin on liittynyt lukuisasti miehiä ja jotka ahkerasti pitävät sotilaallisia harjotuksia.
Päätämme panna sellaisen pystyyn kotipitäjässänikin. Mutta perustavaan kokoukseen eräänä alkuelokuisena iltana on saapunut harmillisen vähän miehiä. Ja sitten kokouksen meno: jaarittelua ja sinne tänne jahnaamista eikä kohottavasta innostuksesta pienintä pihaustakaan. Muuan jästipääisäntä, jonka puoluekarsina on jossain siellä maalaisliiton ja sosialismin rajamailla, tahkoaa vastaan kuin raskas myllynkivi, samalla kuin eräät nuorisoseura-idealistit uhkaavat koko asian hukuttaa aatehelyjä vilisevään sanatulvaansa.
— Paitsi ryssien varalta voi tällainen palokunta muutenkin järjestysvaltana käydä tarpeelliseksi, — koettaa eräs meistä puuhan alkupanijoista auttaa asiaa jaloilleen. — Ajatelkaahan esimerkiksi sitä seikkaa, että kun pitäjässämme alkavat syksyllä rautatietyöt, niin silloin kulkeupi paikkakunnalle varmastikin kaikenlaisia hulikaaneja, viinatrokareita ja korttihuijareita, jotka nykyisen elintarvepulan vallitessa voivat aikaan saada mitä vallattomuuksia hyvänsä.
Näiden sanojen johdosta lähtee huoneesta joukko työväentalolaisia, jotka epäluuloisina ja kyräten ovat istuneet oven suussa.
— Vai rautatietyömiehiä täällä aiotaan ruveta lahtaamaan! — kuuluu seläntaitse karkea ääni, samalla kuin ovi rämähtää menijäin jälestä vihaisesti kiinni.
Kokoukseen oli vartavasten kutsuttu sosialistejakin ja asia oli alustettu sovinnollisessa ja yhdistävässä hengessä sekä koetettu terottaa sen tarkotuksena olevan kaikkien kansanluokkien, koko isänmaan yhteisen edun. Saatiin siis jälleen nähdä että Siltasaarelta hallittujen sosialistiemme kanssa oli mahdoton yrittää minkäänlaista yhteistyötä. Sosialistilehtien paloartikkelit porvarien lahtarikaarteista olivat jo ehtineet tehdä vaikutuksensa.
Kun menivät, niin menkööt, onhan meitä "porvareitakin" pitäjässä mitä yhden palokunnan perustamiseen tarvitaan. Pannaan siis sanamyllyt uudestaan käyntiin, jauhetaan, jauhetaan ja lopuksi syntyy kuin syntyykin "palokunta". Valitaan päälliköt ja muut toimihenkilöt sekä päätetään panna harjotukset käyntiin. Tulos: seuraavaksi sunnuntaiksi määrättyihin harjotuksiin saapuvat ainoastaan päälliköt.
Alkuunsa nukahtavat "palokunnat" naapuripitäjissäkin, joissa erään toverin kanssa olen kierrellyt niitä perustelemassa. Mitäpäs tässä hätäiltäisiin, kun omia housuja ei kerran tuli uhkaa.
Eletään, torsotetaan päivästä toiseen ja tylsän odotuksen vallassa kuunnellaan svaboda-polkan jyskettä. Niin päästään marraskuuhun.
Puukko kurkulla on eduskunnalta kiristetty läpi kypsymätön reformi toisensa jälkeen. Nyt sitä on jälleen kiristettävä. Tosin siihen tällä kertaa ei ole edes syyn varjoakaan, mutta "kansa" on päästettävä taas uudemman kerran näyttämään mahtiaan (=venäläinen pistinvalta). On niin hiivatin lysti nöyryyttää ja kuranssata noita vietävän phörrväreitä. Niinpä pannaan taaskin "pyörät seisomaan", porvarislehtien suuhun työnnetään kapula ja maa vaivutetaan viikon mittaiseen pimeyteen, jonka suojissa ryssiltä saaduilla kivääreillä aseistetut sakilaislaumat ryhtyvät omalla tavallaan toteuttamaan veljeys-vapaus-tasa-arvo-oppeja.
Eletään siis jälleen suurlakossa. Junat eivät kule eikä saavu postia. Mielellään sulkisi "työväenneuvosto" täällä kotipitäjässänikin kauppapuodit sekä ottaisi telefoonin haltuunsa, mutta ei uskalla. Punaiset tuntevat täällä vanhalla talonpoikaisseudulla itsensä liian voimattomiksi.
Mutta toisin on naapuripitäjässä. Siellä on asutus vanhempaa ja osaksi rappeutuneempaa, sen halki kulkee rautatie ja siellä on kaksi sahaa. Nämä seikat ovat paikkakunnalle luoneet melkoisen jätkälistön. Sen ja samalla työväenyhdistyksen ydinjoukon muodostaa joukko täydellisiä roistoja, jotka elelevät kaikenlaisella petkutuksella ja huijauksilla. Tämän joukon henkinen isä ja johtaja on lihava ja irstas suutari (tietysti suutari!) Tossava, joka sota-aikana on gulashannut itselleen melkoisen omaisuuden. Muuten varsin tyypillinen sosialistipomo: sileänniljakas, moninaamainen, hillitty, mutta sitä vaikuttavampi, salakiihottaja, joka aina osaa luikerrella vapaaksi edesvastuusta, jos milloin hänen yllyttämänsä joukot ovat tihutöitä tehneet.
Sellaista väkeä ovat naapuripitäjän ihanneyhteiskunnan luojat ja sellainen heillä herra ja mestari. Hepä nyt suurlakkopimeydessä ryhtyvät pitäjää hallitsemaan: kaikki kaupat ja muut liikkeet kiinni, asemalle ja telefoonisentraaliin vahdit, etteivät porvarit pääse vastavallankumouksellisia juoniaan levittämään! Ja työväentalolla, joka kaikenlaisen rivouden, renttutanssien ja salajuonien pyhäkkönä kohoaa keskellä tiheintä kirkonkylää, istuu suutarigulashi Tossavan johdolla vallankumouksellinen työväenneuvosto, halliten pitäjää.
Mutta lakko päättyy, junat alkavat kulkea, sanomalehdet pääsevät pintehistä ja posti saapuu. Kaikkialla muualla on tuo aiheeton ja järjetön lakko lopussa, mutta ei naapuripitäjässä. Siellä ovat tossavaisten tahdosta puodit yhä kiinni ja telefooni sulkutilassa. "Kansa" naapurikunnassa näyttelee vallankumousta päivästä toiseen senkin jälkeen, kun muualla on jo palattu päiväjärjestykseen.
Jo suutahtavat viimeinkin kaikki kunnan kansalaiset. Miehiä, joukossa puoleksi vakaita körttiläisiä, kokoontuu satainen lauma. Kellä on luodikko tai muu metsästyspyssy, tempaa sen olalleen, toisten varustautuessa seipäillä. Kaksimiehisissä riveissä äänetönnä, vakaana ja päättäväisenä marssii tuo kunnioitettavan suureksi paisunut joukko "vallankumouksen näyttämölle".
Puodit avataan ja sentraalista ovat lakkovahdit jo sitä ennen puikkineet jalkoihinsa.
— Tossava neuvostoineen tilille!
Valjuna astuu Tossava vapisevan neuvostonsa kera ulos työväentalosta, jonka eteen "vastavallankumouksellisten" joukko on asettunut, sekä alkaa tekorauhalliseen tapaansa selitellä ja luikerrella.
— Eiköhän niille olisi paras panna selkään, että oppisivat vasta ihmisiksi elämään? — ehdottaa muuan körtti-isäntä.
Tätä lutherilaista neuvoa ei kuitenkaan noudateta, vaan sen sijaan vaaditaan Tossavaa tovereineen kirjoittamaan nimensä sitoumuksen alle, jossa he juhlallisesti lupaavat vasta olla mitään rettelöitä matkaan saattamatta. Vastaan mukisematta ja helpotuksesta hengähtäen kirjoittavat "neuvoston" jäsenet, Tossava ensimäisenä, nimensä lupauksen alle. Annettuaan paperin nimismiehen huostaan palaavat ukot tyytyväisinä arkitoimiinsa.
Innostava ja kohottava vapautuksen humaus käy läpi kahden pitäjän. On vihdoinkin uskallettu edes jotain yrittää, on vihdoinkin saatu hieman tuulta tähän seisovaan ilmaan.
Nyt on ehkä sovelias hetki yrittää palokunta-asiaa uudestaan vireille panna. Mutta pian ilmestyy sille asialle vieläkin pätevämpi kiihotin.
Tuskin olivat naapuripitäjässä "vastavallankumoukselliset" poistuneet kirkolta ja tuskin muste sitoumuksessa ehtinyt kuivua, kun jo pari Tossavan kätyriä oli matkalla Kokkolaan apua hakemaan. Seuraavan päivän junassa sieltä saapuikin puolisataa ryssää, matkassaan kaksi kuularuiskua, joukko ylimääräisiä kiväärejä sekä parvi suomalaisia hulikaaneja.
Mikä taivas nyt aukesikaan paikkakunnan roskaväelle! Nyt päästiin kostamaan ja näyttämään manttaalipörhöille, että valta sittenkin on "kansan". Hih!
Aseman virkamiehet vangittiin, samoin nimismies, poliisi ynnä joukko isäntiä sekä raahattiin käsiraudoissa työväentalolle. Paikkakunnan omat hulikaanitkin saivat kiväärin käteensä, ja silloin: pois tieltä, porvarit! Mutta kerrassaan näky jumalille on Knuutilan Nartti, pahankiskoisuudestaan yli kymmenen pitäjän kuuluisa lentojätkä, kun hän kävelykeppinään poliisilta anastettu sapeli teikkaroi kylänraitilla, heitellen silmille valuvan otsatukkansa takaa voitonriemuisia silmäyksiä, ja häränsarvimaisten viiksien alta välähtävät suuret torahampaat, kun hän tekee irvistävän eleen vastaan tuleville herraskaisille.
Miehissä lähdetään nyt kylää kiertämään ja "aseita takavarikoimaan". Melkoinen joukko vanhoja revolvereja, haulikoita ja muita viattomia metsästyspyssyjä saadaankin saaliiksi ja kuljetetaan työväentalolle. Revolveri ohimolla tiukataan vangeiltakin missä heidän aseensa ovat kätkössä. Varsinkin pidetään lujalla nimismiestä, jonka hieno gentlemanniolemus omituisella tavalla ärsyttää "kansaa". Hulikaanilauman keskellä saa hän marssia kotiinsa näyttämään mihin aseet on kätketty.
— Ettekö te kerralla usko, kun minä sanon, että minulla ei ole mitään aseita kätkössä! — tulistuu lopulta nimismies ja polkee jalkaa.
— Elä huuda, perrr…!
— Enkö minä saa omassa talossani tehdä mitä tahdon!
— Et, jumalaut', saakaan, nyt onkin kansalla valta! — ja nimismiestä kohti ojennetaan pari kivääriä, samalla kuin johtaja häristää hänelle nyrkkiään. —
Se on hieno ja viihtyisä koti anttiikkisine huonekaluineen, soittokoneineen ja monine tauluineen. Mikä nautinto tarsia huoneesta huoneeseen, myllertää aseiden etsimisen varjolla kaikki nurin sekä tyrkkiä pois tieltään hentoa ja säikähtynyttä talon rouvaa. Ja kun he ovat niin armollisia, että suostuvat tuon rouvan pyyntöön saada tarjota miehelleen ruokaa ennenkuin raahaavat hänet jälleen pois, niin mikä nautinto nimismiehen asettuessa ruokasaliin syömään, ryhmittyä kivääreineen saman pöydän ympärille sekä höystää talon herran ateriaa naurunhörinällä ja rivoilla huomautuksilla herraskaisten "pöytäoorningista". Taulun täydentää eräs toveri, joka apteekintippoja runsaasti nautittuaan on nukahtanut tuolilleen: kivääri on kädestä heltiämäisillään, kuorsaava pää on painunut rinnalle ja otsatukka valahtanut riipuksiin.
Illalla pannaan työväentalolla toimeen orgiat. Apteekista pakkoluovutetaan tenttua, hanuri alkaa räikkyä ja ryssän käsipuolessa kiikkuvat kevytjalkanaikkoset. Ja että riemu oikein riemulle remahtaisi, talutetaan sivuhuoneesta kahlehditut vangit tanssisaliin ja kuljetetaan hitaasti ympäri salia. Nartti on tentusta ja tästä ihanasta "kansanvallasta" haltioissaan.
— S—nan sonni! — kiljasee hän ja karkaa käsirautoihin kytkettyä nimismiestä kurkusta puristamaan.
"Porin Kalle", laajalti kuuluisa roisto, sekä jotkut muut Kokkolasta tulleet hulikaanit alkavat vaatia, että juhlatunnelman korotteeksi muutamia vangeista tapettaisiin. Edes parikaan. Siihen ei ryssäin johtaja kuitenkaan tällä kertaa anna suostumustaan. Niin jatkaa "kansa" jubileumiaan ilman, verta, pelkän tentun vuodatuksella. Kiitollisuutensa osotukseksi luovuttaa Tossava syrjävaimonsa tavarisseille. Vastalahjaksi tavarisseilta jää inhottava veneerinen tauti, joka pian leviää paikkakunnan hulikaaniseurakunnassa, niin että viranomaisten myöhemmin täytyy heitä joukottain passittaa lääninsairaalaan.
Niin, tässä on selostettu vain monias pieni kohtaus siitä laajasta näytelmästä, joka proletariaatin voittokulun yhteydessä näyteltiin Suomen kansalle marraskuulla 1917 ja jota monin verroin ja värikylläisempänä jatkettiin talvella 1918.
* * * * *
Tieto siitä, että naapuripitäjään on tullut ryssiä kahden kuularuiskun kera, vaikutti kaameasti ihmisten mieliin. Syvemmin kuin koskaan tunsi lainkuuliainen kansa aseiden, oman sotaväen ja lujan järjestysvallan puutteen. Melkoinen joukko vakaita isäntämiehiä kerääntyi koolle ja yksimielisesti päätettiin suojeluskunta — palokunta-nimeä ei enää käytetty — panna uudella vauhdilla pystyyn.
Tämän uudistetun suojeluskunnan päällikkyyden sai allekirjoittanut kunnian ottaa vastaan.