KULKURI.
Jaloin uupuvan raskain suurkaupungin katuja polen, ma unohtaa tahdon, miten orpo ja onneton olen.
Ma unohtaa tahdon melun, melskeen ja ihmishumun, jo kaikkea katson kuin lävitse verhon ja sumun.
Sydän lyömästä lakkaa…. Kai jääksi ja puuksi jo turruin; sydäntuskien taakkaa ma kannoin, kunnes ma murruin.
Sydän lyömästä lakkaa….
Jo aikakin on sen laata.
Hyv' yötä, ihmiset kaikki,
nyt laps käy maata….