RAIVOLYHTY
Yön rajattomat vallat vapisee raivosta, riemusta, ma mistä tiedän, silvottu siru, mikä olenkin! Mut särkyneisyyteni hyvin siedän. On toista noiden, tuon, kuin sanoisin…? Hahaa! Min tehdä aiot, pian tee, sa epätoivon orja, ihminen! Miks askeleilles pohjaa haparoit niin suotta kauan, yhtä hyvin voit mun käyrään pylvääseeni päättää sen! Koht' elo lipsahtaa! Väsynyt ma olen valaisemaan vaellustasi, rutsaista ruumisparkaas: miestä lasi kädessä räyhääväistä, hemppu-naista, mi tarjoo kauneuttaan katoovaista eniten tarjoovalle. Hahaa, hahaa! Ma huuhkaja oon riettaan kuolinvuoteen, ma karjun esiin horkat kaakon, luoteen! On myrsky-yö. Kaikk' ukset ulvahtaa. Kas, mykkyyteni salpa irtauu, ma mukaan ulvon, kuin ois mulla suu: hahaa, hohoo, huii hiuu, huhuu! En loista, mut lien soma hirsipuu!