HARMAA KUOLEMA.

Tää harmaus, mi sielun huntuaa, on kuolemaa; se lukinlankoihinsa langettaa.

Ah, hiljalleen
se kutoo kaihen raskaan katseeseen
ja sydämeen.

Kuin usvan peitossa ma harhailen.
Hämärtyy maa, myös itse myötä sen
pois himmenen.