MINÄ KAIHTIEN KUJIA KULJEKSIN — —.
Minä kaihtien kujia kuljeksin kuin epatoks' ammuttu kauris; sen katse vilkkuvi varjoihin: solateillä jos vaanivi nuoli, käy sierainten välissä väristys ja silmissä sortuvan huoli.
Minä maahan lymyhyn lyyhistyn kuin julmurin vauhko varsa; lyö kannus kylkeä rääkätyn, lyö uhria uupuvan arkaa: — se kuoleman tuskasta kiljahtaa ja hurjana taasen karkaa.
Pako turhaa on, minä tiedän sen: mua kohtalo ajaa takaa; veri hiljaa tihkuvi kuivillen ja rinnassa hengitys painaa — — Näin tuskani narri ma olla saan ja varjoaan säikkyvä vainaa — —