VANHA TARU.
On kalliolohkaren reunalla sinikellonen hento ja nuori; sen päällä on aurinko loistoinen ja vuoteena harmaja vuori.
Voi, kelloa kallion parmailla
nyt suuteli leikkivä perho;
vaan suukosta kellonen kuivettui,
jäi silmähän sairas verho.
Sinikellonen riutuen kalpenee ja kuolohon katseen sulkee. — — Mut' perhonen riemuten lentelee ja kukasta kukkahan kulkee — — —