III.
Ennen pitkää saatiin selvästi nähdä, että muukalaisia »barbaareja» ei voitaisikaan karkottaa. Satoja oli saapunut, idästä sekä lännestä, ja oli ryhdytty jos jonkinlaisiin toimenpiteisiin niiden suojelemiseksi. He olivat saaneet luvan rakentaa kummallisia kaupunkejansa Japanin maaperälle. Hallitus oli käskenyt, että Lännen tieteitä piti opetettaman kaikissa kouluissa, että englanninkielen lukemisen siitä lähtien piti olla tärkeänä yleisen opetuksen puolena, vieläpä että itse opetuskin piti uudistettaman Lännen mallin mukaan. Hallitus oli myös selittänyt, että oli maan tulevaisuudelle ratkaisevaa, missä määrin kyettäisi omistaa muukalaisten kieliä ja tieteitä. — Siihen mennessä — oppimisen ja onnellisesti saavutetun tuloksen väliajaksi, — Japani jäisi kuin jäisikin vieraan holhouksen alaiseksi. Tätä tosiseikkaa ei näin peittämättömin sanoin ilmotettu julkisuuteen, mutta hallituksen politiikan laatua ei kuitenkaan voitu peittää. Ensi rajun mieltenkuohahduksen jälkeen, jonka tieto asiain tilasta nostatti, kansan syvän epätoivon ja samurailuokan pidätetyn kiukun vähän asetuttua, heräsi kiihkeä uteliaisuus saada tietää, minkä näköisiä ja tapaisia olivat nuo röyhkeät muukalaiset, jotka tiesivät saavuttaa sen mitä tavottivat ainoastaan levittämällä näkyviin väkikeinonsa. Uteliaisuus saatiin jotenkuten tyydytetyksi niistä huokeista väripainoksista, joita summattomissa määrissä valmistettiin ja myytiin, ja jotka esittivät barbaarien tapoja ja toimia sekä niitä merkillisiä katuja, joita he olivat rakentaneet siirtoloihinsa. Meidän silmissämme olisivat nuo kirjavat puupiirrokset näyttäneet pilakuvilta. Niin ei kuitenkaan ollut taiteilijan tahallinen tarkotus. Hän halusi ainoastaan kuvata ne sellaisina, miltä ne hänestä näyttivät; ja hänen silmissänsä muukalaiset olivat vihreäsilmäisiä hirviöitä, hiukset punaiset kuin Shojolla[7] ja nenä pitkä kuin Tengulla,[8] puku naurettavaa kuosia ja väriä, ja asunnot kuin tavara-aittoja ja vankiloita. Näitä väripainoksia myytiin sadointuhansin kautta maan, ja omituisen käsityksen muukalaisista ne mahtoivat luoda. Ne olivat kuitenkin rehellisiä yrityksiä kuvata tuota outoa uutta. Noita maalauksia olisi meidän tutkiminen oppiaksemme käsittämään, kuinka kammottavan rumilta, muodottomilta ja naurettavilta me näytimme sen ajan japanilaisista.
Nuori Samurai sai ennen pitkää nähdä oikean muukalaisen. Se oli ruhtinaan palkkaama opettaja kansallisuudeltaan englantilainen. Hän saapui aseellisen saattueen suojaamana, ja käsky annettiin kohdella häntä ylimyshenkilönä. Tämä ei näyttänyt täysin niin rumalta kuin ne muukalaiset, jotka hän oli nähnyt japanilaisissa kuvissa. Tosin kyllä tämänkin tukka oli punainen ja silmien väri eriskummainen, mutta hänen kasvonsa eivät olleet vastenmieliset. Heti alusta aikain hän joutui uupumattoman huomion alaiseksi, jota huomiota edelleenkin jatkui. Kuinka tarkkaan jokaista hänen tekoaan pidettiin silmällä, sitä ei kukaan voi kuvailla, joka ei tunne millä kummallisilla ennakkoluuloilla europpalaisia silmäiltiin aikana ennen Meijitä (ennen v. 1868). Vaikka länsimaalaiset tunnustetuinkin älykkäiksi ja pelättäviksi olennoiksi, ei niitä kuitenkaan yleensä katsottu täys-ihmisiksi; arveltiin niiden olevan pikemmin eläinten sukua kuin ihmisen. Niiden ruumishan oli karvainen ja kumman muotoinen, hampaat eivät olleet oikein ihmisen hampaitten kaltaisia, niiden sisukset mahtoivat nekin olla kummallisia, ja niiden siveelliset käsitykset olivat melkein kuin peikkojen. Yhteisessä kansassa, joskaan ei samurai-luokassa, oli ulkomaalaisia kohtaan virinnyt pelko, joka ei aiheutunut niiden aineellisesta voimallisuudesta, vaan joka oli taikauskoista laatua. Japanin talonpoika kyllä ei koskaan ole ollut luonteeltaan pelkuri. Mutta ymmärtääkseen hänessä siihen aikaan muukalaisia kohtaan heränneitä tunteita, on tutustuttava muutamiin kohtiin sitä henkiuskoa mikä on yhteinen Japanille ja Kiinalle. Tämän uskon mukaan löytyy yliluonnollisilla voimilla varustettuja eläimiä jotka voivat ottaa ihmisen muodon, sekä rotuja, puoleksi inhimillisiä, puoleksi yli-inhimillisiä. Vanhojen kuvakirjojen myytillisistä kuvista, joissa pitkäkoipisia ja -partaisia peikkoja (ashinaga ja tenaga) esitettiin, milloin jonkun tosiuskoisen taiturin vakavalta kannalta käsiteltyjä, milloin Hokusain mestarillisia pilakuvia, kansanmies oli saanut elävän käsityksen näistä kummallisista olennoista. Muukalaiset tulokkaat hänestä nyt näyttivät vastaavan noita kiinalaisten historioitsijain tarumaisia kuvauksia. Olivathan nuo puvutkin aivankuin omiansa kätkemään sen mikä heissä oli ihmismuodosta poikkeavaa.
Uutta englantilaista opettajaa siis salaa silmäiltiin aivan kuin on tapana tarkata outoa eläintä. Itse hän ei ensinkään tiennyt huomionalaisuudestaan, ja hänen oppilaansa olivat aina hyvin kohtelijaita. He noudattivat kiinalaista siveyssääntöä: »älä astu edes opettajasi varjollekaan!» Näistä samurai-oppilaista ei ollutkaan pääasia, oliko heidän opettajansa täysi ihminen vai eikö, kunhan hän vain oli kykenevä opettaja. Olihan Yoshitsune sankaria miekkaa käyttämään opettanut eräs Tengu. Epäinhimilliset olennot olivat ennenkin osottaineet eteviksi tietäjiksi ja runoilijoiksi[9]
Mutta herkimmänkin hienotunteisuuden aina peittävän ulkonäön takaa muukalaisen tavat olivat mitä tarkimman huomion alaisina, ja se tuomio mikä niistä monipuolisen harkinnan nojalla langetettiin, ei juuri ollut hänelle edullinen. Opettaja ei ikinä olisi voinut aavistaa mitä muistutuksia hänen oppilaittensa kaksiteräinen äly hänestä teki, eikä olisi taitanut olla eduksi hänen mielenrauhalleen jos hän olisi ymmärtänyt, mitä luokalla puhuttiin hänen korjatessaan oppilaittensa kirjotuksia.
»Voithan nähdä hänen ihonväristä, että liha on velttoa. Ei olisi ensinkään vaikeaa lyödä poikki hänen päänsä yhdellä iskulla.»
He pyysivät häntä kerran koettamaan voimiaan heidän kanssaan painissa. Hän luuli sitä leikinteoksi. Mutta he tahtoivat varsin koettaa hänen ruumiinvoimiaan. Ja hänen arvonsa painijana ei tullut korkealle arvatuksi.
»Hänen käsivartensa ovat kylläkin väkevät,» virkkoi toinen. »Vaan hän ei osaa avittaa ruumiillaan ponnistellessaan käsivarsillaan, ja lanteet ovat hyvin heikot. Ei olisi vaikeaa katkaista häneltä selkä».
»Minä uskon ettei olisi mikään asia tapella muukalaisten kanssa!» puuttui siihen toinen.
»Miekkaa käyttäen me varmaankin voittaisimme» vastasi kolmas, »mutta ne ovat meitä taitavammat käyttämään kiväärejä ja kanuunoita.»
»Sen kaikki me voimme oppia,» sanoi ensimäinen »ja kun me olemme oppineet Lännen sodankäynnin ei meidän tarvitse pelätä Lännen sotilaita.»
»Muukalaiset eivät ole niin karaistuneita kuin me», väitti siihen toinen »ne väsähtyvät pian ja ne arastelevat kylmää. Katsokaapa vain opettajaamme, — hänellähän on iso valkea huoneessansa ympäri talven. Kun olen hetkenkään hänen huoneessaan saan päänsärkyä.»
Näin nuorukaiset puhuivat keskenänsä, mutta siitä huolimatta he olivat hyvin ystävällisiä opettajaansa kohtaan, ja hän taipui pian heistä pitämään.