IV.
Muutokset tulivat niinkuin suuret maanjäristykset ilman varottavia enteitä. Lääniruhtinaskunnat muuttuivat prefektuureiksi, sotilassäädyn oikeudet hävitettiin ja koko yhteiskuntajärjestys rakennettiin uudelle perustukselle. Nämä tapahtumat täyttivät nuoren samurain surulla, vaikkakaan hänestä ei ollut vaikeaa siirtää uskollisuutensa lääniruhtinaasta keisariin, ja vaikkakin hänen perheomaisuutensa säilyi mullistuksissa vaurioilta. Mutta kaikki tämä kumoaminen ja uudistaminen valaisi räikeästi kansallisen vaaran suuruutta ja ennusti varmaa perikatoa kaikille entisaikojen korkeille ihanteille, milteipä kaikelle, mitä hän oli ylinnä rakastanut. Tämän surun valtaan antautuminen, sen hän tiesi, olisi kuitenkin ollut turhaa. Ainoastaan itsenäisesti muuttautumalla kansakunta voi toivoa itsenäisyytensä pelastumista, ja isänmaanystävän vaativa velvollisuus oli tunnustaa tämä välttämättömäksi ja tunnollisesti valmistautua miehenarvoista osaa täyttämään tulevaisuuden näytelmässä.
Samuraikoulussa hän oli oppinut niin paljon englantia, että tiesi kykenevänsä keskustelemaan englantilaisten kanssa. Hän leikkuutti pitkät hiuksensa, luovutti miekat vyöltänsä ja siirtyi Yokohamaan jatkaakseen kieliopintojaan entistä otollisemmissa oloissa. Siinä kaupungissa kaikki hänestä alussa tuntui sekä vieraalta että vastenmieliseltä. Itse japanilaisetkin olivat satamakaupungissa kuin muuttuneita muukalaisten vaikutuksesta: he olivat raakoja ja törkeitä, he puhuivat ja käyttäytyivät tavalla millä ei kehnoinkaan hänen syntymäkaupunkinsa asukas olisi juljennut esiintyä. Muukalaiset itse olivat vieläkin inhottavampia. Niihin aikoihin siirtolaiset katsoivat voivansa käyttää maan asukkaita kohtaan sellaista tapaa joka hipaisi vallottajain suhdetta vallotettuihin, ja elämä »avatuissa satamapaikoissa» oli silloin raaempaa kuin nykyjään. Uudet tiilirakennukset ja muuriseinäiset talot johdattivat uudelleen hänen muistiinsa nuo epämiellyttävät, muukalaisten tapoja ja oloja esittävät japanilaiset väripainokset, ja hetkeksi nousi taas hänen tajuunsa nuo poikavuosien mielikuvitukset Lännen kansoista. Hänen älynsä, joka nyt nojautui runsaampaan tieto- ja kokemusmäärään, käsitti kyllä heidät täydelleen ihmisiksi, mutta tunne-elämään tämä tietoisuus ei näyttänyt pääsevän eläväksi kotiutumaan. Rotutunne on näet vanhempi kuin hengen älyllinen puoli, ja siitä taikauskosta, joka yhtyy rotutunteeseen, on vaikea vapautua. Myöskin kiivastui monasti hänen sotilasluonteensa siitä rumasta minkä hän näki, minkä kuuli, ja hänen esi-isiltä peritty kiihkeä halu kostaa roistontyö, väkivallalla torjua väärä teko, kiehahti hänessä usein. Hän kuitenkin oppi voittamaan nämä vastenmielisyyden tunteet, koska ne olisivat olleet esteenä tiedonetsinnälle; olihan isänmaanystävän velvollisuus kylmäverisesti tutkia maansa vihollisten luonnetta. Hän harjottelihe ilman ennakkoluuloja huomioimaan tuota ympärillänsä kuohuvaa, hänelle outoa elämää, älyämään sen sekä ansiot että viat, sen voiman niinhyvin kuin sen heikkoudenkin. Hän sai osakseen ystävällisyyttä, ja hän tapasi täälläkin innostusta ihanteisiin — ei hänen ihanteisiinsa, mutta kuitenkin sellaisiin, joille hän saattoi kumartaa, koska ne kuten hänen esi-isiensä uskontokin vaativat itsensä kieltämistä.
Tällä kehitysasteella ollen hän kiintyi muutamaan jo harmenevaan lähetyssaarnaajaan, joka kokonaan eli opettajatehtävässään ja kristinuskon levittämistyössään. Vanhus oli varsinkin innostunut käännyttämään tämän nuoren samurain, jossa hän älysi kykyjä, tavallisten yli paljonkin yleneviä; eikä hän arastellut mitään vaivoja voittaakseen nuorukaisen luottamuksen. Hän auttoi tätä monella muotoa, opetti hänelle jonkun verran ranskaa ja saksaa, hiukan kreikkaa ja latinaakin, ja hän tarjosi oppilaansa käytettäväksi koko runsaan kirjastonsa. Tilaisuus käyttää ulkomaista kirjakokoelmaa historiallisine, filosofisine, maantieteellisine ja kaunokirjallisille teoksineen, oli niihin aikoihin harvinainen etu japanilaiselle opiskelijalle. Ja tätä tilaisuutta käytettiin kiitollisuudella. Kirjaston omistajan ei ollut vaikea taivuttaa mielioppilastaan lukemaan Uutta Testamenttia. Nuorukainen ihmetteli löytäessään »Pahan lahkon» opinkappaleissa siveysmääräyksiä jotka muistuttivat Con-fu-tse'n oppeja. Hän virkkoi vanhalle lähetyssaarnaajalle: »Tämä oppi ei ole uusi meille, ja se on totisesti sangen hyvä. Minä tahdon lukea kirjan ja ajatella sen sisällystä».