NELJÄS KUVAELMA
Ravintolan katuedusta, pieniä pöytiä ja tuoleja, keskellä käytävä, vasemmalla hotellin pääty, johon on kirjoitettu "Ikuinen lamppu". Oikealla isompi pöytä sillä iso malja ja kauha. Taituri istuu skitsikirja kädessä, hänen ympärillänsä istuu kaksi seikkailijaa. Äärimmäisen pöydän ääressä istuu nainen hiukset silmillä. Ravintolan ovella perällä seisoo viinuri punaisine esiliinoineen; joskus näkyy poliisi, joka kulkee hotellin ohi.
TAITURI turistipuvussa, polvihousuissa.
Kun minä ennen join tätä viiniä, tuntui kuin olisin juonut tämän maan ihanien maisemien värin ja mehun sieluuni. Nyt minä näen pikarin pinnalla kaksi naisen kuvaa, jotka läikkyvät toisiaan vastaan. Toinen nainen oli väkevä, väärennetty viini. — Ääretön äitelyys täyttää nyt mieleni. Ettekö tunne liiman ja homeen hajua?
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Päinvastoin.
TAITURI
Päinvastoin? Kaikki sanovat päinvastoin. Minusta tuntuu ikäänkuin minun täytyisi, ikäänkuin minun aina olisi täytynyt tehdä päinvastoin kuin mitä ajattelen. Ennen hallitsin minä ainettani, nyt hallitsee se minua.
TOINEN SEIKKAILIJA
Mielikuvat tekevät kepposiaan. Rivoja kuperkeikkoja?!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Tunteenne ovat turmeltuneet, olette runollisen ränstynyt.
TOINEN SEIKKAILUA ivaten.
Jumalan armosta.
TAITURI
Tässä turmeluksen tuoksussa on jotain hurmaavaa ja huumaavaa.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Lähettäkää uusia mielikuvia niitä vastaan!
TOINEN SEIKKAILIJA
Taivaallinen sotajoukko.
TAITURI
Minä kuljen toreja ja katuja kuin kummitus. Leipäni, minkä ostan, on katkera, vesi on saastutettu, asuntoni varkaiden luola, jota en voi lukita. Ja yöllä? Minä valvon ja kuuntelen pimeässä honkkien honotusta ja särkyneen kitaran kiljuntaa likaisista huoneista, joissa mässätään. Ja minut tempaa hullu halu itse mässätä ja ryvettää.
TOINEN SEIKKAILIJA
Se puhdistaa. Käykää sellaiseen mutakylpyyn, niin inhonne katoaa!
TAITURI
Se kasvaa sydämmessäni kuin myrkkysieni. Minä olen sen niin selvästi huomannut, että ympärilläni liikkuu salaisia, vihaisia voimia. Toisinaan tunnen kuin raskaan käden hartioillani. Uskotteko pahaan?
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Ei enään uskota hyvään eikä pahaan. Paholainen on joutunut rappiolle sen jälkeen kuin enkelit tekivät vararikon. Paholainen hyötyi enkelien rinnalla. Nyt kulkee hän kirjatonna maailman markkinoilla.
TOINEN SEIKKAILIJA
Te suitsutitte hänelle ennen, teidän taulunne…
TAITURI
Minä poltin monta taulua.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Mutta ne kummittelevat vielä aivoissanne.
TAITURI
Nainen minut kiihoitti, minä tahdoin uhmata jumalia, minua on rangaistu, minä kuljen nyt kuin henkipatto. Minä viihdyn vain heittiöiden ja kuvanväärentäjien seurassa. Nyt minä juon teidän kanssanne.
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Armaanne malja!
TAITURI
Hän karkasi erään seikkailijan kanssa. Hänellä oli jo lapsena taipumuksia näpistelemiseen, vanhempana varasti hän voimani enkä minä enään löydä itseäni, ehkä löytäisin sen jostakin kotiseutuni komerosta, niin ainakin luulen. — Minä luulin nähneeni hänet eilen, hän katosi "Ikuisen lampun" ovesta. Ehkä se oli harhakuva, mutta kuin kehässä palaan minä aina tämän ravintolan edustalle. Minä tahdon näyttää hänelle, että minä olen unohtanut hänet, etten minä enään tunne häntä. Kas tuolta hän tulee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Unohtanut? Miksi siis häntä vielä etsitte?
HARMAAPUKUINEN NAINEN ja muukalainen istautuvat vasemmalle.
Ei häneltä, ei häneltä, sinä vaadit minulta liikoja, tätä älä vaadi, hän oli kerran osa onnestani!
MUUKALAINEN
Sinun täytyy. Meidän täytyy saada hänet tekemään hullutuksia. Silloin hän on vallassamme.
Vaihtaa seikkailijoiden kanssa salaisia merkkejä.
Kuuluisa taideniekka, olen kuullut teistä puhuttavan, hauskaa uudistaa tuttavuutta mestarin kanssa.
TAITURI
Muistan. Tapasin teidät kadulla, opastitte minut pankkiin. Olkaa tervetullut, tuokaa seuranaisennekin! Cameriere, kaksi lasia! Mestari vain elämän viinitarhassa. Tuntematon kaunotar, istukaa tähän, siirtäkää kateellinen, harmaa harso silmiltänne! Uskokaa, minä olen nähnyt teistä kerran unta, räikeä todellisuus ei ole sitä himmentänyt. Kummallista, että todellisuudessa voi kohdata unikuvansa.
Muukalainen menee perälle ravintolaan.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Te näette kohteliaita unia. Elämä on täynnä yllätyksiä.
TAITURI
Missä on piiskanne?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä annoin sen saattajalleni.
TAITURI
Osat ovat vaihtuneet. Minä näin unta, että te seisoitte piiska kädessä ja käskitte minua: korkeammalle, korkeammalle. Minä olin näkevinäni korkean sinisen vuoren, sen laella valkoisen pylvästemppelin… tummat kypressit kuin jättiläiskeilit sen ympärillä.
HARMAAPUKUlNEN NAINEN
Ikuisen muiston temppelin?
TAITURI
Missä palaa ikuinen lamppu valaisten kuolemattomien kullattuja nimikirjaimia. Me olimme nousevinamme, mutta yhtä kaukana häämöitti temppeli.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ehkä me kuljimmekin alaspäin — unessanne.
TAITURI
Niin me teimmekin. Ettekä te sitä huomanneet, te vain kiihoititte ja minä katselin vuorelle. Te johditte minua ja teillä oli side silmillänne. Vihdoin tunsin minä hirveän tuoksun sieramissani, paksut myrkkyhöyryt kiersivät päätäni, tunsin ikäänkuin maa olisi haljennut ja ilma vavissut. Usvasta kuulin minä teidän pilkkanaurunne kuin raivottaren naurun. Minä näin läpi huurun sudenilmeiset naisen silmät harmaassa usvassa. Te itse, teidän harmaa pukunne muuttui usvaksi, ja kun se oli haihtunut, seisoin minä yksin mustan kuilun partaalla. Samassa minä heräsin. Olenkohan minä vielä hereilläni? Unessa kehittyy aatos, jonka todellisuus on synnyttänyt.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä soisin, että se kehittyisi. Tahtoisitteko te nyt johtaa minua?
TAITURI
Minä? Minne? Päinvastoin kuin unessa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ehkä näitte väärin. Ehkä nainen tahtoi todella viedä teidät temppelin laelle mutta erehtyi, olivathan hänen silmänsä sidotut.
TAITURI
Hän katseli liian paljon sisäänpäin omaan itseensä. Minusta ei ole oppaaksi. Tarvitsen sitä itse, jaoin kerran sydämmeni kahtia. Toisen osan annoin enkelille, toisen kiusaajattarelle. Ja enkeliltä minä siivet leikkasin ja kiinnitin ne kiusaajattareen. Minulla ei ole enään sydäntä. Minne minä voisin teidät viedä?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Alas rauhallisen laakson majaan.
TAITURI
Ohi kuilujen? — Ja saattajanne?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä olen hänen orjansa. Kunhan voisimme paeta.
TAITURI teennäisesti nauraen.
Ihan kuin minun unessani. Minun rakkaani karkasi erään seikkailijan kanssa, sellaisen näyttämösankarin kanssa. Minun rakkaani näytteli paremmin elämässä, näyttämöllä hän epäonnistui. Sanoivat, että hänellä oli ääntä vaan ei sielua. Sitä hän ei voinut antaa anteeksi. Hän läksi ja luuli kostavansa yleisölle ja minulle. Minä tahtoisin tietää, onko hänellä nyt heikompi ääni ja enemmän sydäntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tahtoisitte tietää…. Minä tunnen hänen… Te ikävöitte häntä vielä, te rakastatte häntä…
TAITURI
Minä säälin häntä.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Mutta jollei hän tarvitse teidän sääliänne, ehkä hän taas ottaa käteensä onnensa ohjat.
TAITURI
Piiskansa tarkoitatte. Ei, minuun se ei enään koske, minä tiedän hänen opetustapansa salaisuuden, minä nauran hänen taikatempuillensa ihan kuten minä nyt nauran teidän puolustuksellenne. Todellakin, minä maksan samalla mitalla, minä karkaan nyt teidän kanssanne.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Mutta jos tuo nainen yllättää meidät.
TAITURI ivaten.
Hän matkustaa aina, sellaista on elämä, joskus väliasemilla me tapaamme toisemme, vaihdamme kohteliaisuuksia ja lähdemme taas eri suuntiin. Mutta mitä sanoo saattajanne? Hän varmaankin nöyryyttää teitä joka hetki, pakoittaa alentaviin tekoihin, hurmaamaan miehiä, joiden taskut hän tarkastaa, anteeksi, olen hiukan katkeralla tuulella.
HARMAAPUKUINEN NAINEN hämmästyen.
Te liioittelette… olette sairas… minä olen häneen kyllästynyt.
TAITURI ivaten.
Minä tarjoan teille kaikki, mitä minulla tunteitteni romukopassa vielä on jälellä. Sain äsken rahoja eräästä taulustani "Sodoma ja Gomorra". Syntirahoja siis, niillä voimme huvitella. Nyt minä jo menen, minä suutelen teidän ihania silmiänne.
HARMAAPUKUINEN NAINEN kohottaa hiukan harsoa.
Tahdotteko nähdä minun kasvoni, ostatte minut näkemättä minua. Voisitte katua.
TAITURI
Minä en kadu enään mitään. Älkää paljastako itseänne koskaan!
HARMAAPUKUINEN NAINEN menee ravintolaan, josta muukalainen palaa.
Ah! Minä tahdon voittaa sinut takaisin itselleni.
TAITURI menee maljapöydän ääreen, kohottaa maljan ilmaan, muukalainen kaataa siihen nestettä pienestä pullosta.
Nyt minä tunnen kuinka elämän henget taas palaavat, otsallani uhma pullistuu ja sydämmeni kuohuu kuumana ja voittorikkaana. Tahdon kiinnittää ikuisen ajatuksen kuolleeseen kankaaseen, minä näen sen suuren näyn, hetkessä minä sen ikuistan, sillä tämä hetki on minun.
SEIKKAILIJAT
Ikuistakaa se, maalatkaa se! Mestarin malja!
MUUKALAINEN
Päinvastoin!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILIJA
Niin ettei silmä näe, mitä käsi tekee.
TOINEN SEIKKAILIJA
Kohta hän ei tunne eikä tiedä mitään. Syleile häntä ja tunnustele!
ENSIMMÄINEN SEIKKAILUA nauraen.
Hänen taskujansa.
TAITURI juo ja tarttuu siveltimeensä.
Kummallista, minä unohdin sen, aatos himmentyi. Miksi te katselette minua niin kummallisesti, käteni vapisee, silmät, silmät, teillähän on ihan saatanan katse!
MUUKALAINEN
Se antaa teille uuden voiman.
Käytävän perälle ilmestyy hengetär, joka ojentaa varoittaen kättään.
TAITURI
Ihana näky! Hengettäreni. Minä tahdon ja minä voin. Ah, tuntuu kuin joku painaisi kättäni. Minä en voi!
Pudottaa siveltimen maahan, hengetär katoaa.
MUUKALAINEN
Teitte ehkä rikoksen taiteen hengetärtä vastaan, alensitte hänen arvoaan ja alensitte itsenne.
TAITURI juo.
Missä olet sinä ikuisen kauneuden kuva, jota minun sieluni aina salassa isosi? Minä kutsuin sinut kuin markkinailveilyyn, siksi sinä nyt kainoudessasi katosit. Poissa, kaikki on saasta ja pimeys, hurja palo ja sekaannus!
MUUKALAINEN
Tuossa on toinen hengettäresi.
Ravintolan ovelle ilmestyy harmaapukuinen nainen harmaassa harsopuvussa, hatuntöyhdöt näyttävät harmailta käärmeiltä ja olkapuhvit lepakon siiviltä.
TAITURI
Ikuisen rumuuden hengetär, vereni papitar! Mene pois minun sielustani!
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä rakennan sinne temppelini.
Katoaa ravintolaan.
TAITURI
Mikä hervottaa käteni? En voi maalata, mutta minä puhun!
MUUKALAINEN
Häikäise ja herjaa! Siinä elämän ainoa autuus!
TAITURI kiihkeästi
Minä puhun!
Ikuinen lamppu! Toinen palaa taivaan hämärässä salissa, toinen helvetin hehkuvassa holvissa. Taivaan sinivalkea valo valaisee taivaan tyhjiä saleja ikuisten kylmien tähtien viileydessä, ikuinen ikävyys asuu siellä, yksitoikkoinen veretön, väritön enkelilaulu. Ei mitään toivottavaa enään, ei mitään menetettävää enään, raukea, tahdoton täydennys ja kultainen kylläisyys. Autuuden sarvesta tarjoillaan pienin annoksin, tylsään puoliuneen tuutivat ruusuisten siipien suhina ja unisten harppujen säestys. Ei yötä eikä päivää, ei kuolemaa eikä heräämistä, ikuinen ikävyys, suruton sopusointu, hedelmätöin hiljaisuus hiutuvassa hämärässä taivaan äärettömässä tarhassa rannattoman kuultavan kannen alla!
Veripunanen liekki helvetin holvissa! Sammumaton tulinen tuska, itsesoimaus ja ikuinen kuluttava kaipaus. Elämän kaksoiskuva! Iloisten intohimojen uudesta lietsominen vanhojen valeiden kiertokulussa edes ja takaisin ilman loppua, päämaalia, sovitusta. Vammoissa vavahtavat jäsenet, vaipuvat ja nousevat, ne halailisivat uudestaan pettyneitä toiveitaan, maan suloisia syntejä ja ruusuisia rikoksia. Kuule, kuule öistä mutinaa! Kaikki, kaikki tai ei mitään, ei unta, ei lepoa, hullujen houreiden ja sairaan onnen kirkas jano, uhka ja epätoivo, ikuinen kirous, kuolematon taistelu kadotuksien kuiluissa, pohjaton palo, ponnistus kohti armaita avaruuksia mustien varjojen liihoitellessa levottomassa, ijankaikkisessa kiertokulussa. — Kavahtakaat itseänne, te taivaan uniset vartijat, me varastamme teidän ikuisen lamppunne!
Puheen aikana ovat seikkailijat kadonneet ottaen taiturin taskusta hänen lompakkonsa ja passinsa, samaten muukalainen.
Ah, mikä ahdistus! Minne katosivat kaikki! Minä kuulen vielä oman ääneni kaijun. Tämä tyhjyys ympärillä, tämä tyhjyys sisässäni, tällaista en ole vielä koskaan ennen tuntenut.
Hoipertelee oikealle naisen luokse.
Nainen, puhu minulle, virkistä minua sielullasi!
NAINEN
Ihmiset kysyvät tavallisesti vaan ruumistani. Sinulla on omituisia oikkuja. Onko sinulla rahaa?
TAITURI
En tiedä, mitä olen juonut, huuleni ja jäseneni vapisevat, minussa herää hirveä himo repiä ja raastaa, sammuta minun paloni! Tule, mikä on nimesi!
NAINEN
Nimenikö? Sanovat "yölepakoksi".
TAITURI
Päivät piilossa, öisin kujia lentää, lentää vasten lumivalkeita vaatteita. Minulla ei ole lumivalkeita vaatteita.
NAINEN
Paremman puutteessa minä etsin harmaitakin.
TAITURI
Maanvärisiä! Harmaan ikäviä iloja.
NAINEN
Sinun hiuksesi käyvät jo hiukan harmaaseen. Tule, minä levitän hiukseni sinun ylitsesi, ettei kukaan näe sinun suruasi.
TAITURI
Sinun äänessäsi on hopeainen helinä niinkuin kasvattisisarellani.
NAINEN
Helisee kuin narrinkello, kun toiset narrit sillä soittelevat.
Kasvattisisaresi? Kasvatitko sinä sisartasi?
TAITURI
Koitin kasvattaa hänen kauneudenaistiaan.
NAINEN
Ja opetit hänelle päinvastaista. Sellaisia te kaikki olette. Katu on minut kasvattanut. Katu on vanha ja viisas, se hurmasi minut salaisilla neuvoillaan. Ensin oli minullakin rakastettu, joka koitti minua kasvattaa.
TAITURI
Rakastui sinun ääneesi, jossa luuli sinun sielusi soivan.
NAINEN
Rakasti niin puhtaasti. Mutta kerran toi hän kotiinsa kuvan, hän oli saanut sen joltakin valeystävältään. Me katselimme sitä kuvaa ja siitä hetkestä aloimme me katsella toisiammekin uusilla silmillä.
TAITURI
Mikä taikakuva se oli?
NAINEN
Tanssivia paholaisia. Keskellä naiseksi kuvattu synti, ympärillä rivoja hirviöitä.
TAITURI
Ja sitte… Ei, ei, älä jatka, minä tiedän…
NAINEN
Sitten me aloimme tanssia. — Lopulta tanssin minä yksin kadulle.
TAITURI
Minun sieluni sirpaleet kiertävät siis tuhansina monistuksina pitkin maailman kaikkia katuja tehden hävitystä.
NAINEN
Mikä sinuun nyt tuli? Taidat olla päästäsi hiukan vialla tai olet sinä liian viisas.
TAITURI
Minä olen noiduttu! Etkö näe merkkiä otsallani? Helvetin ruusu!
NAINEN
Sinä hourailet, sinulla on ilmastokuume!
TAITURI
Minä olen tehnyt "tanssivat paholaiset".
NAINEN
Sinä? Oletko sinä itse…
Väistyy häntä ja poistuu.
TAITURI
Hänkin pakeni, hän, joka ei kiellä kurjimmaltakaan… Minulla ei ole enään ulospääsyä.
Hotellin eteen ilmestyy vaunu, jolla on kuomupaari, ympärillä seisoo mustiin sadeviittoihin ja mustiin huopahattuihin puettuja miehiä palavat soihdut käsissä, kasvoilla musta verho.
Pimeät vallat! Minä en tahdo, minä en voi kuolla!
Vaipuu tuolille.
VIINURI
Mikä hätänä! Suvaitkaa, tässä laskunne.
TAITURI
Viety viimeiseni!
VIINURI viheltää poliisia.
Hourailee… ei rahoja, tekosairas, seikkailija!
TAITURI
Minun elämäni, minun elämäni, näinkö sen piti käymän.
Poliisi tarttuu hänen käsivarteensa.