SEITSEMÄS KUVAELMA
Sama huone kuin edellisessä kuvaelmassa. Taiturin kädet ovat sidotut, hoitajat laskevat rahojaan pöydän ääressä seisten.
TEATTERIN OVENVARTIJA vastapäisessä vuoteessa.
Yömaalari, sinäkö se olet? Sinua etsii lyhtynainen.
TAITURI
Valkea sisko! Miksi sinäkin minua kiusaat?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Bravo, bravo, nouse ja kumarra, niin näyttelijätkin tekevät, kun juuri ovat kuolleet.
TAITURI
Niin, minä olen kuin kuollut.
TEATTERIN OVENVARTIJA leikillä.
"Ollako vai ei, kas siit' on kysymys". Minä olisin näytellyt mainiosti Hamlet'ia. Ja Ofelia! Mikä ihana Ofelia hän olisi ollut, lyhtynainen. Mutta sinä pilasit hänet. Mitä sinä teit hänelle? Hän kulki kuin unissaan, hän olisi unohtanut osansa. Sinä uskottelit hänelle tähtitarhoja ja veit hänet likaisen lätäkön partaalle.
TAITURI
Hän on kuin ihana ilmestys, ei häneen loka voi tarttua. Kun minä häntä ajattelen ja tekoani, tunnen kuinka koko ruumiini punastuu ja vapisee. Kun minä ajattelen hirmumyrskyä, joka kävi sielussani ja tuskan tulta, joka puhdisti, tunnen minä ikäänkuin hänen henkensä lähestyisi minua, minä tunnen kummallisen tyyneyden, joka leviää sisässäni. Ennen oli minulla nautinnon levoton ilo, nyt tunnen minä kärsimyksen suuren ja syvän ilon. Sen piti niin tapahtuman.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä pyrit vielä ylös elämän näyttämölle, missä ne näyttelevät aina. Minäkin matkin, mutta minä sekoitin kaikki osat niin, etten enään muistanut ovenvartija-osaani, vaan lähdin etsimään lyhtynaista, minä kuvittelin voivani irroittaa tähdet taivaalta.
TAITURI
Sinä näit hänet?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ja unohdin vetää alas esiripun. Sinun syysi, että minä nyt kummittelen täällä. Ensin en osannut varjella teatterin ovea, sitten en osannut varjella sieluni ovea, päästin sinne huonoa seuraa.
TAITURI
Miksen minä kuollut!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Kiittämätön! Kiitä jumalaa tai kohtaloa, joka mustan esiripun takana vääntää suurta maailman teatterikonetta. Kiitä taivaan yliohjaajaa, ettäs vielä sait kumartaa, ettet todella kuollut, tapahtuu sellaista näyttämölläkin. Kerran eräs näyttelijä erehdyksestä puhkasi toisen sydämmen eikä toinen noussutkaan kumartamaan vaikka yleisö huusi ihastuksesta, hän oli näytellyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Nouse ja kumarra! Niin, mutta eihän täällä kukaan taputakkaan käsiään, taisit näytellä huonosti.
TAITURI
Etkö näe, etten voi liikuttaa jäsentäni.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä et liiku, mutta henkesi liikkuu, siksi sinä nyt näet.
TAITURI
Minä näen uusia maailmoja ja minä käsitän nyt paremmin elämää.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Tuolla ulkona ne aina liikkuvat, siksi ne eivät ehdi nähdä.
TAITURI
Ikuisessa kiertokulussa, päin ja vastoin.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Tuolla elämä on epätodellista, ne matkivat ja kulkevat naamareilla, ne hymyilevät ja valehtelevat ja uskovat omia valeitaan.
TAITURI
Onko elämä täällä todellista?
TEATTERIN OVENVARTIJA
Täällä kuopassa näkee ihmiset sellaisina kuin ne todella ovat.
TAITURI
Minä olen täällä puhdistanut sydämmeni paljosta romusta ja tomusta, jota sinne aikojen kuluessa on kasaantunut. Ennen valossa väikkyessäni en nähnyt auringolta, nyt pimeässä näen selvemmin.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä astuit alas kurjuuden kuoppiin ja huvittelit itseäsi siveltimellä, minkä olit ostanut valkoisesta, päivänpaisteisesta puodista, jossa rikkaus rehenteli.
TAITURI
Ja sitte minä ympäröin kurjuuden kultaisilla puitteilla.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ei ole mustaa kaikki, mikä mustalta näyttää, eikä ole kultaa kaikki, mikä kimmeltää.
TAITURI
En ymmärrä, katkeruuteni taakka kevenee. Täällä on nyt niin hiljaista, kummallista, sairaatkin ovat niin levollisia.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Ikävöit tuonne ylös valkeuteen?
TAITURI
Ja puhtauteen. Minä ikävöin puhtautta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Per aspera ad astra! Uskallatko sinne päästyäsi maalata valkoisilla, puhtailla väreillä? Etkö pelkää mustaajien pilkkaa, ne tahtovat kaikki kaltaisikseen?
TAITURI
Sinä olet hauska ja samalla kummallinen mies, sinä olet niin rauhallinen. — En taida tästä koskaan nousta.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Näin sen lyhtynaisen. Siitä hetkestä asti tunsin ikäänkuin kultainen säde hiljaa hivellen olisi hiipinyt minun sydämmeeni.
TAITURI
Valkea sisko, valkovuokko, valkosielu!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Sinä olit syntyessäsi ihminen, pyri uudestaan ihmiseksi.
TAITURI
Minä odotan liikkumatta, hämärä läikkyy minun päälläni, tapahtuu kai jotain ihmeellistä. Ah elämä ja elämän valkeus, ehkä minä taas näen sinun kajastavat kasvosi.
TOINEN SAIRAS rukoilee.
Sancta madonna, ora pro nobis…
KOLMAS SAIRAS
Ora pro nobis peccatoribus.
HARMAAPUKUINEN NAINEN tulee hiljaa ja istuu taiturin vuoteelle.
Päästäkää hänen siteensä!
HOITAJA
En voi, hän nosti kätensä omaa lihaansa vastaan.
TAITURI, seuraava kahdenpuhelu hillitysti ja hiljaisesti.
Sinä? Sinä et ole päästäjäni.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä tulin päästämään sinut itsestäni! Sinä et ole minulle vihainen, sinä et pilkkaa minua?
TAITURI
En. Minä näen, että sinä olet murtunut. Suru on pyhä. Minä itse olen paljon rikkonut.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Ja rakastanut. Sinulle annetaan paljon anteeksi. Minä en ole rakastanut ketään.
TAITURI
Onko hän ulkona, muukalainen? Älä kummastu, mutta minä olen huomannut, että te usein yhdytte sairaalan portilla.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Me emme yhdy enään koskaan, kahleet katkeavat.
TAITURI
Minä ymmärrän sinut, vapaus oli sinun elämäsi tunnussana.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Siksi minä nyt riistin häneltä hänen vapautensa. Hän pilkkasi minua, tiedätkö, hän löi minua. Minä koitin nousta lauluni siiville ja hän painoi minut raa'asti alas. Minä lauloin joutsenlauluni. Minä olen kadottanut kokonaan lauluääneni, minä en laula enään koskaan. Alati soi minun korvissani vihellyksien vihuri, mutta inhoittavampi on hänen pilkkanaurunsa kuin hähätys helvetistä.
TAITURI
Ja hän?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hän istuu tuolla vastapäätä väärentäjien ja varkaiden penkillä, minä ilmaisin hänen salaisuutensa.
TAITURI
Ja minä? Olenko minä houreitteni vanki? Minä toisinaan pelkään ajatuksieni pohjatonta paloa, mielikuvieni hurjaa ajoa. Mielikuvitus on vaarallisin kummilahja, minkä elämän haltijat voivat antaa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Tämä sielusi myrsky oli sinulle tarpeellinen. Sinä nouset sen alta puhdistuneena, sinun voimasi nukkuu vain.
TAITURI
Nousenko kamppailuun tylyn elämän kanssa?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Koita olla ystävä elämän kanssa.
TAITURI
Ei minulla ole ollut kuin yksi ystävä ja sekin petti minut.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Kuka se ystävä oli?
TAITURI
Minä itse.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Onnettomuudessa ystävä tutaan. Sinä tunnet nyt heikkoutesi.
TAITURI
Hirveätä unta olen minä nähnyt. Olen luullut, että minä, maa, kaikki, joita rakastin ja vihasin, hyve ja pahe saastaisessa sekamelskassa vyöryimme kohti maailman tulipaloa, aurinko pimeni, pelkoni kasvoi kammottavaksi aaveeksi, ja ajatuksiini hiipi hämmennys. — Ymmärrätkö? Ymmärränkö minä? Minä olen lähennellyt elämän suurta salaperäisyyttä. Ah, täytyykö minun kuolla?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä en katsele sinun silmilläsi. Minä olen sittenkin ollut enemmän katsoja kuin näyttelijätär, mutta minä uskon — älä naura minulle — hyväänkin, mutta minä olen kyllästynyt kaikkeen, hyvät olennot ovat yksipuolisia ja henkisesti köyhempiä. Nyt en usko pahaankaan. Elämä on täynnä vain pieniä neulanpistoja, se on elämän pientä mustaa kostoa.
TAITURI
Pimeä kosto!?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin ehkä kaikki maailman pienet sammakkosielut — niin minä niitä nimitän — salaisesti tietämättään muodostavat sellaisen seuran, huutavat turhuuden turulla ja pönkittävät pieniä, lahoovia, mädäntyneitä epäjumaliaan.
TAITURI
Sinä kiersit kysymystäni, jääköön se hämäräksi salaisuudeksi. Mutta sano minulle, enhän minä mieletön näe valekuvia? Valkea sisko, käykö hän näillä kadotuksen kaduilla, minä luulin nähneeni hänet, minä kuulin hänen äänensä? Oliko se unta?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Minä näin kasvinsiskosi. — Minä riistin hänet hänen vallastaan.
Osoittaa ulos.
Älä kiitä minua, älä ajattele minusta hyvää, se tuntuisi naurettavalta, minä tein sen itserakkaudesta, katkeruudesta, kostonhalusta.
TAITURI
Harmaa villikissa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Sinä näet kasvinsiskosi. Silmistäsi silloin suomut putoavat, sinä näet.
Minua sinä et enään näe, sinä et ole koskaan minua oikein nähnyt. —
Minä sanon sinulle nyt hyvästini, minä lähden.
TAITURI
Sinä uhraudut… Sinä matkustat?
HOITAJA
Saan huomauttaa, aika on lopussa.
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Niin, minä matkustan.
TAITURI
Kauvas?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
Hyvin kauvas.
TAITURI
Etkö palaa?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
En.
TAITURI
Et koskaan?
HARMAAPUKUINEN NAINEN
En koskaan.
TAITURI
Sinä…?
HARMAAPUKUINEN NAINEN mennen hiljaisesti.
Minä matkustan sinne, mistä en voi palata.
TAITURI
Älä mene! Ah, minä aavistan, minne hän meni. Musta seinä nousee ajatuksieni eteen, ei ovea, ei aukkoa, ei apua missään, missään.
Vaipuu itkien vuoteelle.
TEATTERIN OVENVARTIJA
Suuri näyttelijätär — elämässä. Hän ei häväise itseänsä. Hän kaatuu siihen, missä hän seisoo. Lohikäärme, lohikäärme, et sinä nyt vihellä. Bravo, bravo! Paukuttakaa nyt käsiänne, sammakkosielut!
TAITURI
Sinä olet mieletön!
TEATTERIN OVENVARTIJA
Koko maailma on mieletön.
HOITAJA
Hiljaa! Kas niin, nyt on nukkumisen aika.
Vääntää sähkönappulaa niin, että kattosähkö sammuu, irroittaa sähkölangan seinästä ja johtaa valon pieneen sähkölamppuun, jonka hän asettaa yöpöydälle taiturin viereen, paneutuu lepäämään rautaiselle lepotuolille niin, että lampun särmi jättää näyttämön takaosan pimeäksi niin ettei näy muuta kuin taiturin vuode. Taiturin kasvot ovat valossa. Holvin takana kuuluu sairaalan kello lyövän useoita kertoja. Hetken hiljaisuus.
TAITURI
Ikuinen, suuri henki korkeudessa, lähesty minua suuri tuntematon, rakentaja ja tuomari, armahda meitä kaikkia kurjia irvikuviasi, isä meidän…
TEATTERIN OVENVARTIJA kuiskaa.
Nukutko? Nukahti kurja kyyneliinsä. Domine, miserere nostri!
Nukahtaa.
Seuraava kulkue tulee oikealta: kaksi yövartijaa kuhmurasauvoineen ja lyhdyt käsissä. Kolmannen kuvaelman teatterin-ovenvartija kantaen tauluja "Sodoma ja Gomorra" ja "tanssivat paholaiset". Mustiin puettuja naisia kantaen laakerin oksia. Kaksi viinuria punaisissa esiliinoissa kantaen isoa viinimaljaa, jälessä kaksi pientä poikaa viinilehvät otsalla. Muukalainen mustassa viitassa kädet kahleissa jälessä ensimmäinen poliisi, sitte kaksi seikkailijaa vartioiden seuraamina. Ensimmäisen sairaan kuolinkirstu kantajineen, jälessä "yölepakko" hiukset valloillaan, paljasjalkamunkki, kuoripoikia y.m. Kulkue katoaa vasemmalle. Ruumissaaton aikana kuuluu näyttämön takaa suruvirsi. — Näyttämön taustalla näkyy nyt valkoiset portaat, jotka johtavat valkoiselle pilaritemppelille, jota ympäröi tummat kypressit ja sininen tähtitaivas. — Vasemmalta tulee valkoisiin puettuja pieniä tyttöjä, jotka kantavat ruusuja. Valkoisiin pitkiin viittoihin puetut naiset, joiden käsissä on valkoiset pitkät liljat, asettuvat niin, että näyttävät täyttävän temppelille johtavat portaat. Hilpeä hymni kuuluu näyttämön takaa. Tulee kasvattisisar valkoisissa vaatteissa lilja kädessä.
TAITURI
Valkea sisko!
KASVATTISISAR
Sinä kutsuit minua.
TAITURI
Päästä minun siteeni!
KASVATTISISAR
Minä päästän sinun siteesi. Näetkö?
Päästää siteet.
TAITURI
Minä näen, minä näen! Siteeni putoo kuin kukkakiehkura. Anna minulle anteeksi, armas, valkea sisko silkkihiiri.
KASVATTISISAR
Anna itse itsellesi anteeksi.
TAITURI
Minä harhailin kuin ääni erämaassa.
KASVATTISISAR
Se etsi suurta soittajaansa.
TAITURI
Joka sovittaisi sen äänen suureen sävelluomaansa. Kuule!
Hymni kasvaa.
TAITURI
Rauha, rakkaus loppumaton! — Mutta missä sinun lyhtysi on?
KASVATTISISAR
Minulla on nyt ikuinen…
TAITURI
Ikuinen…?
KASVATTISISAR
Ikuinen lilja! Nouse, minä näytän sinulle tien!
TAITURI
Minne?
KASVATTISISAR.
Ikuisia tähtiä kohden.
TAITURI
Ad astra!
Näyttämö pimenee. Kun taas on valoista, näkyy entinen sairashuone hiukan muutettuna, rautaverkkoakkunan sijalla on tavallinen akkuna, Kristuksen kuva on poissa, samaten pöytä. Huone on siistimpi ja valoisampi, peitteet peittävät kokonaan sairaita. Hoitaja on kadonnut. Nukkuvan taiturin vuoteen vieressä seisoo kasvattisisar valkoisessa, yksinkertaisessa puvussa, sairaanhoitajatar vieressä.
KASVATTISISAR sairaanhoitajattarelle diakonissan puvussa.
Hän nukkuu vielä.
TAITURI herää.
Missä minä olen?
Huomaa kasvattisisaren ja levittää kätensä.
Sinä tulit!