XI.
Käräjienmäell' lyötiin rikki Ruthin mitat, siks hän vihan vimmoissaan yllytteli Hvoslevin ja Buchtin lyömään jalkapuihin lappalaiset; kaikkein sydämmissä viha väijyi.
Bucht vain hohotti ja juovuksissa ajoi ryöstäin, väen naiset makasi, eikä ollut monta turvekotaa, joiss' ei kiristyksistänsä tietty, kuiskaeltu hänen konnantöistään.
Aslak harhas poropalkisilla
Kadjaa karttaen ja salaa kaihoten,
Ruthin, Buchtin syytös mieltä kaivoi,
myös hän muisti Biggan pelon, itkun,
kiros' salaa piispat, kirkkokunnat,
Bigga istui Maunan äidin luona,
virttä veisaili tai Kadjaa lohdutti,
Svakko yksin oli kotosalla,
tuleen tuijotti kuin lyöden arpaa
ihmiselon sala-ongelmista.
"Pappi ajaa Tromsaan piispan luokse, pahat peikot virittävät juoniaan, tulee nälkä, tulee susi, surma, kirveet laulaa, herää punakukko, sekasorto, saasta, auta Tiermes!
Vuoret järkkyy, vapisevat vaarat,
kodat kaatuu, poro lankee polvilleen,
meri kiehuu, tuli nuolee maata,
etsii pakopaikkaa uumenissa,
mylvii, möyryy ulos pääsemättä.
Hourailenko tässä hornan unta!
Verta, verta, minne katson, verta vaan!
Onko totta, että pappi lentää…?
Kuulen tiuvut, haistan vieraan hajun,
koirat haukkuu… lankesinko loveen?"
Kotaan astui Hvoslev lumisena,
jäiset puikot riippui hänen hiuksissaan,
astui ankarana keskikotaan
kulmakarvat pystyssä ja lausui
jymyvällä ukkosäänellänsä:
— "Svakko! Miss' on pojanpoikas Aslak, tahdon nähdä elämänne helvetin, tahdon kukistaa sen rosvoluolan, josta paha paisuu kaikkialle myrkyttäen koko Lapin ilman!"
Svakko heräsi kuin unestansa, hiipi soppeen tunturille viitaten, luullen näkevänsä papin haamun manas: "ootko, kurja, kalmistosta, mene myrkänä taas Manan maille!
Sinne manaan sun! Mut miksi kysyn
syitä, jotka tunnen, uness' sinut näin!"
Hvoslev käden nosti kiihkoissansa,
iski kepakolla Svakon päähän:
"kyllä nutistan ma Lapin noidat!"
Pyhän oven kautta juoksi Svakko.
Hvoslev mietti, istui pulkkaan kuohuissaan,
ajoi suoraa päätä tunturille,
eksyi, kääntyi kotiin, joka kotaan
poikkesi ja pauhas parannusta.
Tuli seuroihin hän tuomioineen, pyhät raivostuivat hänet nähdessään, tyynesti hän jakoi iskujansa niinkuin isä kurittaissaan lastaan, kunnes talttui pahin uskon vimma.
Toista tietä ajoi Bucht ja löysi
tyhjän kodan, näki tulen sammuneen,
leimas ryöstömerkein padat, vuodat,
vieraiks miehiks otti Jounan, rengin,
Maunan kodalle hän sitten ajoi.
Meni kotaan Bucht ja näki Biggan:
"et mua veisuillasi, vaimo, käännytä
niinkuin koitit kääntää Ruthin vaimon.
Missä miehet, missä sikiösi?
Vastaa, vaimo, lakkaa vinkumasta!
Vai et vastaa, kyllä tiedän tempun!"
sanoi Bucht ja paukautti käsiään,
Bigga säikähtyi, mut silmä välkkyi,
kimmahtain kuin tiine ilveskissa
raivoissaan hän hyppi, hoki veistä.
Silloin jolsa Magga painoi Biggan taljalle, vei Hetan kotaan väkisin, sanoi mennessänsä: "kuule, Buhtta, kyllä tunnet meidän heimon naiset vaan et tunne meidän miesten mieltä!"
Tulen ääreen istui Bucht, ei kuullut kuinka Jouna kodan takaa kuunteli, sopesta hän silloin itkun kuuli, nosti taljan, näki Kadjan ruumiin: "kyyhkyseni, nyt sun vihdoin löysin.
Tule! Isäs kutsuu sua kotiin, hellästi sun vien kuin omiin häihisi, mull' on toinen poro mukanani, oman poros sidon pulkan perään, niin et eksy enään näille maille!"
Jouna ajatteli itseksensä:
en ma Aslakille, Buhtallekaan suo
Kadjastani, keskikodan kukkaa.
Keksi keinon, kaivoi pulkan pohjaa,
kaatoi Buchtin poron korvaan viinaa.
— "Tässä seison enkä tule kanssas vaikka sitoisit mun pulkan pohjahan", sanoi Kadja. — "Niin siis sinut köytän!" sanoi Bucht ja halun hurjapäissään kantoi Kadjan, sitoi pulkan pohjaan.
Ajohihnall' iski; porohärkä kaarsi niinkuin koiraa säikähtäessään, pillastui jo mäen alla, käänsi sarvet ajajaansa päin ja potki, toinen poro kiiti Kadjan kanssa.
Poro yltyi, kaatui Bucht ja ähki, ryömi pulkan alle, poro potki vaan, hiljaa kykki Buchti kumarassa, etsi turhaan viinaeväitänsä, poron talttuessa esiin kömpi.
Tunturilta oli Mauna nähnyt oudot vieraat, ajoi laaksoon porollaan kohti porokylää, näki Kadjan, poron kiitämässä tievaa pitkin polvein nasatessa sähön lailla.
Kadjan poron Mauna pysäytti,
impi valitteli hälle vaiheitaan.
Silloin virkkoi Mauna vakavana:
— "Kuule, Kadja, kyllä Aslak kostaa,
mutta nyt sun vien ma Juoksan kotaan.
Näin sä uuvutat vain urhon mielen,
yhteen veresi kun häneen vuodatit,
vuoti kaikki voima Aslakista,
kääpiöksi käy hän naisen kautta
eikä jättiläiseks jättitöissä!"
Sanoi, vakavasti houkutteli
Kadjaa mairitellen kotiseuduille.
Porot kiiti niinkuin pilven varjot,
Kadja nyökäytti tuntureille
hyvästinsä, hellät hyväilynsä.
Mutta Jouna juoksi paliskuntaan,
kehui poropaimenille keppostaan,
kieri lumessa ja noitui, nauroi,
matki Buchtia ja ähki, rähmi.
Svakko tuli hiljaa nuotiolle.