RUOBBA.
Ruobba sankar' rautakoura
miekoin, keihäsmiehin lähti
Perman merilinnaan, missä
loisti Anri, Perman tähti.
Vanhan Perman kaupit toivat
Sindhun mailta kultakamaa,
Anri vuotti huomenlahjaa
sankartöiden kirkastamaa.
Perman kalmankartanossa
jalokivin hohti haudat,
jumalkuvat kultamaljoin,
ympärillä aidat, raudat.
Kulki Perman nuorukaiset
juhannusna lemmen lehtoon
neitten kanssa, yksin Anri
astui haaveiss' armaan ehtoon.
Metsätieltä hyökkäs Ruobba,
ryösti Anrin aarteenansa,
ajoi kauvas tuntureille,
joikui, lauloi iloissansa:
— "Anri, Anri, Perman tähti,
vien sun lumolinnoihini,
akkunoista tähdet loistaa,
katto on kuin meren sini."
— "Tuulenlinnat, tähtilinnat,
turvekota, arkku multaa!
Himoot niinkuin Ruijan urhot
jumalkuvaa, kalman kultaa."
— "Anri armas, sua ma etsin,
nyt ei paina yöt, ei vaivat.
Mutta katsos, merta kyntää
Ruijan lohikäärmelaivat!"
— "Loihdi laivat, noidu miehet,
niin mun sankariksein koidut,
prinsessalta sydämmenkin
itsellesi ijäks noidut!"
Turvekodass' itki Anri,
Ruobba kulki soita, maita.
— Laivat maihin laski salaa
Ruijan heimoruhtinaita.
Hiipi kalmankartanohon
rautamiehet kirveet vyöllä.
Kuvat kaatui, ryske kuului,
hätätorvet ammui yöllä.
Permit syöksyi vuoteiltansa,
heiluttivat tapparoita,
Ruijan miehet kauhuissansa
kapusivat kallioita,
tuntureille eksyksissä,
loittonivat laivoistansa.
Näki Ruobba rautamiehet,
kulki vastaan soihdullansa.
— "Lapin poika, päivän poika,
ilon päivää kerran vietä,
niin saat kultaa pulkan täysi,
näytä meille ensin tietä!"
Ruobba astui jyrkänteelle,
nosti ilmaan tulisoihdun,
manas esiin suuren meren,
laittoi laivat, teki loihdun.
"Kuulkaa, soivat sotaharput
Ruijan miesten sankartyöstä,
keulat kohoo, purjeet välkkyy
niinkuin kaarneen siivet yöstä!
Musta, hurja meri huutaa,
käärmelaivat kelluu veellä,
kukaan teist' ei eksy yöhön,
kun ma soihduin kuljen eellä!"
Heitti Ruobba soihdun kuiluun,
silloin Anri mieleen muistui.
Kalliolla seisoi Ruobba,
rautamiehet kuiluun suistui.
Ajoi Ruobba Permanlinnaan,
prinsessan, sen nuoren toi hän,
yhteen veren vuodatti hän,
kolme yötä häitä joi hän.
Heitti maljan mereen, laivoin
vierahille maille lähti,
palas aartein Permanlinnaan,
kun taas tuikki pohjantähti.
Kannel kaikui linnass' silloin,
iloisesti Vienan laine
lauloi linnan muurin alla,
kauvas kaikui Ruobban maine.