YKSIN.
Niin minä oon kuin kuollut talo,
kolkko ja korkea, harmaa talo,
syrjässä ihmisten valtateiltä,
harvoin siellä on juhla ja valo.
Harvoin ystävät käyvät siellä,
poissa pidoissa kaikki pysyy,
joskus vain tuuli portissa ryskää,
tokkopa sekään suojaani kysyy.
Siksi kuin siili kuoreeni painun,
sieluni portit kiinni suljen,
kestivieraita kaipaamatta
yksin yössä huoneessa kuljen.
Kuljen outona omaa tietä,
muiden polkua minä en pole,
uutimet alhaalla, kuollut talo,
porttini kilvessä: kotona en ole!