VI.
"Heti ulkoa ilmaa raitista! Auk' akkuna! — Eikö se aukea! Se lyökää seinältä rikki! — Ovi auki! Oi, ilmaa puhdasta! — Ja nähkääs vuodetta! — Lakana tuo puhtonen, muutakin puhdasta tuo äkkiä, vaimo, sä vuoteeseen! — Vai ei ole! — Onhan se kauheaa, noin lapsensa saastahan kuolettaa!"
Hän hehkuen pelmahti yhtäälle ja toisaalle taas. Ei nähnyt hän, ei kuullut hän vaimon itkuja. Ulos syöksyi hän mielensä kuohussa ja samalla myrskyn vauhdilla taas tölmäsi jälleen sisään. Mut silmissä tuli oli hehkuva, kun katsoen immen isään hän päättäen käski:
"Te ottakaa tytön sänkyä toisesta päästä, pään toisen mä tahdon kannattaa, ja vaimo — sä itkusi säästä! Tule jälestä kanssamme kiiruhtain, saat hoitaa tyttöä johdollain!"
Peräsukkaa niin läpi lehtotien he alkavat kolmisin käydä. Jos lehdosta katselis piilehtien, ei joukko kai kauniilta näytä. Mut kaunis on kalpea neitonen ja hellästä lämmöstä väreillen sitä kantavi lääkäri nuori.
Hän impeä silmiin katsahtaa. Oi riemua! Punaa ihanaa, niin sulosata, liekkivän vienoa saa suvituulessa kalpea poski. Kukat tuoksuvat lämmössä auringon, ja riemukas lintujen luritus on, ja lääkärin miel'ala aaltoilee kuin kohajava suvinen koski.