III
FASAANIT.
Kaukasiassa sanotaan villejä kanoja fasaaneiksi. Niitä on niin paljon, että ne ovat tavallisia kanoja huokeampia. Fasaaneja metsästetään »kaihtimella», »puusta» ja lintukoiralla. Kaihdinta käytetään tällä tapaa: kehykseen pingoitetaan purjekangasta, kehyksen puoliväliin kiinnitetään poikkipiena ja purjekankaaseen tehdään aukko. Kaihtimin ja pyssyin varustettuna mennään aamuhämärässä metsään. Kaihdinta kannetaan kilpenä edessä, ja purjekankaan aukosta tähystetään fasaaneja. Nämä tulevat hakemaan itselleen ravintoa metsäniityiltä varhain aamulla. Joskus tapaa kokonaisen perheen — kanan poikineen, väliin kukon ja kanan yhdessä, väliin muutamia kukkoja.
Fasaanit eivät näe ihmistä; kaihdinta ne taas eivät pelkää, joten sen turvissa voi tulla aivan lähelle. Metsästäjä asettaa kaihtimen maahan, pistää kiväärin kaihtimen aukon läpi ja ampuu.
»Puusta» metsästetään näin: annetaan pihakoiran juosta metsään ja kuljetaan sen jäljessä. Nähtyään fasaanin koira hyökkää ottamaan sitä kiinni. Fasaani lentää puuhun, ja koira alkaa haukkua. Metsästäjä kulkee haukuntaa kohti ja ampuu puussa olevan fasaanin. Tällainen metsästys olisi hyvin helppoa, jos fasaani laskeutuisi yksinäiseen puuhun, niin että se olisi näkyvissä. Mutta fasaanit lentävät aina tuuheisiin puihin ja tiheikköön ja piiloutuvat oksien taakse heti kun näkevät metsästäjän. On usein hyvin vaikea päästä sankassa metsässä sen puun luokse, missä fasaani istuu, ja vielä vaikeampaa on nähdä sitä. Niin kauan kuin koira yksin haukkuu fasaania, ei tämä sitä pelkää: se istuu oksallaan, vieläpä pöyhkeillen kohentaa höyheniään ja räpyttää siipiään. Mutta heti kun se huomaa ihmisen, kyykistyy se matalaksi oksaa pitkin, niin että ainoastaan tottunut metsästäjä voi sen huomata; tottumaton ei ihan vierestäkään näe mitään.
Kun kasakat metsästäessään lähestyvät fasaaneja, peittävät he lakillaan kasvonsa eivätkä katso ylöspäin. Fasaani näet pelkää kivääriä kantavaa ihmistä, mutta eniten se kuitenkin pelkää ihmisen silmiä.
Lintukoiralla metsästetään näin: otetaan lintukoira mukaan ja kuljetaan metsässä sen jäljessä. Koira vainuaa, mistä fasaanit ovat aamuhämärässä hakeneet itselleen ruokaa, ja etsii jäljet. Niin sikinsokin kuin fasaanit ovatkin metsässä liikkuneet, löytää hyvä koira kuitenkin aina tuoreimman jäljen ja tietää minne linnut ovat lähteneet ravintopaikalta. Kuta kauemmas koira seuraa jälkiä, sitä selvemmin se vainuaa ja löytää paikan, missä fasaani päivällä istuu, tai ruohikon, jossa se kävelee. Tullessaan lähemmäksi uskoo se fasaanin olevan aivan edessä; se kulkee yhä varovaisemmin eteenpäin, jottei säikähdyttäisi lintua, ja pysähtyy vähänväliä hyökätäkseen yhdellä hyppäyksellä sen kimppuun. Kun koira on tullut aivan lähelle, pyrähtää fasaani lentoon ja metsästäjä ampuu.