IV
MILTON JA BULJKA.
Fasaaninmetsästykseen hankin itselleni lintukoiran. Tämän nimi oli Milton; se oli korkea, hintelä, väriltään harmaa, mutta täplikkäinen, sillä oli pitkät huulet ja korvat, ja se oli hyvin vahva ja viisas. Buljkan kanssa se oli aina sovinnossa. Ainoakaan koira ei ahdistanut Buljkaa. Tämän ei tarvinnut muuta kuin näyttää hampaitaan, kun muut koirat painoivat häntänsä koipien väliin ja livistivät tiehensä. Milton oli mukanani, kun olin kerran fasaaneja metsästämässä. Yht'äkkiä ilmestyikin Buljka juosten luokseni metsään. Koetin ajaa sitä pois, mutta en voinut. Oli myös liian pitkä matka lähteä viemään sitä kotiin. Arvelin, ettei se tulisi minua häiritsemään, ja kuljin eteenpäin. Tuskin oli Milton vielä ehtinyt löytää ruohikosta fasaanin jälkiäkään, kun Buljka jo ryntäsi eteenpäin juoksennellen joka haaralle. Se olisi tahtonut pyrähdyttää fasaanin lentoon ennen Miltonia. Vainuten ruohikossa se kierteli ja kaarteli, mutta kun sillä oli huono hajuaisti, ei se voinut yksin löytää jälkiä: se katseli vähän väliä Miltoniin ja juoksi sinne, minne Milton meni. Heti kun Milton alkoi seurata jälkiä, juoksi Buljka sen edelle. Huusin sitä takaisin, löin sitä, mutta en voinut sille mitään. Se juoksi aina vain edelle Miltonia häiritsemään heti, kun tämä alkoi vainuta. Olin jo aikeissa kääntyä kotiin, metsästysretkeni kun oli tällä kertaa mielestäni mennyt pilalle, mutta Milton keksi paremman keinon: se tiesi miten Buljkan johtaisi harhaan. Se teki näin: heti kun Buljka alkoi juosta Miltonin valitsemaan suuntaan, jätti Milton sen, kääntyi ja oli löytävinään jälkiä toiselta suunnalta. Buljka hyökkäsi heti sinne, mutta Milton katsoi minuun, heilutti häntäänsä ja lähti taas edellisiä, oikeita jälkiä seuraamaan. Buljka kääntyi taas seuraamaan Miltonia ja juoksi edelle, mutta Milton vei sen vähän matkaa syrjään, eksytti sen täten, ja vei minut jälleen oikealle jäljelle. Näin se petkutti Buljkaa koko ajan antamatta sen turmella metsästysonnea.