NELJÄS NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
HENRIK (Molemmissa takinhihoissa on nyöripunoksia, takki ulottuu kantapäihin saakka ja on reunustettu valkoisella paperilla.)
Syön mittani rapaa, jos ymmärrän, mitenkä raadin päähän pälkähti tehdä meidän isännästä pormestari, sillä minä en huomaa mitään yhtäläisyyttä kannunvalajan ja niin korkean virkamiehen välillä. Ehkä se johtuu siitä, että niinkuin kannunvalaja mättää vanhat talrikit ja vadit muottiin ja valaa niistä uusia, niin myös hyvä pormestarikin hyvien lakien avulla voi valaa valtion uudestaan, kun se rappeutuu. Mutta herrat eivät ole ottaneet lukuun, että meidän isäntä on Hampurin kehnoin kannunvalaja, ja jos he ovat valinneet hänet samasta syystä, tulee hänestä myöskin kehnoin pormestari, mikä meillä ikinä on ollut. Ainoa hyöty tässä asiassa on se, että minusta tulee sen kautta oikeudenpalvelija, sillä siihen toimeen minulla on halua ja lahjoja. Jo lapsuudesta asti on minua huvittanut katsella, kuinka ihmisiä on viety putkaan. Tuottava se toimi on myöskin sille, joka siinä osaa hiukan kierrellä ja kaarrella, sillä ensiksi täytyy minun teeskennellä ikäänkuin minulla olisi suuri vaikutusvalta pormestariin, ja kun ihmiset saavat sen uskonkappaleen päähänsä, tienaa Henrik vähintäänkin sata tai kaksisataa taaleria vuodessa. Tätä en ota vastaan pelkästä ahneudesta, vaan osoittaakseni, että minä käsitän virkani ja oikeudenpalvelijantoimeni. Jos joku tahtoo tavata pormestaria, sanon minä, ettei hän ole kotona. Jos he sanovat nähneensä hänet ikkunassa, niin minä vastaan, ettei se merkitse mitään, hän ei ole sittenkään kotona. Hampurilaiset huomaavat kyllä heti, mitä sellainen vastaus merkitsee. He pistävät Henrikin käteen taalerin, ja heti tulee herra kotiin; jos hän on sairastunut, paranee hän heti; jos hänellä on vieraita, niin he menevät heti tiehensä; jos hän makaa, niin hän nousee heti vuoteeltaan. Sillävälin minä seurustelen hienojen lakeijojen kanssa, minä tiedän kyllä, mitä sellaisissa taloissa tapahtuu. Ennen vanhaan, kun ihmiset olivat tyhmiä kuin aasit ja pässit, sanottiin tätä epärehellisyydeksi, mutta nykyään ekstraksi, juomarahoiksi tai epävarmoiksi tuloiksi. Mutta kas tuolta tulee Anneke, hän ei tiedä tästä muutoksesta, sillä hänellä on vielä moukkamaiset kannunvalajantavat ja hänen käyntinsä on ihan kannunvalajan.
TOINEN KOHTAUS.
ANNEKE. Hahahaa! Voi, mun päiviäni, mikäs kummitus tuossa seisoo, luulenpa tosiaankin, että olet saanut laahusröijyn.
HENRIK. Etkö sinä, senkin kannunvalajan-lunttu, ole ennen nähnyt livreetä tai lakeijaa. Kissa vie, alhaiset ihmiset ovat niinkuin elukat, ne seisovat ja töllistelevät niinkuin lehmät huomatessaan, että jollakin on yhtenä päivänä yksi toisena päivänä toinen puku.
ANNEKE. Ei, pila sikseen, etkö sinä tiedä, että minä tänä päivänä olen oppinut povaamaan. Tänään kävi luonani vanha akka, joka povaa käsistä, minä annoin hänelle leipäpalan, ja hän opetti minulle konstin katsoa ihmisten käsistä heidän kohtalonsa. Annas kun katselen kättäsi, niin minä sanon sinulle heti sinun kohtalosi.
HENRIK. Niin, niin, Anneke. Henrik ei olekaan niin kollomainen kuin luulet. Kyllä minä yskän ymmärrän. Sinä olet saanut vihiä siitä ylennyksestä, mikä minulle tänään on luvattu.
ANNEKE. En kuolemakseni tiedä mitään.
HENRIK. Kas vaan, kuinka osaa teeskennellä. Turkanen, kyllä sinä olet sen kuullut, ja sentähden sinun onkin hyvä povata. Ehei, Henrikillä on älyä päässä, et sinä häntä niin helposti vedä nenästä.
ANNEKE. Minä vannon pyhän valan, etten ole kuullut hiiskaustakaan siitä, mitä sinä sanot.
HENRIK. Etkö ole hiljattain puhunut pormestarinrouvan kanssa?
ANNEKE. Luulenpa, että poika on tullut hulluksi. Tunnenko minä pormestarinrouvan?
HENRIK. No, kissa vie, sitten ryökkynä on sen sinulle sanonut.
ANNEKE. Kuules, Henrik, heitä jo kerrassa nuo hassutukset.
HENRIK. Kas tuossa, Anneke, on käteni, povaa nyt niin paljon kuin sinua maittaa. Kyllä minä huomaan, että sinä olet päässyt asioitten perille, vaikka sinä olet olevinasi niin tietämätön. Mutta eihän se haittaa, että sinulla on politiikkaa päässäsi, sillä tästä lähin saa koko talo olla sitä täynnä. No, mitäs näet minun kädestäni?
ANNEKE. Minä näen, Henrik, että isännän pamppu, joka riippuu uunin takana, tanssii tänään sinun selälläsi oikein hauskaa Koljatin polskaa. Onhan se häpeämätöntä, että sinä tuolla tavoin kummittelet, kun talossa on työtä ja tekemistä yllin kyllin, ja että sinä laitat isovaarin nutusta tuommoisen pelättimen.
HENRIK. Kuules, Anneke, minä povaan sinulle käsiin katsomatta, että sinä olet aika kanalja ja että sinä siivottoman suusi tähden saat korvapuustin tai kaksikin, kuinka vain sattuu. Kas tuossa täyttyi jo ennustus.
(Antaa hänelle korvapuusteja.)
ANNEKE. Ai, ai, ai, kyllä saat kalliisti maksaa nämä korvapuustit.
HENRIK. Opi toiste kunnioittamaan suuren herran lakeijaa…
ANNEKE. Varrohan, muori tulee kohta.
HENRIK. Pormestarin ensimmäistä palvelijaa…
ANNEKE. Kyllä muori sen sinulle selkäsaunalla kostaa.
HENRIK. Oikeudenpalvelijaa…
ANNEKE. Sanon sen vielä kerran, kyllä sinä saat nämä korvapuustit kalliisti maksaa.
HENRIK. Henkilöä, jonka sanalle pormestari panee arvoa…
ANNEKE. Ai, ai, ei minua ennen ole tässä talossa lyöty.
HENRIK. Jota koko porvaristo tästä lähtien pokkuroi ja hännystelee…
ANNEKE. Luulen, että poika on tullut rutihulluksi. Hoi, muori! Muori, tulkaas tänne!
HENRIK. St, st, st! Muori antaa sinulle köniisi. Kyllä minä nyt huomaan, ettet sinä lainkaan tiedä, mitä täällä on tapahtunut, sentähden minä kristillisenä ihmisenä annan sinulle anteeksi rikoksesi. Raati on useiden äänien enemmistöllä valinnut isännän pormestariksi, emännän pormestarinnaksi sekä tuominnut Engelken neitsyytensä menettäneeksi ja armahtanut hänet ryökkynän arvonimellä. Siitä sinä selvästi huomaat, ettei minun arvolleni enää sovi työnteko. Sentähden minä olenkin pukeutunut tähän livreepukuun, kuten hyvin näet.
ANNEKE. Loruja! Älä siinä teiskaa ja pidä minua pilkkanasi!
HENRIK. Anneke, kyllä asian laita on kuten sanoin! Kas tuolta tulee ryökkynä, hän voi todistaa minun sanani.
KOLMAS KOHTAUS.
ENGELKE. Voi, Jumala armahtakoon minua kurjaa, nyt minä huomaan, että kaikki toivo on lopussa.
HENRIK. Ryökkynä, ei nyt ole itkun aika, kun vanhempanne ovat päässeet niin hyviin oloihin?
ENGELKE. Suu kiinni, Henrik, minä en tahdo olla mikään ryökkynä.
HENRIK. No mikäs te sitten olisitte? Ettehän te ole neitsykäinen, siis teidän täytyy olla ryökkynä. Sehän on ensimmäinen kunnianporras ylöspäin, kun kuka kerran eroo neitsyydestään.
ENGELKE. Mieluummin minä olisin talonpoikaistyttö, silloin tietäisin varmasti saavani sen, jolle olen sydämeni antanut.
HENRIK. Turkanen, eikös ryökkynä muuta itkekään kuin sitä, että pääsisi naimisiin. Nythän ryökkynä heti voi päästä naimisiin ja voi saada miehekseen kenet vain tahtoo, sillä tähän taloon pyrkii nyt varmaan puoli kaupunkia pormestarin vävypojaksi.
ENGELKE. Minä en huoli kestään muusta kuin Antoniuksesta, hänen kanssaan minä olen luvannut mennä avioliittoon.
HENRIK. Ei, mutta hyi, ryökkynä, tahdotteko te mieheksenne pyöräntekijän, jonka kanssa en minäkään oikeudenpalvelijana oikein voi seurustella? Ei, kyllä teillä tästä lähin täytyy olla suurempi kunniantunto.
ENGELKE. Tuki sinä suusi, tomppeli, ennen minä kuolen kuin annan pakottaa itseni kenenkään muun vaimoksi.
HENRIK. No, tyyntykää, jalosukuinen ryökkynä, katsokaamme, ehkä minä ja pormestari voimme hankkia Antoniukselle jonkin viran, silloin te kernaasti voitte saada hänet.
(Anneke itkee.)
HENRIK. Miksi sinä itket, Anneke?
ANNEKE. Minä itken siitä ilosta, mikä on kohdannut meidän taloamme.
HENRIK. Se on totta se, Anneke, sinulla on syytä iloon. Kuka pentele olisi luullut, että sellaisesta emäsiasta kuin sinustakin olisi voinut tulla mamselli?
ANNEKE. Ja kuka pentele olisi aavistanut, että sellaisesta siasta kuin sinusta olisi tullut oikeudenpalvelija?
HENRIK. Kuulkaas, lapsikullat, minulla ei ole tällä kertaa enempää aikaa puhua teidän kanssanne. Rouva pormestarinna odottaa vieraita. Minun pitää laittaa kahvia. Kas tuolta hän tulee, menkäämme, minä käyn hakemassa kahvipöydän.
NELJÄS KOHTAUS.
(Geske tulee koira sylissä. Henrik tulee kahvipöytineen ja on hyvin toimessaan.)
GESKE. Kuules, Henrik, onkos kahvissa siirappia?
HENRIK. Ei ole, muori!
GESKE. Ei enää mitään vaareista eikä muoreista, Henrik, sanon sen kerta kaikkiaan. Juokse hakemaan siirappia, ja tuo ruukku myös! (Henrik menee.) Tätä hommaa ja hälinää ei täällä ennen ollut. Mutta minä luulen, että jahka vain totun siihen, niin se tuntuu helpommalta.
HENRIK. Tässä on siirappi.
GESKE. Kaada se ruukkuun! Jestas sentään, joku koputtaa oveen. Nyt tulevat varmaankin raatiherrojen rouvat.
HENRIK (ovella). Ketä tahdotte tavata?
PALVELUSTYTTÖ. Sano sinä mestarillesi, että hän osaa valehdella kuin kymmenen kannunvalajaa yhteensä. Olen jo kuluttanut kenkäparin juostessani hakemassa sitä hinkkiä.
HENRIK. Minä kysyn: ketä te tahdotte tavata?
PALVELUSTYTTÖ. Minä tahdon tavata mestari Hermania.
HENRIK. Sinä juokset sokkona keskellä selvää päivää. Täällä asuu pormestari von Bremenfeld.
PALVELUSTYTTÖ. Sehän on kauheata, ettei saa tavaroitaan valmiiksi, ja päällepäätteeksi vetää meitä viheliäinen kannunvalaja nenästä.
HENRIK. Jos sinulla on jotain valittamista kannunvalajia vastaan, niin tule raastupaan, siellä sinä saat oikeutta, mikäli minä ollenkaan tunnen pormestari von Bremenfeldiä.
KAKSI LAKEIJAA. Meidän rouvamme tahtoisivat mielellänsä tietää, suvaitsisiko pormestarinna suoda heille kunnian käydä häntä tervehtimässä.
HENRIK (palvelustytölle). Etkö sinä senkin kanalja jo kuule, ettei täällä asu ketään kannunvalajaa. (Lakeijoille.) Minä tiedustelen, onko rouva pormestarinna kotona.
(Palvelustyttö menee.)
HENRIK (Geskelle). Täällä on kaksi raatiherranrouvaa, jotka tahtovat tavata muoria.
GESKE. Käske heidän tulla tänne.
VIIDES KOHTAUS.
(Rouva Abrahams ja rouva Sanderus suutelevat Gesken esiliinaa.)
ROUVA ABRAHAMS. Me olemme tulleet tänne tänään teitä nöyrimmästi onnittelemaan ja lausumaan sydämellisen ilomme ja tyytyväisyytemme teidän ylennyksenne johdosta ja samalla me sulkeudumme teidän mielisuosioonne ja hyväntahtoisuuteenne.
GESKE. Tres humble servitöör! Suvaitsetteko juoda kupin kahvia.
ROUVA ABRAHAMS. Me kiitämme pormestarinnaa, tällä kertaa olemme tulleet vain onnittelemaan.
GESKE. Tres humble servitöör. Mutta tiedänhän minä, että te mielellänne juotte kahvia. Ehkä teille täytyy tyrkyttää. Olkaa hyvä, istukaa, kahvi on heti valmis. Henrik!
HENRIK (Tuo kahvia.) Jalosukuinen rouva!
GESKE. Oietko pannut siirappia kahviin?
HENRIK. Olen.
GESKE. Olkaa niin hyvät, hyvät rouvat, ja ottakaa tilkka!
ROUVA SANDERUS. Rouva pormestarinna suokoon meille anteeksi, mutta me emme koskaan juo kahvia.
GESKE. Mitä te nyt puhutte! Kyllä minä tiedän sen paremmin.
Suvaitkaahan istua.
ROUVA ABRAHAMS. Ah, ma soeur, minä voin pahoin, kun vain ajattelenkin sitä siirappia.
GESKE. Henrik, kaada kuppeihin!
ROUVA SANDERUS. Jo riittää, ystävä hyvä. Minä voin juoda vain puoli kuppia.
HENRIK. Minä pyytäisin pormestarinnaa hetkeksi tulemaan pormestarin luo.
GESKE. Suokaa anteeksi, hyvät rouvat, minun täytyy poistua hetkeksi.
Kohta teillä taas on kunnia nähdä minut.
KUUDES KOHTAUS.
(Raatiherrojen rouvat yksin.)
I RAATIHERRAN ROUVA. Hahahahahahahahaha! Kuules, sisko, kukahan meistä nyt tulee enemmän naurunalaiseksi, hänkö, jolle me sydämessämme nauramme, vai mekö, jotka juomme hänen siirapinsekaista kahviansa.
II RAATIHERRAN ROUVA. Älä, herran tähden, sisko, enää puhu siitä siirapista, vatsani on ihan kurkussani, kun sitä vain ajattelenkin.
I RAATIHERRAN ROUVA. Huomasitko hänen kasvojenvirnistyksiänsä, kun suutelimme hänen esiliinaansa, hahahahahaa! En ikänäni unohda sitä, kuinka hän sanoi tuon: Tres humble servitöör, hahahahahahaha!
II RAATIHERRAN ROUVA. Älä naura niin äänekkäästi, sisko, pelkään, että he saattavat kuulla.
I RAATIHERRAN ROUVA. Voi, sisko, kuinka tässä jaksaa olla nauramatta. Olihan hänellä sylissä mitä hellanlettusin koira, sievin kahlekoira mitä toivoa saattaa; olen varma siitä, että sen nimeksi vielä pannaan Joli. Oi, taivas, on sittenkin totta, mitä sanotaan, ettei kukaan ole ylpeämpi kuin sellainen, joka rikkatunkiolta on noussut suureen arvoon? Mikään ei olekaan sentähden vaarallisempaa kuin sellaiset muutokset. Hienostosta syntynyt ja aatelisen kasvatuksen saanut ihminen pysyy kohotessaankin tavallisesti samana ja vieläpä toisinaan edistyy nöyryydessä. Mutta sellaisissa ihmisissä, jotka äkkiä ovat tyhjästä kasvaneet niinkuin sienet, rehottaa ylpeys oikeassa maaperässään.
II RAATIHERRAN ROUVA. Mikähän on siihen syynä? Minusta sellaisten ihmisten pitäisi olla nöyriä ajatellessaan entistä asemaansa.
I RAATIHERRAN ROUVA. Syynä siihen täytyy olla se, että ne, jotka ovat syntyneet ylhäisestä säädystä, eivät ajattele, että heitä halveksitaan, sentähden he eivät välitä siitä, kuinka heitä kohdellaan. Sitävastoin kaikki alhaiset ihmiset ovat epäluuloisia, jokainen sana, jokainen kasvojen ele on heidän mielestänsä viittaus heidän entiseen asemaansa, ja sentähden he koettavat ylläpitää arvoansa mahdilla ja tyranniudella. Usko minua, rakas sisko, kyllä jalosukuisuudessa jotakin piilee. Mutta kas tuolta tulee palvelija takaisin, on paras vaieta.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
HENRIK. Hyvät matamit, älkää pitkästykö. Hänen jalosukuisuutensa tulee kohta. Pormestari on lahjoittanut hänen koirallensa uuden kaulavyön, mutta se oli hiukan liian väljä, sentähden räätäli parast'aikaa ottaa mittaa koiran kaulasta. Heti kun se asia on toimitettu, tulee pormestarinna takaisin. Mutta älkää pahastuko, hyvät matamit, minä pyydän teiltä jotakin: muistakaa minua hyväntahtoisesti pienellä lahjalla, minulla on niin paljon työtä ja minä saan rehkiä ja raataa tässä talossa niinkuin juhta.
I RAATIHERRAN ROUVA. Mielelläni, poikaseni, tuossa on guldeni, jollet sitä väheksi.
HENRIK. Ah, sulimmat kiitokset! Minä toivon, että voin tehdä vastapalveluksen. Nyt teidän pitää juoda oikein runsaasti sillä aikaa kuin rouva on poissa, ei hän siitä suutu, ja jos niikseen tulee, niin kyllä minä sitten taas sovitan kaikki hyvin päin.
I RAATIHERRAN ROUVA. Ah, ystävä hyvä, teet parhaiten, jollet pakota meitä juomaan.
HENRIK. Kuten sanoin, jalosukuiset matamit. Ei rouva siitä pahastu, juokaa, juokaa pois. Jollei kahvi ole tarpeeksi imelää, niin kyllä minä toimitan lisää siirappia. Mutta kas tuolta tulee rouva itse.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
GESKE. Anteeksi, että viivyin niin kauan poissa. Mutta eiväthän rouvat ole sillä välin juoneet juuri mitään. Voi turkanen, meidän pitää juoda tämä kannu tyhjäksi ja sitten juotuamme kahvit pitää teidän maistaa meidän oluttamme; sanon kehumatta, että se on yhtä hyvää kuin missä tahansa muuallakin kaupungissa.
ROUVA SANDERUS. Ah, minä voin niin pahoin, suokaa anteeksi, rouva pormestarinna, etten voi viipyä kauemmin; siskoni jää kyllä nauttimaan kestityksestä.
ROUVA ABRAHAMS. Ei, olisihan synti jättää siskoni yksin. Me sulkeudumme pormestarinnan suosioon.
GESKE. Turkanen, teidän pitää saada lasi viinaa, niin paranette heti, kyllä se kivut krassaa. Henrik, juokse heti hakemaan lasi janeveria, rouva voi pahoin.
ROUVA SANDERUS. Ei, anteeksi, rouva pormestarinna, kyllä minun täytyy lähteä.
(Vieraat lähtevät.)
YHDEKSÄS KOHTAUS.
KOLMAS RAATIHERRAN ROUVA. Nöyrin palvelijattarenne, jalosukuinen rouva! Minä tulen velvollisuuteni mukaan onnittelemaan teitä.
(Geske tarjoo kätensä suudeltavaksi, ja raatiherranrouva
suutelee häntä kädelle.)
GESKE. Suurin iloni on, jos minä tai pormestari voimme teitä jollain palvella. Ettekö tahdo istua, olkaa niin hyvä! Älkää sanoko mitään kohteliaisuuksia, vaan olkaa niinkuin vertaisenne luona.
III RAATIHERRAN ROUVA. Kiitän nöyrimmästi, jalosukuinen rouva!
(Istuutuu.)
GESKE. Täällä kävi pari teidän säätysisarianne ja he joivat kanssani kahvia, kas täällä on vielä pari kuppia, ehkä suvaitsette. Pohjalla parasta on, minä en mitenkään voi juoda enempää, sillä minun mahani on jo pingollaan kuin rumpu.
III RAATIHERRAN ROUVA. Kiitän nöyrimmästi, join juuri kahvia.
GESKE. Kuinka vain tahdotte. Me ylhäiset emme pakota ketään. Mutta kuulkaas, rakas matami, ettekö voi suositella ketään ranskatarta ryökkynän opettajaksi, minä tahtoisin, että hän oppisi ranskankieltä.
III RAATIHERRAN ROUVA. Kyllä, jalosukuinen rouva, minä tunnen erään, joka on hyvin hieno.
GESKE. Hyvä, mutta sen minä sanon jo edeltäpäin, minä en kärsi, että hän kutsuu minua madamiksi, niinkuin ranskalainen tapa on. Ei sen vuoksi, että minä olisin niin suurellinen, mutta minulla on siinä suhteessa omat arveluni.
III RAATIHERRAN ROUVA. Ei suinkaan. Mutta enkö minä saa kunniaa suudella myöskin neidin käsiä?
GESKE. Kovin kernaasti. Henrik, kutsu ryökkynä tänne ja sano, että eräs raatiherranrouva tahtoo suudella hänen käsiänsä.
HENRIK. Minä luulen, ettei ryökkynä voi tulla, sillä ryökkynä parsii sukkiaan.
GESKE. Kuulkaas, kuinka se tolvana puhuu puita heiniä! Hahahaa, hän tarkoittaa rötyyriä!
SEPÄN ARIANKE (tulee; hänen osaansa näyttelee mieshenkilö). Ah, sinä rakas Geske sinkku, onkos totta, että sinun miehesi on päässyt pormestariksi! Se tuntuu minusta yhtä hauskalta kuin jos olisin saanut kaksi markkaa. Älä nyt vaan rupea rehentelemään ja pröystäilemään, niin ettes tunne vanhaa kasvinkumppaliasi. (Geske ei vastaa sanaakaan.) Kuules siukku, koskas sinun miehestäsi tuli pormestari? (Geske on vaiti.) Sinä mietit, siukku! Minä kysyn, koskas sinun miehestäsi tuli pormestari?
III RAATIHERRANROUVA. Osoittakaa vähän enemmän kunnioitusta pormestarinnalle, matami hyvä.
ARIANKE. Vielä mun mitä! Minun ei ole tarvis mitään lirkutuksia Geskelle, sillä me olemme olleet ihan kuin yksi ruumis ja sielu. Mutta mikäs sinua, siukku, vaivaa, minusta tuntuu kuitenkin, että sinä olet tullut hiukan ylpeäksi.
GESKE. Muori hyvä, minä en tunne teitä.
ARIANKE. Taivaan Herra minut ainakin tuntee. Silloin kun olit rahan tarpeessa, tunsit minut kyllä. Etpä tiedä, vaikka minun miehestäni ennen kuolemaansa vielä voisi tulla sama kuin sinunkin miehestäsi.
(Geske alkaa ruveta voimaan pahoin, ottaa hajuvesipullon ja haistelee sitä.)
HENRIK. Ulos, senkin sepän ämmä! Luuletko sinä pajassa pajattavasi?
(Taluttaa hänet kädestä ulos.)
GESKE. Ah, rouva, on oikein kiusallista seurustella noiden alhaisten ihmisten kanssa. Henrik, sinä saat köniisi, jos vastedes päästät tänne porvaris-akkoja.
HENRIK. Hän oli juovuksissa kuin emäsika, hänen henkensä löyhkähti viinalle.
III RAATIHERRAN ROUVA. Pahoittelen sydämestäni tapausta, sillä minä pelkään, että se on pormestarinnaa liian kovasti kiihoittanut. Ylhäiset ihmiset eivät siedä paljoa. Kuta korkeampaan asemaan joutuu, sitä herkkätuntoisemmaksi tulee ruumis.
GESKE. Minä vakuutan rouvalle, ettei minun terveyteni lähimainkaan ole niin hyvä kuin se oli entisessä säädyssäni.
III RAATIHERRAN ROUVA. Kyllä minä sen arvaan. Teidän jalosukuisuutenne täytyy tästä lähin joka päivä lääkitä itseään, niin ovat kaikki muutkin pormestarinrouvat tehneet.
HENRIK (katselijoille). Minustakin tuntuu, etten minä oikeudenpalvelijaksi päästyäni ole yhtä terve kuin ennen. Minä tunnen pistoksia, ai, ai, ihan tässä vasemmassa kyljessäni. Hyvät ihmiset, te nauratte sille, mutta kissa vie, se on totinen tosi. Ma foi, minä pelkään, että minä ennen pitkää saan leinin.
III RAATIHERRAN ROUVA. Pormestarinnan pitää myös ottaa kotilääkäri koko vuodeksi, tohtori voi antaa teille joitakin tippoja, joita teillä ainakin tulee olla pullossa varalla, käytittepä niitä tai ette.
GESKE. Minä tahdon todellakin seurata teidän neuvoanne. Henrik, juokse tohtori Hermeliinin luo ja pyydä häntä, jos hän vain ehtii, käymään luonani.
III RAATIHERRAN ROUVA. Minun täytyy nyt sanoa hyvästi, jalosukuinen rouva, minä sulkeudun suosioonne.
GESKE. Suosioonne, rakas raatiherranrouva, puhukaa vain vapaasti minulle ja mestari Hermanille, tarkoitan pormestari von Bremenfeldille. Mitä voimme tehdä teidän ja miehenne hyväksi, sen me kernaasti teemme.
III RAATIHERRAN ROUVA (suutelee esiliinaa). Nöyrin palvelijattarenne.
GESKE. Atjöö. — Mennäänpä sisään. Täällä minun mieheni päästää ihmisiä autienssille.