VIIDES NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
HENRIK. Turkin punanen, nyt käy kaikki jetsulleen, nyt on autienssitunti. Nyt, hyvät ihmiset, saatte nähdä, onko kukaan paremmin hoitanut virkaansa kuin minä, vaikka hän olisi ollut palveluksessa kaksikymmentä vuotta. Kas, siellä koputetaan. Hyvät miehet, ketä tahdotte tavata?
I ASIANAJAJA. Tahtoisimme mielellämme saada kunnian puhutella pormestaria.
HENRIK. Hän ei ole vielä noussut vuoteeltaan.
II ASIANAJAJA. Eikö hän ole vielä noussut kello neljä iltapäivällä?
HENRIK. Kyllä hän on noussut, mutta hän meni kävelemään.
II ASIANAJAJA. Kohtasimmehan juuri ovella miehen, joka puheli hänen kanssaan.
HENRIK. Niin, hän tuli vihdoinkin kotiin, mutta hän ei voi oikein hyvin. (Itsekseen.) Nämä miehet ovat tyhmiä kuin pässit, eivät ne ymmärrä yskää!
I ASIANAJAJA (hiljaa). Kyllä minä huomaan, veliseni, että tämä mies tahtoo vähän voitelua; pistäkäämme hänen kouraansa guldeni, niin kyllä pormestari tulee heti. Kuulkaas, älkää pahastuko, tässä on pari guldenia, juokaa terveydeksemme.
HENRIK. Ei, hyvät herrat, minä en koskaan ota vastaan lahjoja.
II ASIANAJAJA. Veliseni, mitäs me sitten teemme, täytyy kai tulla toinen kerta.
HENRIK (viittaa käsillään). Hei, herrat, teillähän on kova kiire. Teidän tähtenne otan minä vastaan nuo kaksi guldenia, muuten voisitte luulla, että minä pröystäilen, ja meidän talo joutuisi siten huonoon huutoon.
I ASIANAJAJA. Kas tuossa on kaksi guldenia, jollette niitä halveksi, olkaa nyt hyvä ja toimittakaa, että pääsemme pormestarin puheille.
HENRIK. Nöyrin palvelijanne, teidän tähtenne minä teen kaiken voitavani. Tosin pormestari jo on terve kuin pukki, mutta ei kuitenkaan niin voimissaan, että saattaisi puhua kenen kanssa tahansa. Mutta mitä teihin, herrat, tulee, niin se on eri asia. Suvaitkaa odottaa hetkinen, herrat, niin minä ilmoitan teidän tulonne. Mutta kas, siellä koputtaa taas joku. Hyvä mies, ketä te tahdotte tavata?
MUUAN MIES (kouraisten housuntaskuaan). Tahtoisin mielelläni saada kunnian puhutella pormestaria.
HENRIK (hiljaa). Kas se mies ymmärtää yskän ja kouraisee heti taskujaan. (Ääneen.) Kyllä, herra, kyllä hän on kotona, pääsette heti hänen puheilleen.
(Henrik ojentaa kätensä, mutta toinen vetää taskustaan rahan asemesta kellonsa ja sanoo:)
MIES. Kas, kello on jo neljä.
HENRIK. Ketä te tahdoitte tavata?
MIES. Pormestaria.
HENRIK. Herra, hän ei ole kotona!
MIES. Sanoittehan äsken, että hän on kotona.
HENRIK. Saattaa niin olla, herra, mutta minä sanoin väärin.
(Mies menee.)
HENRIK (hiljaa). Kas vaan sitä kitupiikkiä. Saatpas nähdä, ettei pormestari ole vain niin orrelta otettavissa. (Asianajajille.) Nyt minä ilmoitan heti teidän tulonne.
I ASIANAJAJA. Kas vaan sitä poikaa, kuinka se jo on ovela toimessaan. Pidä nyt vakavaa naamaa, veliseni, meidänhän on pantava alkuun tämän kunnon kannunvalajan kiusaaminen. Toverimme sitten jatkavat ilvettä päähän asti. — Mutta kas tuolta hän tulee.
TOINEN KOHTAUS.
I ASIANAJAJA. Sydämemme syvimmästä pohjasta toivotamme me jalosukuiselle herra pormestarille onnea tähän korkeaan asemaan kaupungissamme ja me toivomme, ettette lempeydessä, varovaisuudessa ettekä valppaudessa anna perään kellekään edeltäjistänne, koska teidän jalosukuisuutenne ei ole raivannut itselleen tietä tähän korkeaan virkaan rikkauden, sukulaisuuden eikä ystävien kautta, vaan omien tunnustettujen suurien avujenne, oppinne ja kokemuksenne kautta valtioasioissa.
HERMAN. Tres humble servitöör!
II ASIANAJAJA. Iloitsemme erittäinkin siitä, että olemme saaneet sellaisen esivallan, jolla ei ainoastaan ole vakaa jumalallinen ymmärrys…
HERMAN. Minä kiitän Jumalaa.
II ASIANAJAJA. … vaan joka on tunnettu siitä, että se on ystävällinen kaikkia kohtaan, ja jonka suurin ilo on kuunnella kansan valituksia ja saattaa asiat taas oikealle tolalle, sillä sanonpa sen suoraan, olin ihan ilosta pyörtyä kuullessani sen uutisen, että vaali oli langennut herra pormestari von Bremenin osalle.
HENRIK. Hyvät herrat, sanokaa von Bremenfeld.
II ASIANAJAJA. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, minun piti sanoa pormestari von Bremenfeld! Olemme saapuneet tänne tänään, ensiksi lausuaksemme alamaisen onnentoivotuksemme, toiseksi neuvotellaksemme teidän jalosukuisuutenne kanssa eräästä riita-asiasta, mikä on syntynyt meidän päämiestemme välillä; olimme päättäneet jättää tämän riita-asian lain ja oikeuden haltuun, mutta olemme sitten tarkemmin ajatelleet ja ajanhukan ja oikeudenkäyntikulujen välttämiseksi aikoneet alistaa asiamme herra pormestarin ratkaistavaksi. Johonka ratkaisuun me lupaamme tyytyä.
(Herman istuutuu ja antaa muiden seisoa.)
I ASIANAJAJA. Molemmat meidän päämiehemme ovat naapureita, mutta juokseva vesi, jota joeksi kutsutaan, erottaa heidän maansa toisistaan. Nyt tapahtui kolme vuotta sitten, että vesi lohkaisi ison maapalan minun päämieheni maasta ja kuljetti sen vastapuoleni pelloille. Saako hän sen nyt omistaa, ei suinkaan? Sanotaanhan: nemo alterius damno debet locupletari. Tällä tavallahan hänen päämiehensä hyötyisi minun päämieheni vahingoksi, ja se sotii selvästi vastoin aequitatem naturalem. Herra pormestari, eikö asia ole niin?
HERMAN. On kyllä, väärinhän on vaatia sellaista. Olette oikeassa, herra!
II ASIANAJAJA. Mutta sanoohan Justinianus nimenomaan libro secundo
Institutionum, titulo primo, de Alluvione…
HERMAN. Mitä helkkaria minä välitän Justinianuksesta tai Aleksanteri suuresta, nehän elivät monta tuhatta vuotta ennen kuin Hampuri rakennettiin, kuinka he voisivat tuomita asioissa, joita ei heidän aikanaan vielä ollut tapahtunutkaan?
II ASIANAJAJA. Minä toivon kuitenkin, ettei teidän jalosukuisuutenne hylkää lakeja, joita koko Saksanmaa noudattaa.
HERMAN. En minä sitä tarkoittanut, te käsititte minut väärin, minä tarkoitin… (Hän yskii väliin.) Olkaa hyvä, esittäkää edelleen asiaanne.
II ASIANAJAJA. Näin kuuluvat Justinianuksen sanat: quod per alluvionem agro tuo flumen adjecit, jure gentium tibi adquiritur.
HERMAN. Herra asianajaja. Te puhutte niin perhanan nopeasti, sanokaa se hiukan selvemmin.
(Asianajaja sanoo toistamiseen ja hitaasti.)
HERMAN. Oh, herra, te äännätte latinaa niin perhanan hassusti, puhukaa äidinkieltänne, sillä tulette paremmin toimeen. En sano tätä sen tähden, että olisin latinan vihaaja, sillä minä puhun toisinaan tuntikausia latinaa palvelijani kanssa. Eikös ole totta, Henrik?
HENRIK. On vallan ihmeellistä kuulla herran puhuvan latinaa, sillä minä vannon, että kyynelet vuotavat silmistäni, kun sitä ajattelen. On ihan kuin kuulisi herneiden kiehuvan padassa, niin nopeasti kierivät sanat hänen suustaan. Lempo sen tietäköön, kuinka ihminen voi puhua niin nopeasti. Mutta mitäs ei tee pitkä harjoitus.
II ASIANAJAJA. Jalosukuinen herra pormestari! Justinianus sanoo näin: Minkä virta lohkaisee toisen pellosta ja heittää sinun maallesi, olkoon sinun omasi.
HERMAN. Niin, minun ymmärtääkseni Justinianus on oikeassa, sillä hän oli kunnon mies, ja minä kunnioitan häntä niin suuresti, etten tahdo kumota hänen tuomiotansa.
I ASIANAJAJA. Mutta, herra pormestari! Minun vastapuoleni lukee lakia niinkuin piru raamattua. Hän unohtaa sen, mikä heti seuraa: per alluvionem autem videtur id adjici, quod ita paulatim adjicitur, ut intelligi non possit, quantum quoquo temporis momento adjicitur.
HERMAN. Anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy mennä raastupaan, kello löi jo puoli viisi. Henrik, koeta käytävässä sovittaa asia heidän välillään.
I ASIANAJAJA. Oi, herra pormestari! Lausukaa edes yhdellä sanalla mielipiteenne!
HERMAN. Herrat, te olette molemmat oikeassa, kumpikin tavallanne.
II ASIANAJAJA. Kuinka me molemmat voisimme olla oikeassa? Minä olen sitä mieltä, että koska minä olen oikeassa, niin vastapuoleni on väärässä. Justinianuksen laki on nimenomaan minun puolellani.
HERMAN. Suokaa anteeksi, minun täytyy heti mennä raastupaan.
I ASIANAJAJA (pidättäen pormestaria). Olenhan minä näyttänyt toteen, että Justinianuksen sanat ovat minun puolellani.
HERMAN. Niin, se on totta, Justinianus on teidän molempain puolella, miks'ette siis, perhana vieköön, sovi riitaanne? Te ette tunne Justinianusta niin hyvin kuin minä; kun hän ripustaa kaapunsa molemmille hartioilleen, merkitsee se niin paljon kuin hän tahtoisi sanoa nämä sanat: menkää tiehenne, senkin paapattajat, ja sopikaa asia!
II ASIANAJAJA. Herra pormestari! Täytyyhän verrata eri pykäliä toisiinsa voidakseen oikein ymmärtää lainsäätäjän ajatusta; eikö heti seuraavassa pykälässä sanota: quod si vis fluminis de tuo praedio…
HERMAN. Jättäkää minut, te hullut käräjäpukarit! Kuulettehan, että minun täytyy mennä raastupaan!
I ASIANAJAJA. Ei, herra pormestari, silmänräpäys vain, kuulkaamme nyt, mitä Hugo Grotius sanoo.
HERMAN. Piru vieköön sekä teidät että Ruotuksen, mitä minulla on tekemistä Ruotuksen kanssa? Hän oli armenialainen, mitä hittoa meitä liikuttaa ne lait, joita on laadittu jossain Armeniassa! Henrik, aja ne ulos ovesta!
(He menevät. Henrik riitelee käytävässä, syöksyy suin päin sisään akan seuraamana, akka olkoon valepuettu mieshenkilö.)
AKKA (tarttuu pormestarin rintaan huutaen). Mikä esivalta säätää sellaisia kirottuja lakeja, että mies saa pitää kahta vaimoa? Mutta kyllä Jumalan rangaistus teitä kohtaa!
HERMAN. Oletko sinä akka hullu, kuka perhana on sellaista ajatellut?
AKKA. Älä, älä, älä! Minä en mene, ennenkuin näen sydämestäsi verta priiskuvan!
HERMAN. Ai… auttakaa! Henrik! Petteri!
(Petteri tulee ja kiskoo akan pois. Henrik, joka piiloutui, auttaa vihdoin Petteriä.)
KOLMAS KOHTAUS.
HERMAN. Peijakas sinut ottaa, jos sinä vielä kerran päästät sisään akkoja tai asianajajia, sillä jokainen niistä tappaa minut omalla tavallaan. Jos muita tulee minua tapaamaan, niin sano, että varokoot puhumasta latinaa, sillä minä olen erityisestä syystä vannonut olevani sitä puhumatta.
HENRIK. Samasta syystä minäkin olen niin vannonut.
HERMAN. Voithan sanoa, että minä puhun mieluummin kreikkaa.
(Oveen koputetaan taas. Henrik menee ovelle ja tuo
ison pinkan papereita.)
HENRIK. Tässä olisi pikkuisen papereita syndikukselta, pormestarin pitäisi lukea nämä läpi ja antaa niistä lausuntonsa.
(Pormestari istuutuu pöydän ääreen ja kahistelee papereita.)
HERMAN. Kuules, Henrik, ei olekaan niin helppo olla pormestarina kuin luulin. Minä olen saanut tässä muutamia asioita tutkittavakseni, niistä ei itse pirukaan ota selvää. (Alkaa kirjoittaa, nousee ja pyyhkii hikeä, istuutuu ja pyyhkii mitä on kirjoittanut.) Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Mitäs sinä meluat, etkö voi olla hiljaa?
HENRIK. Herra pormestari, enhän minä liiku paikaltani.
HERMAN (nousee taas paikaltaan, pyyhkii hikeä kuten ennen ja heittää peruukkinsa lattialle, voidakseen paljain päin sitä paremmin miettiä, kävelee peruukin yli ja työntää sen syrjään, istuutuu taas kirjoittamaan, huutaa). Henrik!
HENRIK. Herra pormestari.
HERMAN. Paha sinut perii, jollet seiso hiljaa. Jo toisen kerran sinä häiritset minua, kun minä teen konseptiani.
HENRIK. En minä tehnyt muuta kuin työnsin paitaa housuihini ja mittasin säärilläni, minkä verran minun livreetakissani on liikaa pituutta.
HERMAN (nousee taas paikoiltaan ja koputtaa kädellä otsaansa saadakseen ajatukset kulkemaan). Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Mene sanomaan noille akoille, jotka huutavat kadulla ostereitaan kaupaksi, etteivät he saa huutaa tällä kadulla, missä minä asun, sillä he häiritsevät minua valtiollisissa toimissani.
HENRIK (huutaa ovelta kolme kertaa). Kuulkaas, te osteriämmät! Te kanaljat! Te haaskat! Te riettaat luntut! Te jokamiehen sussut! Ettekö yhtään häpeä huutaa pormestarin kadulla ja häiritä häntä virantoimituksessa!
HERMAN. Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Lopeta, jo, senkin vintiö!
HENRIK. Niin, eihän se hyödyttäisi, vaikka minä huutaisin vielä kovemmin, sillä kaupunki on täynnä tuollaista väkeä. Niin pian kuin yksi on mennyt ohi, tulee siihen heti toinen sijaan, sillä jos…
HERMAN. Ei sanaakaan enää, pysy hiljaa ja pidä suusi kiinni! (Istuutuu ja pyyhkii, minkä on taas saanut kirjoitetuksi, kirjoittaa uudestaan, nousee ja polkee vihan vimmoissaan jalkaansa huutaen.) Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Olisin iloinen, jos voisin heittää tämän pormestarinviran hiiden hinkaloon. Tahdotko ruveta pormestariksi minun sijaani?
HENRIK. Herja siihen ruvetkoon! (Hiljaa.) Ja herja se, joka sitä virkaa kärkkyy.
HERMAN (aikoo taas istua uudestaan kirjoittamaan, mutta istahtaa ajatuksissaan väärään paikkaan ja putoaa lattialle, huutaa). Henrik!
HENRIK. Herra pormestari'
HERMAN. Minä makaan lattialla.
HENRIK. Kyllä minä sen näen.
HERMAN. Tule heti auttamaan!
HENRIK. Onhan pormestari sanonut, etten minä saa liikkua paikaltani.
HERMAN. Perhanan poika! (Nousee itse.) Kolkutetaanko siellä taas ovea?
HENRIK. Kolkutetaan. — Ketä tahdotte tavata?
PORVARI. Minä olen hattumaakarien ammatinvanhin, minulla on valittamista pormestarille.
HENRIK. Täällä on hattumaakarien ammatinvanhin valituksineen.
HERMAN. Äh, enhän minä voi pitää päässäni muuta kuin yhden asian kerrallaan. Kysy häneltä, mitä asia koskee.
PORVARI. Se on liian laaja. Minun täytyy saada puhua itse herra pormestarin kanssa. Tunnissa se on tehty, sillä minun valitukseni sisältää vain kaksikymmentä pykälää.
HENRIK. Hän sanoo tahtovansa puhua itse herra pormestarin kanssa, sillä hänen pykälänsä sisältävät vain kaksikymmentä valitusta.
HERMAN. Ah, Jumala auttakoon minua syntistä miesparkaa, minä olen jo ihan päästäni pyörällä. Käske hänen tulla.
PORVARI. Ah, herra pormestari! Minä köyhä mies olen kärsinyt suurta vääryyttä, kyllä pormestari käsittää sen heti, kun saa kuulla asian.
HERMAN. Teidän pitää tehdä se kirjallisesti.
PORVARI. Minä olen sen kirjoittanut tähän neljälle arkille.
HERMAN. Henrik, siellä kolkuttaa taas joku!
HENRIK. Ketä te tahdotte tavata?
TOINEN PORVARI. Minä tuon pormestarille valituksen hattumaakarien ammatinvanhinta vastaan.
HERMAN. Kuka siellä? Henrik!
HENRIK. Siellä on tämän miehen riitaveli.
HERMAN. Jättäköön anomuksensa sinulle. Pysykää te, hyvät miehet, molemmat porstuassa niin kauan! Henrik!
HENRIK. Mitä, herra!
HERMAN. Etkö sinä voi auttaa minua hiukan oikealle tolalle? En tiedä mistä aloittaisin. Lue minulle hattumaakarin vaatimus!
HENRIK (lukee).
"Jalosukuinen, korkeasti oppinut, ankara, luja herra pormestari!
"Tämän jalon kaupungin kunnioitettavan porvariston kunnianarvoisen seuran esivaltuutettuna esiinnyn minä allekirjoittanut N.N., kunnianarvoisen hattumaakariammattikunnan halpa ammatinvanhin, ja ensinnäkin lausuttuani sekä suuresti kunnioittavan että rakkaan onnitteluni sen johdosta, että niin arvokas ja korkeasti valistunut mies on kohonnut niin korkeaan korkeuteen, minä syvimmässä nöyryydessä edestuon suurimman, vaarallisimman ja iljettävimmän väärinkäytöksen, minkä turmeltunut aika ja vielä turmeltuneemmat ihmiset tässä kaupungissa ovat aikaansaaneet, toivossa, että teidän jaloutenne keksisi sille parannuskeinon. Asia on se, että kamasaksat tässä kaupungissa eivät pelkää eivätkä häpeä julkisesti myydä ja kaupitella kokonaisia pakkoja erästä verkaa, jota he kudottavat kastorista elikkä majavankarvoista; surkeassa, tyhmässä julkeudessaan he kudottavat päällepäätteeksi tästä aineesta sukkia, vaikka tunnettu asia on, että majavankarvat kuuluvat meidän ammatillemme, jonka tähden me hattumaakariraukat emme kullallakaan voi punnita elinkeinomme jatkumista varten tarvittavia karvoja, sillä arvoisa yleisö on tottunut saamaan hattunsa kymmenestä ja kahdestakymmenestä riksistä korvaamattomaksi vahingoksi meidän elinkeinollemme, mikäli se koskee mainettamme ja tulojamme. Suvaitkoon herra pormestari siis punnita myötäseuraavia kahtakymmentäneljää tärkeätä syytä ja pontta, joiden nojalla me hattumaakarit pidämme itsemme yksinoikeutettuina käyttämään kastoria, nimittäin 1) että ikiammoisista ajoista yleisenä maantapana on ollut käyttää kastorihattuja, mikä monen historiasta otetun sitaatin ja käräjillä laillisesti kuulusteltujen todistajien kautta todistaa mahdetaan. Ensiksi: historian kautta — - -"
HERMAN. Hyppää yli historian!
HENRIK. "Käräjätodistajien kautta, että Adrian Nilsen, seitsemänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, muistaa isänsä isoisän sanoneen — —"
HERMAN. Hyppää senkin yli, mitä hän on sanonut.
HENRIK. "Toiseksi: että on kohtuuttoman ylellistä käyttää sukiksi ja vaatteiksi niin kalliita karvoja, mikä sotii kaikkea hyvää tapaa ja järjestystä vastaan, erittäinkin sen jälkeen kuin meille tuodaan niin paljon kalliita, hienoja vaatteita Englannista, Ranskasta ja Hollannista, niin voitaisiin vallan hyvin tyytyä näihin, sortamatta rehellistä miestä hänen ammatissaan — — —"
HERMAN. Riittää, riittää, Henrik! Minä käsitän, että oikeus on ammatin vanhimman puolella.
HENRIK. Mutta minä olen kuullut, että esivallan aina tulee kuunnella molempia riitapuolia ennen tuomion langettamista; eikös minun sentähden pidä lukea myöskin vastapuolen vastaus.
HERMAN (antaa Henrikille vastapuolen valituksen). No lue!
HENRIK. "Teidän Korkeasukuinen Ylhäisyytenne, korkeasti valistunut ja korkeasti valtioviisas Herra Pormestari!
"Niin korkealle kuin teidän ymmärryksenne kohoo muiden yli, niin korkealle nousee myöskin iloni muiden yli kuultuani, että te olette kohonneet pormestariksi; mutta minä olen tullut sen asian tähden, että hattumaakarit tekevät minulle kiusaa eivätkä anna minun myydä kastorista valmistettuja kankaita ja sukkia. Minä tiedän kyllä, mitä he tahtovat, he tahtovat yksinomaisen oikeuden myydä kastoria ja he tahtovat, ettei kastoria saisi käyttää muuhun kuin hattujen valmistamiseen, mutta he eivät sitä ymmärrä. Hassunkuristahan on käyttää kastorihattuja, niitä pidetään kainalossa, ei ne lämmitä eikä ne ole muuksikaan hyödyksi, ja olkihattu tekee saman viran. Sitävastoin kastorisukat ja -vaatteet ovat lämpöiset ja pehmeät, ja jos pormestari vaan olisi koettanut niitä, mikä myös ajan ollen voi tapahtua, niin te tunnustaisitte sen itse — — —"
HERMAN. Lopeta, kyllä riittää, tämähän on myös oikeassa.
HENRIK. Mutta onhan päivänselvää, etteivät molemmat voi olla oikeassa.
HERMAN. Kumpi sitten?
HENRIK. Tietäköön sen Jumala ja pormestari.
HERMAN (nousee kävelemään). Tämähän on perhanan sotkuinen asia. Henrik, etkö sinä, pässinpää, voi sanoa minulle, kumpi on oikeassa? Miksikä minä annan sinulle, senkin vintiölle, ruoan ja elatuksen? (Sitten kuuluu melua käytävässä ja hän kysyy:) Mikäs meteli siellä käytävässä on?
HENRIK. Ne kaksi porvaria ovat tukkanuottasilla.
HERMAN. Mene sanomaan heille, että heidän pitää kunnioittaa pormestarin asuntoa.
HENRIK. On parasta, herra, antaa niiden tapella rauhassa, sitä pikemmin heistä taas ehkä tulee ystävykset. Jumala varjelkoon, luulenpa heidän aikovan murtautua huoneeseen, kuulkaas vaan, kuinka ne jyskyttävät ovea.
(Herman von Bremenfeld ryömii pöydän alle ja piiloutuu.)
HENRIK. Kuka kolkuttaa?
LAKEIJA. Minä olen tullut vieraasta residenssikaupungista, minun herrallani on tärkeätä asiaa pormestarille.
HENRIK. Mihinkä hiivattiin se pormestari katosi? Ottiko piru pormestarin? Herra pormestari!
HERMAN (pöydän alla, kuiskaa hyvin hiljaa). Henrik! Kuka se oli?
HENRIK. Vieras presidentti tahtoo tavata herraa.
HERMAN. Käske hänen tulla uudestaan puolen tunnin päästä ja sano, että minun luonani on kaksi hattumaakaria, joiden asia minun on selvitettävä. Henrik! Käske porvarienkin mennä matkoihinsa huomiseen asti. Jumala auttakoon minua miesparkaa, pääni on pyörällä, etten tiedä mitä minä puhun tai teen. Etkö voi minua auttaa tästä pulasta, Henrik?
HENRIK. En tiedä herra pormestarille sen parempaa neuvoa kuin mennä hirteen.
HERMAN. Mene hakemaan minulle se "Poliittinen lipeäkala", joka on työhuoneeni pöydällä, se on vaaleakantinen, saksalainen kirja; kenties siinä on sanottu, miten minun pitää vastaanottaa vieraita presidenttejä.
HENRIK. Haluaako pormestari sinappia ja voita kalan höysteeksi?
HERMAN. Se on kirja, vaaleakantinen kirja.
(Sillä aikaa kuin Henrik on poissa, kävelee pormestari ja
repii ajatuksissaan hatuntekijän asiapaperin palasiksi.)
HENRIK. Tässä on kirja. Mutta mitä herra pormestari nyt repii palasiksi? Se on, totta vieköön, ammatinvanhimman valituskirja.
HERMAN. Ah, tein sen hajamielisyydessäni. (Ottaa kirjan ja paiskaa lattialle.) Luulenpa, että minun on parasta seurata sinun neuvoasi ja mennä hirteen.
HENRIK. Hei vaan, sieltä kuulun taas kolkutusta. (Menee ulos, palaa taas huoneeseen itkien.) Voi, herra pormestari! Auttakaa, herra pormestari!
HERMAN. Mitä nyt?
HENRIK. Siellä on kokonainen rykmentti merimiehiä oven takana, ja ne huutavat: Jollei meille anneta oikeutta, niin me lyömme kaikki pormestarin ikkunat säpäleiksi. Yksi niistä heitti minua kivellä selkään, voi, voi, voi.
HERMAN (kömpii taas pöydän alle). Henrik, pyydä rouva pormestarinnaa tulemaan ulos ja pitämään niitä komennossa; ehkä ne pitävät naishenkilöä kunniassa.
HENRIK. Niin, niin, saattepa nähdä, että laivamiehet osaavat pitää naista kunniassa; jos pormestarinna menee ulos, niin ne luultavasti vievät hänet väkisin, ja sitten on viimeinen villitys pahin.
HERMAN. Mitä vielä! Sehän on vanha vaimo.
HENRIK. Ei ne merimiehet sillä niin suuresti väliä pidä; minä ainakaan en uskaltaisi sillä tavoin lähettää vaimoani. Siellä kolkuttaa taas joku: avaanko minä?
HERMAN. Älä, älä, minä pelkään, että ne merimiehet tulevat. Ah, jospa olisin jo haudassa. Henrik, juokse kuuntelemaan ovelta, kuka siellä on.
HENRIK. Kas niin, ne tulevat kuin tulevatkin ilman muuta sisään, siellä on kaksi raatiherraa.
NELJÄS KOHTAUS.
ABRAHAMS. Eikö pormestari ole kotona?
HENRIK. Kyllä, hän istuu varmaan tuolla pöydän alla.
SANDERUS. Mitä? Istuuko herra pormestari pöydän alla?
HERMAN. Ah, hyvät herrat! Enhän minä koskaan pyrkinyt pormestariksi; miksi saatoitte minut tähän onnettomuuteen?
ABRAHAMS. Otittehan sen toimen vastaan; tulkaa vaan esiin, herra pormestari! Me tulimme tänne huomauttamaan teille siitä suuresta virheestä, minkä olette tehnyt vierasta ministeriä kohtaan ajaessanne hänet pilkallisesti pois luotanne; siitä voi kaupungille koitua ikävyyksiä. Me luulimme, että herra pormestarilla olisi ollut paremmin tiedossaan Jus publicum ja seremoniat.
HERMAN. Ah, hyvät herrat! Pankaa minut viralta pois, niin pääsen vapaaksi tästä taakasta, jota olen liian heikko kantamaan, ja vieras ministeri saa samalla hyvityksen.
SANDERUS. Kaukana olkoon se meistä, herra pormestari, että panisimme teidät viralta; seuratkaa meitä heti raastupaan neuvottelemaan syndikuksen kanssa, miten tämä virhe voidaan korjata.
HERMAN. Minä en lähde raastupaan, vaikka minut sinne tukasta kiskottaisiin. En tahdo olla pormestari, enkä ole sitä virkaa ikinä tavoitellut; ennen saatte ottaa minut hengiltä. Minä olen kunniallinen kannunvalaja Jumalan avulla ja kannunvalajana tahdon kuollakin.
SANDERUS. Aiotteko siis tehdä pilaa koko neuvoskunnasta? Kuulkaas, mon frère! Eikö hän ottanut vastaan pormestarin virkaa?
ABRAHAMS. Ottipa niinkin, siitähän me olemme jo antaneet raportin.
SANDERUS. Kyllä me tähän vielä keinon keksimme; ei senaatti anna itseänsä tällä tavoin prostitueerata.
VIIDES KOHTAUS.
HERMAN. Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Mitä luulet noiden raatiherrojen aikovan tehdä minulle?
HENRIK. En tiedä, herra. Ne olivat hyvin suutuksissaan, sen minä kyllä näin. Minua kummastutti, että ne uskalsivat soittaa tuolla tavoin suutansa herra pormestarin huoneessa. Jos minä olisin ollut pormestari, olisin minä, lempo soikoon, sanonut niille kaikessa ystävyydessä: "Pitäkää leipäläpenne kiinni, suunsoittajat! Pyyhkäiskää sormellanne lattiaa ja haistelkaa kenen talossa te olette!"
HERMAN. Jospa sinä olisit pormestarina, Henrik! Jospa sinä olisit pormestarina, voi, voi, voi!
HENRIK. Jos saan luvan sekaantua herran asioihin, niin pyytäisin nöyrimmästi yhtä asiaa, nimittäin että minua tästä puoleen sanottaisiin von Henrikiksi.
HERMAN. Häpeämätön junkkari! Onko nyt aika tulla lavertelemaan minulle semmoista? Nyt huomaan, että päälleni pakkaa joka haaralta vain onnettomuutta ja kiusallisia tehtäviä.
HENRIK. Minä en tee tätä pyyntöä mistään kunnianhimosta, vaan ainoastaan saadakseni talossa vähän kunnioitusta palvelustovereiltani, varsinkin Annekelta, joka — — —
HERMAN. Jollet nyt pidä kitaasi kiinni, niin minä väännän sinulta niskat nurin. Henrik!
HENRIK. Herra pormestari!
HERMAN. Etkö voi auttaa minua tästä pulasta, lurjus? Laita asiani reilaan heti paikalla tai muuten sinun käy huonosti!
HENRIK. Sepä kummallista, että herra pyytää minulta semmoista, vaikka itse on niin viisas mies, ja on pelkän viisautensa vuoksi valittu tähän korkeaan virkaan.
HERMAN. Vai alat sinä vielä tehdä minusta pilkkaa?
(Ottaa tuolin ja aikoo sillä lyödä häntä.
Henrik livahtaa tiehensä.)
HERMAN (Istuu käsi leuan alla ja mietiskelee kauan. Hypähtää kiihtyneenä ylös ja sanoo:) Eikö siellä joku kolkuttanut? (Hiipii hiljaa ovelle, mutta ei näe ketään. Istuutuu taas ja mietiskelee, purskahtaa itkuun ja pyyhkii silmiään paperiliuskoilla; kiihtyneenä hypähtää taas ylös, ikäänkuin raivoissaan, ja huutaa:) Kokonainen kantamus syndikuksen esityksiä! Hattumaakariammattivanhimman käynti! Ammattivanhimman vastapuoli! Kaksikymmentä pykälää pitkä valituskirjelmä! Merimiesten mellakka! Vieras presidentti! Raadin haaste! Uhkaukset! Eiköhän täällä ole minkäänlaista nuoraa saatavissa? Tuolla uunin takanahan on yksi. (Ottaa nuoran ja laittaa sen kuntoon.) Minulle on ennustettu, että minut poliittisten harrastusteni vuoksi kohotetaan korkealle. Se ennustus käy toteen, jos nuora vain kestää. Tulkoon siis raati kaikkine uhkauksineen, minä vihellän niille, kunhan olen kuollut. Yhden asian kuitenkin haluaisin, nimittäin nähdä tuon "Poliittisen lipeäkalan" kirjoittajan riippuvan vieressäni kaikki kuusitoista valtiotilastollista tutkimusta ja kaikki poliittiset iltapakinat kaulaan ripustettuina. (Ottaa kirjan pöydältä ja repii sen palasiksi.) Nyt sinä kanalja et enää viettele ketään rehellistä kannunvalajaa kiusaukseen. Niin, se minua kuitenkin hiukan lohduttaa, ennenkuin kuolen. Nyt etsin itselleni naulan, johon rupean riippumaan. Onpa kuoltuani aika merkillistä kuulla sanottavan: Ei kukaan Hampurin pormestareista ole ollut toimessaan niin valpas kuin Herman von Bremenfeld, joka ei koko pormestaruutensa aikana ummistanut silmäänsä?
SEITSEMÄS KOHTAUS.
ANTONIUS. Hei, hei, mitä hittoa te täällä puuhaatte?
HERMAN. En minä aio puuhata mitään, vaan päästäkseni puuhaamasta minä aion hirttäytyä. Jos suvaitsette tehdä seuraa minulle, niin se minua suuresti ilahduttaa.
ANTONIUS. Ei tee mieleni, pahus vieköön; mutta mikä saattaa teidät niin mielettömään tekoon?
HERMAN. Kuulkaa, Anttoni! Ei maksa vaivaa teidän siinä puhua. Minä aion hirttäytyä; ellei se tapahdu tänään, niin se tapahtuu huomenna. Ennen kuolemaani pyytäisin teiltä vain, että veisitte kunnioittavat terveiseni rouva pormestarinnalle ja ryökkynälle ja käskisitte heitä teettämään minulle tällaisen hautakirjoituksen:
Pysähdy, matkamies!
Tässä riippuu pormestari von
Bremenfeld,
joka ei koko pormestaruutensa
aikana yhtään hetkeä nukkunut.
Mene ja tee sinä samoin.
Kenties ette tiedä, rakas Anttoni, että minusta on tullut pormestari, että minä olen saanut viran, jota hoitaessani en tiedä, mikä on valkoista ja mikä mustaa, ja johon tunnen olevani vallan kykenemätön. Sillä olen huomannut monista harmillisista, minua kohdanneista seikoista, että on suuri ero olla esivallan housuissa ja puhua esivallasta.
ANTONIUS. Hahahahahaa!
HERMAN. Älkää naurako minulle, Anttoni. Se on pahasti tehty.
ANTONIUS. Hahahahaa! Nyt huomaan, kuinka asian laita oikeastaan on: Olin äsken eräässä ravintolassa, siellä kuulin ihmisten nauravan ihan katketakseen eräälle ilveilylle, joka oli pantu toimeen Herman Bremeniläisen kustannuksella. Muutamat nuoret miehet näet olivat uskotelleet hänelle, että hän muka oli päässyt pormestariksi, nähdäkseen miten hän käyttäytyisi siinä virassa. Minuun koski kovasti, kun kuulin siitä kerrottavan. Ja minä läksin heti tänne varoittamaan teitä siitä.
HERMAN. Enkö minä sitten olekaan pormestari?
ANTONIUS. Ette. Kaikki tyynni on pilantekoa, sen he ovat keksineet, että teistä lähtisi hulluus puhua ja paasata korkeista asioista, joita ette ymmärrä.
HERMAN. Eikö sekään ole totta, tuo puhe vieraasta presidentistä?
ANTONIUS. Ei tietysti.
HERMAN. Eikä hattumaakarien asia?
ANTONIUS. Kaikki tyynni on keksaistua.
HERMAN. Eikä merimiesten mellakka?
ANTONIUS. Ei, ei.
HERMAN. Hitto sitten itsensä hirttäköön! Geske! Engelke! Petteri!
Henrik! Tänne kaikki tyynni!
KAHDEKSAS KOHTAUS.
HERMAN. Rakas eukkoseni, mene työhösi jälleen; meidän pormestaruutemme päivät ovat nyt lopussa!
GESKE. Lopussa?
HERMAN. Niin, niin. Ne ovat lopussa; jotkut vekkulit ovat yksissä tuumin tehneet meistä pilaa.
GESKE. Tehneet meistä pilaa? Silloin he saavat köniinsä, koska ovat meistä pilaa tehneet, ja sinä kanss'. (Antaa Hermannille korvapuustin.)
(Herman antaa vaimollensa lujasti selkään.)
GESKE. Voi, rakas ukkoni! Älä lyö minua enää! Lopeta, lopeta, ukko kulta!
HERMAN. Pane nyt mieleesi, eukkoseni, etten minä enää ole politikoitsija enkä sentähden laske enää kahteenkymmeneen, kun saan korvapuustin. Tästä puoleen aion järjestää elämäni toisin, poliittiset kirjani minä viskaan uuniin ja pidän huolta vain ammatistani tästä puoleen. Minä varoitan myös kerta kaikkiaan jokaista teistä siitä, että jos minä vain näen poliittisen kirjan kenen kädessä tahansa tai jos joku tuo semmoisen minun talooni, silloin sen peijakas ottaa.
HENRIK. Minulla puolestani ei ole mitään pelättävää, herra pormestari, sillä minä en osaa lukea enkä kirjoittaa!
HERMAN. Jätä pois siitä sanasta ensimmäinen pöräys ja sano minua muitta mutkitta mestariksi niinkuin ennenkin, sillä minä olen kannunvalaja ja tahdon kuolla kannunvalajana. Kuulkaa, herra Antonius! Minä tiedän, että te olette katsonut hyvällä silmällä minun tytärtäni. Minun entiset päähänpistoni ovat olleet esteenä teidän rakkaudellenne. Nyt saatte hänen isänsä ja äitinsä suostumuksen, niin että jos teillä on vielä samat vakaat aikomukset, ei esteitä ole olemassa.
ANTONIUS. Niin, minä pysyn aikomuksessani ja pyydän häntä vaimokseni.
HERMAN. Mitäs sinä siihen sanot, Geske?
HENRIK. Vielä häntä kysyy; rouva pormestarinna on aina ollut sen liiton puolella.
GESKE. Suus kiinni, vekkuli! Osaanhan minä vastata itse puolestani. Minä olen, ukko kulta, antanut siihen suostumukseni jo kolme vuotta sitten.
HERMAN. Sinulta ei tarvitse kysyäkään, Engelke! Tiedän, että sinä olet häneen niin rakastunut kuin rotta juustoon; eikö totta?
HENRIK. Vastatkaa, ryökkynä!
HERMAN. Jos tietäisin, että sinä ilkeyttäsi meitä näin arvonimillä puhuttelet, niin sinulle kävisi huonosti.
HENRIK. Ei, en millään muotoa, hyvä mestari! Mutta ei voi niin äkkiä luopua vanhasta tavasta.
HERMAN. Antakaa siis kätenne toinen toisellenne, te kaksi. Kas niin, kaikki on hyvin. Huomenna laitetaan häät. Henrik!
HENRIK. Niin, herra pormestari! Anteeksi, mestari.
HERMAN. Polta kaikki minun poliittiset kirjani; sillä en kärsi enää silmissäni sellaisia, jotka ovat saattaneet päähäni mokomia houreita.