X.
Myllärin rattaat olivat kääntyneet Reindorferin pihaan ja muhkea emäntä laskeutui niiltä alas.
Vanha Reindorfer ja Magdaleena tulivat rehusuojasta.
"Vesihaudan myllärin emäntä!" kummasteli vanhus. "Mitä asiaa hänellä on?"
Magdaleena oli punastunut, silitti esiliinansa vasemmalla kämmenellä ja hymyili itsekseen.
"Juokse äidin luo ja sano, kuka tulee, että hän tietää panna pannun tulelle."
"Hyvä päivä!" sanoi myllärin emäntä. "Kuuma ilma tänään."
"Kuuma on", vastasi Reindorfer ja meni jälleen heinälatoon.
Myllärin emäntä seurasi edellä juoksevaa tyttöä.
Magdaleena jätti oven jälkeensä puolittain auki ja kuiskasi kiireesti äidilleen: "Vesihaudan myllärin emäntä on täällä, isä arveli että tarjoaisit kahvia."
"Pane tulelle", sanoi Reindorferin emäntä, nousi ja astui vierasta vastaan.
"Hyvä päivä!" huusi myllärin emäntä keittiöstä.
"Hyvä päivä!" vastasi Reindorferitar. "Käykää sisään!"
Myllärin emäntä astui sisään koputettuaan ensin oveen, jonka Reindorferin vaimo oli vetänyt kiinni. "Hyvää päivää huoneeseen! Tänään on kuuma!"
"Niin että on aivan nääntyä… No, tee tulta lieteen!" sanoi äiti
Magdaleenalle.
Tyttö hiipi hiljaa keittiöön sivuuttaen myllärin emännän, joka merkitsevästi hymyillen nykäisi häntä hameesta.
Magdaleena meni lieden luo ja alkoi sytyttää tulta, ja se kiinnitti hänen huomionsa kokonaan, ettei hän tullut kiinni painaneeksi kamarin ovea, joka jäi puoleksi auki.
Kamarissa sanoi Reindorferin emäntä: "Miksi et istu, myllärin emäntä?"
Myllärin emäntä oikaisi hamettaan ja istuutui sitten rahille. "Että en veisi teidän unianne", sanoi hän.
"Tänne tulosi ihmetyttää minua. Miehemme eivät tahdo tietää toisistaan, siksi mekään emme ole puhelleet keskenämme. Sinulla on varmaankin joku tärkeä asia."
"Kyllä se saadaan kuulla, sillä enhän voi sinulta salata tuloni syytä. Tulee se julki. Mutta kaikki ajallaan järjestyksessä." Hän kuivasi hikeä otsaltaan. "Kyllä nyt on lämmin".
"Aivan tukahduttava".
"Mutta siitä tulee hyvä vuosi."
"Suotava olisi, näinä huonoina aikoina."
"Niin, huonothan ne nyt ovat ajat … kyllä sen huomaa, vaikka hoitaisi talouttaan kuinka tarkasti. Ennen oli parempi, mutta tuleehan tuota kunniallisesti toimeen nytkin, voipipa rahtusen säästöönkin panna. Niin kai se on teilläkin?"
"Jumalan kiitos, en voi valittaa, että olisi huonommasti!"
"Me olemme saaneet hyvin myydyksi."
"Niin mekin."
"Emmekä ole huonosti ostaneetkaan."
"Luulen, ettei meitäkään ole voitu pettää."
"Olemme ostaneet kaksi hevosta, jotka todella ovat hintansa arvoiset. Ja liinakangasta … sanon sinulle, etten minä olisi ottanut kehrätäkseni kuitenkaan siihen hintaan! Mutta mitä turhista jutuista, Jos siitä asiasta, jonka tähden olen täällä, tulee tosi, niin on meillä kyllä tilaisuutta haastella näistä ja me saatamme vasta usein mielihyvällä kertoa ja näyttää toisillemme, mitä olemme hankkineet kotiimme. Tahdon edeltäpäin sanoa, että paitse sitä erityistä etua, jonka Jumala on myllyn muodossa antanut toiselle perheelle, me olemme niin tulojen kuin taloudenkin puolesta aivan toistemme tasalla ja sopisimme erinomaisesti yhteen."
"Olet oikeassa, myllärin emäntä, sillä taloudenhoidossa ei minua kukaan voita. Mutta mitä tarkoitit yhteensopimisella?"
"Tarkotan, että kaiken typeryyden pitää kerran loppua, sitä suuremmalla syyllä, kun sen lopettamisella alamme hyvän rakentamisen. Ja tyhmyyttähän se on, etteivät meidän miehemme voi sietää toisiaan."
Reindorferin emäntä katsahti tuskaisesti ylös, sitten antoi hän katseensa painua ja sanoi hiljaa: "En tiedä."
"Mutta minä tiedän", sanoi myllärin emäntä sitä äänekkäämmin: "Ja niin totta kuin tässä istun, ajan minä pian ukoltani kaiken vihamielisyyden, ja sinä, rakas naapuri, saat koettaa tehdä samoin omalle miehellesi, sillä sellainen elämä kuin tähän asti ei enää kelpaa! Sanon myöskin miksi ei: Tavallisesti vanhat ovat nuorien hyvänä esikuvana, mutta joskus nuoretkin antavat hyvän esimerkin vanhoille, ja vaikka meidän vanhukset eivät voi sietää toisiaan, on nuorien välillä sitä suurempi hellyys."
"Kenen?" huudahti Reindorferin vaimo äkkiä.
"No vielähäntä kysyt, puhunhan niin selvästi, että sinun pitäisi ymmärtää. Ketä muita tarkottaisin kuin teidän Magdaleenaa ja meidän Floriania? He rakastavat toisiaan, ja minä olen saapunut puhumaan heidän puolestaan ja sopimaan ajasta, jolloin annamme heidän mennä kristilliseen liittoon."
Reindorferin emäntä oli muuttunut kalman kalpeaksi. "Jeesus Maria!" huudahti hän ja painoi molemmin käsin otsaansa.
"Hyvä Jumala!" huudahti myllärin emäntä kohoten istuimeltaan; "mikä sinulla on, Reindorferitar?"
Magdaleena pilkisti keittiön ovesta. "Juokse pian noutamaan isääsi!" sanoi vieras hänelle.
Tyttö kiirehti ulos.
Reindorferin emäntä katsoi vieraaseensa, joka seisoi hänen edessään, ja tarttui hänen molempiin käsivarsiinsa kyynärpäiden yläpuolelta. "Ja miehesi, mylläri, onko hän sallinut sinun tulla tänne sitä varten?"
"Kysytkö vielä! Eihän se ilman hänen suostumustaan hyödyttäisi mitään."
Talonpojan vaimo hiveli kerta toisensa jälkeen tukkaansa, joka riippui hajallaan ohimoilla. "Hän salli sen", kuiskasi hän itsekseen, "hän, joka … oi, jospa hän olisi minut jättänyt aina niin yksin kuin nyt! Taivaan isä, minua ei miltään säästetä, ei miltään!" Kouristuksen tapaiset väristykset tärisyttivät häntä.
Vanha Reindorfer tuli nyt sisään Magdaleenan seuraamana.
"Mistä on kysymys?" tiedusti hän.
Vaimo ojensi toisen käsivartensa Magdaleenaa kohden ja sanoi:
"Vesihaudan myllärin Florian tahtoo naida hänet!"
Talonpoika katsoi kauhistuksissaan vuorotellen jokaista läsnäolijaa.
"Voi, jos olisit sallinut minut lähettää hänet kotoa pois!" nyyhkytti vaimo. "Voi, jos olisit sallinut minun lähettää hänet pois!"
Reindorfer astui silloin hänen luokseen ja sanoi levollisesti: "Älä ole niin kummallinen ja hämmästynyt, voitaisiinhan luulla että siinä on, ties taivas, vaikka mitä takana! Minä en vain käsitä, kuinka mylläri voi päästää vaimonsa tällaiselle asialle, kun hän tietää, että minun ja hänen täytyy aina olla toistemme vihamiehiä. Mutta eihän muuta tarvita kuin sanotaan: Kiitoksia paljon tarkotetusta kunniasta, mutta siitä ei tule mitään. Nuoret saavat unohtaa toisensa, ja sillä on asia ratkaistu."
"Ratkaistu? Kuinka se niin voidaan ratkaista?" sanoi myllärin vaimo kiihtyneenä. "Otan varteen jokaikisen sanan, jos sinä, Reindorfer, voit esittää syyn kieltoosi; olisihan mahdollista, että siinä on hiven tervettä järkeä. Mutta kun itsepäisesti ja järjettömästi asetutaan estämään kahden nuoren ihmisen elämän onnea, sitä en voi vastaansanomatta kuunnella. He sopivat yhteen kaikin puolin niin hyvin ijän kuin mielenlaadun puolesta, kummankaan suku ei ole etevämpi toistaan, eikä minun kosimistarjoukseni pitäisi olla halveksuttava, minun mielestäni pitäisi sen sinulle kelvata. Ja tuo vihamielisyys sitten sinun ja mieheni välillä! Luulisi sinussa olevan sen verran kristillistä mieltä, että luovut siitä, unohdat sen, varsinkin kun toiset saisivat sen tähden syyttömästi kärsiä! Ole siis ymmärtäväinen ja harkitse paremmin, ethän voine vastustaa oman lapsesi onnea."
"Puhut paljon samalla hengähdyksellä, myllärin vaimo", sanoi Reindorfer, "ja vaivaat itseäsi turhaan, tässä ei mikään harkinta auta; usko minua, minä teen niinkuin täytyy tehdä."
Myllärin vaimo löi käsiään yhteen. "Laupias taivas, mutta oletko sinä sellainen visapää! Mutta odotahan, niin vähällä et minua tyydytä, me puhumme vielä asiasta jonkun kotvan. Sano minulle kuinka voi vuosikausia kantaa kaunaa lähimäistään vastaan ja jatkaa sitä vielä sittenkin kun sekä vastustajan lapsen että omankin täytyy siitä kärsimystä saada! Sano se, minä pyydän!"
Reindorfer puhalsi pidätetyn hengityksen hampaiden välitse ja sanoi sitten: "Minä pyydän sinulta, myllärin vaimo, että lopetat turhan puheesi! Kun teitä, naisväkeä, voi taivuttaa mihin hyvänsä, kun vain osaa käyttää kieltään eikä vähällä hellitä, niin te luulette samalla tavalla voivanne muuttaa miesten päätöksiä. Mutta se on erehdys. Ken on mies, hän pysyy sanassaan ja toimii sen mukaan."
"Sittenpä nähdään! Mutta jos tahdot seurata hyvää neuvoa, niin kuule jo tänä päivänä, mitä minulla on sinulle sanomista, ja anna siihen järkevä vastaus, muutoin tulen minä jälleen huomenna, ylihuomenna ja joka päivä, kunnes sen vihdoinkin saan."
Reindorfer katsoi vakavasti myllärin emäntään. "Sen sinä jätät tekemättä! Miehesi tiesi varsin hyvin, ettei sinun tänne tulosi mitään hyödytä, ja hän olisi todellakin voinut sinulta sen vaivan säästää. Kysy häneltä omantuntonsa nimessä, voinko minä toisin menetellä!"
"Minä en aijo säästää kysymyksiä, ja saat uskoa, että jos minä huomaan hänessä syyn teidän kieroon väliinne, niin täytyy hänen ensiksi ryhtyä hyvityspuuhiin. Huomenna sanon sinulle, mitä olen aikaansaanut!"
"Älä ole tungettelevainen, myllärin vaimo. Sinä puhut umpimähkään niinkuin sokea väreistä. Sanon, että kysymys on nyt lopullisesti ratkaistu, minä en tahdo siitä enää kuulla. Pidän sinua arvossa, enkä ole muutoin töykeä, mutta jos tulet vielä tätä asiaa puhumaan, täytyy minun näyttää sinulle ovi saadakseni olla rauhassa."
Myllärin vaimo kääntyi hänestä loukkaantuneena.
"Älä pahastu", virkkoi Reindorfer, "se on sanottu siksi, että tietäisit, kuinka asiat ovat. Älä ajattele sitä enää, ja minä luulen" — hän katsoi kysyvästi Magdaleenaan — "että kahvi on jo valmista, älkää antako sen jäähtyä."
"Minä kiitän. En tahdo mitään. Niin kauan kuin välimme ovat tällaiset, ei minulle teillä mikään maistu. Jumalan haltuun!"
Hän meni ja Magdaleena saattoi häntä rattaille asti.
Niiden luona hän katsoi tytön kyyneleisiin silmiin, siveli hänen poskeaan ja sanoi: "Lapsi parka, älä anna heti rohkeutesi lannistua. Minä en puhunut turhia, ulosviskaamista en lainkaan pelkää, minä tulen kohta takaisin. Mutta ole sinäkin ymmärtäväinen, älä väsy kyselemästä, miksi sinä ja Florian ette saa toisianne. Jumalan haltuun nyt, rakas lapseni."
Rattaat vierivät pois.
Reindorferin emäntä väänteli kamarissa käsiään. "Nyt se tulee ilmi!" tuskitteli hän, "sen täytyy tulla ilmi, sitä ei voida enää salata!"
"Miksi ei?" kysyi talonpoika. "Nyt on sopiva aika lähettää tyttö pois kotoa. Minä takaan, että hänet voidaan ilman pelkoa lähettää palvelukseen kaupunkiin. Ja sen varalle, että hänen lähettämisensä syytä alettaisiin kysellä, on hyvä selitys olemassa; tämä rakkaussuhde ei meitä miellytä, nuorten täytyy erota."
"Olet oikeassa, Josef. Mutta ajattele, että ennenkuin tämä tuuma ehditään toteuttaa, voivat ihmiset sekaantua asiaan ja tehdä kysymyksiä, ja jos tyttö itse ei saa mitään rauhaa, vaan kysyy syytä sinulta itseltäsi…?"
"Sitä en tahtoisi", mutisi Reindorfer epäröiden, "en voisi valehdella hänelle vasten kasvoja, enkä olisi velvollinen muiden syntien tähden kiusaa kärsimään! En soisi hänen kysyvän. Niin, minä en voisi."
Hän kääntyi ja meni.
Reindorferin vaimo oli yksin ja katsoa tuijotti eteensä. Hän tunsi itsensä hyljätyksi, mutta oli kuin huone olisi kuitenkin niin täynnä, ettei pieninkään raittiin ilman henkäys päässyt sinne, hänen ahdistettuun rintaansa ei voinut saapua minkäänlaista virkistävää tuulahdusta. Häntä tuntui niin raskas paino rutistavan, ettei hän voinut kohota istuimeltaan eikä pienimmälläkään tavalla karttaa sitä, minkä nyt täytyi tapahtua. Ja jos tämä pannassaolo jatkuisi, jos hänen täytyisi nähdä kuinka häväistys häväistyksen, tuska tuskan jälkeen saapuu tuosta ovesta ja tapaa hänet näiden seinien välissä, jotka voivat todistaa häntä vastaan, — silloin hänen ajatuksensa varmaan sekaantuvat ja uhkaava kurjuus tapaa hänet kyllä kotona, mutta ei täydessä järjessään.
Nyt joku saapui…
Hän tunsi keveät, joustavat askeleet. Hän hengitti raskaasti ja oli liikkumatta.
Ovea raotettiin; Leena varmaankin katsoi sisään ja vetäytyi pois luullen äidin nukkuvan.
Ja hän ei katsonut ovelle — ei, hän ei katsonut. Mikä oli tullut tämänpäivän ja huomisen välille ja iski syvimmän haavan? Hän tiesi sen nyt ja sanoi itsekseen:
"Sinä et voi koskaan katsoa lapsesi silmiin!"
Ja hän kätki kasvot käsiinsä ja itki katkerasti. Sulku oli särkynyt, sydän murtunut, mutta ajatusvoima oli pelastettu!
Kaupungeissa lienee paljon ihmisiä, joiden ymmärrys on pelastettu samalla tavalla, niin että he ovat tulleet entistä viisaammiksi, oikein arvokkaita ihmisiä! Niin, Reindorferin emäntä oli myöskin arvokas, mutta epäilemättä onneton!
* * * * *
Myllärin emäntä oli saapunut kotiin. Hän yritti nauraa puhuessaan vastaan rientävälle pojalleen: "Sinun täytyy vielä olla kärsivällinen; vaikka olinkin innokas, täytyi minun jättää työni keskeneräiseksi. Huomenna minä jo jatkan taas!" Mutta miehensä hän otti sivulle ja sanoi: "Tiedätkö, isä, Florianille en voi sitä puhua, mutta Reindorferit ovat ihmeellistä väkeä. Jos olisin pyytänyt heidän tytärtään paholaisen omaksi, he eivät olisi voineet enempää pahastua."
"Sanoinhan minä sen."
Mylläri olisi halunnut tietää, mitä ne siellä sanoivat, mutta hän ei uskaltanut kysyä, koska pelkäsi, että häneltä kysytään.
Hän alkoi selailla kirjotuspöydällään olevia papereita, hän syventyi niihin, hänen täytyi laskea.
Myllärin vaimo puistalti päätään ja meni ulos. Hän tahtoi katsoa poikaansa, mutta tämä ei voinut kuohuvine tunteineen pysyä kotona.
Florian oli huomannut, että äidin nauru oli teeskentelyä ja ettei hän tahtonut vastata pojalleen. Kun hän oli jättänyt hänet, hän tunsi suurta rauhattomuutta.
"Tässä ei ole kaikki oikealla tolalla!"
Nämä sanat sanottuaan hän astui pihamaalta metsään. Hän halusi joltakin korkealta paikalta katsella myllyä ja surujen paljoutta; hän kenties näkisi ne vähäpätöisinä jalkojensa alla, kun hänellä siellä ylhäällä oli edessään suuri pala kaunista, suurta maailmaa, johon hän tunsi kuuluvansa! Kenties hän kulkisi kuusikon läpi ja kääntäisi selkänsä myllylle ja kaikille suruille, jos siellä metsän reunassa tapaisi…
Kenties!