V.
Kuin murhasta unta nähden.
Gracen huudot kaikuivat kautta talon. Claire heittäytyi maahan puolisonsa viereen mykässä tuskassa ja suuteli hänen kalpeita kasvojaan, kerjäten sanaa tai katsetta.
Tämä näkyi kiireimmiten vetäneen housut jalkaansa ja pukeneen samettinutun ylleen, ikäänkuin joku epäilyttävä melu olisi hänet äkkiä herättänyt. Vaimo avasi takin ja painoi korvansa hänen rintaansa vasten. Sydän löi vielä, mutta heikosti. Tuskissaan hän uskoi, että se milloin hyvänsä voisi heretä sykkimästä.
Nyt tulivat palvelijat unen pöpperössä, sitten Dora Darnel valkoisessa aamunutussa, hienona ja sirona kuten tavallista, sekä eversti punaisessa samettisessa yönutussaan, jossa hän näytti noidalta.
"Lähettäkää Jumalan tähden lääkäriä hakemaan!" huudahti Claire. "Oi, eikö eversti voi meitä auttaa?… Onko haava vaarallinen? Onko se kuolettava?"
"Voi toki!" sanoi eversti. "Se on häijy haava, ja verta on jo vuotanut paljon. Luoti on tunkeutunut aivan kylkiluun alle. Mitä hän sillä lemmon revolverilla teki?"
"En tiedä. Revolverit olivat pöydällä. Hän katseli niitä tuntia ennen levolle menoansa."
"Ettekö ollut sisällä, kun se tapahtui?" kysyi eversti ihmeissään.
"En, minä olin käytävässä. Olin ollut Gracen luona."
"Vai niin, oliko puolisonne yksin?"
"Oli… luullakseni."
"Voi veli-parkaani!" purskahti Dora. "Kuinka saattaa ajatellakaan, että hän on tehnyt pahaa itselleen! Hän, joka oli niin hyvä kristitty ja tavallisesti niin onnellinen."
"Miten rohkenet väittää, että hän on tahtonut surmata itsensä?" sanoi Claire närkästyneenä. "Sinä tiedät, että hän oli onnellinen eikä koskaan muuta ollut siitä asti, kun tuli minun puolisokseni. Hänen ainoa surunsa oli liian suuri huolenpito minusta. Oi, rakkaani, mitä pahaa sanottaneenkaan minusta tästä lähin, kun sinä et enää ole minua puolustamassa!" lisäsi hän puhuen intohimoisella rakkaudella matolla lepäävälle mykälle miehelle.
"Niin kauan kuin Allanin ystävä on luonanne, on teillä aina joku, joka voi teitä puolustaa — jos niin tarvitaan", lausui eversti tyynesti.
Vanha hovimestari Purdew polvistui myöskin isäntänsä viereen. Hän oli ollut tämän palvelussotilaana ja oli sotilasaikanaan nähnyt ampumahaavoja. Hän siis tiesi, että vamma oli vaarallinen.
Asetettiin pielus haavoitetun pään alle, kaadettiin hiukan konjakkia hänen suuhunsa, ja Claire hautoi hänen ohimoitaan Kölninvedellä, mutta hän ei tullut tajuihinsa.
Vihdoin saapui lääkäri, paksu, vanhanpuoleinen herrasmies, kunnollinen ja luotettava. Hän hääti kaikki ulos ja laskeutui polvilleen potilasta tutkimaan.
Claire jäi oven ulkopuolelle ja rukoili siellä polvistuneena, kunnes lääkäri tuntia myöhemmin astui ulos.
"Kuoleeko hän?" kysyi rouva ja tarttui hänen käteensä.
"Haava on kyllä vakava", sanoi lääkäri pudistaen päätänsä.
"Mutta ei toivoton — ah, älkää sanoko, että se on toivoton!"
"Me kutsumme tänne tohtori Friedricsonin huomenna; hän voi tässä tapauksessa antaa varmimman vastauksen."
"Mutta rakastettu mieheni ehkä kuolee yöllä ennenkuin apu ehtii.
Sallikaa minun mennä hänen luokseen."
"Ei, lady Darnel, se ei käy päinsä. Hänen täytyy levätä. Ainoastaan minä ja Purdew saamme olla hänen luonaan. Minä viivyn koko yön."
"Jumalalle kiitos siitä! Mutta kyllä on armotonta estää minut pääsemästä hänen luokseen. Luuletteko, että olen lapsi, joka en voi itseäni hillitä?"
"Minä luulen, että te olette nainen ja rakastatte miestänne. Ei, lady Darnel, te ette saa tulla sisälle ennenkuin hänen tilansa muuttuu vähemmän vaaralliseksi, — Huomenna tuotamme tänne pari sairaanhoitajatarta."
"Rakas äiti, tule minun luokseni ja paneudu maata minun vuoteeseeni", sanoi Grace.
Sana "äiti" soi hänen epätoivostaan huolimatta suloiselta hänen korvissaan.
"Ei, rakas lapseni, sinun elämääsi ei ainakaan saa turmella", mutisi hän puristaen tyttöä rintaansa vasten. "Sinä et saa joutua kelvottoman käsiin."
Nämä omituiset sanat hämmästyttivät tyttöä. Aavistiko äitipuoli jotakin?
Hän vei Clairen mukanaan huoneeseensa, missä Dora hurskaasti luki uutta testamenttia. Hän luki apostoli Paavalin haaksirikosta ja käärmeestä, joka valkeasta tulleena kietoutui hänen käsivartensa ympäri.
"Veli-parallani on ollut kyykäärme käsivarressaan", mutisi hän itsekseen. "Tiesin, että tuo avioliitto päättyisi onnettomasti, mutta en uskonut aiheutuvan verenvuodatusta."
Lady Darnel suostui laskeutumaan sohvalle tehdäkseen Gracelle mieliksi.
"Eikö täti Dora tahtoisi mennä omaan huoneeseensa?" kysyi Grace hiukan tuskaantuneena tuosta liikkumattomasta hahmosta raamattuineen. Grace kunnioitti kaikin tavoin uskontoa, mutta ei olisi voinut lukea apostoli Paavalista, kun koko talo oli kuohuksissa.
"Kello tulee pian kaksi, täti Dora. Mene sinä kammioosi", sanoi hän kykenemättä salaamaan ärtyisyyttänsä.
"Ei, Grace, minä tahdon olla Allanin läheisyydessä. Huoneenihan on rakennuksen toisessa päässä. Enhän täällä liene tiellä?"
"Et suinkaan", sanoi Grace ja meni kuuntelemaan isän ovelle. Hän ihmetteli, kuinka tämä oli tapahtunut. Olisiko se pelkkä tapaturma? Tokkohan hänen isänsä, joka oli ollut kahdella sotaretkellä Intiassa, olisi leikkinyt revolverin kanssa, kuten pojilla on joskus tapana? Mutta olihan hän kuullut sanottavan, että isä oli jo mennyt levolle ja lady Darnel istunut kirjoittamassa, kun hän, Grace, naputti ovelle.
Vihdoin hän meni viluissaan takaisin huoneeseensa ja tapasi Doran lukemassa takkavalkean ääressä niinkuin tämä oli hänen lähtiessäänkin tehnyt.
"Nukkuuko äiti?" mutisi Grace.
"Luulen niin."
Grace heittäytyi vuoteelleen ja itki itsensä uneen. Äkkiä hän heräsi tuskanhuutoon.
Hän karahti ylös ja näki Doran seisovan sohvan vieressä katsellen kälyänsä, joka makasi selällään kädet pään päällä ja tuijottava katse avoimissa silmissä.
"Se on minun syyni", huusi hän, "minä olen hänet murhannut!"
Hän houraili, mutta toinen kuulijoista ei hänen sanojansa unohtanut.