7. ELÄMÄSTÄ JA YSTÄVÄSTÄ.
Olin pikku tyttö ja kyselin isoäidiltäni elämästä ja ystävästä ja isoäitini sanoi mulle näin:
»Niin kuin meidän ruumiimme on kerran oleva vain kourallinen multaa haudan pohjalla, niin on meillä ystävästä oleva kerran jälellä — vain muisto sydämemme syvyydessä. Sentähden, pienoiseni, kun tulet suureksi ja astut elämään, niin muista joka hetki muotosi katoavaisuus, jotta voisit sen antaa, kun kuolema tulee noutamaan, — tuskatta pois. Ja kun ystävä tulee luoksesi, niin älä unohda, että hän ei tullut ijäksi, — jotta et särkyisi hänen lähdöstänsä.
Jos tahdot välttää kärsimyksen, pienoiseni, niin älä maailmassa rakasta mitään omanasi, — omastansa on niin tuskallista luopua.
Katso, elämä antaa — mutta ei koskaan ijäksi — vain lainaksi.»
Näin kertoi isoäitini minulle ja isoäidille oli kertonut elämä.