JUHANA GEZELIUS
vanhempi ja nuorempi.
Helmikuulla 1915 oli kulunut 300 vuotta Juhana Gezelius vanhemman syntymästä. Kuka hän oli ja mitä hän teki, koska satojen vuosien kuluttua vielä puhutaan hänestä ja muistellaan häntä?
Hän ja hänen samanniminen poikansa olivat kumpikin Turun piispoina, isä vuodesta 1664 ja hänen kuolemansa jälkeen poika vuosina 1690—1718. Vaikka vanhempi Gezelius oli talonpoikaisesta kodista lähtöisin ja omalla tarmollaan korkeaan asemaansa noussut, ei se vielä olisi riittävä syy lukea häntä Suomen muistettavien miesten joukkoon. Emme me kunnioittaen muistele kaikkia niitä, jotka rahvaan keskuudesta lähteneinä ovat raivanneet itselleen tien suuriin virkoihin. Ja nuorempi Gezelius oli piispan poika. Ei siis ollut ihme, että hänkin pääsi piispaksi. Emme siis häntäkään sen johdosta erityisemmin muista. Mikä on sitten syy heitä näin pitkien aikojen kuluttua muistaa?
Tutustukaamme pääpiirteissään heidän työhönsä, silloin heidän muistettava merkityksensä meille selvenee.
Sivistysolomme ennen Gezeliusten aikoja.
Agricola oli luonut alun suomalaiselle kirjallisuudelle. Koko raamattu saatiin suomeksi sitä varten asetetun komitean toimesta v. 1642. Oli myöskin olemassa katkismus, samoin virsikirja ja postilla. Olipa valtakunnan lakiakin jo yritetty suomentaa. Kirkollista elämää ja hartauden harjoituksia varten oli siis olemassa tarpeellisimmat kirjat. Mutta niitä käytettiin hyvin vähän. Kirjain kustantaminen ei niihin aikoihin olisi ollut laisinkaan kannattavaa liiketointa. Agricola jo valittaa, että vaikka kirjoja suurella vaivalla toimitettiin, ei niitä luettu. Oppineita ihmisiä, jotka kirjoja olisivat voineet käyttää, oli sangen vähän. Kansa taas yleensä ei osannut lukea. Mistä sitä olisi opittu? Maalla ei ollut kouluja. Vanhemmat myöskään eivät voineet opettaa lapsiaan lukemaan, kun he itsekään eivät olleet lukutaitoisia.
Kristinopin pääkohtiin kyllä oli tutustuttu. 1600-luvun alkupuolella oli kirkossakäynti tehty pakolliseksi. Joka oli poissa kirkosta kolmena pyhänä perätysten, sai sakkoja tai rangaistiin häntä julkiripillä. Kun kirkossa ahkerasti käytiin, ja kun jumalanpalvelus toimitettiin kansan omalla kielellä, ymmärrettiin siellä pidetyt saarnat, ja joka pyhä toistuvat rukoukset jäivät vähitellen mieleen. Piispan- ja rovastintarkastuksissa kuulusteltiin kristinopin taitoa. Pyhinä täytyi siis pitää korvat auki, jos näissä tarkastuksissa haluttiin jotain osata. Lutherin vähä-katkismus oli osattava ulkoa, muuten ei päästy naimisiin. Vihkimistä ja siis katkismuksen kuulustelua ei voitu mitenkään kiertää, sillä siviiliavioliittoa ei siihen aikaan tunnettu. Siihenpä sitten rahvaan oppi melkein supistuikin.
Kirkko valvoi siihen aikaan yleisen järjestyksen ja hyvien tapojen noudattamista paljoa suuremmassa määrässä kuin nyt. Ja komento oli ankara. Jos esim. söi tai tupakoi aamulla ennen ehtoolliskirkkoon menoa, saatettiin pistää jalkapuuhun istumaan. Siveellisyysrikoksista tavattu pantiin seisomaan alasti kirkon ovelle kaiken kansan nähtäväksi. Julkiset nuhteet, sakot, ruoskiminen ja vankeus olivat alati käytettyjä rangaistuksia. Saattoipa rangaistus uhata kotihartausharjoitusten laiminlyömisestäkin.
Rahvas siis yleensä ei vielä osannut lukea. Mutta oli siinä suhteessa kuitenkin jo yritetty muutosta. Maaseudulla oli jo pari kolme koulua rahvaan lapsille. Olipa lukutaitoa muutenkin koetettu rahvaaseen levittää. Gezeliusten lähin edeltäjä piispanvirassa kehuu saaneensa kansan yleisesti lukutaitoiseksi pohjoisella Pohjanmaalla, Ahvenanmaalla ja muutamin paikoin Turun saaristossa. Muualla lie lukutaito ollut sangen vähäinen vanhemman Gezeliuksen tullessa piispaksi.
Gezeliusten suunnitelmia.
Kun Juhana Gezelius vanhempi tuli piispaksi, käytti hän kansan kurissa pitämiseksi samoja keinoja kuin edeltäjänsäkin. Mutta kansan opettamiseen käytetyt keinot olivat hänen mielestään riittämättömiä. Hän näki selvästi, että kehittyäkseen kansa tarvitsi muutakin kuin ulkoa opittuja kristinopin alkeita ja rangaistuksia tai estämistä erilaisista hairahduksista. Kansan sivistystä täytyi nostaa. Sitävarten täytyi kansa saada lukutaitoiseksi. Sille tuli saada kouluja. Oli käytettävä kaikki keinot, oli saatava kaikki mahdolliset voimat sivistystyöhön. Mutta vaikka sellaisia keinoja ja voimia näytti olevan vähän, sai piispa näkyviä tuloksia aikaan. Ja kun hänen työtään tuli jatkamaan hänen poikansa, ja kun he siten samoja päämääriä tavotellen saivat ohjata Suomen sivistyselämää yli puolen vuosisadan, ehdittiin vähilläkin voimilla saada suurta aikaan. Piispat olivat tarmokkaita miehiä. Missä vain tilaisuutta oli, siellä he tarttuivat asioihin käsiksi ja veivät ne toivomaansa suuntaan.
Mitä keinoja sitten piispoilla oli käytettävänään kansan lukutaitoa ja sivistystä kohottaakseen?
Lukkarinkoulu.
Miksi ei laitettu kansakouluja, sanotte. Kyllä Gezelius niitä olisi laittanut, mutta ei ollut päteviä opettajia. Eikä maassa ollut ainoatakaan seminaaria, joka olisi niitä voinut valmistaa. Kuitenkin piispa ryhtyi puuhaamaan kouluja, vaikka niitä ei voitu ajatella samallaisiksi kuin meidän kansakoulumme nyt ovat, ei niin monipuolisella ohjelmalla toimiviksi. Etupäässä sisäluku, suotuisissa tapauksissa myös kirjoitus ja laskento, siinä aineet, joita piti opetettaman suunnitelluissa kouluissa. Mutta mistä ottaa opettajat tällaisiinkaan kouluihin?
Joka seurakunnassa oli lukkari. Ne olivat kouluttamattomia miehiä. Heidän joukossaan oli vielä sellaisiakin, jotka eivät edes osanneet lukea, kirjoitustaidosta puhumattakaan. Enemmistö heistä lienee kuitenkin ollut kirjantaitoista väkeä. Nyt määrättiin, ettei lukkariksi saanut valita kirjantaitamatonta henkilöä. Ja lukkarit saivat tehtäväkseen lasten opettamisen. Näin saatiin ainakin yksi koulu joka pitäjään, sillä kaikkien seurakuntien lukkarit tulisivat jonkun ajan kuluttua olemaan luku- ja kirjoitustaitoisia ja siis pystyviä jotenkuten muitakin opettamaan.
Luonnollisesti lukkarinkouluun eivät voineet tulla pitäjän kaikki lapset. Ne eivät olisi mahtuneet mihinkään. Lähinnä lukkaria olevista taloista voivat tulla useimmat, mutta kaukaisemmista kylistä tulivat vain teräväpäisimmät lukkarin luo. Opittuaan siellä lukemaan voivat he sitten kotikylissään opettaa toisia lapsia. Tällä tavalla oli kaikilla halukkailla mahdollista oppia lukemisen suuri taito.
Pitäjät siihen aikaan olivat suuria. Kun kaukaisimmilta perukoilta oli vaikea kustantaa lukkarin kouluun muutamiakaan, käskettiin lukkari pitämään koulua eri puolilla pitäjää. Koulujen tullessa näin kiertäviksi ne eivät voineet toimia kauan samoilla paikoilla. Kirjoituksen ja laskennon opetus jäi sangen vähään, jos siihen laisinkaan ehdittiin huomiota kiinnittää. Mutta lukemaan opittiin ja se oli pääasia. Lukkarien lisäksi käytettiin opettajina entisiä ylioppilaita, teinejä y.m. lukutaitoisia henkilöitä.
Katkismussaarnat.
Gezeliukset saattoivat papitkin suoranaiseen työhön kansan opettamiseksi. Kirkoissa määrättiin pidettäväksi n.s. katkismussaarnoja, jollaisia jonkun verran vieläkin pidetään. Niissä seurakuntalaisille selitettiin kristinopin alkeita ja niiden yhteydessä tutkittiin, mitä tuloksia koulussa ja kotona lukemalla oli saatu. Kuulusteluun tuli jokaisen seurakuntalaisen vuoroon tulla.
Monin verroin tehokkaammaksi lukutaidon edistäjäksi tulivat
Lukukinkerit
eli kylänluvut. Niillähän on merkityksensä vielä meidänkin päivinämme, vaikka kouluja alkaa olla joka kylässä. Noina kaukaisina aikoina oli niillä lukkarinkoulujen rinnalla erittäin suuri tehtävä. Niissä kuulusteltiin sekä vanhempia ihmisiä että varsinkin lapsia, ja ne olivat siten tehokkaana kotona tapahtuvan opetuksen valvomiskeinona. Kinkeritilaisuuteen ei ollut hyvä mennä, jos luettavat osat katkismuksesta eivät olleet tarpeeksi selvillä, puhumattakaan siitä, jos sisältä lukiessa kirjaimet pyrkivät menemään sekaisin. Jos kuulustelijana oli ankara pappi, kyllä silloin kuuli kunniansa sekä lapsi että hänen vanhempansa. Niskasta tai tukasta nurkkaan taluttaminen ja luuta silmillä seisottaminen olivat usein käytettyjä rangaistuksia. Mutta näin julkisesti nuhteleminen ja häpeällisen rangaistuksen kärsiminen toisten läsnä ollessa lisäsi ihmeteltävässä määrässä asianomaisten ahkeruutta ja kirkasti heidän ymmärrystään.
Rippikoulu
on myös saanut alkunsa Gezeliusten ajoilta, vaikka säädökset siitä annettiin vasta 1740 Turun ja 1774 Porvoon hiippakunnassa. Lukukinkerien vaikutuksen täydentämiseksi se oli paikallaan. Kinkereillä määrätyt rangaistukset kärsivät toiset urhoollisesti joka vuosi, toiset taas karkasivat koko tilaisuudesta, ja kirjaimet pysyivät vuodesta toiseen outoina koukeroina sekä kristinopin alkeet käsittämättömänä, pimeänä maailmana. Ennen kuin nuoret ihmiset otettiin täysi-ikäisten seurakuntalaisten joukkoon ja ennen kuin he pääsivät ensimäiselle herranehtoolliselle, määrättiin, että pappien tuli kutsua luokseen heidät ja kuulustella heidän kristinopin- ja lukutaitoaan. Näin täytyi niidenkin, joiden oli siihen asti onnistunut paeta kirjaa, tulla ainakin yrittämään lukemaan. Rippikoulua ei voinut mitenkään välttää, jollei aina tahtonut pysyä lasten kirjoissa. Jotkut koettivat lykätä sitä toistaiseksi mahdollisimman kauan. Se kävi päinsä niin kauan, kunnes rupesi tekemään mieli naimisiin. Muistamme Aleksis Kiven mainiosta »Seitsemän veljestä» kertomuksesta, kuinka Jukolan veljeksetkin olivat visusti karttaneet kirjaa. Mutta kun Männistön Venla oli saanut poikain sydämet liikehtimään, silloin pojat kaikki marssivat aapiset kourassa lukkarinkouluun, vaikka siellä olikin tukkapölly yhtämittaisena virvokkeena tavauksen lomassa.
Pappien toiminta ja valmistus.
Paljon oli Gezeliuksilla vaivaa, ennenkuin näin pitkälle päästiin. He saivat lähettää monta kiertokirjettä ja matkustaa ahkerasti tarkastamassa, että papit todella tekivät voitavansa seurakuntalaisten opettamiseksi. Monet papit olivat itsekin sangen vähätietoisia. Sen jälkeen kuin yliopisto oli perustettu, pappien valmistus oli kyllä tullut paremmaksi. Koulua käymättömiä heidän joukossaan ei enää liene ollut, kuten ennen, jolloin kerrotaan tapahtuneen sellaistakin, että ylhäisen miehen tallirenki vihittiin papiksi. Mutta sellaisia, jotka eivät olleet yliopistossa opiskelleet, oli Gezelius vanhemman piispaksi tullessa kyllä pappeina. Paljon neuvoja ja opastusta saivat piispat papeillekin antaa. He vaativat, että pappien tuli jatkaa opinnoitaan vielä virassa ollessaankin. Apulaiset ja kappalaiset lukivat kirkkoherrojen ja rovastien johdolla, ja kun piispa kävi tarkastuksilla tahi kun pidettiin pappeinkokous, silloin he saivat näyttää, mitä olivat ehtineet oppia.
Piispat eivät tyytyneet ohjaamaan ainoastaan valmiita pappeja, vaan tahtoivat järjestää pappien valmistuksen entistä tehokkaammaksi. Sitä varten järjestettiin uudelleen koulujen opetus ja perustettiin monia uusia kouluja. Yliopiston sijaiskanslereina heillä oli tilaisuus tarttua asiainmenoon yliopistossakin ja valvoa, mitä vaatimuksia papeiksi aikoville asetettiin. Koulun ja kirkon elämään he voivat näin tuntuvasti vaikuttaa, kun he olivat myöskin lainsäätäjäin asemassa. Voimassa oleva kirkkolaki oli sangen puutteellinen ja hallituksen suostumuksella he julkaisivat kirkkoa ja koulua koskevia järjestyssääntöjä, joita lakina oli noudatettava.
Vielä riitti Gezeliuksilta aikaa
Kirjalliseen toimintaan.
Koulujen opetusta haittasi ainainen kirjojen puute. Ulkomailta niitä voitiin jonkun verran hankkia, mutta ne olivat tavattoman kalliita. Gezelius vanhempi kirjoitti uusia oppikirjoja. Niiden sekä entisten oppikirjain painattamista varten perustettiin kirjapaino. Kirjapainon tarpeeksi laitettiin paperitehdas. Näin tulivat kirjat paljon halvemmiksi kuin ennen ulkomailta tilatessa. Ja tämä kaikki piispan toimeliaisuutta! Kumpikin piispa kirjoitti oppineita väitöskirjoja [Etempänä selitys väitöskirjasta.] yliopistoa varten. Suurin Gezeliuksen kirjallinen työ oli uusi, monilla selityksillä varustettu raamatun painos, jonka kirjoittamiseen nuorempi Gezelius käytti vapaat aikansa 40 vuoden kuluessa — se oli suunnaton työ. Jonkun verran he siinä käyttivät muidenkin oppineiden apua. Kansan kesken enin tunnettu on Gezelius vanhemman toimittama katkismus »Yxi paras lasten tavara». Siitä toimitettiin yhä uusia painoksia noin 200 vuoden aikana. — Kysykääpä isältänne ja äidiltänne, eivätkö hekin muista nuoruudessaan lukeneensa »Lasten parasta tavaraa».
Saavutuksia.
Gezeliusten huolenpito ja järjestämiskyky ulottui kaikille sivistyselämän aloille. He olivat asettaneet pyrkimyksekseen kansansivistyksen nostamisen, lukutaidon levittämisen, ja se onnistui heille tavattoman suuressa määrässä. Me, jotka nyt elämme onnellisempina aikoina, emme oikein edes ymmärrä kaikkia vaikeuksia, mitä heillä oli voitettavanaan. Ajatelkaamme: ei ollut opettajia, ei mahdollisuuksia erikoisten kansanopettajain valmistamiseen, ei tarpeeksi kirjoja, ei kirjapainoa, nuorempi väki lukutaitoista vain muutamissa pitäjissä — ja Gezelius nuoremman kuollessa voi sanoa lukutaidon olleen melko yleisen koko maassa. He saivat koko kansan liikkeelle, saivat sen käyttämään kirjaa. Siihen tarvittiin melkein kaikkien oppia saaneiden myötävaikutusta. Ja me näemme kuinka sitä varten yliopistoon vievät koulut ja itse akatemia järjestetään pappien pätevämpää valmistusta silmällä pitäen, näemme maan koko papiston pitävän lukukinkereitä ja rippikouluja ja ahkeroivan lukutaidon juurruttamiseksi kansaan, ja lukkarien kouluissaan opettavan aakkosia, ja kaikkea tätä ohjaavat piispat kiertokirjeillä, tarkastusmatkoilla ja pappeinkokouksilla tarkasti valvoen, että jokainen täyttää velvollisuutensa, ja rangaisten laiminlyönnit, olipa syyllisenä köyhä tai rikas, talonpoika tai pappi.
Saavutettu lukutaito oli useimmissa tapauksissa koneellinen. Tunnettiin kyllä kirjaimet, saatiin kokoon sanat, opittiin katkismus ulkoa, lasketeltiin pysähtymättä kysymykset ja vastaukset, niiden sisältöä käsittämättä. Etevimmät vain lienevät pystyneet todella lukemaan siten, että myöskin ymmärsivät lukemansa. Mutta joka tapauksessa oli saatu pohja paremmalle lukutaidolle. Aikaa myöten se kehittyi. Monena raskaana aikana sen jälkeen on kansamme saanut lukutaitonsa kautta itselleen uutta uskoa, on saanut lohdutusta suruihinsa ja kysymyksiinsä postilloista ja muista kirjoista, mutta ennen kaikkea raamatusta.
Gezeliusten työ suomalaisen rahvaan hyväksi sitäkin kunnioitettavampaa, kun he itse olivat ruotsinmaalaisia. Vanhempi Gezelius oli syntynyt talonpoikaisessa kodissa Ruotsissa. Nuorempi syntyi Tartossa isän ollessa sikäläisen yliopiston professorina. Mutta nämä miehet ymmärsivät antaa arvon tässä maassa suomenkielelle. Kerrotaanpa nuoremman Gezeliuksen asettuneen jyrkästi vastustamaan jonkun ruotsalaisen tekemää ehdotusta, että suomenkielen käyttö olisi kiellettävä ja että jumalanpalveluksetkin olisi pidettävä ruotsiksi.
Paljosta olemme Gezeliuksille kiitollisuuden velassa Heidän ponnistustensa kautta saavutettu lukutaito on ollut lujana pohjana kansalliselle sivistykselle, kun myöhemmin tuli kansallisen heräämisen aika. Olisiko nuori kansallinen sivistyksemme mitenkään voinut raivata itselleen tietä niin nopeasti, olisivatko aikamme uudet virtaukset ja aatteet sellaisella voimalla vallanneet kansamme pohjimmaisetkin kerrokset, ellei kirjantaito olisi ollut joka miehen hallussa?
Gezeliukset ovat jättäneet meille suuren perinnön Meidän velvollisuutemme on voimiemme mukaan kartuttaa sitä, käyttää lukutaitoa oman henkemme kehittämiseksi ja jalostamiseksi, joka oli Gezeliustenkin moninaisten toimien lopullisena tarkoituksena. Onpa meillä siis syytä näitä miehiä kunnioituksella ja kiitollisuudella muistella.