UNO CYGNAEUS
Suomen kansakoulun isä.
Hevonen juoksee hiljalleen. Kulkunen kilisee ja reki vierii liukkaasti. On ajettu toista penikulmaa näkemättä yhtäkään asumusta. Metsää on tien kahden puolen yhä, milloin pitkiä petäjiä kasvavaa, milloin matalaksi ja raiskatuksi alenevaa. Näin ajaessamme aukenee yhtäkkiä eteemme lumipeittoisia niittyjä ja peltoja. Olemme tulleet pieneen, pitäjän laidassa olevaan kylään. Pienet talot ja mökit ovat hajallaan siellä täällä. Aivan tien vierellä on vasta rakennettu, suuri ja uhkea koulutalo. Lähes penikulman matka oli ennen ollut koululle. Monen oli silloin ollut pakko jättää koulunsa kesken. Toiset eivät olleet päässeet alkamaankaan. Nyt oli saatu koulu, oikea kansakoulu omaan kylään. Työtä se oli vaatinut, puuhaa ja uhrauksia. Mutta sitä suurempia toiveita kylän väki oli siihen kiinnittänyt. Heidänkin lapsensa pääsisivät samaan asemaan kuin keskipitäjäläisten. He saisivat tietoja, nousisi koko kylän elämä. Koulu oli täynnä nuorempia ja vanhempia lapsia.
Sadat pitäjät saamme kulkea, tuhannet kylät käydä, aina tavantakaa kohtaamme saman näyn: kaukaisissa syrjäkylissä uusia kouluja, keskuspaikoissa vanhoja — missä vanha ei ole saanut vielä väistyä uuden suuremman tieltä. Ei ole pitäjää, jossa ei olisi koulua. Nouseepa useiden maaseutupitäjien kansakoulujen luku moniin kymmeniin.
Aina ei ole näin ollut. Viime vuosisadan puolivälissä ei koko maassa ollut kuin joku kiinteä kansakoulu, eikä näistäkään ainoakaan sellainen kuin meillä nyt on. Ei ollut opettajaseminaareja, eikä ollut monella edes selvää käsitystä siitä, millaisen kansakoulun tulisi olla.
Kansakoulu päivänkysymykseksi.
Kansansivistyskysymykseen alettiin kuitenkin viime vuosisadan keskivaiheilla kiinnittää yhä enemmän huomiota. Sanomalehtiin kirjoitettiin kansakouluasiasta ja valistuksen ystävät keskustelivat siitä. Jopa hallitus asetti komitean miettimään keinoja uskonnollisen kansansivistyksen edistämiseksi. Komitean työt kuitenkin keskeytyivät alkaneen itämaisen sodan vuoksi. Mielipiteet siitä, minkälaiseksi kansakoulu olisi saatava, eivät vielä olleet ehtineet kypsyä eivätkä vakiintua. Olihan nyt kysymys asiasta, jonka suhteen kokemukset ulkomaillakin vielä olivat sangen vähäiset.
Sittemmin asia lähti uudelle tolalle, kun keisari Aleksanteri II 1856 käski senaatin valmistamaan ehdotuksen, mitenkä kansansivistystä tarkoittavien koulujen järjestämistä maalaiskunnissa olisi autettava. Senaatti käski aluksi tuomiokapituleja antamaan asiasta lausunnon. Niiden käsitys kansansivistyslaitoksista oli hyvin vaatimaton. Ne olisivat tyytyneet parannettuun lukkarinkouluun, jonkinmoiseen kehittyneempään muotoon sitä koulua, minkä jo Gezeliukset järjestivät. Lapsissa oli vielä paljon sellaisia, jotka eivät osanneet tyydyttävästi lukea rippikouluun pyrkiessään. Heiltä olivat kenties vanhemmat kuolleet, tahi, vaikka elivätkin, eivät osanneet lukea tai lukemista opettaa. Näitä piti nyt lukkarien ruveta opettamaan lukemaan, jotta he voisivat jotenkuten seurata opetusta rippikoulussa. Uskontoa, luvunlaskua ja kirjoitusta tuli lukkarien myös opettaa kaikille lapsille. Lukkarinkoulussa piti lasten vielä harjaantua lukemansa ymmärtämään. Kaikkea tätä ajateltiin rippikoulua silmällä pitäen.
Kun tuomiokapitulien lausunnot olivat saapuneet, kehoitettiin kansansivistystä harrastavia ihmisiä lausumaan niistä arvostelunsa. Useiden toisten lausuntojen mukana jätti myös Uno Cygnaeus omansa, jonka päällekirjoitukseksi hän oli kirjoittanut:
»Hajanaisia mietteitä Suomeen aiotusta kansakoulusta».
Lainaamme tähän muutamia kohtia näistä »mietteistä», nähdäksemme, mitä
Cygnaeus kansakoululta vaati, minkälaiseksi hän sen suunnitteli.
»En katso tarpeelliseksi koettaa erityisesti kumota kunnianarv. tuomiokapitulien alamaisia ehdotuksia, koska kunn. tuomiokapitulit minun mielestäni kaikki yhteisesti ovat osottaneet käsittävänsä kansakoulun tarkoituksen aivan nurjasti ja yksipuolisesti, kun näet ovat tahtoneet tehdä sen ainoastaan rippikoulun valmistavaksi laitokseksi.
Ihan päinvastoin minun mielestäni kansakoulun tarkoituksena tulee olla, että se edistämällä todellista lukutaitoa yhteiskunnan alempien luokkien keskuudessa saattaa niin sanotun huonomman kansan tilaisuuteen omistamaan itselleen yleistä kansalaissivistystä ja kehittämään niitä luonnonlahjoja ja kykyjä, jotka Herra on itsekullekin antanut — mikä tähän asti on ollut niin sanotun paremman kansan erikoisoikeutena. Jos näin käsittää kansakoulun tarkoituksen, on selvää, ettei opetus siinä saa olla ainoastaan ulkoläksyjen pänttäämistä aapiskirjasta, katkismuksesta tai jostain maantieteen tai m.s. oppikirjasta sekä kirjoittamisen ja luvunlaskun opettamista, vaan sen tulee pyrkiä opettamaan lasta etsimään ja tuntemaan Jumalaa Hänen ilmestyksestään luonnossa, historiassa ja pyhässä raamatussa. Sentähden pitää kansakoulun ensi sijassa pyrkiä opettamaan lasta lukemaan luonnontieteellisiä, raamatun- ja maailmanhistoriallisia lukukirjoja sekä pyhää raamattua. (Huom. Lukemisella ei pidä ymmärtää tavallista ajatuksetonta sanojen syytämistä, vaan siihen kuuluu välimerkkien tarkka vaarinottaminen ja oikea korostus, joka tuskin voi tapahtua, ellei se, joka lukee, ajattele ja käsitä, mitä hän lukee.)»
Ja edelleen hän on sitä mieltä, että ennenkuin mihinkään muihin puuhiin ryhdytään, olisi joitakuita asiantuntijoita lähetettävä ulkomaille tutkimaan, millä tavalla kansakoululaitos siellä on järjestetty ja minkälaisia kokemuksia siellä on saatu. Näiden kokemusten mukaan olisi perustettava seminaari keskelle maata, esim. Jyväskylään. Kun seminaari olisi toiminut 2—3 vuotta, olisi aika ryhtyä järjestämään kansakouluja. Niiden ylin valvonta olisi jätettävä erikoiselle kouluylihallitukselle eikä tuomiokapituleille tai papistolle. Kunnille olisi jätettävä vapaus perustaa itsellensä koulu tai olla ilman. »Aiotun seminaarin tulisi olla jaettuna kahteen osastoon, toinen nais-, toinen miesopettajiston valmistamista varten.» »Yhteydessä seminaarin kanssa pitäisi olla mallikoulu tyttöjä ja poikia varten.» »Opetuskielenä seminaarissa ja mallikoulussa pitäisi välttämättä suomenkielen oleman. Kansakoulunopettajia saattaa maamme verrattain vähälukuisia umpiruotsinkielisiä seurakuntia varten valmistaa samassa laitoksessa, sillä kun arvattavasti useat oppilaat puhuvat ruotsia äidinkielenään, saattavat he vaikeudetta opettaa tällä kielellä, vaikka ovatkin itse harjoittaneet opintojansa suomeksi, mutta ei päinvastoin.»
Naisille kasvattajina Cygnaeus antaa erittäin suuren arvon. »Jos on kieltämätön totuus, että lapsen ruumiillinen ja sielullinen hoito pienokaisaikana etupäässä kuuluu äidille ja että ne havainnot, mitkä lapsi kymmenenteen ikävuoteen asti vastaanottaa, jäävät syvimmin mieleen ja määräävät sen suunnan koko elämän ajaksi, niin ei myöskään saa kieltää, että, kun kysymys on kansansivistyksestä, etupäässä pitää koettaa toimia naisen sivistyksen hyväksi.»
Kansakoulua ei Cygnaeuksen mielestä saanut ajatella paikaksi, jossa annettaisiin vain tietoja. Ruumiillisesta hyvinvoinnista ja kehittymisestä siellä tuli myös huolehtia voimistelun kautta. Ohjelmaan oli otettava lisäksi käsitöitä, jotta oppilaissa kehittyisi kaikilla aloilla tarvittava kätevyys.
Näin Cygnaeus. Hallitus sai kahdeksantoista muuta lausuntoa, mutta
Cygnaeuksen suunnitelmia pidettiin parhaimpina ja täydellisimpinä.
Hänelle annettiin siitä syystä stipendi, jolla hän voi matkustaa
ulkomaille tutkimaan sikäläisiä kansakouluoloja. Toisin sanoen
Cygnaeuksen ehdotuksia ruvettiin heti käytännössä toteuttamaan.
* * * * *
Kuka oli tämä Cygnaeus, joka oli niin paljon miettinyt kansakoulukysymystä, joka kykeni niin perinpohjaisen ehdotuksen kansakouluasiassa tekemään? Kuinka hän oli tullut niin paljon tutkineeksi kasvatuskysymyksiä ja tullut niissä tuloksiin, jotka osalta vasta kymmeniä vuosia myöhemmin, osalta vasta aivan äskettäin ovat heränneet ikäänkuin uusina totuuksina suuren maailmankin kasvattajain keskuudessa?
Cygnaeuksen nuoruus ja tutustuminen kasvatusoppiin.
Uno Cygnaeus oli pappi. Jättäessään mietteensä senaattiin hän asui Pietarissa, oli siellä Marian suomalaisen kirkkokoulun johtajana, tämän kirkon ylläpitämien koulujen tarkastajana sekä Pietarin eri oppilaitoksissa olevien Suomalaisten uskonnonopettajana. Hän oli jo tällöin iäkäs mies.
Uno Cygnaeus oli lääninrahastonhoitajan poika Hämeenlinnasta, syntynyt 1810. Vaikka isä kuoli pojan ollessa vasta 8 v. vanha, pääsi hän kuitenkin kouluun. Aluksi ei edistys siellä ollut kehuttava. Mutta kun hänen työhalunsa sitten heräsi, oli menestys varma. Hänen työtarmoaan kuvaavat hyvin hänen elintapansa. Talossa, jossa hän asui, pidettiin kestikievaria. Illoin siellä aina oli paljon vieraita, melua ja hälinää, niin ettei läksyjen luvusta tahtonut tulla mitään. Mutta kun hän tahtoi tehdä työtä, pani hän maata jo klo 1/2 6 seuduissa iltapäivällä voidakseen nousta ylös jo klo 1/2 1 tai 1 yöllä, jolloin talossa kaikki oli hiljaista ja rauhallista. Nyt ei häntä mikään häirinnyt, ei myöskään mikään houkutellut ulos. Hän luki ja edistyi ihmeteltävän hyvin.
Suoritettuaan ylioppilastutkinnon, hän epäröi kauan, mitä ruveta lukemaan, mille alalle elämänsä suunnata. Hän kävi kuuntelemassa milloin mitäkin luentoa, päättäen vihdoin ruveta lääkäriksi. Siinä mielessä hän lueskeli muutamia vuosia. Mutta aineeseensa hän ei voinut innostua. Kun tämän lisäksi hänelle rahansaanti oli niukanpuolista lääkärin pitkää uraa varten, päätti hän muuttaa alaa ja niin Cygnaeus rupesi lukemaan jumaluusoppia. Ja papiksi hänet vihittiin 1837.
Niissä toimissa, joihin hän nyt joutui, hän oli paljon tekemisissä rahvaan kanssa. Hän tuli hyvin läheltä näkemään, miten tietämättömyys rehoitti kaikkialla. Viipurin kirkkoherran apulaisena ollessaan — se oli hänen ensimäinen virkansa — hän sai pitää rippikoulua suomalaisen seurakunnan tytöille. Siitä hän itse kertoo:
»Eräänä maanantaina sain rippikouluun vastaanottaa 160 tyttöä, jotka seuraavaksi sunnuntaiksi piti valmistettamaan H. p. ehtoolliselle laskettavaksi. Minä olin kuin tulisilla hiilillä enkä tietänyt, mihin toimiin piti ryhtyä. Minun käsitykseni kansansivistyksestä ja rippikoulusta olivat niin ylen suuret ja epäkäytännölliset kuin suinkin saartoivat. Tämmöisellä mielialalla rupesin koettelemaan lapsien sisälukua, ja kun heidän taitonsa ei tyydyttänyt edes vähimpiäkään vaatimuksia, ryhdyin siihen keinoon, että ensimäisenä päivänä valikoitsin joukosta huonoimmat ja erotin koulusta kaikkiansa noin 100 lasta. Tämä teko herätti hämmästystä, joka ensin ilmeni nurkumisena sekä virkakumppanieni että vanhempien puolelta. Seuraavana päivänä pantiin taas pari kymmenkuntaa menemään, ja sitten alkoi varsinainen lukeminen. Alotin raamatunhistorialla, joka siihen asti ei koskaan ollut kysymykseen tullut ja siitä syystä oli lapsille -— joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta — aivan uutta. Kun tiistaina ja keskiviikkona olin hirveissä tuskissa reutonut raamatunhistorian kaikkein tärkeimpäin paikkain läpi, alkoi Lutherin pienen katkismuksen kyseleminen tahi oikeammin selittäminen. Hyvin harvat lapsista osasivat tehdä selvää yhdestä ainoastakaan lauseesta, jos kohta mitä suurimmalla näppäryydellä lukea lopottivatkin kysymyksen ja vastauksen yhteen jonoon. Minun levottomuuteni ja tuskani kasvoi tunti tunnilta. Hikoilin kuin päiväläinen auringon helteessä, mutta pitkitin aamusta varhain myöhäiseen iltaan niin paksussa ilmassa, että se olisi voinut tukehduttaa koko joukkiomme. Lapset ihmettelivät sitä, ettei 'Lasten paras tavara’ (Gezeliuksen katkismus) ensinkään tullut kysymykseen, ja että luettiin ainoastaan Lutherin pientä katkismusta, jonka he jo aikoja sitten olivat lukeneet ja omasta mielestään osasivat niinkuin viisi sormeansa. Aika kului lauvantain puolipäivään, jolloin päätös oli annettava, kutka ja miten monta ripille laskettaisiin. Minä menin kirkkoherran, tohtori Ottelinin luo, ja ilmoitin hänelle arveluni ja huoleni, lopettaen sillä, etten hyvällä omallatunnolla saattanut ripille laskettaviksi esittää useampaa kuin 38 — —.»
Vaikka Cygnaeus näennäisesti esiintyi näin jyrkkänä ja kovana, oli hän syvästi myötätuntoinen vähäosaisia ja ruumiillista työtä tekeviä kohtaan. Jo pikkupoikana hän oli usein kulkenut isänsä kanssa käsityöläisten toimia katselemassa. Oli käynyt rakennuspaikoilla, pajoissa. Oli mieltynyt heidän töihinsä, oli oppinut pitämään näistä ihmisistä. Mutta sitten ylioppilasaikoina, iloisessa Helsingin elämässä, kuten hän itse kertoo, kaikki sellainen unohtui. Hänen vanha myötätuntonsa vähäosaisia kohtaan heräsi kuitenkin heti hänen jouduttuaan nyt työssään alituiseen kanssakäymiseen rahvaan kanssa. Mutta hän ei toistaiseksi keksinyt mitään keinoa auttaakseen sitä kurjuudesta ja tietämättömyydestä.
Vastaiseen opettajatoimeen Cygnaeus sai kokemusta jo ylioppilasaikanaan, jolloin hänen elatuksensa ansaitakseen tuli antaa yksityistä opetusta. Viipurissa hän oli vähän aikaa yksityisenä opettajana eräässä koulussa ja mieltyi suuresti siihen toimeen. Kokonaan opettajaksi hän ei kuitenkaan vielä päässyt siirtymään. Kohtalo vei hänet kauas pois omasta maasta, Silkan saarelle Pohjois-Amerikan läntisimmälle rannalle. Tämä osa Amerikaa, kaukainen Alaska, kuului näet siihen aikaan vielä Venäjälle ja sinne, Venäjän luterilaisten alamaisten papiksi, lähti Cygnaeus, asettuen asumaan, kuten sanottu, Sitkaan.
Siellä olostaan hän kertoo:
»Kun jokapäiväisessä seurustelussa tulin näkemään mitä erilaisimmalla sivistysasteella olevia ihmisolentoja, alhaisimmalla, melkein tykkänään eläimen kannalla olevista muutamiin yksityisiin asti, joilla oli kaikkein hienoin salonkisivistys, niin minussa heräsi se ajatus, että kasvatuksella kodista alkaen koko koulu- eli kehitysiän läpi on ääretön merkitys.» — Tätä ajatusta hän sitten yksinäisillä kävelyretkillään pohti ja yhä enemmän sijaa sai hänen mielessään kansanopetuksen suuri aate.
Tärkeimmäksi valmistuskaudeksi suureen tehtäväänsä Cygnaeukselle tuli olo Pietarissa. Oltuaan vähän aikaa ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherran apulaisena hän tuli ylempänä mainittuun virkaan, suomalaisen kirkkokoulun johtajaksi. Tämä koulu oli siihen aikaan vain poikia varten. Hän puuhasi siihen lisäksi tyttökoulun, valmistavan pienten lasten koulun sekä Pietarissa oleville lukuisille suomalaisille lapsille sunnuntaikoulun.
Näissä toimissa hän tutustui tarkoin koko Suomen kansan sivistystasoon. Pietariin tulvaili väkeä Suomen kaikista osista ansiotöihin. Cygnaeus itse kertoo, että kaikenkarvaisia keinottelijoita kulki ympäri maan hankkimassa pietarilaisille käsityöläismestareille oppipoikia luvaten heille loistavaa tulevaisuutta. »Näin uskotellen houkuteltiin pian lapsia reki tahi rattaat täyteen, viekoteltiinpa usein matkarahaakin köyhiltä vanhemmilta, jotka olivat iloisia, kun heidän lapsilleen muka toimitettiin loistava tulevaisuus tai kun ainakin pääsivät heitä ruokkimasta ja vaatettamasta. Tällä tavalla Pietarin työpajat tulivat täyteen Suomen lapsia, joiden asema todellakin oli sydäntäsärkevä. Kiitettävinä poikkeuksina tosin olivat käsityöläisistä ne, jotka pitivät oppipoikiansa hyvin, vieläpä erittäin hyvin, mutta yleensä oli lapsiraukkain tila sekä aineellisessa että henkisessä suhteessa kurja. Valitettavasti laahattiin tähän suurkaupunkiin sellaisiakin, jotka viskattiin suoraan paheitten luoliin ja niissä tavallisesti hukkuivat kurjuuteen.»
Tämän väestön tila oli siis kaikkea muuta kuin kehuttavaa. Sen elämää tarkastellessa täytyi taaskin huomata, mikä merkitys kasvatuksella on ihmisten elämään.
Pietarissa Cygnaeus oli kaksitoista vuotta. Sen ajan kuluessa hän ehti täydellisesti perehtyä käytännölliseen opettajatoimeen. Lisäksi hän tutustui suuriin aatteisiin, jotka ulkomailla raivasivat itselleen tietä kansansivistyksen vainiolla. Pietarissa asui eteviä saksalaisia kasvatusopin tutkijoita ja koulumiehiä. Seurustellessaan heidän kanssaan ja lukiessaan parhainta kasvatuskirjallisuutta Cygnaeus vakiintui vähitellen mielipiteissään, mitä päämääriä kansansivistystyölle pitäisi asettaa ja kuinka työ näiden päämäärien saavuttamiseksi oli käytännössä järjestettävä.
* * * * *
Kaikki nämä tiedot ja kokemukset sai Cygnaeus käyttää kansansa hyväksi, kun hänet, kuten aikaisemmin on kerrottu, kansakouluasiasta antamansa lausunnon nojalla hallituksen toimesta lähetettiin ulkomaille asioihin vielä täydellisemmin perehtymään.
Cygnaeus ulkomailla.
Ennenkuin Cygnaeus lähti ulkomaille, hän teki laveita matkoja Suomessa. Hän tahtoi ensin hankkia tietoja »paikallisista oloista joka pitäjässä, minkälainen esim. rahvaan mieliala eri paikkakunnilla on koulujen perustamiseen katsoen». Samalla hän tahtoi papiston kautta valmistaa maaperää kansakouluille suotuisaksi. Papiston tuli tehdä seurakuntalaisilleen selväksi, että koulujen hyöty tulisi olemaan niin suuri, että niiden vuoksi kannattaisi tehdä rahallisiakin uhrauksia. Että tämä valmisteleminen oli tarpeen, sen ymmärrämme kaikki. Kuinka paljon vielä nytkin saa monin paikoin tehdä työtä, ennen kuin kunnat myöntävät tarpeeksi varoja uusien koulujen perustamiseen! Ja monet yksityisen kannatuksen varassa olevat koulut kituvat surkeasti varojen puutteessa.
Ulkomaamatka suuntautui ensin Ruotsiin, jossa sikäläisten koulumiesten sanojen mukaan Cygnaeuksella ei ollut mitään opittavaa. Asiat eivät siellä siihen aikaan olleet vielä paljoa paremmalla kannalla kuin Suomessakaan. Tanskan kansakoululaitos Cygnaeuksen mielestä oli jo korkeammalla, mutta siitäkään ei voinut paljon odottaa, koska siltäkin puuttui vielä yhtenäinen johto.
Saksassa hän jo näki paljon uutta. Näki käytännössä toteutettuna aatteita, joihin hän Pietarissa oli kirjallisesti tutustunut. M.m. hän kävi Hampurin lastentarhassa, jossa valmistettiin opettajattaria muihin lastentarhoihin. Niihin hän innostui kovasti siksi, että niissä kasvatus tapahtui työn ja toiminnan kautta. Omistaen nämä Fröbel-nimisen kasvatustieteilijän ajatukset n.s. työn periaatteesta Cygnaeus sanoo kasvatuksen pääperusteita olevan, »että lapsi on pidettävä alinomaisessa toimessa. Tämän toimen tulee tapahtua leikin muodossa, niin että se lapsessa herättää riemua ja mielihyvää». Hän itse oli työteliäs, taitava käsistään ja sellaisiksi hän tahtoi lapsiakin. Itsestään hän kertoo:
»Jo nuoresta saakka minulla oli erityinen halu ja taipumus käsityöhön, varsinkin puusepän ja suutarin toimiin; sorvaamisessakin olin kauniilla alulla. Muistan m.m. kuinka jo, ennenkuin kouluunkaan tulin, olin tehnyt resoreilla varustetut nelipyöräiset rattaat, jotka herättivät paljon huomiota, samoin valanut kanuunan ja tehnyt siihen lavetit y.m. Tämä mielihaluni käsitöihin oli seurauksena siitä, että isä vainaja usein puhui yleisen kätevyyden hyödystä ja usein vei minut käsityöläisten pajoihin, kysellen ja selitellen sekä aineksista että valmistustavasta.»
Luonnollisesti hän näin ollen ihaili lastentarhoja ja suositteli niiden käyttämiä työtapoja. »Lapsille on vain harvoin annettava valmiita leikkikaluja, sen sijaan aineksia niihin. Näitä leikkikalujen aineksia — — — käyttämällä kehittyvät lapsen aistimet ja henkiset elimet, kun lapsi oppii omissa pikkutöissään antamaan näkyvää, käsinkoskettavaa muotoa mielikuvilleen ja ajatuksilleen.» — — — »Kaikki nämä erilaiset käsityöt, sovitettuina lasten ikään ja vaihdellen liikeleikkien kanssa, edistävät ruumiin- ja sielunvoimien samanaikaista kehitystä. Varsinkin ne edistävät muoto- ja kaunoaistia sekä muodostavan, keksivän kyvyn varttumista ja tekevät käden uskomattoman joustavaksi ja taipuisaksi, mitkä ominaisuudet edistyneemmällä iällä tulevat arvaamattoman hyödyllisiksi jokaiselle, mutta etenkin varsinaiselle käsityöläiselle ja teknillisellä uralla.»
Saksan kansakouluissa ja seminaareissa hän ei kuitenkaan tavannut toteutettuina näitä kasvatusihanteita. Koulujen järjestys oli kyllä erinomainen, niiden opettajat työteliäitä ja kyvykkäitä, mutta semmoisinaan hän ei voinut niitä pitää malliksi kelpaavina, koska niissä ei pidetty tarpeeksi huolta ruumiillisesta kasvatuksesta, ja koska niissä ei ollut tarkoituksenmukaisesti järjestettyä ruumiillista työtä.
Sveitsistä Cygnaeus löysi mielestänsä parhaat koulut. Olihan tämä maa voimakkainten kansansivistysvaatimusten synnyinseutu ja kokeilupaikka. Wettingenin seminaariin varsinkin hän mieltyi. Kun hän sitten järjesti Jyväskylän seminaarin, oli tämä laitos ennen muita mallina.
Ehdotuksia seminaarin ja kansakoulujen järjestämiseksi.
Palattuaan kotimaahan ja jätettyhän senaattiin kertomuksen matkastaan Uno Cygnaeus kohta sen jälkeen sai tehtäväkseen laatia täydellisen ehdotuksen seminaarin ja kansakoulujen järjestämiseksi. Se oli suuri työ. Suunnilleen vuoden kuluttua Cygnaeus sai sen valmiiksi. Hänen ehdotustaan tarkastamaan asetettiin taas komitea. Aluksi se asettui jyrkästi vastustamaan Cygnaeusta. Ilman tarkastusta se päätti tappaa koko ehdotuksen, johon Cygnaeus oli uhrannut niin paljon työtä ja vaivaa ja jonka hän parhaan kykynsä mukaan oli tehnyt. Komitea halusi valmistaa aivan uuden ehdotuksen. Sitä tehdessään vasta se kävi läpi Cygnaeuksen ehdotukset. Ne joutuivat sittenkin pohjaksi uudelle ehdotukselle, vaikka se tulikin olemaan monessa suhteessa poikkeava Cygnaeuksen kannasta. Cygnaeus oli ehdottanut, että kansakoulu tulisi kaikkien kansankerrosten yhteiseksi pohjakouluksi. Se ei komitean mielestä käynyt mitenkään päinsä. Kansakoulusta piti tulla vain rahvaan koulu. Ei komitea liioin ollut yhtä mieltä Cygnaeuksen kanssa käsityön arvosta kansakoulussa, ei ruumiillisen kasvatuksen tärkeydestä eikä naissuvun sivistyksen tarpeellisuudesta.
Sanomalehdissä asettuivat samoin Cygnaeusta vastaan monet etevät miehet. Niiden seikkain lisäksi, joihin nähden komitea oli eri mieltä Cygnaeuksen kanssa, koetettiin osottaa, että Cygnaeuksen ehdotusten toteuttaminen olisi tullut liian kalliiksi, ettei käynyt päinsä se, että seminaarin oppilaat asuisivat seminaarilla; että oli aivan mahdotonta sovittaa samaan seminaariin nais- ja miesoppilaita j.n.e. Syytetyinpä Cygnaeusta suorastaan harhaoppisuudesta, jota vastaan oli jyrkästi asetuttava.
Cygnaeus vastaili sanomalehtikirjoituksiin, puolustellen kantaansa. Annettiinpa hänelle tilaisuus lausua mielipiteensä komitean mietinnöstäkin. Lausunnossaan hän sanoo iloitsevansa siitä, että komitea oli niinkin paljon seurannut hänen ehdotustaan, että se niinkin monissa kohdissa oli voinut häneen yhtyä, ja puolustaa voimakkaasti ajatuksiaan kysymyksissä, joista komitea on ollut eri mieltä hänen kanssaan.
Näiden monien selvittelyjen jälkeenkään senaatti ei vielä tehnyt asiassa lopullista päätöstä, vaan jätti sen lepäämään pariksi vuodeksi, jotta yleisö ehtisi asiaan tutustua ja lausua siitä mielipiteensä.
Seminaari perustetaan.
Jotta asiassa olisi päästy johonkin alkuun, päätti senaatti väliaikaisesti avata (1863) Jyväskylään seminaarin nais- ja miesopettajien valmistamista varten. Sen johtajaksi nimitettiin Uno Cygnaeus. Hänet määrättiin myöskin kansakoulujen ylitarkastajaksi. Nyt vihdoinkin Cygnaeus pääsi käytännössä toteuttamaan suuria aikeitaan ja suunnitelmiaan, pääsi järjestämään ensimäisen seminaarimme.
Seminaarissa oli valmistettava hyviä opettajia, sillä »pääehto ja varmin vakuus kasvatukseen on opettajan persoonallisuudessa. Oivallisimmat lait, mukavimmat opetuskaavat ja opetustavat, parhaat oppikirjat eivät vielä tee koulua hyväksi; ne ovat kyllä toivottavia, jopa välttämättömiäkin apukeinoja, mutta henkeä, oikeaa voimaa ne eivät voi kouluun synnyttää».
»Kun kunnollisen kansakoulunopettajan toiminta on niin vaikuttava ja vaatimukset hänen suhteensa niin suuret, ei kansakoulunopettajan valmistuslaitos saa olla läksynlukukoulu, jossa opettajat muutamina tunteina päivästä kuulustelevat oppilaiden kotona oppimia läksyjä, vaan sen tulee olla kasvatuslaitos, jossa oppilaat esimerkin ja tavan voimalla harjoitetaan vakavaan, tosikristilliseen elämänkäsitykseen, vireään ja uutteraan työhön, laitos, jossa tuleva kansakoulunopettaja saa harjoitusta kaikissa maamiehelle tarpeellisissa askareissa ja opettajatar, pitämällä nuorempia ja vanhempia lapsia äidillisessä hoidossa, oppii luonnonmukaisella tavalla kasvattamaan ja johdattamaan niitä!»
Siinä periaatteita, joiden mukaan Cygnaeus työnsä suunnitteli. Seminaarin kurssi tuli olemaan nelivuotinen. Näin pitkä aika oli tarpeen, jotta seminaarin valmistamat opettajat olisivat toimeensa täysin pystyviä. Ohjelma oli laaja. Monen monien tietoaineiden lisäksi tulivat käsityöt pakolliseksi aineeksi; missään muualla ei sellaista ollut. Seminaarin yhteyteen perustettiin mallikansakoulu, jossa seminaarin oppilaat saivat käytännöllistä harjoitusta opettajatoimeen. Vaikka kustannukset näin suuresta laitoksesta tulivatkin olemaan suuret, ei niitä saanut pelätä. Varoja täytyi saada opettajain valmistamiseen, niitä täytyi saada kansakoululaitosta varten, sillä se tulisi kyllä nostamaan kansan taloudellistakin hyvinvointia. Cygnaeus sanoo asiasta:
»Vaikka kansamme köyhyys on useampain tekijäin aikaansaama, täytynee kuitenkin myöntää, että pääsyynä siihen on tietämättömyys, puuttuva toimeliaisuus, saamattomuus ja laiskuus, kelvoton ajan tuhlaus sekä meidän maassamme vallitseva suunnaton epäsuhde toiselta puolen ylellisen elämän ja nautinnonhimon sekä toiselta puolen työvireyden ja tuotantovoimain välillä. Näitten köyhyyteemme yhteisesti vaikuttavain tekijäin vähennykseksi on koululaitoksemme yleensä ja etenkin opettajasivistykseen nähden uuteen järjestykseen saateltava sekä varsinkin ajan- ja tarkoituksenmukaisia kansakouluja perustettava ja tämän tarkoituksen hyväksi täytyy maamme ponnistaa viimeisetkin voimansa. — — — Kaikki muut toimet yleisen hyvinvoinnin lisäämiseksi ovat isommaksi tahi vähemmäksi osaksi syrjäkeinoja, jotka vaikuttavat peräti veltosti, niin kauan kuin kansallisen varallisuuden oikea elämänlähde, työvireys ja työkyky, siveellisen ja jumalisen mielenlaadun ohessa jää kehittämättä.»
Seminaaria järjestäessään Cygnaeuksella oli apunaan eteviä opettajia ja opettajattaria. Vähän ennen seminaarin perustamista oli hänen ehdotuksestaan valtion varoilla lähetetty ulkomaille miehiä sekä naisia tutustumaan ulkomaiden parhaisiin seminaareihin ja kansakouluihin ja etenkin niiden opetustapoihin eri aineissa. Niin pääsi seminaari kokeneiden opettajien johdolla heti hyvään vauhtiin. Cygnaeus oli koko talon sieluna ja innolla teki jokainen opettaja uutta työtään.
Kansakoululaitos kasvaa.
Näin väliaikaisten asetusten varassa toimi seminaari 3 vuotta. Vasta v. 1866 julaistiin korkeimmassa paikassa hyväksytty kansakouluasetus, jossa Cygnaeuksen tärkeimmät periaatteet ja samalla joukko tarkastuskomiteankin ehdotuksia oli huomioon otettu.
Neljän vuoden kuluttua seminaarin avaamisesta pääsivät laitoksesta ensimäiset opettajat ja opettajattaret. Joitakuita kansakouluja oli jo sitäkin ennen olemassa, mutta vasta sen jälkeen kun seminaarista rupesi säännöllisesti tulemaan uusia opettajia, voitiin kansakouluja ruveta suuremmassa määrässä perustamaan. Kunta toisensa jälkeen laittoi itselleen koulun. Niitä ei siihen pakotettu, sillä ajateltiin, että koulut tulisivat kansalle vastenmielisiksi, jos kunnat velvoitettaisiin niitä perustamaan ja rakentamaan. Cygnaeus kyllä oli suunnitellut jonkunlaista koulupakkoa. Hän olisi tahtonut, että jokainen, jolla vain on tilaisuutta, velvoitettaisiin käymään kansakoulu, ennenkuin hänet otettaisiin rippikouluun. Samoin, että sakoilla pakotettaisiin kaikki koulun läheisyydessä asuvat vanhemmat panemaan lapsensa kouluun. Mutta nämä hänen ehdotuksensa eivät saaneet hyväksymistä osakseen.
Koulujen lukumäärä kasvoi niin nopeasti ja opettajain tarve samalla, että Cygnaeuksen eläessä perustettiin ja hän itse toimeensa vihki kolme uutta seminaaria, nim. Tammisaaren ja Uudenkaarlepyyn ruotsalaiset seminaarit, joista edellinen oli yksinomaan naisia, jälkimäinen miehiä varten, ja Kymölän (Sortavalan) suomalaisen seminaarin kumpaakin sukupuolta varten (v. 1880). Ilokseen Cygnaeus sai huomata, että vastustus, joka oli ollut melkoisen suuri hänen suunnitelmiaan kohtaan, vähitellen talttui. Kansakoulu sai yhä uusia ystäviä ja kannattajia. Vanhoilla päivillään Cygnaeus sai nähdä kansakouluverkon ulottuvan yli koko maan.
Kun kansakoulujen lukumäärä näin lisääntyi, vaati niiden tarkastaminen yhä enemmän aikaa. Seminaarin johtajan virka täytyi Cygnaeuksen jättää. Hän muutti v. 1870 Jyväskylästä Helsinkiin, astuen kansakoulujen ylitarkastajana vasta perustetun kouluylihallituksen jäseneksi. Hänen elämänsä loppu kului rauhallisesti virkatehtävissä kouluylihallituksessa ja tarkastusmatkoilla. Tavattomalla hartaudella ja uutteruudella hän edelleen yhä huolehti seminaarien ja kansakoulujen edistymistä. Kuolema tapasi hänet virkeänä ja työteliäänä 1888 Helsingissä.
Suomen kansakoulun isä.
Täydellä syyllä on tämä nimi Uno Cygnaeukselle annettu. Vaikka hänen aikanaan jo alettiin melko yleisesti puhua kansakoulun tarpeellisuudesta, eivät monet käsittäneet kansakoulun tehtäviä ja merkitystä laisinkaan niin syvästi kuin hän. Kun hän sitten suunnitelmansa esitti, sai hän kokea niin paljon vastustusta, että moni muu olisi sen edessä jo lannistunut. Vuosikymmeniä sai hän tehdä sitkeätä työtä, sai taistella ajan ennakkoluuloja, vieläpä vaikutusvaltaisimmissa asemissa olevia ihmisiä vastaan, ennen kuin hän voitolle pääsi. Mutta hänen työnsä tulokset olivat niin suuret, sen vaikutus koko kansan henkiseen elämään niin tuntuva, että vastustajat muuttuivat vähitellen ystäviksi.
Meitä ihmetyttää se ennakkoluulottomuus ja laajanäköisyys, mikä ilmeni Cygnaeuksen kansakoulusuunnitelmissa. Eihän vielä meidänkään päivinämme ole toteutettu kaikki ne päämäärät, joita hän kansakoululle asetti, ei vieläkään ole kansakoulumme niin täydellinen kaikissa suhteissa kuin millaiseksi hän sen ajatteli ja suunnitteli.
Mutta kansakoululaitoksemme on joka tapauksessa terveen kehityksen tiellä, jolle Cygnaeus sen johti. Kansakoulun oppiaineita ja työtapoja yhä kehitetään elämän tarpeita vastaaviksi. Jos me näin saamme kansakoulun aina pidetyksi ajan vaatimusten tasalla, silloin toteutuu Cygnaeuksen toivo, mikä ilmenee seuraavissa hänen sanoissaan:
»Jos asia saataisiin toimeen ja meidän kansamme vihdoin viimeinkin saisi tarkoituksenmukaisesti järjestetyn kansakoulun, niin toivon säde taas pilkistäisi uhkaavien pilvien välistä; sillä minun mielipiteeni on, että korkeampi sivistys itse kansan, ei vain muutamien sen yksityisten jäsenten omaisuutena saattaa mahdollisesti pelastaa kansamme vaarasta, että se tulisi niinkuin monet muut niellyksi, ja säilyttää sille aseman kansakuntien joukossa. Joka, niinkuin allekirjoittanut, on kaksi vuosikymmentä seisonut etuvartijain rivissä ja avoimin silmin nähnyt uhkaavan vaaran, se ei enää saata suloisesti nukkua kuvittelujen uneen, niinkuin ehkä monikin hyvä isänmaanystävä rauhallisessa kodissaan nyt tekee. Mitä suurinta ponnistusta, työtä, taistelua henkisellä alalla vaaditaan Suomen kansalta, jotta se saisi nauttia olemassaolon onnea.»