VII.
Kuten jo sanottu, pääsi Pekka kaupunkiin yhdellä ainoalla selkäsaunalla ja sekin ainoa oli vielä lievänpuoleinen. Ahkerasti etsi hän nyt jo Kaisaa ja niin oli hänkin siinä etsiessänsä osunut vaakaa ympäröivään markkinajoukkoon. Hän oli saanut selvän asiasta, punnituttanut itsensä.
"Yhdeksänkymmentä kiloa!" tokasi joku numeroiden tuntija.
"Ka", raapasi Pekka niskaansa, oli jo ikäänkuin koko vaa'an kaikista salaisuuksista perillä ja halutten näyttää muille viisaita, selitteli hän jo asiaa noille kuin asian tuntija konsanaankin:
"Ei tää mikään erikoinen ihme ole", selitteli hän jo siunaileville akoille jatkaen: "Tässä on ihan selvä peli: … Tuossa on vaan reikä rahaa varten ja muu meininki on siellä sisällä…"
* * * * *
Mutta nyt oli hän jo löytänytkin Kaisan ja lykki sen härkää takapuolesta, kuten äsken hänen isänsä oli tehnyt. Mulli olikin nyt kovin niskoitteleva. Pää väärällä, silmät muljollaan vain harasi vastaan ja tuskin jaksoi Kaisa nyhtää sitä jälessänsä, vaikka Pekka lykkäsi takaapäin täysin voimin.
Sillä vaakaa kohti he taas vaelsivat. Markkinaisia se Pekkakin tahtoi
Kaisullensa tarjota ja tämä vaakahan nyt oli ihan verestä.
* * * * *
Sitä markkina-hälyä! Koki Pekka toki siinä mullia peräpuolesta lykkiessään jo toimittaa sitäkin sydämensä asiaa. Hän puheli:
"Ja mitä rippikouluun taas tulee niin…"
Ei tahtonut olla selvillä mitä sanoa. Mutta asian tärkeys vaati rohkeutta ja hän ilmoittikin ylimalkaisin:
"Niin kuin tiedät niin se on jämpti!…"
Ei Kaisa sitä aivan selvästi ymmärtänyt: ei tiennyt tarkoittiko hän sillä "jämtillä", että on jo päässyt ripille tai että varmasti pääsee. Hän nyhti epätietoisena härkää. Nämä monet sulhasetkin tahtoivat sotkea, kun ei tiennyt miten niitä toisiltansa salailisi. Pakkasi jo aivan hermostuttamaan.
"Edestä jämpti ja takaa jämpti ja niinkuin jullinpäälle!" vahvistaa toisteli Pekka entisellä ylimalkaisella.
"Vai mitä, Kaisa?"
"Ka", tapaili Kaisa kokien pitää silmällä, että ei vaan Leskinen ja ukko Sikanen osuisi.
"Niin jotta pistetään vain ovi reikeliin ja munalukko päälle!" koki
Pekka jouduttaa asiaa.
"Vai mitä, Kaisa?"
"Tuo härän-jura!… Pahuus en paremmin sano!" käänsi Kaisa äkkiä pulasta-pelastumistorailuksi. Härkä ynsistyi, alkoi jurata vastaan ja kun Pekan täytyi silloin autella tavallista tukevammin, sotkeutui asia Kaisan onneksi vielä tällä kertaa siihen.
* * * * *
Onnellisesti saapuivat he vihdoinkin vaakapaikalle.
"Se on tämmöinen laitos", selitti Pekka sinne tultua. Kaisa, joka, kuten tietty, salaili ukon rakasteluja pojalta, tekeytyi kuin näkisi nyt ensi kertaa koko ihmeen.
"No en olisi tässä maailmassa moista uskonut!" siunaili hän, kokien nyhtää härkää likemmä. Pekka tunsi taas olevansa viisas sekä rippikoulun perusteella että muutenkin.
"Tässä on ensin reikä, johon pujojetaan raha", selitteli hän.
"Herraisä siunaa!… No kaikki reiät ne pitääkin jo tässä Nurmeksen kaupungissakin olla!" jatkoi Kaisa teeskentelyä, mutta nyt käski jo Pekka:
"Ka mitäpäs se siitään paranee!… Niin jotta nouse vain siihen… puntarin-nenään, niin sittepähän tiedät!"
"No… Ihanko tässä nyt!" esteli Kaisa, samalla jo kämpien vaakaan.
"Vieläkö se nyt tääkin vanha akan-raato punniten paranee!"
Ja aivan hän vetäsi huivin tiukempaan, nosti molemmin käsin helmansa koholle kuin suossa seisova ja seisoi vaakalaudalla niin juhlallisen komeasti kuin voi.
"Yli sata kiloa on jo nyt!" ilmoitti se äskeinen poika. Joku mies tokasi siihen:
"Se on tällä välillä syönyt!"
Mutta Kaisa loi muka ihmetyksestä reiteensä ja sotkeakseen asiaa, ettei Pekka edellisten puheista huomaisi hänen olevan jo toistamiseen punnittavana, siunaili hän:
"No ei olisi uskonut!… Jotta nyt vanhaa akkaa olisi Herra siunannut niin jotta ihan toista sataa kiloa… Härkä… Perr!…"
Härkä näet säikähti jotain ja riuhtasi hänet mukaansa. Apua huutaen koki hän nuorasta nyhtää sitä pysähtymään, mutta se vaan veti mukanansa ja saatiin pysähtymään vasta sitten kun avuksi rientävä Pekka sai sitä siepatuksi hännästä kiini ja uhkasi:
"Etkö kestä, paholainen!… Häh!"
Miten topakkaa! Härkä seisahtuikin kuin naulattu ja väänsi muljottavaa häränkatsetta syrjäsilmin. Kaisa alkoi sitä hyvitellä, rauhoitella ja taputella, puhellen sille lempeitä hyväily-sanoja.
* * * * *
Asian lopullisen selvyyden vuoksi hyppäämme kertomuksen juonesta hetkiseksi syrjään.
Pielisjärven nimismiehellä oli oikeastaan Sikasia vastaan vanhaa kaunaa: Hän oli niitä kiusannut tientekoasiassa, kuten muitakin pielisjärveläisiänsä. Kerran sitten oli hän ajanut kauppias Hallikaisen nimipäiviltä, mutta vasta nimipäivien jälkeisenä aamuna ja sattunut silloin nukahtamaan rekeensä. Sikaset olivat osuneet ajamaan heinäkuormineen vastaan ja nähtyänsä hänen avuttomana, olivat ne panneet hänen virkalakkinsa hevosen päähän, hakeneet Jantusen pellolta vanhan variksenpelätin, laittaneet siitä hänelle kuskin ja niin antoivat hevosen sitten juosta hölkyttää koko kirkonkylän läpi.
Ei siis ihme, että nimismies etsi karkureita innokkaasti, sillä kostaa hän nyt halusi. Hän oli jo käynyt niiden kotitalossa, mutta ei siellä tietty mitään koko miehistä. Turhasta matkasta harmistuneena oli hän silloin ajanut käräjäkirjuri Pöndisen luo juomaan ja lyömään korttia ja sillä matkalla oli Pellisen vävyn lautamies osunut vastaan ja alkanut kertoa, että hän on menossa Sikasia manaamaan. Niin sai vallesmanni vihiä siitä, missä miehet ovat ja ajoi nyt kostonhimon kiihdyttämänä etsimään niitä Nurmeksesta.