XI.
Olikin oikeastaan ukolle onni, että poika sattui hänen tullessansa olemaan paikalla. Se näet esti hänet päästämästä vihansa irti. Nyt hän oli ehtinyt tyyntyä ja voi siis ryhtyä rauhallisesti vaatimaan Kaisalta tiliä.
Ja niinpä alkoikin hän asiansa ja valituksensa perusteellisesti, aivankuin juhlallisesti, kuin Aatamista asti lähtien. Piipunperät poskeensa pistettyänsä hän alkoi:
"Niinkuin Kaisa tiedät", alkoi hän, "niin minä olen sen entisen Antti
Sikasen poika ja sen ukon suku ei luikerra…"
"Se, toisin sanoen, on totuudessa pysyvää sukua." Kaisaa alkoi taas yskittää. Ei hän luullut ukon vielä tietävän Leskisestä, mutta se tämä äskeinen tapahtuma oli pannut hänet pulaan ukon edessä. Ukko jauhoi edelleen, selittäen:
"Se isäukko julkisesti sanoikin, jotta hän ei ole eläissään valehdellut muuta kuin kolme hätävaletta ja sitten neljännen tään".
Se oli kyllä siltä isä-ukolta ollut hyvin epäselvää, orakelimaista puhetta — se olikin näet ollut taitava valehtelija — mutta kuten tunnettu kävi se vieläkin täydestä Pielisjärvellä. Kaisa siunaili itseksensä.
"Niin jotta senpätähden sitä en minäkään voisi rakastaa petollista ja valehtelemiseen taipuvaista akkaa!… Kun kerran olen samaa Sikas-sukua", jauhoi vihastunut ukko likemmä asiaansa. Kaisa kakisteli kurkkuansa ja valitteli kuin muka yksin puhuen:
"Kinnusen akan pahuus kun juotti semmoiset sikurikahvit!… Jotta kurkku on kuin tervattu ikään…"
Mutta moisesta kiemurtelemisesta ukko jo ihan kimpaantui ja alkoi riidellä:
"Kaisa kuule!… Niin jotta elä livistä pois asian totuudesta ja vakavuudesta, sillä minä olen tiukka mies!"
Ja tiukasti hän sen sanoikin. Kaisa yritti jotain puhua, mutta ukko koveni silmittömäksi.
"Ja siinä, kuule, Kaisa, pitää paikat ryskää, jos tämä mies akan päältä kehen suuttuu!"
"No!… Mutta sepä on perhana!" taas yritti Kaisa, Mutta ukko moisesta yhä vaan yltyi ja kerskui lopulta jo kuin älytön, ihan umpimähkään:
"Niin jotta vaikka kaksi perhanaa niin…"
Kaisa rähähti ja kiskoi härkäänsä. Ukko julmistui ja aivan huusi:
"Ja vaikka kolmekin perhanaa olisi niin!… Ja vaikka tämän sinun härkäsikin ostan paikalla ja lyön rahat pöytään, niin nähdään, jotta tällä pojalla on!"
Sitä ukon tiukkuutta nyt! Hän uhkaili, jatkaen:
"Niin jotta jos muussakin asiassa tiukka tulee, niin siinä pitää tulla eteen tenä!"
Ja tiukasti löi hän viime sanaa ärjäistessään kämmenellä härkää lautaseen, mutta…
* * * * *
Mutta: silloin sattui taas käänne. Leskinen oli näet huomannut väkijoukon ja Kaisan härkinensä sen keskellä. Oitis välähti hänen rahanahneessa päässänsä se älykäs ajatus, että Kaisan paulassa on taas uusi härän ostaja.
Ja tietysti hän silloin riensi sikoinensa Kaisan avuksi. Hänen luuloansa varmisti vielä se, että näki ukon lyövän lautaselle härkää. Ainoastaan hinnan tarjoajat ne niin tekevät. Kiireesti riensi hän hätään, ettei Kaisa ehtisi päättää.
Ja silloin osui ärtynyt ukko Sikanen toistamiseen uhkaamaan tekevänsä tenän. Härkää lautaselle lyöden hän aivan kiljasi, uhaten:
"Tenä kyllä pitää tulla!"
"Mitä", ehätti Leskinen, tunkeutuen väkijoukon läpi hätään kuin tulipaloon ehättäjä ja jatkaen:
"Niin jotta. Onko tällä eukolla härkä myötävänä!" touhusi hän, nyhtäen sikaansa joukon läpi. Kaisa oli kuin tulisilla hiilillä.
"Niin jotta, etkö myö eukko härkää?" touhusi vain Leskinen ja alkoi jo tutkia ja kopeloida, selitellen samalla:
"Minulla kun on siinä sitä sarvikarjaa… sitä hameessa-käyvää sukupuolta nimittäin tuonne lähelle kahtakymmentä lypsävää, niin tarvittaisi niille jo ainakin yksi Aatami… niinkuin ajan ratoksi…"
Siinä oli nyt touhua kun hän partoinensa puuhasi. Ukko Sikanen tupakoi ja syleksi synkkänä. Hän ei tiennyt, että se on Leskinen, vaan luuli ostajaksi. Innostunut Leskinen alkoi jo lasketella omia tavallisiansa, häränsarvettansa, selitellen:
"Siinä koko Pielisjärven Vuonislahdella kuin ei olekaan paljon muuta kunnollista urosaksi sanottavaa, kun se Piiparisen tois-silmä ukko, niin… Niin tämä Leskinen ostaa!"
Siis se onkin juuri se Leskinen, hoksasi nyt ukko. Hän alkoi työntyä synkkänä pois joukosta, joten Leskinen alkoi vaimentua ja päästää siten hyödyttömäksi tullutta ostointoansa vaimentumaan.
Mutta synkkänä etsi nyt ukko Sikanen tilaisuutta voidakseen antaa Leskiselle selkään. Sitä varten lähti hän nyt jo varaamaan rohkaisuviinoja.
* * * * *
Kuten sanottu, oli Pekka tapellessa onnistunut nyrjäyttämään Pellisen vävyn veljen Hermanni Moilasen sormen, niin että se alkoi turvota. Oli täytynyt lähteä aivan lääkärille ja se olikin vetänyt sormen jo sijoillensa.
Mutta lääkärin palkaksi oli mennyt kokonainen markka. Se tietysti harmitti Moilasta, eikä siis ihme, että hän nyt veljensä kanssa haeksi Pekkaa markkinoilta, aikoen antaa hänelle uuden selkäsaunan, että markka tulisi siten edes osaksi korvatuksi.
Mutta ei sitä osunut löytämään. Sen sijaan sattui ukko Sikanen itse tapaamaan Leskisen jo ennenkuin oli saanut viinasta oikeaa voimaa ja rohkeutta.
Ja oitis hän tietysti alkoi hakea riitaa. Ei sitä tosin näin selvin päin tahtonut löytää, mutta parastansa hän koki.
Koki ja löysikin. Onneksi oli näet Leskisen sika juur'ikään rypenyt katu-ravassa. Sen kupeesta aivan valui loka. Ukko hoksasi oitis asian, kiirehti sian rinnalle ja astui sen ohi niin taitavasti, että kengänvarsi rypeytyi sian kupeesta.
"Perhana!" ärähti hän silloin oitis Leskiselle ja jatkoi uhmaavana:
"Elä, kuule, astuta rapaista sikaasi ryvettämään toista ihmistä!"
"Hä-äh?" oudosteli Leskinen ja nyhti sian aivan viereensä. Ei hän aavistanutkaan, että tässä on nyt kilpakosija.
"Niin kyllä!" uhmaili Sikanen ja jo uhkaili:
"Tahi kun kutsun paikalle poliissit ja vallesmannit, niin se pitää nähdä, jotta tokko se naukuu!"
Mutta ynseäksi vain tekeytyi mahtava Leskinen.
"Mhyh!… Vai minun possu astuisi toisen jalalle!" halveksui hän, syyhäytti kertasen sikansa selkää ja jatkoi kuin ihmisten pahuutta surkutellen ja päivitellen:
"Mutta sitä vaan näkyy olevan tässä maailmassa semmoistakin ukon-karaa, joka ilkeää soimata syytöntäkin!"
"Perhana!… Elä puhu kuule tahi kun minä…"
Ja ilman sen enempää töytäsi hän Leskistä nyrkillä ryntäihin niin että se oli keikota rapaiseen katuun selälleen.
"Perr!" kirosi se julmasti ja kavahti pystyyn. Väkeä tulvi ympärille.
"Vaikka kerr… niin!"
Ja siinä riidanhakemuskiihkossansa potkasi hän, Leskistä ärsyttääksensä, sen sikaa, kiroten:
"Paholaisen sika!"
Ja se auttoikin! Sika älähti ja onneksi vetäsi suuttunut Leskinen silloin jo häntä sikanuoran päällä vasten naamaa huutaen: "Elä potki, kuule, sikaa tahi…"
Mutta julmistuneena rynnisti silloin luullun tappeluaiheen täten hankkinut ukko tulisesti Leskisen ryntäisiin kiinni ja alkoi aikamoinen paini.
* * * * *
Se tapahtui Nurmeksen torin reunapuolella. Onneksi oli poliissi nyt ottamassa salavihkaa n.s. kylmän-ryyppyä, joten valtion puolesta ei ollut estettä.
"Saatanan Leskinen!" ähki ukko ja koki vääntää. Leskinen rimpuili ja väänsi vuorostansa. Sika puikkelehti hätäisenä siinä jaloissa ja eräs katsoja arveli:
"Meinaavatkohan ne siinä tapella?"
Sitä ottelua!
"Vaikka pää menisi niin…" vannoi ukko ja väänsi rajusti.
"No… En minä mokomaa… paholaista!" ähki ja päivitteli oudostunut
Leskinen. "Kun vielä ilman asiaa ja valmistusta!…"
Luut tuntuivat ruskavan. Akat siunailivat. Pojat tunkeilivat joukon läpi likemmä ja pelästynyt sika pyöri jaloissa.
"Kukahan niistä voittaa!" laskea tokasi eräs hyvin laiskan näköinen mies. Leskinen repi jo ukon nuttua.
"Elä nuttua revi, kuule!" kirosi silloin ukko ja väänsi kuin viimeistä päivää.
Ja luultavasti hän olisikin saanut aivan selvän voiton, jos ei sika olisi joutunut jalkoihin. Mutta nyt se hylky siinä kintuissa pyöriessä sotki selvän asian. Ukko, joka oli siihen kompastua, tapasi sitä potkaista pois tieltä ja kirota:
"Tuokin sian piru… siinä!"
Mutta silloin se hylky sotki selvän asian. He kompastuivat siihen molemmat ja yhdessä ankarassa rysyssä kierivät he siten, sylitysten torirapaan. Siinä hetken piehtaroituansa hellittivät he, nousivat jalkeille ja punaisena ja hikisenä päivitteli lopen uupunut Leskinen huo'ottaen:
"Niin jotta vieläkin minä sanon… Jotta", huohotti hän. "Jotta tää nyt vasta on kalu… kun… piru", huohotti hän taas, "kun ilman mitään syytä ja valmistusta hyökkää kimppuun keskellä kaupungin toria!"
Mutta ukon sisu nousi yhäkin.
"Mutta nähdään se vielä kuka se ryntää ja rynnistää vielä uudella kurssilla!" uhmaili hän, aikoen viina-voimat saatuansa näyttää vähän kovemmalla tavalla. Viinan ostoon hän siis lähtikin. Tästä äskeisestä tappelusta hänellä ei ollutkaan aivan selvää voitonmerkkiä. Ainoastaan ylt'yleensä rapainen puku ja surkeasti poikki reväisty sarkanutun kaulus osoitti, että oli hän toki yrittänyt ja koettanut voittajaksi päästä.
* * * * *
Mutta menemme edelleen.
Pojalla, Pekka Sikasella, oli tässä tappeluasiassa isänsä asiaan verraten useita etuja. Niinpä oli hänellä jo valmis riidanaihe: Olihan näet Leskinen hänen kiusallaan kallistanut härän hintaa ja siitä jos mistään sopi toki alkaa. Lisäksi oli hän ollut niin varova, että oli aikonansa hankkinut ryypyt ja niinpä olikin hän jo pikku liehakassa. Rohkein mielin etsi hän siis Leskistä.
Ja siinä se rapainen Leskinen olikin. Ja oitis hän alkoi:
"Tiedätkö, Leskinen, mitä sanassa ja raamatussa sanotaan siitä, joka ostajan vahingoksi kallistaa härän hintaa?" kysyi hän uhitellen. Leskinen tunsi kilpaostajansa; mutta tietämättä vieläkään asian oikeaa laitaa, alkoi hän rahallisia etujansa ajaen selittää:
"Ka… Mutta sepä ei se akka hellittänyt vielä siihenkään hintaan…
Niin jotta minä peräännyin…"
"Häh!" uhkaili Pekka. Mutta toinen vaan neuvoi:
"Ka… Niin jotta se on vielä härkä akalla jälellä… Senkun menet vaan ja lyöt rahat pöytään niin…"
Ahneus sai taas vallan. Aivan hän neuvoksi:
"Hyvä härkä se on siihen hintaan… Ja… toisekseen… niin jotta", hän imasi kehaisusanat, "jotta ei se sillä hinnalla heltiä enää kunnollinen liha-härkäkään, saati sitten oikea rotusonni…"
Mutta ei Pekka. Tiukasti hän vain hieroi riitaa. Tosin ei hän luullut olevansa humalan puolesta vielä aivan valmis, varsinkin kun hän huomasi ryypyiltänsä palanneen poliisin pitävän silmällä menoa. Siispä tyytyi hän tällä kertaa tähän vähään alkuun, uhmaillen salaperäistä:
"Mutta kunhan se piru herää ruokalevolta niin…"
Niin jatkettiin. Pekka härnäsi ja ärjäsi jo lopulta aivan kiljasemalla:
"Ryökäleen Leskinen!"
Sitä karjaisua! Se oli jo ilmeistä tappeluraivoa.
"Saakeli!" hölmistyi Leskinen, joka huomasi siinä olevan taas tappeluaikeet. Väkeä kokoontui taas.
"Tuntematon mies vielä!" siunaili hän sille ja päivitteli, mutta mustasukkainen Pekka vaan yltyi ja uhkaili.
Mutta poliisi toki lähestyi jo. Hoilaten alkoi Pekka sen huomattuansa painua ottamaan ryypyistä lisärohkeutta, antaaksensa sitten Leskiselle. Leskinen puolestansa huomasi, että häntä uhkaa vaara ja pyysi paria tuttua olemaan läheisyydessä, että tarpeen tullessa voisi saada apua niiltä.