XIV.
Ei kukaan voi väittää Pellisen vävyn ja Moilasen tehneen itsensä syypääksi mihinkään epärehelliseen tekoon Sikasia kohtaan.
Ei. He olivat vain täyttäneet lain: s.o. maakuntansa perintötavan. Niinpä olivat he viisaan Hötö Niemisen kanssa rehellisesti lähettäneet miesten housut jo Pielisjärven rippikouluun ja käskeneet sanoa ihan raamatun sanoilla:
"Tässä ovat säkki ja käärö. Katso tavara tulee jälestäpäin!"
Ja lukkari oli avannut käärön ja tunnustellut ja oppilaittensa avulla tuntenutkin että tavarat ovat Sikasen ja hänen poikansa Pekan välttämättömiä.
* * * * *
Ja nyt ne tulla jyrysivätkin jo itse "tavarat". Poliisi saattoi näet huoneeseen kaksi paljaskinttuista oppilasta ja ilmoitti:
"Ka… Niin jotta tässäpä nää nyt ovat!"
Lukkarin silmät pyöristyivät ja pää kohosi ihmetyksestä ikäänkuin hän olisi katsonut taivaan aukenemista. Vaiettiin. Sikasen suku seisoi siinä ovipielessä kuin viimeisellä tuomiolla.
"Soo-o!" äänsi vihdoin lukkari. Asia selvisi hänelle itsestänsä, sillä olivathan housut jo täällä.
"Soo-o!" toisti hän.
Taas vaiettiin ja katsottiin. Ukko Sikanen kumartui sylkäsemään ovipieleen.
"Soo-o!… Soo-o!" toisti lukkari vieläkin, ja nyt entistä hartaammin.
Ja sitten hän vaikeni tyyten ja katsoi vain sanattomana. Oikeastaan hän siten piinasi: Hän antoi miesten siinä ikäänkuin paistua hänen oppilaittensa ilona ja ivana.
Mutta eivät ne oppilaat nyt julkisesti riemastuneet. Äsken oli lukkari näet taas haukkunut heitä ihan kamalasti ja nyt he kostivat, s.o.: eivät lukkarin uhalla näyttäneet riemun merkkiä. Se oli äänetöntä kiusantekoa. Kuin vääräpäät härät katsoa muljottivat ne vain näitä kadonneita ja taas löydetyitä tovereitansa kyynäsvarsin polveen nojaten, istuksien ja syleksien.
Mutta hereillä he toki olivat, sillä tapaus herätti heissä vilkasta sisäistä huomiota. Voipa heistä nyt sanoa että he olivat tällä kertaa tämän tapauksen johdosta Pielisjärven n.s. sisällisesti valveutuneinta väkeä.
"Tässä… tässä nää ovat", toisteli odottava poliissi pitkän piina-ajan kuluttua ja nyt tokasi ukko Sikanen siihen ajatuksettoman:
"Ka tässä!"
* * * * *
Mutta päästiin siitä toki asiaan. Lukkari oli näet jo noutanut housukäärön, avasi sen ja ilmoitteli:
"Täällä muuten ovat jo aikoja olleet nää…"
Hän aivan huokasi siinä, jatkaen tavallaan hartaasti maailman pahuutta surren:
"Nää miesten ainoat…"
Ja yhäkin hän painoi ääntä murheelliseksi, hartaaksi ja jatkoi kuin huoaten.
"… ainoat mitä Herra on antanut miehelle kelvollista…"
Mutta silloin tunsi Sikasen ukko housunsa ja häneltä pääsi iloisa, kadotetun tavaransa löytäneen riemuisa huudahdus:
"No!… Siinähän ne nyt ovat!… nää meidän housut!"
Koko maailma unehtui sen ilon tähden.
"Pekka!" nykäsi hän jurottavaa poikaansa ja ilmoitti hyvillä mielin, kuin lohdutellen:
"Niin jotta johan minä sinulle sanoin, jotta eivät ne housut iäksensä mihin mene!"
Kaikki heidän välinen kaunakin unohtui tyyten. Yhteinen vahinko oli tässä jo matkallakin osaksi sovittanut heidät. Innoissansa tiedusti ukko lukkarilta:
"Onko minun housun taskussa jälellä raha-massi?"
Oli se. Lukkari huokaili ja haikaili. Seurakunta istui ennallansa ja syleksi. Miehet saivat nyt jo housunsa ja niitä jalkaan vetäissään puheli ukko onnellisena kuin lelunsa löytänyt lapsi:
"No!… Niin jotta eipä tässä nyt mitä sen enempää!… Kun tää…"
Tallella olivat alushousutkin, huomasi hän välillä…
… "kun tää asia kuitenkin lopultakin näin…"
Miten hyvältä tuntui vetää omiansa jalkaan.
"… näin hyvänne-päin kun tää pyörähti jotta…"
Kiireesti veteli hän housuja jalkaansa ja tiukkasi remeliä vyölle, yhä vain onnellisena jatkaen:
"Jotta tuota… Ja yksin tulitikutkin ovat säilyssä taskussa", ihastui hän välillä, hoksattuaan sen asian.
"Jotta tuota…"
Tiukasti vetäsi hän remelin vyölle…
"Jotta olipa se rehellinen löytäjä… se joka otti talteen nää välttämättömät… elikkä nää housut… Kun tulitikkulaatikkoakaan ei itse ottanut…"
Ja jalassa ne välttämättömät nyt olivatkin. Ja hän jatkoi nyt sitä, jota oli aikonut ennen tulitikkulaatikon löytönsä:
"Jotta", jatkoi hän, "Jotta sitä minä vaan ihmettelen, jotta kukahan hylky tuo oli joka tään ylettömän ilveen teki ja hän lökäytti housut koholle ja otti nukkujalta talteen housut."
Se uteliaisuutta herättävä kysymys alkoi sittemmin taas tuontuostakin vaivata häntä ja antaa hänelle päänvaivaa.
* * * * *
Mutta oli siinä nyt vielä harmillistakin. Lukkari näet halusi näitä löydetyitä lampaitansa nyt uhallakin paistatuttaa ja huomattuansa että miehet häntä uhalla eivät tuvassa riemuitse, päätti hän päästää koko joukon ulos. Siellä ne varmasti paistavat, päätteli hän, ja niinpä käski kaikki lukumiehensä ulos, ilmoittaen syyksi:
"Että saa välillä päästää tuvasta ulos pahan hengen…"
Ja hän arvasi tavallaan oikein. Koko miesjoukko kokoontui piiriksi Sikas-suvun ympärille. Eivät ne siinä mitään puhuneet, katsoivat vain aivan ääneti, mutta juuri se se ilkeintä paistamista olikin. Velttoina, kädet taskussa, pää väärässä ja piippu ikenissä seisoivat ne ilkiöt siinä kuin älyttömät härät.
Se oli vaikea paikka Sikasille ja ei siis ihme jos isä ja poika ikäänkuin sulivat taas yhdeksi. Olihan ympärillä yhteinen vihollinen, koko pyhä seurakunta nyt heitä paistamassa.
Mutta täytyi siinä toki jotain yrittää. Pekka keksikin asian ja alkoi asiaa muuksi painaen kertoa, kehasten:
"Nurmeksen markkinoilla se oli nyt myötävänä vähän toisenlainen härkä!"
Siitä Kaisan härästä hän näet löysi tämän pelastavan puheenaiheen. Hän jatkoi kehuen:
"Siitä pojasta kun hintanakin satoja ja täysiä tuhansiakin mätkittiin niin jotta roiski!"
Turhaa puuhaa. Liikkumatta, laiskoina ja päät väärällä seisoivat nämä kirjantutkijat vain piirissä ja tupakoivat ja syleksivät veltosti.
"Niin jotta ollappa Pielisjärvellä vaikka parikaan semmoista, oikeaa jyry-härkää, niin ei loppuisi enää maito!" koki taas Pekka, piippuaan kuntoon laittaessa.
Mutta ei ääntä, ei mitään joukosta! Tuskin muuta elonmerkkiäkään kuin laiska välinpitämättömyys! Lukkari nautti akkunassa.
"Taisithan sen sattua sinäkin näkemään… sen tuhottoman härän?" kysyi
Pekka, jo isältänsä siten apua pyytäen.
"Ka", autteli se. "Olihan siinä sonnia yhden härän osaksi…"
Sama mykkyys. Miehet vain seistä kutvottivat ennallaan. Joku toki elonmerkiksi sylkäsi.
"Ja entäs sitten se ihmepuntari!" alkoi nyt ukko ja selittää tuhersi.
"Siellä on Nurmeksessa nyt semmoinen paholaisen puntari, jotta se ottaa kymmen-pennisestä nenäänsä vaikka koko kaupungin."
Mutta nyt tuli toki iloinen apu ja pelastus. Eilen oli näet kuollut talokas Mikko Siistinen. Tultiin ilmoittamaan sen kuolemasta papille, ja se sanantuoja hajoitti tämän pelottavan joukon tulollansa. Ja siinä oli toinenkin pelastus. Siistiseltä jäi hyvä talo ja keski-ikäinen leski, joka oli täysin Kaisan arvoinen. Ei ihme että sulhasemme päähän iski oitis se ajatus että nyt ei hätää: Kummallekin riittää nyt leskiä. Siistinen olikin jo eläessänsä kerran humalassa heille tenännyt että jos hän kuolee, niin joko pojan tai isän pitää käydä rippikoulu ja naida hänen leskensä.
Se käskyhän oli jo kuin joku hyvä enne ja vihjaus heille.
* * * * *
Oltiin siinä hieman. Sekä isä että poika hautoi asiaa. Aivan jo unohtui matkaharmikin ja oppitoveritkin jo jurottivat tavallista menoansa: Ne olivat jo lakanneet heitä paistamasta.
Lisäksi kerrottiin että Leskisen ja Kaisan kaupoista ei ollut ainakaan vielä nyt tullut valmista. Oli siis toivoa Kaisastakin.
Nyt he olivat syöneet vankasti huttua. Poika tupakoi ja koki miettiä sekä Kaisaa että Siistisen leskeä, mutta unetti. Lesket tahtoivat sotkeutua sekaisin. Siinä lämpimässä tuhjottaessaan veltostuikin hän siis miettimään helpompaa asiaa, nimittäin että:
"Mitenhän pitkä ruumiskirstu pitää tehdä Siistiselle… Kun se eläessään oli niin pitkä miehen roikale!"
"Riittääköhän", koki hän pitää ajatusta hereillä mutta torkutti…
"Riittäköhän…"
Ei hän jaksanut päästä selville miten pitkää hän tarkoitti. Kaikki oli yhtä unen-tuhjakkaa. Isä puolestansa laski siinä unettavassa tupakoimisrauhassa:
"Se olisi tää…"
Pää painui nuokuksiin… Hän pinnisti:
"Tää Siistisen leski nimittäin…"
Taas nuokutti, mutta hän ponnisti:
"Tää…"
Ei se selvinnyt, se mitä hänen piti miettiä, sillä uni sotki…
"Tää…"
Yhtä turhaan.
"Sekö paholainen siinä sotkee!" harmistui hän jo minkä unelta voi.
"Tää…"
Mutta silloin oli hän torkahtaa jo nenällensä, kavahtui siihen, selvittäytyi unesta ja muistaen pää-asian kysäsi pojaltansa:
"Tuota, Pekka… Niin jotta olisiko sinulla mitä sitä vastaan jos minä naisin sitten näistä leskistä toisen?"
Poika tuhjotti tupakoimisunessa ja mietiksi.
"Nimittäin joko tään Siistisen lesken, tahi sitten sen Saastamoisen
Kaisan? Jos naisin?" toisti ukko tiedustelunsa.
"Ka-a", lupaili nyt jo puheluun heräävä poika, imasi välisavun ja jatkoi, lupaillen:
"Ka mikäpäs siinä… Ainahan me nyt jaksetaan näissä pikku asioissa sopia!"
Ja entistä lujemmin päättivät miehet nyt painaa rippikoulussa isyys- ja avio-oikeuksiansa kohti. Sitä asiaa miettiessänsä ja tupakoidessansa eivät he huomanneet sitäkään, että Leskinen ajaa porhalsi talon ohi. Ylväänä, selkäkenossa se nyt ajaa laskettelikin jatkamaan Kaisan kosimista.