XIV.
Oikeastaanhan nämä yöjalka-asiat olivat pohjaltansa saloelämän ihaninta ja parasta. Niissä sykähteli sittenkin esi-isien vanha elämän runous hellimpänä, luonnollisen koruttomana, aitojen, luhtien ja kesäöiden hiljaiseen hämärään verhottuna ja niissä on paras ja puhtain alkuperäinen kautta iki-aikojen ikävöidyn rauhansa saanut.
Ja nyt olikin jo yli puoliyön. Pielisjärven vallesmannikin varustautui jo lopettamaan ryypyttelemisensä ja lähtemään kalastamaan Sikasia Pakarisen tuvasta. Pekka huomasi ajan tulleen ja niin hiipi tupaan. Tiesi hän missä Kaisa nukkui. Kopeloimalla löysi hän sen makuusijan rahtilaisia varten laitetulta puuvuoteelta, kopeloi Kaisan kasvoja ja kuiskasi:
"Joko sinä nukut?"
Kaisa heräsi, tunsi oitis äänestä Pekan ja suhisi:
"Hys… hys!… Jos renki kuulee!"
Mutta ei renki ollut kotonakaan. Oli juuri lähtenyt keittiöön piikojen luo. Kaisa vääntäytyi istumaan ja niin alkoivat he siinä pimeässä hiljaa suhista rakkaudesta, tietämättä että tuvassa ei ketään muuta ollut.
"Niin jotta ei siinä rippikoulussa ole enää mitään pelkoa… Se on jo niin hyvällä alulla menossa jotta kyllä se nyt jo lörähtää loppuun ihan itsestään!" suhisi Pekka Kaisan korvaan. Ei se Kaisa tässä pimeässä tiennyt hänen housu-asiastansakaan mitään.
"Vai mitä Kaisa?" kuiskailla tenäsi hän,
"Ka", lupailla supatti Kaisa, mutta lisäsi epäilevän suhinan:
"Mutta jospa se ei hyvinkään lörähdä… se rippikoulu."
Miten hyvältä ja hellältä se kuuluikin nyt korvaan tämä Kaisan supatus!
Aivan se sykähdytti.
"No se nyt on perhana… Jotta se nyt ei lörähtäisi!" supisi Pekka topakkana vastaukseksi ja samalla lailla ihan korvan sisään supisten kehasi:
"Miehen käsissä se nyt on ennenkin tommoinen koulu kellistynyt… Niin jotta siinä asiassa ovat jo kaikki taivaan portit selällään…"
Ihan siinä pimeässä supatellessa jo heltyi. Likistäen Kaisaansa vyötäisiltä kuiskasi hän supisten korvaan.
"Niin jotta kun nyt vaan sinä pysyt lujana ja rakastat niin peli on selvä!"
"Ka" lupaili Kaisa, mutta samalla vieläkin kierteli, etsi Pekan korvan ja supisi siihen:
"Eihän tällä nyt vielä mitä niin suurta kiirettä ja hengenhätää ole…
Niin jotta vaikka vähän vuottaisi."
Mutta ei Pekka hellittänyt, vaan etsi taas vuorostansa Kaisan korvan ja tiukkasi varmuutta. Ihan hän jo kiroten sinne korvaan supisi:
"Senkö pirua se tämmöinen asia pitkittäen paranee!… Voi vielä vain siinä venytellessä käydä hullusti!"
Kaisa tuntui aprikoivan, punnitsevan. Rakastunut mies kiihtyi ja heltyi. Kädellänsä etsiä haparoi hän jo Kaisan kasvoista suuta…
Kai se suudellaksensa sitä jo hapuili…
Mutta silloin narahti ovi.
"Hys!… Joku tulee!" kuiski Kaisa ja kiireesti painoi hän Pekan vuoteelle pitkälleen, peitti sen räsyillä ja laskeutuen itse hiljaa viereen, selin Pekkaan, alkoi tulijaa pettääksensä kuorsata. Pelkäsivät sen vain ottavan tulen ja näkevän.
Mutta tulija hiipi hiljaa kuin hiiri. Nyt se jo kopeloi vuodetta, löysi
Kaisan käsiinsä ja kuiskasi:
"Kaisa!… Sinäkö se olet?"
Mustasukkaisuus leimahti silloin Kaisan selän taa kätketyssä Pekassa.
"Perhanan Leskinen!" kirosi hän ja uhkasi.
"Elä tule kuule toisen omaa, tahi tässä nousee nyt iso metakka ja mökä!"
"Pe- … Pe- … Pekka!" pääsi silloin hölmistyneeltä isältä, joka oli tuntenut poikansa äänen. Vielä hän toki varmuuden vuoksi kopeloi sen jalat…
Ei epäilystäkään, sillä mies oli yhtäläisessä puvussa kun hänkin. Hän yritti jo kirota. Asia oli nyt ilmiselvä. Kaisaa hävetti. Hän nousi, sytytti tulen ja kauhistui nähdessään molemmat sulhasensa pahemmassakin kuin yöpuvussa.
"Herraisä siunaa!… Tätä häpeää!… jos nyt sattuu vielä ihmisiä tulemaan niin…"
Niin hän päivitteli, supisi häpeissänsä ja lisäsi valitellen:
"Ihan tässä pitää ruveta vielä punastumaan… Ja vanhoilla päivillään vielä tämä!…"
Mutta isä ja poika istui jo syleksien synkkinä. Pukuasiakin oli nyt jo ihan kokonaan haihtunut miesten päästä, sillä nyt he huomasivat olevansa kilpakosijoita. Onneksi ei tuvassa osunut nyt olemaan yövieraita, joten siellä oli rauhaisa paikka selvitellä tätä Sikas-suvun sotkuista perheriitaa.
* * * * *
Oli siinä jo hyvä tovi istuttu ääneti. Ukko Sikanen imeksi, kumarassansa synkkänä istuen piippunysää, ja niin teki jo poikakin.
"Ka-a", alkoi vihdoin poika, jatkaen kuin yksin puhuja.
"Muuten tässä vain poikkesin Kaisan luo… Kun ei ollut mihin muuannekaan mennä."
Ukko vaikeni ja synkkeni. Istuttiin. Kaisa huokaili.
"Tää Kaisa kun lupasi kotimatkalla hevoskyytiinsä ottaa… Niin poikkesin sitä asiaa peräämään!" yritti taas poika painaa asiaa joten-kuin, hapuili tupakan ja syleksi siinä paljain kintuin.
Ja taas vaiettiin. Ukko oli kuin synkeä, harvakseen syleksivä pilvi.
Kaisa niiskutteli nenäänsä. Kului hyvä tovi:
"Vai mitä sinä arvelet siihen?" kysäistä tokasi poika sopivan sylkäisyn perästä.
Ei vieläkään ääntä ukosta. Kuului vaan sirkan ääni ja vuorotteleva, vihainen syleksimis-ruakkailu.
* * * * *
Mutta vihdoinkin laukesi ukko. Yht'äkkiä se näet miltei ärjäsi tiukasti:
"Elä sinä poika, kuule, vänkkää!" Varsinkin se viime sana tuli tiukasti. Ja taas uusi, synkeä äänettömyys.
"Herraisä kuitenkin!" siunaili Kaisa, Nyt jatkoi taas ukko:
"Sillä sinä tiedä, jotta minä olen asiassa tiukka mies!"
Tiukasti hän sen sanoikin. Hänessä oli nyt ukkosta ja ukko Sikasta.
Taas vaiettiin.
Mutta nyt alkoi poika puolestaan terhistyä puolustamaan Kaisaansa, jota isä vaani.
"Tiukka mies!" äänteli hän jo siinä isän sanalle ynseillen, imasi savut ja lisäsi:
"Senkö paholaisen tiukkuuta tässä tarvitaan. Selvässä asiassa!"
Niin alkoi sukeutua riita morsiamesta. Paljaat sääret vain paistoivat. Vaiettiin, sillä ukko kokosi sanoja. Nyt hän löysi ne ja ärjäsi aivan karjaisemalla:
"Minä kuule, olen tiukka ja ankara mies!"
Hän karjasi sen kuin peto, imeksi sitten taas synkeänä piippuansa ja vaikeni. Ja riita valmistui. Pojan luonto nousi. Nyt Pekka jo ilmoitti:
"Vaikka nyt oisit kuin ankara niin… En sitä nyt minäkään ensimäistä pyytä pakoon lähde… jos kerran niikseen tulee!"
Siinä oli jo ihan uhittelua. Kaisa oli kuin tulisilla hiilillä. Ukko julmistui. Yht'äkkiä hän taas tovin vaiettua ärjäsi:
"Niin jotta sinä poika, elä vänkkää!"
"Minkäs teet vaikka vänkkään!" uhitteli poika.
"Elä vänkkää kuule!" karjasi silloin ukko niin että tuvan seinät soivat ja hieman siitä taas asiaan toinnuttuansa uhkaili:
"Sillä sinä tiedä se, jotta sinä olet minulle ainoastaan äpärä-poika…
Niin jotta minä voin ottaa sinulta perinnön pois!"
"Elä perr…"
"Otan kyllä!" keskeytti ukon karjaisu ja nyt oli tappelu jo nousemassa.
Poikahan piti näet tiukasti kiini Kaisastansa. Nyt hän ilmoitti.
"No ota sitten!… Jos kerran ilkeät antaa oman pentusi äpäränä olla!"
Ja niin kehittyi ankara riita ja taistelu Kaisasta, Tuossa-paikkaa oli se jo leimahtava tappeluksi. Nyrkkiä julmasti pöytään iskien karjasi ukko nyt vieläkin kerran kamalan:
"Elä vänkkää!"
* * * * *
Mutta nyt tuli vähän toisenlaisia vieraita:
Pielisjärven vallesmanni se näet nyt samosi poliisin kanssa tupaan ja…
"No… Arvasinhan minä jo jotta täällä ne hylyt!" ihastui hän löydöstänsä. Mutta mikä ällistys!
"Ja jo paljain kintuin!" Kauhistui hän sitä outoa näkyä, luoden
Saastamoisen leskeen ilkeän katseen.
"Hyi!" inhoi Kaisa hurskaasti, ollen häpeästä ja harmista haleta. Paha-suinen poliisi etsi miesten housuja sängyn alta ja puheli ilkeästi:
"Ja niin jotta koko Sikasen perhekö se on tään Kaisan sulhasena?"
Se ilkiö! Kaisa tietysti rähähti hänelle ja aikoi ruveta haukkumaan.
Mutta rutosti ja ilman kursailuja lopetti vallesmanni käskien.
"No!… Alkakaapas miehet joutua! Niin käytte tässä välillä lopettamassa sen rippikoulun."
Se oli uusi yllätys tälle sulhas-suvulle. Molemmat miehet hämmästyivät niin että kirosivat kuin yhdestä suusta.
Mutta emme rupea tätä tärkeää tapausta tarkemmin selvittämään. Mainitsemme vaan, että vallesmanni oli harmissaan kun hänen oli täytynyt koko markkina-aika tehdä karkureita ajaessaan palkatonta työtä. Ei siis ihme jos hän nyt aivan kiihkeästi halusi kostaa nekin vanhat kaunat: sen kolttosen, jonka Sikaset olivat tehneet hänelle Hallikaisen nimipäiviltä palatessa.
Ja niinpä ei hän ruvennutkaan vangeille hankkimaan housuja, vaan antoi heidät raahata vankirattaille siinä puvussa missä olivat. Hevosloimen vain käski viskata sorkkien suojaksi.
Ja niinpä ajaa köröttelivät nyt nämä sulhasmiehet jatkamaan keskeytyneitä opinnoitansa.