VIIDESTOISTA LUKU
Jussi Vatanen ja Antti Ihalainen istuivat taas lattialla entisessä putkassaan. Kauvan olivat he ääneti. He tajusivat, että heille oli taas tehty vääryyttä. Viimein katkaisi äänettömyyden Vatanen, sanoen poliisimestarista:
»No kyllä oli nyt aika suupaltto se herra!… Niin siltä tuli sitä sanaa kuin lampaan saparon alta!»
»Oli se! Harvassa on niin avosuisia akkojakaan!» yhtyi Antti. Jussin veri nousi loukkausta ajatellessa. Hän jo kerskasi:
»Mutta kyllä jos minä olisin ilennyt, niin tukkeutua sen olisi pitänyt sen suun! Jos minä olisin vain tuolla porsassäkillä vetäissyt pitkin korvia, niin märkä sija siihen olisi jäänyt!»
Antin mieli myrtyi. Hänkin kehahti:
»Kunhan se tulisi tänne ja me panisimme sen tuohon pehkuille mahalleen, kun ei ole vierasmiehiä, ja siinä kun me voitelisimme sen selkää nyrkillä, niin sittenpähän nähtäisiin, vieläkö hän omilla jaloillaan pasteeraisi.»
Jonkun aikaa murjoteltuansa Jussi vihoissaan alkoi etsiä Tahvanaiselle kiroomis- ja huutamistaidossa kilpailijaa, jonka rinnalla Tahvanaiselle voisi ikäänkuin vahingon-ilolla ilkkua.
»Se luulee, ettei niitä häntä suurempia kiroojia ja kiljujia enää olekaan, mutta kunhan sattuisi oikea suuren maapitäjän vallesmanni ja se kirota räväyttäisi, niin lapsi hän olisi vielä sen rinnalla.»
»Lapsi», murahti Antti tyytyväisenä. Jussi taas virkistyi, kun sai näin kostaa. Riemastuen hän kertoi:
»Esimerkiksi sillä Tohmajärven vallesmannilla kuuluu olevan semmoinen kiroamis-ääni, että koko Tohmajärven seurakunta saa siitä ylpeillä ja vielä Pälkjärvikin aina sinne Ruskealan rajaan asti.»
»Kovahan se kuuluu olevan noitumaan», myönsi Antti.
»Kova!» ylpeili Jussi ja korotti äänensä kerskaten:
»Se Tiilikaisenkin aikamies poika kun joutui sen kanssa tekemisiin irtolaisuudesta, ja se kun oli Tiilikaisen Kallelle silloin kironnut, niin Kalle kehasi, että paikalla häneltä putosivat housut jalasta!»
»Vai kehui se Tiilikainen niin kovaksi kiroojaksi!» ihmetteli Antti.
»Kehui!» myönsi Vatanen. »Eikä se ollut vielä sanonut sen itsensä pimeyden pääruhtinaan nimeä, vaan oli vain maininnut yhtä sen sukulaista.»
Mutta hetkisen mietittyään hän ryhtyi puolustamaan omankin pitäjänsä herroja Tohmajärven vallesmannin rinnalla. Hän arveli:
»Vaikka kyllä sillä tällä Liperin rovastilla olisi semmoinen vallesmannin ääni, että sen kirouksen pitäisi kuulua yli Liperin.»
»Olisi sillä, jos se lukisi itsensä vallesmanniksi», yhtyi Anttikin.
He alkoivat tyyntyä. Jussi huomautti:
»Päästän tuon porsaan säkistä!»
Ovesta sisään työntäessään eivät poliisit olleet huomanneet ottaa porsassäkkiä pois. Porsas alkoi telmää olilla. Antti katseli sitä ja sanoi:
»Kenenkähän porsas se on?»
Jussi ei vastannut. Nyt oli heillä piiputkin matkassa. He alkoivat tupakoida. Mutta siitä huolimatta tuli aika pitkäksi, varsinkin Jussille, joka suri tammansa kohtaloa.
Mutta hänkin rauhoitti itseään lopuksi, huomauttamalla:
»Tottapahan se tamma sieltä entisestä talostaan löytyy. Ne tuntevat sen siellä ja vievät Kettuselle, ja Kettunen tuo sen meille.»
Antti valitti toki vielä ja samalla arvaili:
»Kukahan se oli niin jumalattoman partainen mies, joka tarrautui hevosen rinnuksiin?»
»Eikö tuo liene ollut niitä Rääkkylän rettelö-Jääskeläisiä. Nehän ne kuuluvat rettelöivän ja käräjöivän kaikkien ihmisten kanssa», arveli Jussi.
»Niitä kai se on. Tahi sitten niitä Tolosia sieltä Niittylahden takaa.»
Porsas peuhasi ja miehet ajattelivat asioitaan. Porsaasta johtuivat ajatukset Kaisan taloon. Jussi sanoi:
»Viisas elävä se on tuokin sian porsas. Kun osasi näet nytkin viedä suoraan siihen Makkosen lesken taloon… Ja senkin reiän osasi löytää, josta pääsi pujahtamaan aidan alitse…»
Anttikin ihmetteli sitä. Hän urahti:
»Eihän me olisi ilman porsasta tiettykään, jotta Kaisa elää täällä.»
»Ei… Eikä ainakaan olisi saatu ilman porsaan apua tietää sitä, että se on jo sen Makkos-vainajan leski», painosti Jussi.
Antti näytti nukahtavan. Piippu lerpatti hampaissa ihan tipahtamaisillansa. Mutta Jussi mietti Kaisaa ja Kaisan taloa. Jo sanoi hän Antille:
»On sillä hyvä talo Makkosen leskellä.»
»On se niin Makkosen lesken taloksi», murahti Antti.
Sitten taas ikäänkuin torkuttiin.
»Ja on se vielä roteva akka, se Kaisa itse», heräsi Jussi.
»On se … niin ikä-ihmiseksi», tarttui Antti.
»On!»
Seuraavalla kerralla heräsi Antti ensimmäisenä, sanoen:
»Vankkaluisen eukonhan siitä saisi…»
»Saisi siitä… Paljoa vankemman siitä saisi kuin Hyvärisen tytöstä», iloitsi Jussi. Antti huomautti:
»Porsas kaivautuu pehkuihin maata… Nukuttaakohan sitä?»
»Vieläköhän ne ovat niitä viime öisiä pehkuja?» kysyi Jussi, katsellen pehkuiksi vanuneita olkia.
»Niitä kai ne ovat… Tottapa ne eivät ennättäneet muuttaa uusia.»
»Kyllä ne eivät ennättäneet, sillä olisivat ne muuten muuttaneet meille puhtaat olet», lohdutteli Vatanen.
Niin jatkoivat he vähin erin. Aamusella heräsivät aikaisin, ja nyt alkoi taas aika pitkäksi virua. Joskus juohtui tamma mieleen, mutta vielä useammin teki mieli kiirehtiä Kaisan kanssa kauppoja päättämään. Jussi kysyi:
»Eikö sinustakin tuntunut siltä, että kyllä se Kaisa itsekin on jo sinne päin hököttämässä?»
»Näkihän sen heti siitä, että pani ylleen pyhähameen, kun kuuli ettei Loviisa-vainaja enää elä», mörisi Antti myönnytystään, ja silloin vahvisti Jussikin:
»Näkihän sen kaikestakin… Päätäänkin jo rupesi kampaamaan.»
»Sille sopivatkin Loviisan hameet ja röijyt levittämättä… Hyvärisen tytön jos olisit ottanut, niin niitä olisi pitänyt kaventaa…»
Sen huomasi Jussikin ja lisäsi:
»Ja hyvässä lykyssä olisi pitänyt vielä lyhentääkin … jos nyt ei röijyjä, niin ainakin olisi hameita ollut lyhennettävä tai sitte ommeltava ne vekille. Oli se onnen potkaisu.»
Putka oli kylmä. Sitä ei oltu lämmitetty, koska se Rimpisen tekemä uuni oli rikki. Antti jo sanoi:
»Täällä on vilu.»
»Eivät näet ryökäleet ole muistaneet illalla lämmittää, jotta tarkenisi kunnolleen olla!» harmistui Jussi. He istuivat kauvan aikaa lattialla vastatusten, polvet pystyssä, kunnes Jussi jatkoi:
»Vilu minullakin on.»
Antin mieleen muistui Jussin ihana saunalöyly ja hän kysyi:
»Kylvetkö sinä monesti viikossa?»
»En kuin kuusi kertaa.»
»En minäkään kuin kuusi, mutta se Haarajärven ukko se kuuluu lämmityttävän saunan joulupäivänäkin…
»Eiköhän tuolla porsaallakin ole vilu?» kysyi Jussi.
»Eikö tuolla liene, kun kaivautuu pehkuihin.»
Kun siinä tuli yhä kylmempi, ehdotti Antti:
»Vedetäänpäs sormikoukkua, niin tulee lämmin!»
Ja he alkoivat vetää. Jalkapohjat asettivat vastatusten ja vetivät, jotta ikenet irvistyivät. Lopulta sanoi Jussi:
»Sormiin koskee!»
»Ruvetaanpas voittosille!» ehdotti Antti, ja he alkoivat hiljakseen painia. Jussi neuvoi:
»Elä ota housunkauluksesta. Se repeää… Ota siitä remelistä!»
Alkoi ankara jyty. Antti valitti:
»Elä sinä tee koiruutta!»
»Mitä koiruutta minä?»
»Sinä pakkaat ihan ryntäihin, ettei jää hollia.»
»Enpäs pakkaa!» intti Jussi.
»Pakkaatpas!» väitti Antti Jussia valehtelijaksi ja Jussi sanoi siihen:
»Elä valehtele!»
He väänsivät aivan ähisten. Nyt varotti Jussi:
»Elä sinä vain sitä jalkakammia käydä!… Pelin pitää olla rehellinen!»
Antti todisti hengästyneenä:
»Ei sinua saa kaatumaan.»
»Ei sinuakaan.»
»Levätään välillä!» läähätti Antti.
He lepäsivät, vetivät vyönsä tiukemmalle ja alkoivat uudestaan. Pehkut vain pölisivät jaloissa, ja hämmästynyt porsas juoksenteli pakoon nurkasta nurkkaan. Viimein rukoili Jussi:
»Elä enää!… Minulta repesivät housut!»
Mutta Antti ei nyt hellittänyt. Hän aivan julmistui, saadakseen voiton. Oli siinä voimaa liikkeellä. Lattia tömisi jalkojen alla ja Jussi huusi suuttuneena:
»Elä perhana!… Elä revi housuja, tahi kun minä suutun!…»
Mutta kun ottelu oli paraassa menossa, avautui ovi ja ihmettelevä ääni sanoi:
»Nyt ne pakanan eväät jo keskenään tappelevat. No ei ole moisia raatoja vielä tämän kaupungin putkan pehkuilla maannut!»
Hämmästynyt Vatanen koetti selittää asiaa, sanoen:
»Tuohan se Antti…»
Mutta poliisikin oli nyt pahalla tuulella, kun häntä oli poliisimestari haukkunut siitä rasvapilkusta, jonka hän oli saanut ryntäisiinsä Pekurisen lapsen ristiäisissä. Hän äkäili:
»Samanlaisia Antteja te olette koko Liperin miesroikka… No miehet! Nyt tilille siitä Partasen hevosen varkaudesta.»
Miehet korjailivat housujansa. Jussin housujen takapuoleen oli revennyt parin korttelin pituinen reikä, mutta ei ollut aikaa sitä korjailla. Hän pyydysti porsaan säkkiin ja nyt he lähtivät taas tutkinnolle.
* * * * *
Poliisimestarin apulainen, Johan Fredrik Borg, Sortavalan entisen pormestarin poika, jota kansan kesken sanottiin Porkin Jussiksi, oli vasta nuori luutnantti ja tietysti muutenkin tuittupäinen herra. Hän oli nyt joutunut poliisimestarin sijaisena jatkamaan kuulustelua, sillä itsensä Tahvanaisen pää oli kipeä.
Vangitut astuivat sisään, Jussi riiputtaen oikeassa kädessään porsassäkkiä. Sisällä olivat todistajatkin.
Mulon Partanen oli jo illalla käynyt poliisimestarin puheilla, mutta tämä oli ollut kiukuissaan eikä ollut malttanut edes kuulustella Partasta, vaan oli käskenyt tulla varsinaiseen kuulusteluun todistamaan mitä tiesi. Silloin oli Partanen ruvennut selittämään, ettei siinä ollut mitään varsinaista varkautta, vaan että miehet saa laskea vapauteen. Mutta ei hän ollut vielä kunnolleen alkuunkaan päässyt, kun poliisimestari, jota odoteltiin korttipöytään, ärjäsi:
»Mene hornan kattilaan täältä!»
Partanen oli vielä yrittänyt suuttua, mutta silloin oli poliisimestari ollut hänet syödä, huutaen:
»Kaikki te olette samanlaisia rosvoja ja juopporenttuja… Näytän minä teille!»
Tämä ajattelematon käytös vaikutti suuresti asian ratkaisuun. Jussi
Partanen oli siitä aivan myrtynyt ja uhannut suorastaan:
»Annahan huominen päivä tulee, niin näyttää se Partanenkin!… Tämä Partanen näyttää sinulle vielä, että sinä olet vanginnut viattomia ihmisiä, ja nähdäänhän, eikö sinusta vielä tule virkaheitto, niin jotta jutkahtaa!»
Toinen oli menettänyt lopunkin malttinsa ja suorastaan potkinut Jussi Partasen ulos. Sen johdosta oli Partanen vannonut puhuvansa Antin ja Jussin puolesta niin, että he voivat syyttää poliisia aiheettomasta vangitsemisesta. Tästä asiasta oli hän jo maininnut Kaisalle ja koko yön oli hän sommitellut juonta.
* * * * *
Nyt seisoi hän pönäkkänä ja odotti vain aikaa, milloin hän saa »näyttää». Kuulustelu alkoi. Borg—tai oikeastaan Porkki—kysyi Kaisalta:
»Oletko sinä vaimo Kaisa Makkonen tästä kaupungista?»
»Ei suinkaan se kuka ole?» vastasi Jussi Kaisan puolesta. »Suu kiinni!
Minä kysyn häneltä: Oletko sinä vaimo…»
»No näkeehän tuon kysymättäkin, että vaimohan tuo on, kun kerran hameessa käy», järäytti Partanen keskeyttäen. Kuulustelija löi nyrkkinsä pöytään ja ärjäsi:
»Suu kiinni! Kuka sinä olet?»
Partanen yritti selittää:
»Minähän olen se Mulon Partanen ja minä sanon että…»
»Suu kiinni! Onko tämä vaimo Kaisa Makkonen?»
»No, on, on… Hyvä isä siunatkoon!… Johan tuo on sanottu, että Makkosen leskihän minä olen… Tunteehan minut tämä Vatanenkin!» riensi silloin Kaisa.
»Riittää! Tunteeko vaimo Kaisa Makkonen nämä kaksi miestä?» keskeytti toinen, kasvot punaisina vihasta.
»No kuka näitä nyt ei tuntisi, kun ovat oikeita liperiläisiä ja vielä ollaan läheisiä sukulaisiakin tämän Vatasen kanssa!» iskien samalla Jussille ja Antille silmää ja viittoen sormellaan. Nämä ymmärsivät silmän iskun ja oitis ehätti Jussi:
»Läheisiä sukulaisia ollaankin.»
»Suu kiinni!» huusi Porkki taas.
»Elä ärjy!» tarttui jo uhkaavasti Partanen, jonka luonto nousi. Jussi ja Antti alkoivat joutua ymmälle huomatessaan Partasen olevan tyytymättömän herra Porkkiin. Kaisa teki heille sormimerkkejä, minkä kerkesi.
Vihdoin päästiin niin pitkälle, että herra Porkki voi kysyä:
»Onko tämä toinen mies Jussi Vatanen Liperistä?»
»No kukas se olisi, jos ei Vatanen! Sehän se on sen ukko Vatasen entinen poika, vaikka siitä on jo kasvanut tuommoinen mies… Ja tämä toinen on se Antti Ihalainen, joka nai sen Matikaisen tytön, sen Anna Liisan, jota se Tahvo Kenonen aikoi!» lasketteli Kaisa yhtenä rupeamana. Sitä myöten selvisi asia vähitellen. Nyt jo voi herra Porkki kysyä:
»Mitä muuta vaimo Makkonen tietää tähän asiaan?»
Kaisa hämmästyi ja kysyi:
»Tähänkö asiaan? Mikäs asia tässä on?»
»Niin. Mitä sinä tiedät tähän asiaan», ärjäsi tuskastunut Porkki.
»Eihän tässä mitään asiaa olekaan… Vatanen vain tuli kaupunkiin myömään porsastaan ja sitten kun tapasi tämän Mulon Jussi Partasen ja Partasella oli liinakko valjaissa, niin Jussi sanoi Ihalaiselle: 'Koetellaanpas, onko tuo niin hyvä juoksija kuin se oma tamma'… Ja sitten ne ajaa pyöräyttivät vähäsen katua pitkin ja olivat juuri takaisin tulemassa, kun semmoinen jumalaton miesjoukko tarttui hevoseen kiinni ja kuletti väkisin tänne.»
»Ähäh!… Joko nyt kuulit!» ilkkui jo silloin Jussi Porkille.
»Suu kiinni siellä!» kiljui ärtynyt Porkki.
»Pidä itse turpasi tukossa!» murahti Antti.
»Perr!» sydämistyi Porkki, mutta Jussi varotti:
»Elä kiroile ja noidu oikeassa asiassa!»
Porkki löi nyrkkiä pöytään ja raivosi:
»Jos te ette tottele, niin minä hirtän teidät!»
»Hirtäppäs!» uhitteli Jussi, jota Kaisan sormipuhe ja silmän iskut yhä vain rohkaisivat ja yllyttivät. Porkin kasvot pöhöttivät veripunaisina. Täyttä kurkkuaan huusi hän:
»Te olette varastaneet Partasen hevosen keskellä päivää… Te olette suuria rosvoja…»
»Mutta se vain on turkasen pitkä vale!» jyrähti silloin Partasen tuuheasta parrasta, kuin ukkosen pauhina. Jussi ällistyi, ja ällistyi siinä kuulustelijakin. Hän kysyi:
»Etkö sinä ole se Partanen, joka syyttää hevosen varkaudesta näitä miehiä?»
»En… Minä olen Mulon Partanen», vastasi Partanen viisaan näköisenä.
»No keltä lemmon Partaselta nämä sitten varastivat hevosen?» ällistyi silloin Porkki.
»Eivät keltään», jyräytti taas Partanen.
»Ähäh!… Vieläkö nyt karjut!» ilkkui Jussi.
Porkki jäi sanattomaksi tuskastuneena ja käveli edestakaisin huoneessa, ähkien ja puhkuen vihasta. Partanen päivitteli viisaana, korvallistaan raapien:
»No kyllä ne nuo herrat osaavatkin ja uskaltavat tätä alamaista kansaa haukkua ja kerjätä! Kun otappa ja sano rosvoksi rehellistä miestä!»
Siihen asti oli porsas pysynyt hiljaa säkissä, mutta nyt sekin vinkasi, kun Jussi sattui polkasemaan sen saparolle. Raivoissaan huusi Porkki:
»Mitä vietävää sinulla on siellä säkissä?»
»Potsi.»
»Potsi… Potsi… Mikä kehnon potsi?»
»Sian potsi … oikea imisä porsas», selitti Jussi, ja Partanen lisäsi:
»Ei suinkaan se ihmisen ja muun eläimen porsas sian äänellä vingu!»
Porkki polki jalkaa lattiaan, niin että lasit helisivät pöydällä ja
Antti kehotti:
»Pole vaan! Ei se lattia potkaisemalla puhkea.»
Jonkun ajan kuluttua rauhottui sekä porsas että Porkki. Hän alkoi taas jatkaa kuulustelua. Partaselta hän kysyi:
»No oliko se sinun hevosesi, jolla nämä miehet ajoivat?»
»No ei suinkaan se kenen», ylpeili Partanen.
»No varastivatko ne sen sinulta?» jatkoi Porkki.
»Johan Partanen sanoi, että ei», yritti Kaisa.
»Suu kiinni, akka!»
»En minä ole vielä kenenkään akka… Makkosen leski minä olen!»
Porkki sadatteli nyt taas kotvasen ja yritti jatkaa. Hän kysyi
Partaselta:
»No mitä varten nämä ajoivat sinun hevosellasi?»
Nyt oli Partasen aika tullut. Hän selitti rauhallisena:
»Poliisia härnätessä vain tehtiin semmoista kuria.»
Siitä syntyi ällistys. Nyt hoksasivat Jussi ja Antti, että Kaisa oli puhunut Partasen kanssa ja että nyt oli hätä kaukana.
Mutta herra Porkin vimmastus ei tiennyt rajaa. Hän kiljui:
»Vai poliisia härnätessä?… Millä lailla sinä härnäsit poliisia?»
Nyt löi Partanen sen viime iskunsa. Hän selitti:
»Ka kun se tämä Join poliisimestari Tahvanainen ei muuta tee kuin juopottelee ja lyö korttia Vilenin ja sen»—hän ei tuntenut herra Porkkia—»Sortavalan entisen pormestarin Porkin poikarentun kanssa, niin minä sanoin tälle Vataselle ja Ihalaiselle: 'Kun me nyt olemme muutenkin tuttuja miehiä, niin tehdään tälle Join poliisille jutku!'»
Porkki oli suunniltaan, kun keskeytti:
»'Jutku'!… Näytän minä teille!… Mikä se on se 'jutku'?»
Mutta entistä rauhallisempana ja viisaampana jurnutti Partanen:
»Ka minä sanoin tälle Vataselle: 'Olkaa varastavinanne minulta tuo liinakko ja minä huudan vain poliisia, niin näette että ne rentut eivät ymmärrä erottaa rehellistä ihmistä rosvosta, vaan tuomitsevat teidät syyttömästi sakkoihin ja sitten juovat ne rahat.'»
Porkki oli noussut ja teiskaroitsi äänetönnä, hammasta purren; kasvot olivat pakahtua niihin tulvivasta verestä. Mutta hän nieli kiukkunsa. Nopeasti pyörähti hän liperiläisiin päin ja kysyi:
»Onko se totta, että tämä Partanen houkutteli teitä härnäämään poliisia ja että te ette varastaneet sitä hevosta?»
»No kukas sitä on valeeksi väittänytkään!» vahvisti Jussi.
»Koska on ilmi tullut, että syytetyt ovat toimineet toisen, Mulosta kotoisin olevan Partasen houkutuksesta, ja kun he eivät ole mitään rikosta tehneet, josta heitä voitaisiin syyttää, vapautetaan heidät. Mutta koska Partanen on itse tunnustanut aikoneensa häiritä kaupungin järjestysvaltaa ja kun hän on aikomuksensa toteuttanutkin, pidätetään hänet poliisilaitoksen säilytysvankilaan asian lähempää kuulustelua varten, joka tapahtuu ensi lauvantaina.»
Partanen yritti panna vastalauseen, mutta Porkin käskystä otti kolme
poliisia häntä niskasta kiinni ja työnsi samoille pehkuille, joilla
Jussi ja Antti olivat yönsä viettäneet. Vastaan haratessaan koetti
Partanen vain huutaa:
»Tämähän on vasta hornan pesä, kun ihan syyttömiä ihmisiä työnnetään tällä tavalla putkaan oman hevosensa varkaudesta!»