IV
Loviisan kahvipannu oli jo kiehunut, ja hän tarjosi kahvit papille ja meni askareilleen. Lienan pannu kiehui liedellä vielä.
Lienan sisar Kaisa, joka myös oli loinen ja asui vähän kauempana, astui tupaan nyytti kädessä, seisoi hetken ovensuussa ja sitten yhtäkkiä läksi kulkemaan, tuli ja toppasi jäykkää kättänsä sanoen:
"Terveisiä."
"Terveisiä, mitäpä kuuluu?"
"Rauhaa. Mitä teille?"
"Rauhaa."
Lapsia ei hän kätellyt.
"Menettekö antamaan kättä tädille", sanoi Liena.
"Terveisiä", sanoivat lapset vuorotellen.
"Terveisiä. Mitäpä kuuluu", sanoi Kaisa.
"Rauhaa."
Liena nosti jo pannunsa selviämään.
"Kuuma siellä on", sanoi Kaisa.
"Kuuma on", sanoi Liena.
"Sopii nyt heinää tehdä", sanoi Kaisa.
"Sopii", sanoi Liena.
Sitten otti Liena sokerinhakkausvehkeet kirstunsa pohjalta polvelleen ja alkoi tuohisessa pienennellä sokeria. Lehmänsääriluu-vasaralla ja rikkinäisellä veitsellä naputteli hän taitavasti sokeriharkosta palat. Lapset keräytyivät ympärille, että jos muru lattialle lentäisi.
"Pääsettekö siitä."
Vaan kukaan ei käskyä kuunnellut. Lapsista oli arvokkainta tuo luuvasara, jolla heidän muistinaikansa oli sokeria särjetty. Se oli sileä ja kaunis luu, ja lovi oli jo sen päähän kulunut.
"Antakaa, äiti, minä pienennän, minä teen hyvin pieniä enkä säre muruiksi", pyysi Karoliina.
"Pääsettekö siitä", uhkasi äiti.
Joku pieni muru sirahti lattialle. Lapset ryntäsivät nokkimaan sitä.
Loviisa pistäysi taas tupaan, askarehti lieden luona. Ja kun sai kätensä vapaiksi, meni hän vieraalle kättä pistämään.
"Terveisiä."
"Kiitoksia. Mitä kuuluu?"
"Rauha. Mitä vaan tänne?"
"Rauha."
Ja vähän ajan päästä sanoi taas Kaisa:
"Kuuma siellä on."
"Kuuma on."
"Sopii nyt heinää tehdä."
"Sopii nyt tehdä."
Sitten taas oli äänetöntä. Pappi kuljeksi tuvassa tupakoiden. Kaisa istui penkin reunalla ristissä käsin ja pyöritteli peukaloitaan. Liena tarjosi papille kahvit, jotka hänen välttämättä piti juoda. Sitten oli Kaisan vuoro. Liena istuutui rahille ja vastakkain Kaisan kanssa hörppivät he tulista kahviansa. Oikea käsi oli suorana sojossa ja piteli vajaata kahvikuppia, ettei hameelle kahvi tippuisi, ja vasemman käden sormien päällä höyrysi ja lainehti tulinen teevati, kun sitä heilutti ja puhui siihen.
Hyyh-hyyh kuului vain hörpätessä.
Ja tyytyväinen ilme levisi kasvoille. Kyllä oli tuo kahvi poikaa. Se kiersi ja varisti niin sydänalaa. Ei parempaa rohtoa tarvinnut.
Kun kolme kuppia oli juotu ja paritsat päälle maistimiksi, ojensi Liena sokerimurut lapsille, jotka mennä teuhasivat heti ulos. Pannu pantiin hiillokselle lepäämään, ettei jäähtyisi. Kaisa pyyhki hihansuulla hikisiä kasvojansa.
"Kuuma tuli."
"Kuuma."
"Mitenkä teidän puolellanne jaksetaan", kysyi Loviisa.
"Hyvästi, mikäs siellä on jaksettaessa." Kohta kuitenkin lisäsi hän:
"Meidänkin emäntä se sai pieniä."
"Vai sai."
"Sai. Niin se pyysi, että jos Loviisa tulisi saunoille."
"Pitääpä tulla. Poikako on vai tyttö?"
"Tyttö."
"Tyhjä vaivapa oli sitten jonkun mielestä", sanoi Liena.
"Jos ei olisi vaimoja, eipä olisi miehiäkään", sanoi pappi. "Ja jos ei olisi miehiä, jäisipä tupakka tekemättä."
"Niin se on", sanoi Kaisa.
Liena kaatoi vielä Kaisalle kupin kahvia.
"Ota", sanoi.
Kaisa hörppi sen.
"Mitenkä se Tahvo siellä jaksaa", kysyi Liena.
"Niin, mikä Tahvo?"
"Se veljesi Tahvo?"
"Niinkö se veli Tahvo? Huonosti se Tahvo jaksaa. Eikö tuo kuolema tuolle tulle, kun tohtori kuului kieltäneen potaatin syönnin."
"Oh hoh, vai on Tahvorukan asiat niin huonosti", huokasi Liena.
Kaisa kohosi yhtäkkiä ylös, meni ja tökkäsi jokaiselle kättä ja katosi.
"Jos Liena käväiseisi kodassa, siellä on rokkapata tulella. Jätän sen
Lienan toimitukseksi", sanoi Loviisa.
"Jättäkää vaan."
Tuvan painavassa kuumuudessa ja äänettömyydessä kuului vain sirkan iloinen sirinä uunin takaa ja kohoavien taikinakorvojen pihinä penkiltä.