HILDA HUSSO
(Puhelimessa hotellista toiseen)
Halloo, onko se hotel Francessa?
— — —
— Olisiko mahdollisuus saada puhutella edeskäypä herra Aksel
Lundqvistia?
— — —
— Jahaa, se on Lundqvist kuin puhuu. Tämä on hotel Iriksestä kuin puhutaan. Minä olen Hilda Husso, muistaako Lundqvist vielä?
— Olin Ekbomin maatsalongissa siivoojattarena silloin kun poika syntyi, jos Lundqvist muistaa?
— — —
— Halloo, kuinka, en kuullut?
— — —
— Ei, ei täällä ole ketään nyt. Ei Lundqvistin tarvitse pelätä, että joku kuulisi, puhuu vain vapaasti.
— — —
— Kiitos, poika voi hyvin. On ollut maalla nämä vuodet. Isänsä näköinenkin oli, kun pari vuotta sitten kävin sitä katsomassa. Ihan oli kuin Lundqvist, se minua enimmin ilahdutti.
— — —
— Ei, ei mitään, en minä eläkettä sille enää.
— — —
— Antoihan Lundqvist silloin sen kaksisataa. Moni ei olisi antanut sitäkään. Kiitos vain vieläkin. Se oli kylliksi. Ei, ei toki enää.
— — —
— Kiitos kysymästä. Hyvin itsekin olen voinut. Kuusi vuottahan siitä on. Luojan kiitos, olen sattunut hyviin paikkoihin. Laivassa olen ollut siivoojattarena ja sitten hotellissa Viipurissa ja Pietarissa.
— — —
— Ei, ei pojasta ole ollut minulle mitään haittaa. Suotta silloin poliisillakin Lundqvistia pelottelin, mitä poliisi olisi siihen muka voinut. Sitä on yksinkertainen ja lapsellinen, kun on kokematon. Lundqvist ei muistele sitä pahalla.
— — —
— Ei, ei se Lundqvistin syy ollut. Ja onpahan syy sitten! Ei syy eikä mikään. Sattuuhan sitä, sehän on kokemattomuutta vain ja viattomuutta. Ja kuten sanoin, ei pojasta ole haittaa. Tottahan se ihmiseksi kasvaa ja ihmisenä kuolee, kuten muutkin, minkälaisena, se on hänen asiansa, ei meidän.
— — —
— Tietenkin sen elanto vielä vähän maksaa, vaan ei se tunnu, kun ansaitsee kuten minäkin eikä lapsia ole muita kuin tämä yksi Lundqvistin kanssa.
— — —
— Kiitos siitä, että Lundqvist haluaisi nähdä poikaa. Saahan Lundqvist, jos todella tahtoo, vaikka onhan se tarpeetonta. Minä kun muuten tulin asioita järjestämään tänne, niin pistäydyin sitä samalla katsomassa.
— — —
— Käymäsiltään käymässä. Heitän nyt palvelukseni.
— — —
— Ettäkö sulhasia? Se Lundqvist, se on entinen. Mutta tavallaan se on tottakin, sitä ihmiselämässä sattuu jos jotakin.
— — —
— Tarkoitan, sattuu sellainenkin hullu, joka naida tahtoo.
— — —
— Niin arvelin. Arvelin ottaa miehen, kun on sopiva. On asioita, jotka puhuvat sen puolesta. Jalat ja vanhuus.
— — —
— Ystävällinen, kuten aina. Ei sievä enää. Näkisipä Lundqvist, ei sieväksi enää sanoisi. Sitä muuttuu ihminen.
— — —
— Ruotsin puolelta on. Kauppias se on, Eriksson nimeltään. Sinne ajattelin mennä.
— — —
— Poikako? Tänne jää poika. Mitä minä sillä siellä. Kun lapsi kasvaa, mitä se enää vanhemmalla sitten? Se on vain haitaksi sille. Mitä Lundqvist itse ajattelee?
— — —
— Ei Lundqvist pelkää, en minä häntä Lundqvistin vastuksiksi toki.
Jääköön samaan paikkaan, maksan sinne eläkkeen.
— — —
— Ei, Eriksson ei pojasta mitään tiedä. Mahtaisiko tuo tuosta paheta?
En usko. Vaan mitäpä se häneen kuuluu.
— — —
— Ei Lundqvist vain mitenkään ajattele, että Lundqvistia tahdon rasittaa. Ei, sehän olisi siivotonta. Vaan onhan poika tavallaan Lundqvistinkin, ajattelin. Ja ajattelin siksi, että jos Lundqvist olisi niin hyvä ja sen verran huolestaisi, että kun poika tulee siihen ikään, että juoksupojaksi kelpaa, niin Lundqvist toimittaisi hänet johonkin hotelliin.
— — —
— En tietysti erityisiä vaatimuksia aseta, että muka hotelliin. Vaan onhan sekin hyvä ala. Ala kuin ala, kunhan ihmisenä pysyy, toimeen tulee ja on tyytyväinen. Ja sehän taas riippuu luonteen laadusta, ei muusta, ajattelen.
— — —
— Ei Lundqvist. Huolehdin itse pojasta siksi. Tottahan rahoja siksi saan. Siitä pidän huolen. Ja onhan minulla säästöjäkin.
— — —
— Ei paljon. Tuleehan niitä kuuteentuhanteen.
— — —
— Niin on kertynyt.
— — —
— Hee. Rikkautta jos rakkauttakin.
— — —
— Ha-ha-haa. Hyvä ammatti. Tuottaahan se siivouskin yksinään, ja sitten lahjarahat ulkoa, Lundqvist tietää.
— — —
— Ha-ha-haa, ei ollenkaan, ei ainoatakaan rikasta rakastajaa.
— — —
— Ei, ei, Lundqvist laskee leikkiä. En minä ole vielä kenenkään antanut itselleni hölynpölyä rakkauksista ja muista puhua — mitä aikoinaan lienee Lundqvist puhunut, ei muut.
— — —
— Ettäkö minä siveydessä? Ha-ha-haa, mitä se Lundqvist nyt. Tietysti tavallaan siveydessä, aivan kuinka ottaa.
— — —
— Tietysti nimityksiä kaikki. Ha-haa-haa, kokemattomat ihmiset kun pääsevät asioita nimittelemään ja nimityksiä kaavailemaan, niin siinä se. Järkevät ihmiset, mitä ne nimityksistä.
— — —
— Mies on varakas, siinä koko rakkaus. Ja sanon suoraan, pelkään, ettei toista tarjousta tule. On ikää jo minullakin. Ja vakituinen mies on vakituinen.
— — —
— Ei miehessä mitään erityisiä etuisuuksia, mitä sitä vielä etuisuuksia! Ei se ole liian viisaskaan. Se on hyvä minusta. Varoja on eikä sukulaisia, siis sopivasti sekin. Tämä kauppa, minkä teen, on kaikin puolin edullinen. Sain myötäjäisiksi etukäteen viidentuhannen pankkikirjan, tietääkö Lundqvist.
— — —
— On tarpeeksi rahoja. Nämä viisituhatta säästän pahan sattuman varalle, vaan ne kuusi tuhatta, ne ovat liikaa.
— — —
— Ei, ei pojalle. Mutta jos Lundqvist tahtoo pitää ne, se on toista.
— — —
— Ei, ei pojalle. Rahat olisivat vahingoksi hänelle. Onnellisinta on, kun ihminen itse ansaitsee pienestä elatuksensa. Sitten on vähään tyytyväinen ja osaa iloita. Ponnistus on paras ihmiselle. Siksi ei rahoja pojalle. Mutta Lundqvist on hyvä ja käyttää ne itse, miten vain parhaaksi näkee.
— — —
— Niin minäkin. Miksi me kaksi vanhaa tuttavaa, joilla on ollut hauskoja hetkiä, emme voisi olla suoria keskenämme ja puhtaasti ajatusta ulos sanoa. En kiellä, ettei Lundqvist olisi miellyttänyt minua enemmän kuin kukaan muu sivukulkija, ja onhan niitä sivukulkijoita sattunut jos jonkinlaisia. Ja siksipä ajattelinkin, että Lundqvist ottaisi ne.
— — —
— Rakas Lundqvist, ei estelemistä enää. Se on nyt minun, vanhan hupakon päähänpistoja? Sillä mitäs minä sinne vieraalle miehelle pienistä säästöistäni viemään. Ei Lundqvist saa olla turhan arka, Lundqvist, joka on niin rohkea, ha-ha-haa — veijari ihan naistenkin suhteen.
— — —
— Ei, ei. Lundqvist puhuu taas piloillaan. Ei meistä enää, eikä minusta enää. Minä tiedän Lundqvistin ma'un. Minä olen vanha ja kohta ryppyinen. Ja Lundqvisthan pitää niin tuoreista ja raikkaista.
— — —
— Ei. Lundqvist, pila pois. Ennen oli toista. Kuinka se Lundqvist oli iloinen. Herrjestas, miten se osasikin.
— — —
— Ha-ha-haa — tavataan vain, niin jätän pankkikirjankin.
— — —
— Ha-ha-haa. Se on leikkisä, kuten aina. Vietetään vain juhlat, ei minulla mitään sitä vastaan taas.
— — —
— Minua ikävä? Ei ollenkaan, tiedän sen.
— — —
— Ha-ha-haa — Se Lundqvist, kymmenille se Lundqvist niin sanoo, vaan ei haittaa —
— — —
— Kyllä tulen, aamupuoleen yötä, kun Lundqvist on vapaa. Näkemiin sitten!
— — —
Ha-haa-haa, en suostu!