VI LUKU
TULO LAPPIIN
Taivalletaan taas päivä yli soiden ja rämeiden, yli kanervaisten kangasten ja jäkäläkallioiden. Päivä paistaa miesten selkään, mutta se ei lämmitä. Ilma on viileä ja kuulas, avartuu eteen lakeat maisemat, matalametsäiset vaarat ja poronjäkäläiset kalliot, jotka hohtavina heloittavat auringon viileässä ja kirkkaassa kullassa. Maa on kuin ihana ilmestys ihmiselle ja ihminen kuin outo olento näin kirkkaan puhtaassa maassa.
"Tämäkö on Lappi", kysyi Jope.
"Tämä on Lappi", sanoi Mies.
"Ja mitä on tuolla harmaassa metsikössä tuo liike?"
"Siellä porolauma kulkee vaaran yli."
Yhä he astuvat ja ihmettelevät. Maat ylenevät ja vaarat muuttuvat tuntureiksi ja ilma yhä ihanammaksi.
"Mistä tämä valo tänne", kysyy Jope.
"Se on auringosta, tuosta laskevasta."
Kuljetaan yhä pohjoista kohti. Edessä on korkea tunturi kuin temppeli mikä, jonka huippu kullalta hohtaa.
"Tämä on Turjantunturi", sanoo Mies. "Kohta ollaan perillä."
Jo näkevät he Turjan kodan tunturin vihertävällä rinteellä, savu nousee kodan räppänästä sinisenä viiruna ja haihtuu kirkkaaseen ilmaan. Koira istuu kodan edessä ja nuuskii ilmaa. — Sitten haukahtaa se.
Luuli Jope oltavan jo likellä, mutta näkikin sitten, että oli vielä järvi välissä. Järvi tyyni ja kirkas kuin syvä malja lepäsi autioiden ruohorantojen ympäröimänä. Miehet huutamaan Turjalle, että hakisi venheellä heitä, mutta ääni ei kantanut varmaan, koska Turjaa ei kuulu, ei näy. Sytyttävät miehet risuista nuotion rannalle merkkituleksi. Savu kohoaa kirkkaaseen ilmaan. Sen huomaa Turja, hakee noitakiikarinsa ja kiikaroipi tulijoita. Etelän miehiä ovat. Mitä asiaa näillä etelän miehillä on? Tärkeät asiat tuolla pienemmällä miehellä, lapsi kadonnut on, eikä ole löytynyt vielä.
Turja työntää veneen rannasta vesille. Soutaa etelän miesten luo.
Outo on Jopesta tämä Turja nahkapeskissään. Mustapartainen, viistosilmäinen, takkutukkainen äijä. Ja sen katse tuntuu tunkevan läpi luiden ja ydinten ja näkevän vaikka puhki maan, halki kiven.
Jope koettaa jotakin selittää, mutta ei löydä sanoja.
Turja ei anna toisten puheisiin päästä, vaan sanelee itse:
"Vai tietäjiin tultiin. Eipä Jope Pölläkkä omilla tiedoillaan taida sotkuja selvittää. Niinhän ne peikot lapsia vievät ja metsät saaliinsa salaavat. Ja nyt jo sinun väkeäsi hätyyttävät. No, käykäähän kotaan miehet", sanoi Turja rannalle tultua, "pitkä on tehty taival ja monet kuumat koettu, syödä tässä ensin pitää."
Kävivät miehet tupaan ja Turja toi eteen leipää, poronlihaa kappaleen,
mehevää poronjuustoa ja padassa äsken keittämänsä poronmunuaissopan.
Siinä syötiin ja miehet yrittivät tarkemmin selittää asiaansa, vaan
Turja ei antanut kertoi itse heidän ajatuksensa.
"Tiedänhän minä, mistä, Jope, olet. Siellä on pieni talo sinulla lammen rannalla. Heinässä olit, kun lapsesi katosi. Sitä nytkin ajattelet, miten tyttösi takaisin saisit ja miten minulta tiedot. Vaan en sano tietojani, ennenkuin kodassa yöpynette."
Turja viskasi poronnahkoja lattialle. Ei auttanut muu kuin painautua nahoille lepäämään.