VII LUKU
TURJAN TAIAT
Saatuaan hyvästi syödä nukahtivat miehet heti. Mutta Turja ei nukkunut. Hän otti esiin taikarumpunsa ja kyseli siltä Liisan kohtaloita. Rumpu näytti, minne Liisa oli kadonnut ja missä nyt nukkui. Tietäjä ei ollut erehtynyt. Siitä hän jo tiesi, mitä tarvittiinkin.
Kun hän oli taikonut, alkoi hän matalalla äänellä joikua unijoikuja Jopelle ja Miehelle. Hän muutti heidät unessa linnuiksi. He lensivät ylös sinisiin korkeuksiin, niin ylös, että heidän allansa näkyi koko Lappi kuin kirjava niitty, valkeat tunturit, siniset järvet, jäkäläkalliot ja punertavat kanervakankaat. Ja kaiken yllä ihanat ilmat, jossa tuulet lepäsivät liikkumattomina ja soittelivat, viihdyttelivät allansa leviävää maata näkymättömillä soittimillaan. Ja kultainen aurinko, joka ilmankannella lepäsi ja onnestansa hohti. Sen näkivät he, mutta eivät pysähtyneet katselemaan sitä. He lensivät yhä korkeammalle, huimaavaan korkeuteen, josta koko maa näkyi heidän allansa yhtenä kirjavana niittynä. Ja yhtäkkiä huomasivat he tulleensa ilmalinnaan, joka kohosi ilmojen päällä.
Sielläkös vasta soitto soi, kun ilman pojat ja tyttäret löivät kultaista kiekkoa lasisilla tantereilla. Tanner helisi vain, kun kiekko kiisi taivaanrannasta taivaanrantaan. Helmeili siellä kuumat nesteet lasisista lähteistä. Niistä kun maistoi, ilmaksi keveni ja pääsi, tantereeseen jaloin koskematta, nopeasti kuin ajatus liitelemään taivaanrannasta taivaanrantaan.
Kaikkea siellä sai huvikseen tehdä ja nähdä. Yhtä vain ei. Kristallipuutarhan keskellä oli siellä aukko, siitä ei saanut alas katsoa.
"Mutta miltähän näyttäisi täältä käsin maa", sanoi Jope.
"Tuosta sen luukusta näkisi", arveli Mies.
Jo painuivat maahan ja kurkistivat.
Silloin murtui ilmalinnan tanner ja he suistuivat suin päin maahan.
Halki ilmojen he putosivat, niin että tajun vei.
Koskipa kylkeen, kun he heräsivät kovalla lattialla. Unissaan olivat he vierähtäneet porontaljalta maahan.
"Oh-hoh, jopa on nukuttukin", sanoi Mies.
"Kylläpä nukuttiinkin", sanoi Jope. "Pitäisi tästä kotiin päin jo käydä."
"Mene vain kotiin, Jope", sanoi Turja. "Siellä on lapsesi kotona jo. Eikä sillä ole hätää ollut. Jope, rakasta sinä vain lastasi aina, se tyttö sinulle vielä iloa tuottaa."
Ihastui Jope, tarttui Turjan nahkapeskin liepeeseen ja kiitteli Turjaa, minkä itkultansa kykeni ja lupasi hänelle palkaksi parasta, mitä hän antaa voi.
Veti tietäjä suunsa nauruun ja sanoi:
"Ainapahan noilla sopii, mutta viipykää nyt vielä päivä."
"Ei nyt päivää enää", sanoi Jope.
Tultiin siitä kodan edustalle. Suuri, hehkuva aurinko läksi kierrolleen itäisen tunturin pohjoiselta rinteeltä, kohosi verkalleen, oli jo tunturin laella ja alkoi viskellä säteitään kuin kultavasamoita yli koko Lapin.
"Jos tänään lähdette, on jo aika", sanoi Turja.
"Tänään", sanoivat miehet.
"Mutta matkalla on monta vaaraa", sanoi Turja. "Jospa tehnen teidät näkymättömiksi, paremmin vaarat vältätte."
Haki Turja tuhkaa kodasta, meni pohjoispuolelle kotaa, siroitti tuhkan maahan ja istutti siihen kirjavan pavun siemenen ja loihti:
"Kasva, papu, palkoinesi
Maahan juurin juurteleite,
Levittele lehviäsi,
Työnnä varsi taivahalle,
Varren päähän kaunis kukka.
Kehitä kukasta palko,
Palkohon hyvä hedelmä.
Saattele salainen voima,
Mahti mannusta valuta
Yhtehen pavun jyvähän,
Palon kaunokasvattihin!"
Ei kulunut kuin hetki, niin sekös alkoi kasvaa. Nyt se jo kukki, nyt oli siinä kolme isoa palkoa. Isoimmassa palossa oli seitsemän siementä, joista yksi teki ihmisen näkymättömäksi ja ilmaa kevyemmäksi. Ei tarvinnut muuta kuin pistää se suuhunsa, niin ei kukaan nähnyt. Eikä tarvinnut muuta kuin sanoa: "Paina papu, minä kevenen", niin nousi ilmaan keveämmin kuin lintu.
Turja otti pavun, halkaisi sen kahtia ja antoi osat miehille.
"No, millä kyydillä tahdotte kotiin päästä", kysyi Turja.
"Miten nopeimmin pääsisi", kysyi Jope.
"Tahdotko mennä niinkuin lintu lentää, vai niinkuin pyssyn luoti, vai niinkuin ihmisen ajatus", kysyi Turja.
"Paljonkohan tuo viimeinen kyyti maksaisi?" kysyi Jope.
Turja naurahti.
"Mitäs sinulla olisi antaa? Annatko mitä tahdon?"
"Annan", sanoi Jope.
"No, kun annat sen täpläotsaisen, mustan härän, joka on navetassasi, toimitan sinulle semmoisen kyydin."
Jope ymmärsi, että nyt ei käynyt tinkiminen.
"Annan", sanoi hän.
"Joko olet valmis", kysyi Turja.
"Jo", sanoi Jope.
"Pistä papu suuhusi."
Turja vihelsi pitkän vihellyksen. Alkoi kuulua kuin tuulen kohina pohjoisesta.
Turja vihelsi toisen kerran. Alkoi kuulua kuin myrskyn mylvintää.
Turja vihelsi kolmannen kerran. Jo nousi sellainen rajuilma, että se tempasi puut maasta juurinensa, kiskoi kivet kallioilta ja pyörremyrskynä läksi pyyhkäisemään etelää kohti, mennessään iski se kuin ukonnuoli Turjan pihalle, koppasi Jopen syliinsä ja viuuh — löyhähti miehen tukka, ja kun hän kourasi päätänsä ja arveli: "hattuni jäi", oltiin jo seitsemän kirkon takana. — Näkyi vain, että jotakin vihreätä kaatui alla, sinistä vilisi sivulla. Ja ennenkuin Jope ehti ajatella ajatuksen: "no, en mokomaa kyytiä ole ennen saanut", oli hän jo kotona.