I.
Lind viipyi tavallisesti koulussa tuntejaan valmistamassa, kunnes alkoi hämärtää ja illallisaika läheni Garen talossa. Vaikka työtä olikin yllin kyllin, niin tuntuivat nämä tunnit yksinäisiltä, jolloin auringon viimeiset säteet tunkeutuivat tyhjien pulpettien yli kouluhuoneeseen, valaisten himmeällä kullallaan mustaa taulua, josta oli mahdoton erottaa sen pinnalle piirretyitä kömpelöitä numeroita.
Lind otti useasti pöytälaatikosta esille kirjeensä, joita oli saapunut kotoa kahdesti viikossa tulevan postin mukana, ja vaikka hän jälkeenpäin häpesikin heikkouttansa, ei hän voinut pidättää kyyneleitä, jotka nousivat hänen silmiinsä. Mutta omituista kylläkin, hän pyyhki taas silmänsä äkkiä huomatessaan, ettei hän ollutkaan ajatellut itseään, vaan Gareja — Ameliaa, joka piiloutuneena umpimieliseen, joskin ulkonaisesti ystävälliseen kuoreensa vietti omaa, salaista elämäänsä; Charlie'a, jota Caleb hemmotteli ja usutti toisia vastaan; Judithia, tuota vilkasta ja pelottavaa tyttöä, jossa kaikki elämän himot näyttivät itävän; ja Calebia, jonka luonnetta oli mahdoton arvioida inhimillisten hyveiden tai paheiden mukaan — joka oli tämän maan henkinen jäljennös, yhtä karkea, kova, itsevaltias kuin se kamara, josta hän sai elatuksensakin.
Opettajatar oli täällä yksinäinen, mutta vieläkin enemmän hän tunsi, miten yksinäisiä Amelia, Judith, Ellen ja Martin olivat, kukin omasta kohdastansa. Työ ei hävittänyt yksinäisyydentunnetta; työ oli vain samaa sumua, jossa he liikkuivat ja joka esti heitä huomaamasta toisten yksinäisyyttä.
Tuli sateisia päiviä, jolloin tiet ja pellot olivat liejun vallassa. Judith ja Martin, jotka Caleb Garen apulaisista olivat vahvimmat työtä tekemään, kantoivat maan raskaimman kuorman. Judith ajoi kylvökonetta ja kiiti kuin suuri sukkula edes ja takaisin, ylös ja alas pitkin pellon karheaa kudosta. Viereisellä pellolla Martin työskenteli kumaraselkäisen, vanhan, kuihtuneen miehen alistuvaisuudella. Väliin Judith vilkaisi häneen. Ja ärjyi sitten raa'asti kyntävälle hevoselle.
Pelto- ja metsätyön lomassa ei jäänyt paljon aikaa huvitteluun. Ja iltaisin olivat sekä ruumis että aivot niin väsyneet, ettei tehnyt mieli muuta kuin heittäytyä makuulle niinkuin uupunut elukka ja unohtaa kaikki ajatukset ja tunteet.
Lind tunsi, että Caleb piti heitä kaikkia ankarassa työssä, jotta ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuisi. Eikä mitään tapahtunutkaan; ei kerrassaan mitään. Toinen päivä kului toisensa jälkeen, ei ainoatakaan sielua tullut Garen farmilla käymään: ei kukaan poistunut sieltä, ei lähtenyt edes vieraisille Sandbohon, jonne oli vain kahden mailin matka. Ja Caleb kulki paikasta toiseen kasvoillaan vanhan satyyrin salaperäinen ilme, ulkonaisesti välittämättä mistään tai kiinnittämättä huomiota ympäristöönsä; mutta todellisuudessa hän piti kireällä valtansa ohjaksia ja seurasi mustasukkaisena vähintäkin liikettä siinä elämässä, jossa hän liikkui ja hallitsi.