I.
Sinä päivänä, jolloin Calebia odotettiin kotiin, mrs. Sandbo huomasi äkkiä, että elämä oli kovin ikävää. Tosin mrs. Thorvaldson lännen puolella »odotti», ja mrs. Sandbon oli määrä hoitaa häntä hänen maatessaan lapsivuoteessa, mutta siihen oli vielä vähintään kaksi viikkoa. Pitkään aikaan hän ei ollut kuullut mitään juoruja, eikä ollut tapahtunut mitään skandaalejakaan, joita hän olisi voinut levittää ja kaunistella. Opettajatar, joka varmaankin kuuli paljon, ei ollut kärkäs levittämään tietojaan. Senpä vuoksi sinä päivänä, jolloin Calebia odotettiin kotiin, mrs. Sandbon uteliaisuus voitti hänet kokonaan.
Sven oli lähtenyt Yellow Postiin, ja silloin mrs. Sandbo päästi karjansa Garen laitumelle ja ryhtyi sitten täysin epätieteellisellä tavalla karkottamaan sitä pois sieltä. Lind, joka näki hänen juoksevan pitkin peltoa, ihmetteli, miksi hän ajoi karjansa Garen maille. Sitten hän keksi, mikä tarkoitus tällä kaikella oli, ja hän hymyili itseksensä.
Kun mrs. Sandbo vihdoin oli saanut kerätyksi elukat aitauksen nurkkaukseen, tuli Martin hänen avukseen ja avasi portin, ja mrs. Sandbo ajoi karjan tielle. Sitten hän kääntyi hengästyneenä ja painaen kättään rintaansa vasten katsomaan, keitä pihalla oli. Lind, joka oli tarkastellut Ellenin sokeriherneitä, lähestyi ystävällisesti tervehtien häntä.
Mrs. Sandbo vastasi hajamielisesti, kaikesta päättäen suuresti hämmästyneenä, kun hän vihdoinkin huomasi olevansa juuri siellä, minne hän oli halunnut päästä. Hän katsoi opettajattaren ohi taloon päin, silmissä himokas ilme.
»Missä on mrs. Gare — ja tytöt?» hän kysyi kiihkoissaan kompastuen omiin sanoihinsa. Puhuessaan hän huomasi puutarhan sievine, suorine riveineen, uuden vaunuvajan sekä kömpelöt, valkoiset leghorn-kanat, jotka heiluttaen pyrstöjään nokkivat ja kuopivat aitauksessa. Lehmät olivat jo kaukana tiellä, mutta ne saattoivat kernaasti odottaa.
»Ellen on työssä sisällä, mrs. Sandbo», sanoi Lind. »Judith on mennyt
Yellow Postiin, ja mrs. Garella on jotain hommaa.» Hän tiesi, että
Amelia pelästyisi nähdessään tuon naisen täällä.
»Hyvä — hyvä!» Mrs. Sandbo ei keksinyt muuta tapaa, millä ilmaista tunteitaan sillä hetkellä. Hän oli niin hämmästynyt, kun ei kukaan hyökännyt häntä vastaan, niinkuin hän olisi tehnyt, jos vieras tällaisten olosuhteiden vallitessa olisi tullut taloon, ettei hän tullut heti astuneeksi taloon.
Ennenkuin hän ennätti sanoa mitään, tuli mrs. Gare esiin ulkohuoneiden puolelta valkea, ylöskäännetty esiliina pullottavana edessään. Hän varjosti vapaalla kädellään silmiään lähestyessään heitä.
»Hyvä — hyvä — mrs. Gare», sanoi mrs. Sandbo samoinkuin hänellä oli tapana sanoa istuessaan omassa vierashuoneessaan ruskeat nahkahuonekalut ja Sandbon koko perheen himmeät valokuvat ympärillään. »Te ette ole lainkaan entisestänne muuttunut! Kylläpä teillä on munia! Saatteko joka päivä yhtä paljon!» Hänen silmänsä mittailivat nopeasti Amelian pukua, kenkiä ja kasvojen ilmettä.
Amelia hymyili, katsoen huvitettuna Lindiin. Mrs. Sandbo ei ollut erikoisesti miellyttänyt häntä niinä parina, kolmena kertana, jolloin hän aikaisemmin oli tavannut hänet, mutta hän olisi sittenkin kernaasti pyytänyt hänet taloon, jollei hän olisi pelännyt Calebia. »Emme joka päivä», hän vastasi. »Mitä teille kuuluu, mrs. Sandbo?»
»Minä en ole ollut hyvissä voimissa viime aikoina. Mieheni kuoltua on elämä tuntunut hyvin raskaalta. Työt menevät — hunningolle, jollei miestä ole talossa. Svenistä ei ole mitään hyötyä, sen jälkeen kuin hän oli kaupungissa. Hän haluaa sinne takaisin — ja mitäpä naisparka voisi yksin saada aikaan?» Hän katsoi lohduttomana taloon päin. Eikö Amelia aikonut pyytää häntä huoneeseen?
»Se on varmaankin hyvin raskasta teille», sanoi Amelia. Hän katseli mrs. Sandbon karjaa, joka hajaantui tielle.
»Minulla oli aika työ, ennenkuin sain nuo roistot pois teidän pellostanne, mrs. Gare! Ne himoitsevat makeaa heinää. Svenin täytyy korjata aita siltä kohdalta, josta ne murtautuivat läpi. Missä tytöt ovat?» hän kysyi tarkastellen terävästi ympärillensä. Hän oli kyllä kuullut Lindin vastauksen tähän kysymykseen.
Amelia teki hänelle selkoa.
»Vai ompelee Ellen? Uusia kesäpukujako?»
»No — eipä juuri. Miten Dora jaksaa?»
»Niin, Dorako.» Mrs. Sandbo otti asennon pistäen kätensä liivinsä hihanreikiin, ja oli hyvillään siitä, että tämä aihe pidentäisi keskustelua. Samalla kertaa häntä sekä kiukutti että huvitti huomatessaan, että Amelia koetti päästä hänestä eroon. »Millainen hänen elämänsä on! Sellaisen miehen rinnalla! Minä sanoin hänelle: 'Sinun ei pidä ottaa häntä.' Mutta hän oli itsepäinen, ja siinä nyt nähdään, mitä tuli! Hän oli kaunis tyttö, Dora, ja hyvä tyttö. Kaikki juoksivat hänen perässään Loyalassa, kun hän oli siellä tarjoilijattarena. Mutta minkä me voimme nuorille! Sven — ehkäpä hänkin nai jonkun luuskan, jollei Judith välitä hänestä. Ha, haa! Mitä te arvelette heistä, mrs. Gare?» Hän naureskeli Lindille ja katsoi jälleen taloon päin. Varmaankin nyt, kun oli näin paljon sanottu, mrs. Garen oli pakko kutsua hänet huoneeseen. Ja tarjota ainakin kuppi kahvia.
»En usko, että Doran elämä on niinkään huonoa, mrs. Sandbo», sanoi Lind, »nyt kun olen käynyt hänen luonaan, Minun mielestäni hänen miehensä näyttää hyväntahtoiselta.»
»Hm! Te ette tunne häntä vielä.»
Amelia tarttui lujemmin esiliinaansa, jossa munat olivat. Lind kosketteli mrs. Sandbon käsivartta. »Sallikaa minun auttaa teitä ajamaan lehmät kotiin, mrs. Sandbo. Kyllä me helposti saamme ne täältä.»
»Toivon sen käyvän helposti», mrs. Gare hymyili. »Hyvästi, mrs. Sandbo.»
Kotimatkalla mrs. Sandbo ei voinut salata hämmästystään eikä pahaa mieltään, kun häntä ei kutsuttu Garen linnoitukseen.
»Onko Gare itse sellainen? Pelkääkö vaimo niin kovasti häntä, ettei hän uskalla pyytää naapuria kahville?» hän kysyi Lindiltä.
»Luultavasti siksi, ettei mies ollut kotona», sanoi Lind yskähtäen.
»Hyvä — sitten käyn siellä jonakin päivänä, jolloin Gare itse on kotona!» sanoi mrs. Sandbo pontevasti.
Mrs. Sandbo oli täysin perillä Garen perheen olosuhteista, mutta joskus, kun elämä tuntui hänestä ikävältä, hän halusi omaksi virkistyksekseen verestää toisten asioita koskevia tietojaan. Nyt hän oli siis kaksinkerroin kiihottunut, ensiksikin siksi, että hän oli saanut uuden todistuksen Caleb Garen itsevaltiudesta, ja toiseksi siksi, että häntä oli persoonallisesti loukattu.