I.
Lähteen reunalla, niissä Judith viikkoja aikaisemmin oli maannut maassa alastomana, hän kohtasi Svenin. He istuivat rinnatusten ja kuuntelivat hyönteisten surinaa, joka ennusti sadetta. Judith laski kätensä Svenin suulle, kun tämä aikoi ruveta puhumaan.
»Älä huoli!» hän kuiskasi. »Kuule, miten pilvet liikkuvat!»
Siten he istuivat ääneti ja kuuntelivat hiljaisia ääniä yläpuoleltaan ja ympäriltään. Ilma muuttui harmaaksi puiden alla, ja aukiolla karja ammui ikävissään.
Judith siirtyi lähelle Sveniä ja tarkkasi hänen kasvojaan. Sven suuteli Judea kiihkeästi huulille ja kaulalle. Näytti siltä kuin hän ei koskaan ennen olisi huomannut, miten kaunis Judith oli.
»Minä seuraan sinua heti heinänteon päätyttyä», sanoi Judith.