II.
Lupauksensa mukaisesti mrs. Sandbo tuli viikkoa myöhemmin viemisille Garen taloon. Hän oli pukeutunut pyhävaatteisiin ja toi tulijaisiksi hedelmäkaakun. Varmaankin sellainen hyvän naapuruuden merkki murtaisi kaiken vastustusvoiman.
Kun Ellen tuli häntä vastaan ovessa, pujahti mrs. Sandbo nopeasti huoneeseen. Amelia, joka työskenteli puutarhassa, ei tullut heti esille, vaikka hän näki mrs. Sandbon saapuvan pihalle. Hän seisoi hetken aikaa katsellen kukkuloita ruohoaavikolla, jonne Caleb oli lähtenyt karjakauppoja tekemään.
Lind ompeli arkihuoneessa, kun mrs. Sandbo astui ovesta. Opettajatar nosti hänelle tuolin. Ellen seisoi peremmällä epäröiden.
»Hyvä —» alkoi mrs. Sandbo käyden istumaan. Hän katseli arvostellen ympärilleen, ennenkuin hän jatkoi. »Hyvä — alkaa olla lämmin, miss Archer. Hyvänen aika, Ellen, enpä olisi tuntenut sinua enää! Miten laihaksi olet käynyt. Mitä sinä olet tehnyt? Mikä sinua vaivaa?»
Ellen hymyili jäykästi. »Ei — mikään, minä voin hyvin.»
»Sinä olet nyt suuri tyttö. Ehkäpä joudut piankin naimisiin? Entäs te, miss Archer, te kuulutte käyvän sulhasen haussa?»
»Minäkö?»
»Ehkä se on erehdystä», mrs. Sandbo paransi puhettaan. »Tokkopa Fusi Aronson ilman aikojaan olisi käynyt Thorvaldsonin luona. Mutta puhutaanhan sitä niin paljon Sidingissä.»
»Mitä te tarkoitatte, mrs. Sandbo?» Lind kysyi pahoillaan.
»Oi — en mitään — en mitään, mitä kannattaisi kertoa. Sidingissä väitettiin vain, että Fusi Aronson oli antanut Thorvaldsonille selkään, kun tämä oli maininnut jotain opettajattaresta ja Klovaczin talon hoitajasta. Mutta ei siitä maksa vaivaa sen enempää puhua.»
Lind pelästyi. Miten ihmeessä — tuuliko täällä vakoili? Ehkäpä sittenkin oli ollut varomatonta käydä Klovaczissa.
Amelia tuli samassa huoneeseen ja tervehti ääneti mrs. Sandbota. Ellen, joka oli kuullut, mitä jälkimmäinen oli kertonut, katsoi pitkään Lindiin ja läksi ulos. Hänellä oli oma käsityksensä tuollaisesta karkeasta ja hävittömästä epähienoudesta.
»Miten mr. Gare jaksaa palattuaan kaupungista?» mrs. Sandbo kysyi ystävällisesti. Amelia vakuutti, että Caleb oli hyvissä voimissa.
»Varmaankin hän toi paljon sieviä tulijaislahjoja tytöille?»
»Emme me voi ostaa mitään, mikä ei ole suorastaan tarpeellista, mrs. Sandbo. Kiitoksia paljon hedelmäkaakusta. En pitkään aikaan ole ennättänyt leipoa kaakkuja. Puutarhassa on kovin paljon työtä.»
»Niin —» huokasi mrs. Sandbo. »Kaakut ja herkut maksavat myös paljon.»
»Ellen», Amelia huusi keittiöön, »keitä teetä mrs. Sandbolle.»
»Mrs. Thorvaldsonilla vasta oli huono onni», mrs. Sandbo sanoi vakavasti laskien kätensä ristiin.
»Mitä hänelle on tapahtunut?» kysyi Amelia huomatessaan, että vieras oli halukas kertomaan.
»Hän sai pienokaisen viime viikolla, mutta lapsi syntyi kuolleena — poika kaiken lisäksi. En ennättänyt ajoissa paikalle», hän sanoi pahoitellen. »Thorvaldson oli aivan suunniltaan surusta — yhdeksän tyttöä ennestään, ja nyt ensimmäinen poika. Mutta hyvä oli, että lapsi kuoli.»
»Miksikä niin, oliko siinä jotain pahasti?»
»Pahastiko? Ettekö ole kuullut?» hän huudahti mielihyvällä pitkittäen jännitystä. Tietystikään garelaiset eivät olleet kuulleet. Mistäpä he olisivat kuulleet?
»En.»
»No niin —» mrs. Sandbo yskähti nojautuen tuolinsa selustaa vasten. »En tahtoisi puhua siitä — mutta lapsella oli vasikan pää.» Hän odotti loistavin silmin sanojensa vaikutusta.
»Hyvä Jumala!» huudahti Lind.
»Tarkoitatteko, ettei kaikki ollut niinkuin olisi pitänyt?» Amelia kysyi tyynesti.
»Hän oli pelästynyt, mrs. Lindahl, joka oli apuna, kertoi minulle kaikki. Lapsi syntyi ennenkuin he lähettivät minulle sanaa. Lehmä oli potkaissut häntä juuri kuukautta ennen. Se oli oikein tuolle miehelle, miksi hän pani vaimonsa sellaiseen työhön juuri vähää ennen.»
»Miten julmaa», Lind mutisi. Hän huomasi, että mrs. Sandbo täydellä todella uskoi, että lapsella oli ollut vasikan pää.
Caleb tuli hetken kuluttua huoneeseen ja vilkaisi mrs. Sandbohon. Hän ei sanonut kellekään mitään, otti vain eräästä laatikosta kirjeen, jonka hän toi pöydän ääreen.
»Fusi Aronson kuuluu myöneen teille metsää, mr. Gare. Minulle hän ei suostunut sitä myömään, vaikka tarjosin hyvän hinnan.»
Caleb ei kohottanut edes katsettaan. »Niin», hän sanoi hajamielisesti tutkien paperia edessään.
»Hirveä onnettomuus, mikä sattui Aronsonin pojille neljä, viisi vuotta sitten. Fusi ei ole enää entisellään sen jälkeen.»
»Surullista se oli», sanoi Amelia.
»Ei kukaan näytä olevan oikein perillä asiasta», mrs. Sandbo jatkoi. »Kummallista, ettei kukaan sattunut olemaan lähellä, jotta olisi voinut pelastaa heidät ja viedä heidät yöksi suojaan. Eivät he olleet niinkään kaukana ihmisasunnoista paleltuessaan kuoliaaksi.»
»Myrsky tietenkin pidätti ihmiset kotosalla, mrs. Sandbo», kiiruhti
Amelia sanomaan.
»Niin, ja kulkutauti oli myös liikkeellä.»
»Minun taitaa täytyä palata puutarhaan, mrs. Sandbo», sanoi Amelia vilkaisten Calebiin. »Poimin herneitä illalliseksi, ja kello on jo neljä.»
»Hyvänen aika, olenpa viipynyt jo kovin kauan! No niin hyvästi, miss
Archer. Älkää välittäkö tuosta Thorvaldsonista. Hän on ilkeä mies.
Hyvästi mr. Gare. Hyvää heinäonnea.» Hän kiiruhti ulos hameitten
kahistessa kuin paperi. Amelia seurasi kiitollisena hänen jäljessään.
Kun mrs. Sandbo oli lähtenyt, yskäisi Caleb hiukan ja pani paperin takaisin laatikkoon. Hän ei ollut lukenut siitä sanaakaan. Hän sulki laatikon, väänsi avaimen lukkoon ja pisti sen liivintaskuunsa, missä hänellä oli suuri hopeakellonsa. Lipaston laatikossa Caleb säilytti kirjeitään ja papereitaan, joihin ei kukaan muu perheen jäsen koskaan kajonnut.
Amelia tuskitteli puutarhassa, mitähän Caleb sanoisi hänen palatessaan takaisin. Hän otaksui, että Caleb oli tullut huoneeseen vain kiusatakseen häntä ja näyttääkseen, että hän tiesi mrs. Sandbon olevan talossa.
Lind kiiruhti huoneeseensa ihmetellen, mitenkähän laajalle tuo tieto oli levinnyt, että hänet oli nähty yhdessä Mark Jordanin kanssa. Ei kukaan voinut tietää, että hän oli aterioinut yhdessä hänen kanssaan Klovaczin talossa, ja niinpä tämä huhu ei saattanut olla muuta kuin pahansuopaa panettelua. Mutta hänen täytyi varoa, ettei hän antaisi syytä juoruihin niin kauan kuin hän oli opettajana Oelandissa. Hänestä tuntui nyt, että Amelialla oli täysi syy pelätä Calebia, jos tämä tiesi jotain epäedullista hänestä. Jos se tulisi ihmisten korviin, niin hän joutuisi armotta epäilyksen alaiseksi.