III.
»Jos tapaan hänet täällä toistamiseen, niin ajan hänet ulos ovesta», Caleb lisäsi nuhdeltuaan Ameliaa sen johdosta, että hän oli kestittänyt mrs. Sandbota. »Meillä ei ole mitään tekemistä tuon joukon kanssa. Opettajatar yrittää saada Mark Jordanin verkkoonsa, vai mitä? Kaikki Sidingissä puhuvat siitä. Luuletko, että hän haluaa päästä tuon kauniin nuoren miehen salaisuuden perille?» Caleb naureskeli partaansa ja läksi karjapihalle. Amelia seisoi ääneti ajatuksiinsa vaipuneena. Opettajatar oli niin hieno, niin hyvä — hän ei siitä välittäisi. Mutta Mark Jordanille se merkitsisi paljonkin. Äkillinen tuuma iski Amelian mieleen. Caleb oli jo niin kaukana, ettei hän voinut kuulla mitään, ja Ellen oli lähtenyt hakemaan vettä.
Hän huusi opettajatarta. Lind tuli ullakolta ja katsoi Ameliaan.
»Minä paistan kaksi kananpoikaa — tahtoisitteko viedä toisen niistä tuolle nuorelle miehelle Klovaczin taloon?» Amelia kysyi. »Mutta älkää puhuko kellekään.»
Lind hymyili Amelialle salaten hämmästystään. »Mitä islantilaiset sanovat, jos he näkevät minun menevän sinne?»
»Tehkää niinkuin haluatte. Joka tapauksessa he puhuvat teistä.»
Niinpä Lind läksi viemään herkullisesti paistettua kananpoikaa Klovaczin farmille. Matkalla hän ihmetteli, miten Amelia äkkiä oli tullut näin rohkean anteliaaksi, ja samalla myös tuumi, mikähän hänen oikea luonteensa saattoi olla.
Mark Jordan korjasi parhaillaan leikkuukonetta, kun Lind saapui ratsain. Markin hiukset olivat kähärässä hänen hikisellä otsallaan, hänen paljaat käsivartensa oli ahavoituneet ja lihakset voimakkaat. Lind nauroi ääneensä ilosta katsellessaan häntä. Mark kietoi käsivartensa tytön ympärille hänen istuessaan satulassa.
»Tiedätkö, sinä olet hirveä teeskentelijä. Ei sinussa ole mitään vikaa, ei sinun ole lainkaan pakko olla täällä», sanoi Lind.
»Ei ennen ollutkaan, mutta nyt on», Mark hymyili Lindille. »Ainakin lokakuun loppuun.»
Mark auttoi Lindin alas hevosen selästä ja otti vastaan käärön, jonka tämä ojensi hänelle.
»Me olemme herättäneet pahennusta», Lind sanoi. »Ruohoaavikko on nähnyt meidän ratsastavan yhdessä.»
»No — sitten meidän on heti mentävä naimisiin, Oeland kadottaa ensiluokkaisen opettajan», Mark sanoi.
»Ei — kiusallakaan me emme sitä tee», Lind nauroi. »Mutta tuossa on herkullinen kananpoika. Mrs. Gare on kovin herttainen. Voisin ottaa tuon vanhan miehen hengiltä vaikka kymmenesti päivässä. Siinä piilee varmaan jokin kaamea salaisuus, joka pidättää tuota vaimo parkaa hänen luonaan.»
Mark tarttui Lindin hartioihin ja suuteli häntä lukemattomat kerrat, riistäen hatun hänen päästään, jotta hän saattoi upottaa kasvonsa Lindin hiuksiin.
»Olet aivan liiaksi suloinen ollaksesi elävä olento», Mark kuiskasi.
»Joskus pelkään, että vain uneksin sinusta.»
Lind suuteli Markin käsiä, jotka olivat kovettuneet. »Eikös se ole kumma?» hän sanoi tarkastaen kovettumia. »Tohtori ei tunne enää heikkoa potilastaan.»
He astuivat huoneeseen käsivarret kiedottuina toistensa ympärille, sillä sinne ei kenenkään ohikulkijan silmä voinut tunkeutua. Kun he istuivat illallispöydässä, kertoi Mark saaneensa kirjeen Anton Klovaczilta, joka aikoi palata kotiin muutaman viikon kuluttua. Kirje oli ollut epätoivoinen; Mark arveli, ettei lääkäri ollut antanut hänelle paljon toiveita. Anton oli viettänyt kesää parantolassa, mutta hänen varansa olivat nyt loppumaisillaan, ja farmilla oli tehtävä paljon parannuksia, ennenkuin valtio suostuisi luovuttamaan sen hänelle.
»Minä jään tänne siihen asti kuin talvityöt alkavat, Lind, ja autan tuota mies parkaa. Se merkitsee siis sitä, että me saamme olla yksissä.»
Lind katsoi Markiin miettivänä. Siihen aikaan villihanhet muuttivat etelään. Äkkiä hän tarttui Markin käsiin ja painoi ne rintaansa vasten. »Armaani — minä rakastan sinua», hän sanoi. Mark veti hänet syliinsä ja he istuivat pitkän aikaa sanomatta sanaakaan.
Lind läksi varhain kotiin ja he päättivät tavata toisensa jälleen seuraavana päivänä Yellow Postissa.