I.
Oli harvinaisen kuiva elokuu, ja heinä saatiin varhain korjatuksi suoviin. Martin ihmetteli, tokko Caleb hankkisi nyt apulaista, kun Judith oli tuomittu olemaan kotosalla. Ellen ja Charlie eivät kyenneet sellaiseen työhön. Mutta Martin oli siksi viisas, ettei hän ruvennut mitään kysymään sen jälkeen, mitä oli tapahtunut. Keskustelu Calebin ja perheen muiden jäsenten välillä oli keskeytynyt kokonaan, ainoa side, joka yhdisti heitä, oli työ ja se jatkui keskeytymättä ja kyselyittä.
Amelia työskenteli kotosalla ja puutarhassa aamusta iltaan saakka suurella kiireellä, ikäänkuin hän olisi pelännyt kadottavansa jotain. Kun hän astui taloon häikäisevästä auringonpaisteesta, niin suhteellinen pimeys huoneissa sokaisi hänet niin kokonaan, ettei hän nähnyt Judithia, vaan pelkäsi hänen lähteneen karkuun. Hetken kuluttua huomasi hän kuitenkin, että tyttö istui selin häneen kuorien perunoita päivälliseksi tai korjaten valjaita, jotka Caleb oli aamulla ojentanut hänelle sanaakaan sanomatta. Amelian sydän kovettui jälleen ja hän toisti mielessään päätöksensä. Judith oli Calebin lapsi. Hän ei puhunut hänelle muulloin kuin antaessaan määräyksiä ruoankeitosta tai taloustöistä. Judith oli vain kaksi kättä, jotka tekivät, mitä niille määrättiin. Hän ei puhunut kellekään, ei katsonut kehenkään.
Lindin sydäntä viilsi, kun hän näki hänen välinpitämättömyytensä. Päiväkausiin opettajatar ei ollut lähestynyt häntä, sillä hän tiesi, ettei siitä kuitenkaan olisi mitään hyvää. Palatessaan koulusta hän kuuli tytön liikkuvan raskaasti portaissa, tai näki hänen pesevän lattioita tai istuvan jäykkänä vihanneksia perkaamassa. Lind tiesi, ettei tätä voinut kauan jatkua, että Judithin kuuma veri puhkeaisi sitä hurjemmalla tavalla ilmi, mitä kauemmin häntä pidettäisiin silmällä.
Kirves oli jätetty tallin seinään, siihen mihin Judith oli sen iskenyt.
Caleb oli sanonut, ettei sitä saanut siitä poistaa.
Päivät olivat pitkiä ja yksitoikkoisia mehiläisten suristessa niityillä; valkoiset ja keltaiset perhoset lentelivät huolettomina metsäruususta toiseen; metsässä kuului siipien suhinaa ja lintujen viserrystä, ja joka päivä lapset toivat kouluun hyljättyjä pesiä, joita he käyttivät mallina piirustaessaan noella tai värikynillä. Lind tunsi, miten kaikki kypsyi ja tuleentui luonnossa. Mutta hän jatkoi työtään kiitollisena siitä, että velvollisuus pidätti häntä koulussa, loitolla garelaisista.
Martin huomasi kiukukseen, ettei vierasta apua otettu heinänkorjuuseenkaan.
* * * * *
»Ellen ja Charlie saavat lähteä huomenna sinun kanssasi suovien tekoon», sanoi Caleb Martinille illallispöydässä.
Judith ei ollut kuulevinaankaan, vaikka kaikki tiesivät, että hän oli toivonut heinänkorjuun vapauttavan hänet kotivankilasta.
Ensi päivinä Caleb oli johtamassa työtä. Heinä kerättiin pellolta, missä se oli kuivanut haasioilla. Ellen ja Martin työskentelivät ylhäällä heinäsuovan päällä ja Charlie nosti hangolla heiniä ylös. Martin näki, että työ, joka olisi ollut Judithin tehtävä, oli liian raskasta Ellenille, mutta, hän ei sanonut mitään. Caleb ei myöntänyt koskaan, että jokin työ olisi voinut olla liian raskasta. Hän piti sitä vain uppiniskaisuutena.
Caleb istui rattaillaan katselemassa, miten heinäsuovat kasvoivat. Silloin tällöin hän lausui Charlielle jonkun rohkaisevan sanan tai moitti Elleniä huolimattomuudesta. Ellenin suu vetäytyi kapeaksi viivaksi ja hänen pienet punaiset kätensä tarttuivat lujemmin heinähankoon. Heinäsuovat kasvoivat suuriksi, pehmeiksi, vettäpitäviksi vuoriksi, jotka hivelivät Calebin silmää. Siinä oli hänen kättensä tuotetta, hänen työnsä tulosta. Yhtä kieltämättömästi hänen omaansa kuin hänen oikea kätensä, joka todisti maailmalle, että Caleb Gare omisti tämän maan ja osasi sitä hyvin viljellä.
Hänellä oli aikaa tuumia tuolla pellolla, keskellä runsasta satoaan. Judithin juttu oli oikeastaan ollut vain eduksi. Ensimmältä se oli saattanut hänet hiukan levottomaksi. Kirves olisi voinut osua lähemmäksikin kuin hipaista vain hänen hiuksiaan. Mutta niinkuin asiat nyt olivat, niin tuo onnettomuustapaus lujitti vain hänen valtaansa. Siinä oli uusi syy pitää Ameliaa kovilla. Ja samalla hän saattoi olla varma Judithista — jos hän vain halusi, saattoi hän antaa hänet ilmi poliisille. Kirveen tuli jäädä paikoilleen siltä varalta, että hänen joskus olisi ehkä pakko käyttää hyväkseen tätä todistusta. Kuitenkin, niin kauan kuin Judith pysyi alallaan, hän tahtoi kohdella häntä lempeästi. Judith oli parempi työmies kuin mikään vieras apulainen. Hän aikoi pitää hänet kotosalla, kunnes hänen uppiniskaisuutensa olisi muserrettu, ja sitten hän pitäisi häntä aisoissa pakottamalla hänet työhön elonkorjuun aikana.
Caleb antoi katseensa kulkea etelän puolelle, niissä pellava kypsyi hitaasti ja tasaisesti. Puimamiesten täytyi palata puimaan sitä lokakuun alkupäivinä, kun muu vilja jo oli korjattu. Hänen sydämeensä koski ajatellessaan, että pellava oli leikattava. Se oli kasvanut niin ylväästi, niin komeasti. Se oli niin kaunis ja elämää uhkuva, ikäänkuin ei mikään voisi tuhota sitä. Mutta seuraisihan vielä toisia vuosia ja toisia satoja, hän lohdutteli itseään. Ensi vuonna hän aikoi kylvää vielä enemmän pellavaa. Sen erinomainen kasvu yllytti suorastaan taisteluun näissä karuissa olosuhteissa — se yllytti Calebia riistämään väkivallalla maasta kaiken sen, mitä se saattoi antaa.
Hän vilkaisi vielä kerran Ellenin, Martinin ja Charlien työhön, sitten hän käänsi tamman pois pellolta. Kulkiessaan metsäpalstan ohi, jonka hän Fusi Aronsonilta oli vaihtanut järvenpohjaan ja suohon, hän hymyili itsekseen. Kylläpä elämä olisi ikävää, ellei voisi hankkia itselleen erikoisia iloja. Vuoden tai kahden jälkeen järvenpohja voisi olla viljelyskelpoista maata ja suo kyllin kuivaa pellavaa varten. Silloin hän ostaisi ne takaisin Fusilta. Se vasta olisi hauska kuje. Sillä välin metsä kasvaisi, niin että siitä voisi saada sekä halkoja että hirsipuita. Ja mikäpä estäisi häntä hakkaamasta ja myömästä niitä Sidingiin? Judithilla ja Martinilla ei ollut mitään työtä heinänkorjuun päätyttyä.
Ajaessaan kotiin Calebin ajatukset kääntyivät Ameliaan ja hän tuumi, mitähän Amelia oikeastaan näinä päivinä oli ajatellut. Hänen täytyi ruveta taas keskustelemaan, sillä liian pitkä vaitiolo katkaisi kaiken yhteyden toisten kanssa. Ja kulkiessaan omissa ajatuksissaan Amelia voisi sitäpaitsi ruveta tuumimaan, ettei epäitsekkäisyydestä ollut mihinkään, vaan että Mark Jordan yhtä hyvin voisi saada tietää totuuden. Siitä voisi seurata suuriakin mullistuksia. Kaikki kävisi rauhallisesti vain niin kauan kuin hän itse pitäisi vastapuolueet tasapainossa. Hänen täytyi ruveta puhumaan ja parin päivän kuluttua päästää Judith peltotöihin.