I.
Eräänä sunnuntaiaamuna Lind ja Mark läksivät Fusi Aronsonin farmille. Oli hyvin hiljaista metsätiellä, ikäänkuin puut olisivat nukkuneet. Monet linnuista olivat jo muuttaneet etelän maille, iloista viserrystä kuului tuskin lainkaan. Mutta metsät olivat täydessä väriloistossaan ja suot punaisinaan pihlajanmarjoista. Taivas oli korkea ja sininen, tuskin ainoatakaan pilveä purjehti sen laella.
Mark ja Lind astuivat hitaasti ja keskustelivat tulevan vuoden suunnitelmistaan. Markilla oli hiukan rahaa — he voisivat lähteä itäkaupunkeihin ja huvitella jonkun aikaa.
»Minä alan olla jo kovin kärsimätön, Mark», sanoi Lind. »Mutta pidän kunnia-asianani pysyä täällä lukuvuoden loppuun saakka.»
He kulkivat suon ohi, jossa oli pieniä mätässaaria, ja saapuivat vihdoin Fusi Aronsonin farmille. Islantilainen astui heitä vastaan jo ennenkuin he olivat ennättäneet edes portillekaan.
Hän vei heidät pieneen mökkiin, missä hän asui yksin veljensä Björnin kanssa. Björn oli lähtenyt Yellow Postiin kirkkoon. Veljekset kävivät vuorotellen kirkossa, sillä toisen piti aina olla kotia vahtimassa.
»Anton Klovacz ei taida enää kauan elää, kuulin Yellow Postissa kerrottavan», sanoi Fusi hitaasti katsoen kysyvästi Markiin.
»Samaa minäkin pelkään, Fusi», vastasi Mark. »Ikävä, että te ette ostanut häneltä heinää Caleb Garen asemesta. Gare pakotti hänet myömään sen polkuhinnasta.»
Fusi rypisti kulmiaan. »Kerran minä vielä näytän Caleb Garelle. Hänen ei pitäisi olla elävien parissa», Fusi sanoi. »Miss Archer — sanoo, ettei siitä olisi mitään hyvää. Mutta minun mielestäni hänen elämänsä on kaikille vain onnettomuudeksi.»
Lind pudisti päätään. »Te vahingoitatte vain itseänne Fusi, jos koetatte kostaa hänelle», Lind varoitti. »Hän on liian ovela rehellisille ihmisille. Jos te suututtaisitte häntä jollakin tavalla, niin hän karkottaisi teidät täältä.»
Islantilainen hymyili. »Noin pieni tyttö kuin te, on arka mutta minä en pelkää Caleb Garea. En pidä kiirettä, mutta kyllä minä saan hänet vielä valtaani. En voi unohtaa sitä mitä hän teki veljilleni. Siitä hän saa vielä rangaistuksensa, miss Archer.»
Hän vei heidät sitten navettaansa ja näytti lisärakennuksen, jonka hän vastikään oli saanut valmiiksi, sekä kertoi että hän toivoi keväällä voivansa rakentaa uuden asuinrakennuksen. Sitten hän näytti heille uuden kivikellarin jonka hän oli kaivanut maan sisään ja jossa hän säilytti kermaa ja munia ennenkuin ne vietiin Sidingiin.
»Teillä pitäisi olla vaimo, Fusi», Lind sanoi hymyillen.
»Kun ensin saan asuinrakennuksen — niin ehkäpä vaimonkin», hän vastasi.
Mark ja Lind aikoivat kävellä kotiin harjanteen yli ja pistäytyä tervehtimässä Joel Brundia ja hänen vaimoaan ja siksi he läksivät pois ennen Björnin paluuta.
»Heittäkää Caleb Gare pois ajatuksistanne», Lind varoitti häntä uudestaan.
Fusin kasvot kovettuivat. »Älkää pelätkö, miss Archer» hän sanoi. »Kun vaadin Caleb Garen tilille teoistansa, niin menee hän sinne, mistä hänen on mahdoton enää palata.»
Fusi saattoi heidät harjanteen juurelle ja kääntyi sitten takaisin. Lind katsoi hänen jälkeensä; hän oli oikea jättiläinen, jonka kädet olivat niin pitkät ja vahvat, että hän silmänräpäyksessä voisi ottaa ihmisen hengiltä.
»Luuletko, että hän täyttää joskus uhkauksensa, Mark?» Lind kysyi levottomana.
»Ettäkö tappaisi Calebin? En ihmettelisi lainkaan, jos hän saa siihen lisää syytä», Mark huomautti.
He kulkivat harjanteen poikki ja ylhäältä harjalta he näkivät koko maan jalkojensa juuressa hohtavan valkeana aamuvalaistuksessa. Tämä kohta oli korkein Oelandissa. Sieltä he saattoivat nähdä etelän puolella, suon takana, Sandbon laidunmaat sekä vielä kauempana Caleb Garen pellot. Töin tuskin he erottivat sitä kukkulaa etelässä, jolla Caleb tavallisesti kulki lyhtyineen. Nuo molemmat harjanteet olivat aikoinaan ehkä muodostaneet suuren järven rannat. Ylevä tunnelma valtasi Lindin mielen hänen seisoessaan täällä kirkkaassa aamuilmassa, rauhallinen maailma jalkojensa juuressa.
»Tuntuu niin vaikealta käsittää, että ihmisillä voi olla pahoja aikeita, kun tällainen maailma avautuu silmien eteen», sanoi Lind.
He kulkivat pitkin harjannetta, laskeutuivat rinnettä myöten pohjoiseen päin kulkevalle tielle, sivuuttivat Ericsonin farmin ja saapuivat Joel Brundin talolle keskustellen keskenään, tokko Caleb Gare voisi tuottaa jommallekummalle heistä tai molemmillekin ikävyyttä. Mark oli ollut halukas nauramaan Lindin väitteelle, että Caleb muka oli vakoillut heitä kuusiaidan takana sinä iltana, kun he olivat ratsastaneet ulkona sateessa. Mutta hän lupasi olla ärsyttämättä vanhan miehen vihaa.
* * * * *
Brundin talon lähellä he näkivät hevosen sidottuna paaluun
»Joku on tullut tänne ennen meitä», Lind huomautti.
Hän kolkutti ovelle. Vähään aikaan ei kuulunut mitään vastausta. Sitten he kuulivat askelelta huoneesta. He seisoivat siten, että heitä oli mahdoton nähdä ikkunasta. Ovi avautui naristen ja sulkeutui jälleen. Lind katsoi Markiin.
»Meidän on kai parasta poistua», hän sanoi. »Onhan aivan selvää, ettei meitä kaivata täällä.»
Mark naureskeli, kun he palasivat tielle. »Yksinkertainen elämä ei sittenkään ole aivan yksinkertaista», hän sanoi.
* * * * *
Tienristeyksessä, missä kolme uutta tietä haarautui eri tahoille, yksi
Yellow Postiin, toinen Klovacziin ja kolmas Sandbohon, he kohtasivat
Joel Brundin, joka ajoi kahta työhevosta. Hän istui korkealla
istuimella aivan uusissa, vihreissä työkärryissä.
»Halloo, mr. Brund», Lind huusi. Brund oli ajaa heidän ohitseen huomaamatta heitä. Hänen katseensa oli luotuna maahan.
»Mitä kuuluu», hän sanoi. Brund astui maahan ja puristi kummankin kättä, Lindin esitettyä hänelle Markin.
»Ihana aamu, me olemme jo olleet kävelyllä», Lind kertoi.
»Missä te olette käynyt, mr. Brund?»
»Yellow Postissa. Ostin nämät kärryt tänä aamuna Johannesonilta.»
»Hienot kärryt», Mark sanoi.
»Oikein hyvät. Johanneson myö halvalla sunnuntaisin», Joel sanoi suoraan. »Miten Anton Klovacz jaksaa?»
»Eipä juuri kehuttavasta», sanoi Mark. »Sairas hän on.»
Joel nousi kärryihinsä. Hänellä ei näyttänyt olevan sen enempää sanottavaa, ja niinpä hän nosti kömpelösti suurta olkihattuaan ja tarttui ohjaksiin. Sitten kärryt vierivät ratisten eteenpäin tiellä.
»Joel parka», Lind mutisi. »Ajattelehan, mitä kaikkea hänen sielussaan liikkuu pääsemättä purkautumaan esille, Mark.»
»Kyllä se jollakin tavalla purkautuu.»
»Työssä.»
»Ehkäpä.»
He saapuivat Sandbohon, jonne heidät oli kutsuttu sunnuntaipäivällisille. Monta kertaa päivän kuluessa Lind muisteli Fusi Aronsonia ja Joel Brundia, ja ihmetteli, miten jokainen tahtoo kostaa sitä pahaa, jota hän on saanut kärsiä.
Päivällispöydässä mrs. Sandbo sanoi: »Ettekö siis käyneet Doran luona? Hyvä Jumala sellaista miestä! Hän ei salli sen vertaa, että Doran ystävät kävisivät talossa. Kerrankin kun Cliff Lyndahl pysähtyi portille juttelemaan hänen kanssaan, niin Joel tuli kotiin ja antoi Doralle aika kyytiä. Mokomakin mies!»
Mark ja Lind katsoivat toisiinsa.