II.
Amelia oli hakemassa ämpärillä vettä kaivosta, kun Lind palasi kotiin.
»Oletteko saanut illallista, miss Archer?» hän kysyi, kun Lind lähestyi häntä. Amelian ääni kuulosti huolestuneelta.
»Kiitos, kyllä», sanoi Lind hengästyneenä. Hänen poskiaan punoitti ja hän oli yhä omissa ajatuksissaan lausuttuaan jäähyväiset Markille.
Amelia katsoi ystävällisesti hänen jälkeensä, Lind kääntyi äkkiä ja palasi takaisin auttaakseen Ameliaa vedenkannossa.
»Minulla oli oikea seikkailu tänä iltana, mrs. Gare», Lind sanoi. »Ratsastin yhdessä erittäin mielenkiintoisen ja vielä lisäksi kauniin miehen kanssa.»
Amelia hymyili. Hän luuli Lindin laskevan leikkiä.
»Kukapa se voisi olla? Varmaankin hän tipahti alas pilvistä sateen mukana.»
»Hän hoitaa Klovaczin taloa — tällä hetkellä. On täällä hermojansa parantamassa. Ei hän tietenkään ole mikään talonpoika», sanoi Lind, mutta olisi sitten kernaasti puraissut poikki kielensä ajattelemattomien sanojensa vuoksi. Vaistomaisesti hän tunsi Amelian hätkähtävän.
»Mikä hän on nimeltään?»
»Niin, mikähän se oli? Jordan — Mark Jordan», Lind sanoi.
»Mikä?»
»Mark Jordan», toisti Lind laahaten perässään ämpäriä, jonka paino äkkiä näytti siirtyneen kokonaan hänen puolelleen. Amelia pysähtyi hetkeksi, ikäänkuin hän olisi nähnyt aaveen laidunmaalla, aitauksen takana.
»Mikä siellä on?» kysyi Lind katsoen samaan suuntaan.
Hetken aikaa Amelia seisoi aivan mykkänä. Käsi, joka piteli ämpäriä, oli aivan voimaton.
»Näettekö te jotain, mrs. Gare?» Lind kysyi vilkaisten häneen.
Vaimon kasvot hämärässä valossa olivat aivan ilmeettömät, kivettyneet. Kun Lind puhutteli häntä toistamiseen, hätkähti hän ja tarttui lujemmin ämpärin kahvaan.
»En — en… huulin vain näkeväni jotain. Karhuja kuuluu olevan lähitienoilla», hän mutisi. »Martinin täytyy pitää silmällä lammaskarsinoita.»
He palasivat keittiöön, ja Lind asetti ämpärin paikoilleen.
Caleb luki maanviljelyslehteään lampun valossa arkihuoneessa. Riisuttuaan yltään päällysvaatteensa Lind kävi myös suuren pöydän ääreen istumaan valmistaen huomispäiväistä työtään. Caleb ei vilkaissut häneen eikä sanonut hänelle sanaakaan, Lind otaksui hänen paheksuvan, kun hän ei ollut saapunut aterialle. Hän hymyili itsekseen.
Amelia tuli huoneeseen, nosti pois lampusta lasin ja puhdisti sen villaisella rievulla. Valon lekotellessa hetken alkaa Caleb liikutteli kärsimättömästi olkapäitään.
Amelia jutteli kevyesti Calebin kanssa sateesta, joka oli tullut niin hyvään tarpeeseen, ja mainitsi ohimennen, että hänen piakkoin oli tilattava siemeniä puutarhan kylvöä varten. Caleb ei vastannut mitään, mutta muutti vihdoin asentoaan siten, että hän joutui aivan selin häneen. Amelia hymyili opettajattarelle hiukan ilkeämielisesti, Lind ei ollut koskaan ennen nähnyt häntä näin vilkkaana ja itsetietoisena. Hän ihmetteli, mikähän siihen oli syynä.
Toiset olivat tavallista ankaramman työpäivän jälkeen menneet varhain levolle. Hetken kuluttua Lindkin läksi ullakolle. Caleb ja Amelia jäivät kahden.
»Sinä et ole kertonut minulle, että hän on tullut tänne», Amelia heitti Calebille vasten kasvoja. Hänen silmänsä iskivät tulta kalpeiden poskien yläpuolella. Hän seisoi pöydän ääressä ja alkoi molemmin käsin kääriä pöytäliinaa kokoon lujaksi rullaksi.
Caleb kääntyi hitaasti. »Haa!» hän naureskeli. »Sinä keksit sen itse, vai mitä?»
»Niin, minä keksin sen itse», Amelia toisti jokaisen sanan ikäänkuin hän olisi yrittänyt oppia ne ulkoa. »Opettajatar on puhunut hänen kanssaan.»
Caleb kohotti kulmakarvojaan ja siveli vasemmalla kädellään viiksiään. Olisikohan opettajatar mukana pelissä? Olisihan hänen pitänyt tietää, ettei tuo pieni lempeäsilmäinen kissanpoikanen kauan pysyisi paikallaan.
»No niin? Aiotko heittäytyä hänen kaulaansa? Kylläpä hän siitä olisi sinulle kiitollinen», Caleb sanoi. Hän käänsi aikakauslehtensä sivuja, ja Amelia kuuli hänen lyhyen pilkallisen naurunsa. Hänen sormensa puristivat pöytäliinaa.
»Ei… en minä aio tehdä mitään», hän sanoi.
Caleb nousi, katsoi uuniin, sylki siihen ja rupesi riisumaan kenkiä jalasta.
Sanomatta sen enempää hän meni levolle.
Ensi kertaa hänen elämässään epävarmuus riisti sanat hänen suustaan sen vakaumuksen sijasta, että hänen tahtoaan seurattiin hänen edes sanomatta mitään.