V.
Kello kuuden aikaan iltapäivällä — juuri kun Joachim parhaallaan keskellä pihamaata pitkästä nuorasta talutellen viipuutteli nuorta Aijas-oritta, joka koko päivän oltuaan sisälle suljettuna, raittiista ilmasta raivostuneena ja pyörryksissä yhtämittaisesta kiekkoon juoksemisesta, oli vähällä melkein piltoutua — ajoi sotaneuvos Fagerhjelmin vanha kullalla silattu umpivaunu veräjästä pihaan. Joachimilla oli yllin kyllin tekemistä tyynnytellessänsä Aijasta, joka sieramet alaspäin, tiukasti vastustellen seisoi kaapien etujaloillaan ja päristeli, — niin että hänen täytyi jättää Niilo sedälle naisten auttaminen vaunuista. Vasta sitte kun nämät kovalla äänellä puhellen rappusilla ja etehisessä ja monin kerroin anteeksi pyydettyään että he näin "ilman kursailuitta" tulivat keskellä parasta arkipäivää tervehtimään herrasväkeä, olivat onnellisesti sijoittuneet, vihdoin viimeinkin lämmitettyyn vieraskamariin, uskalsi Joachim mennä rappuja ylös omaan huoneeseensa, missä hän — muistaen kahtatoista tutkinnon suorittajaa — pukeusi mitä suurimmalla huolella parhaimpaan pukuunsa ja pyyhkäsi hitusen hyvänhajuista hiusvoidetta tukkaansa.
Kun hän vihdoinkin oli valmis ja meni salin läpi, missä kaapin päällä palavan himmeän kyökkituijun valossa Beata, Agnetan ja mamseli Fikenin avustamana puuhaili illallista mukavasti yhteenliitetyille kaksoiskiivupöydille. Kyökin salaovi oli selkoselällään, ja sieltä tuoksahti häntä vastaan tuon puoleksi hukuttautuneen kalkkunan hyvä tuoksu ja patojen ja pannujen sekavasta räminästä joita pantiin ja nostettiin pois hellalta erottihe veitsien ja haarukoiden kuonalla kiilloittamisesta syntynyt kitinä. Agneta, joka seisoi syli lautasia täynnä, heitti Joachimin huolelliseen pukuun, hänen kulkeissaan sivu, pikaisen, aran, melkeinpä vihamielisesti ivallisen silmäyksen. Beatan silmät olivat myöskin auki, eikä hän voinut olla tarkoittavaisesti silmäämättä sisartaan ja nykäsemättä häntä kylkeen.
Vieraskamarissa, neljän seinälampun — joita paloi kaksi kummallakin pituusseinällä — levittämässä juhlallisessa hämärässä puhutteli Lotti täti sohvassa istuvia laihoja rouvia, joiden kummankin korkeita tukkakääröjä koristi monet tekokukkaset ja poskipäillä riippuvat irtokiharat. Nuori — eli ainakin nuorempi, avokaulaiseen, vaaleansiniseen bombasiini hameesen puettu tyttö, pitäen pitsinenäliinaansa kahden sormen välissä, puheli Karin Marian kanssa nurkkasohvassa "salaisuuksia", ja nuori Fritz Fagerhjelm, joka muutoin vain "makaili" Lundissa, koki leikkiä laskien urkkia tietoonsa, mitä he sanoivat. Majuurin konttorista kuului jo nappuloiden kopse lautapelipöytää vasten.
Asianmukaisella juhlallisuudella esiteltiin luutnantti Skytte sotaneuvoksettarelle ja kapteenin rouva Ekebäckille, joka oli nuorempi ja hiukan puuhkeampi kuin edellinen ja vihdoinkin lopuksi sai Joachim lausuttuaan monia kohteliaisuuslauseita, joita tapa ehdottomasti vaati, kääntyä Susen neidin puoleen.
Hän kirosi paikalla, että — hitto vieköön — neiti Susen ei ollut mitä hullumpia! Hän oli laiha, se nähtävästikin oli sukuominaisuus mutta häneltä ei puuttunut hyvää tuulta. Hänen piti kohta sanoa luutnantille niin "sanomattoman paljon terveisiä" koko joukolta yhteisiä tuttavia Smålannissa ja hän käytti kaiken aikaa suuria, sinisilmiänsä niin oivallisesti, että Joachim, yhtäkkiä hyvälle tuulelle tulleena, onnitteli Kristianstadilaisia, heille tarjoutuvan mainion tilaisuuden puolesta tehdä uusi tuttavuus, joka päälle päätteeksi oli niin kovin kiitollinen.
Kun Agneta vähän ajan perästä tuli sisälle, katsoi tarkkaavaisesti äitiinsä ja niiaten ilmoitti illallisen olevan valmiin, tapasi hän jo Joachimin hentomielisesti nojautuneena Susenin sohvan yli, kuiskailemassa kohteliaisuuksia, joihin sekoittui hämäräperäisiä sanoja siitä miten hän oli vieras ja miten häntä siitä syystä ei käsitetty ja Karin Maria harmissaan tästä sopimattomasti kovin kiireellisestä liehakoinnista ompeli kuin henkensä edestä kanavapuitteensa ääressä, eikä välittänyt vähääkään nuoresta Fritzistä, joka neuvotonna istui hänen rinnallaan pureskellen kynsiään.
Majuurska nousi ja pyysi herrasväen tyytymään yksinkertaiseen voileipään. Hänen vaatimattomaksi tekeytynyt äänensä sanoi kumminkin että sitä, mitä hän nyt tarjosi ei voitu kullalla palkita. Majuuri ja sotaneuvos, molemmat vähän punoittavimpina kasvoiltaan kuin tavallisesti, tulivat konttoorista ja Joachim esitettiin uudelleen.
"Kunniani ja varallisuuteni kautta!" Sotaneuvos pullisti vatsaansa ja helyytteli paria Napoleonin-rahaa, joita hän aina piti liivinsä taskussa ja pyörähytti laajasti kaartaen, ihastellen Agnetan luotaan. "Kautta sieluni, sinä kunnon veliseni voit ylpeillä nuorimmasta tyttötypykästäsi!"
Agneta punastui ja puristi nolona, pää avuttomasti kallellaan, kädellään, joka oli vapaana, lyhyttä Vihtoriini hamettaan. Hän tunsi että kaikki katsoivat häneen.
"Oletkos jo liian suuri suodaksesi vanhalle sedälle suutelon?" jatkoi ihastunut kavaljeeri äänekkäästi imarrellen. Ja vastausta odottamatta kietoi hän kätensä nuoren tytön vyötärölle ja suuteli häntä.
Joachim oli, kuten muutkin, sotaneuvoksen mairitellessa kääntynyt ja katsoi Agnetaan, — hän oli viehättävä lapsellisen raikkaassa tiedottomassa suloudessaan, tyttömäisesti luisuine olkapäineen, pehmyt kaula kevyesti kaartuneena ja hohtavan valkoisena valossa. Joachim oli yht'äkkiään aivan unohtanut Susenin ja kun tuo "vanha veijari" — joksi hän tästä päivin mielessänsä nimitti mairittelevaa sotaneuvosta — muitta mutkitta suuteli tyttöä, kurtisti hän ehdottomasti otsaansa, kiihoittuneena ja harmistuneena siitä että hän — Agneta — todellakin voi kärsiä tuollaista hävyttömyyttä.
"Suvaitseeko armollinen serkkuni", sotaneuvos kumarsi majuurskalle, joka arvokkaasti alentuen laski kaksi sormea hänen käsivarrelleen ja Niilo setä viittasi kohteliaasti molemmille laihoille sisarille sohvassa ja Susen, koska luutnantilla ei näkynyt olevan aikomustakaan tulla häntä hakemaan, kietoi hyväilevästi kätensä vielä pahatuulisen Karin Marian ympärille.
Siinä kumarreltiin ja kursailtiin, taloudellisen Beatan lämpimänä ja punaisena tarjoellessa lautasia voileipäpöytään ja majuurskan yhä kehoitellessa. Agneta, tuntien selittämätöntä vastenmielisyyttä toisten seurassa, hankki itselleen asiaa vieraskamariin ja jäi sinne suorimaan sohvan edusmattoa ja asettelemaan paikoilleen tuoleja, jotka olivat tulleet epäjärjestykseen.
"Agneta" mutisi Joachim hänen vierellään.
Hänen äänessään oli jotain samalla vaativaa ja nöyrästi anovaa, joka herätti Agnetassa vastustushalua.
"Joachim serkku"! äännähti hän kummeksuen, ikäänkuin ei hän ennen ensinkään olisi huomannut hänen huoneessa olevankaan. "Mutta…" hän katsahti ympärilleen, "mihin olet jättänyt Susenin"?
"Agneta"! Joachim kurotti hänelle kättään uskaltamatta siihen heti tarttua. Agneta vetäysi vähän taaksepäin ja katsoi synkästi, leppymättömästi häneen.
"Sanoinhan sinulle, että ihastuisit heti Suseniin — hän on niin vastustamaton…"
"Hiiteen Suseninesi"! lausui hän kärsimättömästi yht'äkkiään matalalla, mutta tarmokkaalla äänellä ja tarttui päättäväisesti pieneen kätöseen ja veti sen lujasti luokseen. "Jos sinä…" hän katsoi alas ja selvitteli ääntään. "Jos vielä kerrankaan annat tuon vanhan viinalekkerin ottaa itselleen vapauksia, niin väännän häneltä kaulan poikki".
Agneta katsoi suurin viattomin silmin. "Mutta Joachim… sellainen kunnon vanha setä".
Tytön silmät olivat liian viattomat — ne eivät häntä pettäneet. Päästämättä häntä katseellaan vain, joka nyt oli teeskentelemättömän hellä ja iloinen, osaksi kysyvä, kuin tahtoisi hän vielä enemmän vaikkei uskaltanut — vei hän hänen kätensä hiljaa huulillensa.
"Agneta pikku", mutisi hän. Illallisen jälestä, kun he muut kaikki paitsi majuurska ja sotaneuvoksetar, jotka opettelivat mallista erästä uutta neulelajia, pelasivat korttia piparinöttien ja paahdettujen mantelien päällisiä, oli Agneta niin vallaton, että Karin Marian, useammin kuin kerran täytyi varoittavaisesti vilkuttaa silmiään hänelle ja koettaa nykäistä häntä hameesta pöydän alitse. Joachim näki nyt, että Agneta ymmärsi käyttää silmiään aivan yhtä hyvin kuin Susen neiti konsanaan. Hänellä oli tapana antaa nuoren Fritzin aina kun tämä voitti, suudella käsiänsä jotka hän kumminkin säännöllisesti viime silmänräpäyksessä vetäsi pois — ja sai pojan vuoroon kuumaksi ja kylmäksi tuolla hänen istuessaan kapteenin rouva Ekebäckin ja Susen neidin välissä. Ja kaikkein pahinta oli, että tämä vallaton, lapsellisesti yllättävä, vallan selvään näytetty veikistely, lisäsi hänen sulouttaan. Suuttumuksesta ja levottomuudesta huolimatta ei Joachim voinut olla hymyilemättä, samalla kuin hän taaskin innokkaasti puheli Susen neidin kanssa, joka kädet selän takana, kasvot juuri hänen kasvojensa alla, lakkaamatta arvuutteli häneltä "pariko vai liika" pähkinöistä joita he yhdessä, alinomaa kuiskaillen ja nauruaan pidätelleen söivät, kohteliaan, mutta harmistuneen Karin Marian heidän käytöstään suuresti paheksuessa.
Myöhemmällä oltiin arvuutuksilla. Netti täti, joksi kaikki tytöt kutsuivat kapteenitarta ja jota Joachim korttipelin aikana liehakoidessaan oli oppinut arvoittamaan iloisena ja soveliaana esiliinana, oli etunenässä, — hän oli väsymätön loppusuontuja löytäessään.
"Alkupuoli hänessä on puuta.
Toinen puoli vettä,
Kokonansa aika lurjus vain
Hän kannuksista hattuun on ollut ain"!
luki hän kirjoitusarkin puolikkaasta, jonka majuurska auliisti oli tätä huvia varten luovuttanut.
Joachim ja Susen neiti panivat kumpikin viisautensa liikkeelle ja keksivät mitä hullunkurisempia selitysehdotuksia — kukaan ei voinut selittää arvoitusta.
"Mutta, Herranen aika!" huusi kapteenitar, heilutellen notkeasti paperiarkilla — kuuma punssi ja piparinötit vähä kerrassaan olivat saaneet lämpömäärän, vastalämmitetyssä vieraskamarissa nousemaan, "eikö todellakaan kukaan teistä voi saada sitä selville? Sehän on tietysti minun mieheni, Eke — bäck [Eke = tammi, bäck = puro]. Sehän on päivän selvää. Luutnanttihan tuntee hänet"?
Hän katsoi hullunkurisen näköisenä sisaren tyttären silmiä tavattomasti muistuttavilla, pyöreillä, teeskentelemätöntä hämmästystä osoittavilla sinisilmillään Joachimiin, niin että tämä heti purskahti nauruun ja alkoi melkein ihmetellä miten hän ei heti noin sattuvasta kuvauksesta tuntenut tuota kunnon kapteenia.
Mutta kaikki kolme Skytten sisarusta olivat aivan loukkaantuneita, he katselivat vain polvihinsa ja Beata kuiskasi Fritz nuorukaiselle, "että hän ei voinut käsittää Netti tätiä".
"Ei hän tarkoita mitään pahaa", lohdutteli häntä nuori Fritz. "Mutta hänen nuoruutensa päivinä kuului vain asiaan ettei saanut olla hentomielinen kun puhui omasta puolisostaan".
"Äiti ei sanoisi koskaan niin isästä", vakuutti Beata vielä harmistuneena.
"Varmaankaan ei…" Fritz pysähtyi vähän aikaa ja näytti siltä kuin hän sitä ei olisi lukenut majuurskalle miksikään niin suureksi eduksi. "Mutta täti Skytte hän nyt onkin harvinaisen totinen".
Ilta kului, mutta kukaan ei tahtonut käydä levolle; niin harvoinhan sai nähdä nuorisoa Munkebodassa. Karin Maria sai Joachimin hakemaan harppunsa alas päätyhuoneesta, jonka jälkeen hän lauloi pari Geijerin laulua, jotka olivat aivan uusia, sekä ihailun "Laakson ruusu" ja "Kukkaset".
Kaikki istuivat juhlallisina, melkeinpä hartaina pitkin seiniä yhtäkkiä ikäänkuin kaikkeen nauruun ja lörpötykseen väsyneinä. Lotti täti siirtyi ylemmäksi sohvansa nurkkaan ja katsahti arvokkaasti ympärilleen, ylpeänä vanhimmasta tyttärestään. "Konttoorin" ovi avautui äänettömästi, ja pitkien piippujen savupilvistä, joka aaltoillen levesi vierashuoneeseen, pilkisti esiin kaksi punaista naamaa.
Joachim oli huomaamatta siirtynyt ja istui nyt Agnetan takana. Ajattelematta mitä teki oli hän laskenut kätensä Agnetan tuolin selustalle ja yhtäkkiä tunsi Joachim kuinka tytön kaula tietämättään, taipui sitä vasten. Hän ei liikahtanutkaan, istui hiljaa kuin hiiri, tytön pehmeän niskan luottavaisesti, hänen mielestään melkein hyväillen yhä nojatessaan hänen käteensä.
Pyöreät, valkeat olkapäät puolihämärässä, sinistä "huonekalun päällystää vasten näyttivät vieläkin valkoisemmilta — olisiko siinä ollut Susen tai kuka muu tyttö tahansa, ei hän olisi epäillyt hetkeäkään painaessaan huulensa niille; se olisi ollut vain tavallinen satunnainen kohteliaisuus, aivan kuten oli sopivaa. Mutta kuinka lienee ollut — kun siinä oli Agneta, niin ei hän hennonnut. Kenties enin pelosta, että joku voisi sen nähdä ja voisi tehdä tavalla tai toisella jonkun leikillisen tai epähienon muistutuksen, joka — sen tunsi hän yhtäkkiä aivan varmasti — tänä hetkenä olisi ollut hänelle varsin epäedullista. Ainoa hyväily — jos sitä edes siksi voi nimittääkään — jonka hän serkullensa soi, oli että hän taivuttausi hänen ylitsensä ja antoi kasvonsa koskettaa hänen pehmeitä hiuksiaan.
"Pikku Agneta", mutisi hän vielä kerran. Tämä köyhä, yksinkertainen hyväilysana oli ainoa, joka nyt vieri hänen huulillensa — hänen, jolla muutoin oli aina valmiina niin monia paljon ilmaisevia, ihastelevia nimityksiä kauniille sukupuolelle.
Agneta kuuli sen ja yhtäkkiä tuntien hänen läheisyytensä kohotti hän heti taaksepäin taipuneen päänsä ja istui viimeisen laulun ajan suorana kuin kynttilä, hieman vain kumartuen tuntiessaan hänen katseensa.
Karin Maria lopetti parilla pitkällä värähtelevällä soinnulla; Joachim nousi Agnetan tuolin takaa ja sanoi äänellä, jota Agneta ei oikein tuntenut — pikaisesti, pontevasti ja hätiköiden sanoissaan.
"Nyt tanssimme me"!
Kukaan ei pannut vastaan. Kapteenin rouva Ekebäck istui heti pyytämättä, kuin käskystä, klaveerin eteen. Joachim, yleisessä hälinässä, toisten raivatessa tuolia ja pöytiä pois lattialta, otti Agnetan erityisesti häntä pyytämättä käsihinsä ja alotti tanssia erästä saksalaista valssia, joka viime aikoina oli käynyt hyvin yleiseksi myöskin täällä maaseudulla.
Agneta tanssi tahdottomasti soiton tahdissa, joka ikäänkuin keinutellen häntä kiidätti. Sädehtivät ruskeat silmänsä katsoivat hymyillen Joachim serkun lämpimiin sinisiin. Kaiken aikaa kuin he tanssivat tuntui kuin olisivat he olleet vain kahden kesken — poissa oli pakko, kainostelu, pelko ja teeskentely heidän väliltään.
Valssi loppui. Joachim veti Agnetan, joka yhtäkkiä horjahti, likemmä luokseen, koettaen itse pysyä vakavasti jaloillaan. Hänestä tuntui yhtäkkiä pyörryttävän, kuin olisi hän tyhjentänyt yksin pullollisen champanjaa.
"Kiitos! Kiitos"! mutisi hän ja pusersi kiihkeästi hänen käsiänsä, tietämättä oikeastaan mitä sanoi ja teki.
Susen neiti oli loukkaantunut. Hän ei voinut käsittää miksi tuon ainoan kavaljeerin — tietysti ei hän lukenut nuorta Fritziä miksikään, — päähän yhtäkkiä oli pistänyt tanssia tuon "tyttö lepukan" kanssa, siihen sijaan kuin tapa, käytös, yksinkertaisin kohteliaisuus olisi vaatinut pyytämään ensiksi hänet. Hän istui jäykkänä, käsivarret kupeille painettuina, pitäen nenäliinaansa hienosti sormiensa välissä, sillä välin nuoren Fritzin kömpelösti pyytäessä Karin Mariaa ja Beatan ilomielin pyörähdellessä setä Fagerholmin kanssa, joka pää kallellaan tanssiessaan tarpeettomasti notkutteli sääriään jos jonnekin päin. Salin ovella seisoi mamseli Fiken uudessa, mustassa bombasiini-puvussaan ja tuuditteli ruumistansa sävelten mukaan, kädet lanteilla, edestakaisin majuurin turhaan pyrkiessä vastapuoleiselta ovelta lattian poikki, joka nyt, kuinka olikaan, oli tanssivia täynnä ja alati ystävällisesti nyyköttäessä päätään ja väliin rohkaisevasti huutaessa: "Nytkös me tanssimme mamseli Fiken — nyt sitä mekin pyörähtelemme…"
Juuri heidän pysähtyessään oli Agneta tavannut äitinsä kylmästi ihmettelevän ja suuttuneen silmäyksen — hän ymmärsi heti, mitä se merkitsi ja pelästyi pahanpäiväisesti. "Susen!…" kuiskasi hän, vielä vetäen henkeään ja katsoi rukoilevasti Joachimiin. "Susen istuu"!
Joachim oli niin iloinen että hän olisi voinut nauraa ääneen. Hän puristi Agnetan käsiä, jotka vielä tahdottomasti lepäsivät hänen käsissään ja meni kohteliaasti neiti Susenin luo.
"Luutnantti Skytte siis ei varmaankaan minun itseni vuoksi jätä niin yhtäkkiä tanssitoveriaan", pisteli Susen neiti kohteliaan happamesti.
"Mutta neiti"! Joachim katsoi niin nuhtelevaisesti kuin mahdollista ja vei tuntehikkaasti käden sydämelleen. "Tietysti olen valmistaunut siihen, että neiti käsittää minut väärin. Olimme pannut vedon, serkkuni ja minä", lisäsi hän vakavasti, niin kovasti että naiset sohvassa voivat myös sen kuulla.
Neiti Susen ei ollut vaikea lepytellä: hän ehdotteli kohteliaasti että luutnantti ja hän opettaisivat tytöille polkkaa: "Se on ainoa mitä me nyt viitsimme tanssia Kristianstadissa", selitti hän vähän ylpeästi.
Beata oli heti hyvin huvitettu siitä: kiltti kapteenitar soitti edelleen ja he alkoivat kaikki — mamseli Fiken myös — "opetella askelia", joita Susen neiti sininen hame edestä sievästi nostettuna niin ylös — että koruommellut sukkasiteet vilahtelivat, hyväntahtoisesti ja innokkaasti näytti.
Agneta vain ei ollut mukana. Hän oli kohta valssin jälkeen hiipinyt etehiseen ja istuutui puolipimeän yläkerran rapulle, pakkasta huomaamatta.
Joachim oli nähnyt hänen katoavan ja aavistaen syyn, yhtäkkiä hermostuneena, sietämättömän ikävän valloittamana, saada nähdä hänet jälleen, läksi hän — kuin muut parhaallaan olivat polkan touhussa — häntä etsimään.
"Agneta", kuiskasi hän matalasti. Hän ei keksinyt häntä kohta, etehisen pöydällä olevan yksinäisen, liekkuvan ja savuavan raanilampun himmeässä valossa.
Agneta ei vastannut, mutta nousi heti ja nojasi kaidepuuta vasten.
Seuraavassa tuokiossa oli Joachim hänen vierellänsä ja samassa — kumpikaan ei koskaan voinut heistä sanoa, kuinka se oikeastaan oli käynyt — lepäsi Agneta hänen sylissänsä, lähellä, lämpimästi hänen rintaansa vasten.
"Agneta, omani, armahaiseni", kuiskasi Joachim onnellisesti, sydämellisesti hänelle.
Tämä ei vastannut, mutta katsoi puoli pimeässä häneen — hellästi hieman arasti, ikäänkuin uteliaana. Joachim tunsi nyt, että pikku Agneta yhdessä ainoassa päivässä kiihkeän, vihdoinkin täydellisesti käsitetyn rakkautensa lämpösätehissä oli kasvanut hänen käsissänsä naiseksi. Ja tuo kuuma, melkeinpä raaka kiihko, joka ensin tanssissa oli soaissut hänen silmänsä kaikelle, mitä hänen ympärillänsä tapahtui, niin ettei hän tuntenut kenenkään muun olemassa oloa kuin Agnetan, suli täällä — hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä vienoksi hellyydeksi ja tuokion tuskallisesti värähteleväksi sydämellisyydeksi.
Sitä kesti vain hetken. Ovi aukeni alhaalla — tanssin hälinää ja ääniä kuului. — Agneta nyhtäsihe vavisten hänen sylistään ja kiiti äänettömästi ylös yläkerran rappuja.