VII.
Pimeässä saavat verevyyttä valon kalpeat ajatukset. Pimeässä kiiluvat yöpöllön silmät, ja murhanhimo paisuttaa petoeläinten jäsenet. Elämän neste kuohuu täyteläisistä huokosista ja virtaa värisevien helmien tavoin jokaiseen hermoon.
Äiti Biettar oli maannut valveilla koko yön, sappi karvaana pakahduttavasta suuttumuksesta, kun Lasse oli nyt tullut perimään kuutta vaadintansa. Kuinka olikaan hänen verensä kiehunut, kun hän huomasi poikansa epävarman sävyn Lassea kohtaan! Hänen koko sieluansa tympäisi, ja nyt maatessaan hän noitui ja potki taljan alla.
Mutta sitte purskahti hän nauruun ja puri peskinhihaa, ettei herättäisi muita… Olihan laumassa kolme vierasta ja vielä merkitsemätöntä vasaa! Jollei Lasse tyytyisi niihin ja yhteen rehellisesti uhrattuun päällisiksi, niin menköön takaisin seminaariin!… Hitto vieköön, eiköhän tuota kohmettunutta mäyrää, vaadinten kiristäjää, vedettäisi nenästä! Ja tämä viekkaus samalla toimittaisi Lassen paulaan, hänen ikuiseksi orjakseen. Kyllä hän sen miehen pitäisi kurissa, se oli varma… Silloin saisi Elle niin paljon kuin tahtoi pitää roskasaarnojaan Biettar Oulalle, — kunpa hän jo ei olisi ehtinyt turmella äiti Biettarin poikaa!
* * * * *
Postimiehet olivat lähteneet.
Lasse loikoili vielä venytellen taljallaan. Tämähän oli hänen ensimäinen päivänsä. Hän otti "seminaarista" saamansa rukouskirjan ja alkoi lukea sitä.
"Sanotaanko siinä hartauskirjassa mitään lupausten ja sopimusten rikkomisesta?" kysäisi äiti Biettar.
Lasse katsoi häneen säikähtäen ja oli säälittävän tyhmän näköinen.
"Töllistele vain, kurja retale!" ärjäisi äiti Biettar ja löi samalla kahvimyllyn hiilustalle, jotta säkeniä tuprusi räppänään. "Tuskinpa olet ansainnut kolmea sopuliakaan, saati kolmea vaadinta!" Koetteeksi oli hän mainitsematta kuutta.
Aslak oli purskahtaa nauruun ajatellessaan, että äiti Biettar halusi "tarttua härkää sarvista". Lasse tuntui sen lauseparren yhteydessä hänestä kovin hullunkuriselta.
"Pitää minun toki saada mitä minulle on luvattu", jupisi Lasse itkunsekaisella äänellä.
"Luvattuko? — Kaikkipa ne nyt puhuvat lupauksista! — Älä luule! Ei voi puhua lupauksista kaikenlaisten epäröitsevien lörpöttäjien kanssa. — Mitä sinulle sitten on luvattu?"
"Tiedäthän sen itsekin."
"Mutta tiedätkö sinä, mitä minä lupaan sinulle? Ripustan sinut jaloista puuhun ja annan selkään, jos vähänkin yrität tehdä vaatimuksia, viheliäinen sanasi syöjä! Jos olisin tiennyt, että sinä olet sellainen tolvana kuin oikeuden edessä osoitit olevasi, eivät sopimukset olisi tulleet kysymykseenkään… Mutta minä pidän itseäni liian hyvänä kohtelemaan sinua ansiosi mukaan."
— "Nouse nyt ylös siitä ja tule mukanani laumalle, jotta saan kiireimmiten välit selviksi kanssasi! Syö kumminkin ensin. Siinä on sinulle ydintä, lämmintä makkaraa ja vasta keitettyä nuoren poron selkää. Pistele menemään, poikaseni!"
Lasse nousi vuoteeltaan koneellisesti, söi ja tunsi itsensä virkeämmäksi ja rohkeammaksi.
He lähtivät laumalle. Sekä Elle että Biettar Oula olivat pysyneet ääneti koko ajan. Elle olisi kyllä mielellään kieltänyt Biettar muoria houkuttelemasta Lassea hullutuksiin, mutta hän ei tohtinut, — eikä hän viitsinytkään, sillä ei hän sillä olisi mitään aikaan saanut.
Varhain aamulla oli äiti Biettar puhunut suunnitelmastaan pojalleen, ja sillä hetkellä se tuntui pojasta hyvin ajatellulta. Mutta myöhemmin, kun Biettar Oula katseli Lassen kalpeaa muotoa ja raukeita silmiä, heltyi hän, ja silloin olisi hän mielellään antanut hänelle luvatut kuusi vaadinta. Olisihan asia silloin tullut selväksi edes jotenkuten. Mutta hänen äitinsä oli kuin kaksiteräinen miekka, ja pojan täytyi taipua. Tietämättään oli hänen tahtonsa heikontunut. Hänellä oli ainoastaan tunne siitä, että jotain oli esteenä hänen tahtonsa täytäntöön panemisessa.
Lasse hikoili ja väsyi koettaessaan pysytellä vanhan noidan kintereillä, sillä hän oli vielä heikkona vankeudessa olostaan. Akka kulki kevein askelin ja hiljaa kuin pöllö: hänen askeleitaan ei voinut koskaan kuulla.
Kun he olivat tulleet laumalle, piti Biettar muori Lasselle tällaisen puheen: "Laumassa tuolla on, kuten huomaat, kolme merkitsemätöntä vasaa. Kaksi niistä on vaadinta. Saat nämä ja lisäksi yhden täysikasvuisen vaatimen, mutta jos et hyväksy ehdotustani, et saa mitään. Miten päin päätät?"
Lasse, joka oli äkkiä joutunut enimmin pelkäämäänsä pinteeseen — tekemään päätöksen, vieläpä nopeasti — hikoili yhä enemmän.
Mutta pelko, ettei hän saisi mitään, jos ei tyytyisi näihin, tahi että hän joutuisi ikäviin rettelöihin, jos rupeaisi jollakin epämiellyttävällä tavalla vaatimaan hänelle aikaisemmin luvattuja, tuntui sitten antavan hänelle tarmoa, ja hän vastasi myöntävästi.
Mutta samalla alkoi hänessä itää pieni, sitkeävoimainen katkeruuden siemen.