AILI.
Sulhoni on, näet, ollut niin ahkerissa lukuhommissa näihin aikoihin asti, ettei hän ole joutanut juuri — — —
HELLI.
Sen verran on jokaisella aikaa.
AHRÉN.
On muutamilla,
Vilkasee Karhiin.
mutta ei kaikilla.
HARTIN.
No mutta painakaa puuta, hyvät vieraat. Olipa hauskaa, että tekin herra
Karhi kerran taasen meille tulitte. Erittäin hauskaa.
KARHI.
Ainakin minulle.
HARTIN.
Taidatte tekin olla kovissa lukuhommissa.
KARHI.
Tavallani.
HARTIN.
Mitä tarkoitatte?
KARHI.
Minä tutkin innolla nykyaikaista kirjallisuutta, mutta vähemmän olen pitänyt lukua yliopistoluvuista.
AHRÉN.
Tuo on yleinen vika nuorissa ylioppilaissa. Kulutetaan kallista aikaa kaikellaisiin tarpeettomiin lukuihin ja —
HELLI.
Tarpeettomiin?
AHRÉN.
Niin! Tarpeettomiin niille, jotka pitävät tutkintonsa suorittamista pääasiana.
KARHI.
Hymyillen.
Minäpä en pidäkään tutkintojen suorittamista pääasiana.
AHRÉN.
Ettekö?
Ivallisesti.
No mitä sitten?
KARHI.
Minä luen, opiskelen tuntemaan niitä nykyajan tärkeitä "kysymyksiä", jotka virtana vierivät sivistyneen maailman läpi, yhteiskuntaamme sen ytimiin asti kosketellen.
AHRÉN.
Mihinkä luulette niillä tiedoilla pääsevänne?
KARHI.
En leivän ääreen, mutta sitäpä varten en ole yliopistoon tullutkaan.
Olisin minä leipää tarpeikseni saanut renkinäkin.
AHRÉN.
Nauraa pilkallisesti.
Vai niin!